Pakko sanoa,

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/46740-vanhanen-hyokkaa-rasisteja-vastaan

En edes muista koska olen käynyt viimeksi äänestämässä, koska olen jo pitkään kokenut, että sillä ei ole mitään vaikutusta, vaan samat naamat istuvat vuosikymmeniä tekemässä samoja idioottimaisia päätöksiä.
Nyt Mattia pelottaa ihan selvästi, että uusia naamoja on putkahtelemassa esiin, sellaisia, joiden kanssa ei enää voikaan "sopia" asioita ylipuoluerajojen ihan naruista nykimällä.
Äsken tuossa ajaessa, radiota kuunnelessa, kun vein jälkikasvua tarhaan, koin herätyksen, kuin hihuli teltassa ja kun seuraavat mitkä tahansa vaalit tulee, menen ja äänestän perussuomalaisten ehdokasta.
Tätä en tee siksi, että luulisin sillä olevan vaikutusta monikulttuurin lobbaamisen tai johonkin muuhun, vaikka verotukseen, vaan ihan vain siksi, koska tiedän sen varmuudella olevan pois Vanhaselta ja muilta "turvatyöpaikassa" notkuvilta "kansanedustajilta", pois jotka edustavat lähinnä omaa ja eräiden yritysten napaa.

Vielä kerran oikein paljon kiitoksia Matti.
14735
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

"Puheet esimerkiksi hallitsemattomista siirtolaisvirroista on Vanhasen mukaan lopetettava."

Rasismista on tullut lyömase, jolla halutaan vaientaa maahanmuuttoon kohdistuva kritiikki.
Suomessa on jo nyt satoja tuhansia työttömiä omasta takaa ja noin 700 000 toimeentulotuella kituuttavaa.
Miten siihen yhtälöön sopii ns."työperäinen maahanmuutto," siis kielitaidottomien ulkomaalaisten työllistyminen, kun suomalaisetkaan eivät työllisty riittävästi?
Siirtolaisuus on jo nyt hallitsematonta, kun ylivoimaisesti suurin osa maahanmuuttajista jää yhteiskunnan tukien varaan.
Tästä keskustelu on pääministerin mukaan lopetettava.
Ongelma lakaistaan maton alle piiloon ja vaietaan.

Olisi mannertenvälinen nahjus pitänyt oman suunsa kiinni, mutta nyt itse ruokkii äänivyöryä seuraavissa vaaleissa kilpailevalle puolueelle.

Äänestä

..että ongelmia ei ole, kun niistä ei keskustella.

SUUT KIINNI, TAI OLETTE RASISTEJA !!!

Äänestä

Oli todella läpinäkyvä puheenvuoro Vanhasella. Erityisesti tämä lause halventaa tiedostavaa kansalaista:"Puheet esimerkiksi hallitsemattomista siirtolaisvirroista on Vanhasen mukaan lopetettava."
Samanaikaisesti tulee uutisista esim. Kotkan vastaanottopisteen ylikuormituksesta (uutisessa toimittaja käytti sanaa ylikapasiteetti, vaikka todellisuudessa kapasitetti oli ylitetty n. 30 hengellä (150/180), jonka takia lähetetään 6 henkilöä Kemiin, jossa paikat ovat myös täynnä. Alunperin Kemiin piti ottaa 28 henkeä, nyt siellä on lähes 200. Turun poliisilaitos on aivan tukkeessa, kirjoittaa Turun Sanomat. Helsingissä aiotaan ottaa käyttöön kaksi vanhaa hotellia keskustasta (Fenno ja Martta). Siispä siirtolaisvirrrat ovatkin hallinnassa, onhan Suomessa paljon tyhjiä hotellihuoneita koko ajan, nythän minä sen vasta hokasin. Koskahan Kouvolaa rikastetaan?

Äänestä

  • dothefake kirjoitti:

    Lisäys tuohon Martan ja Fennon vuokraamiseen 10 vuodeksi Helsingin kalleimmalta seudulta maahanmuuttajien käyttöön.

    http://www.hel.fi/static/public/hela/Sosiaalilautakunta/Suomi/Esitys/2009/Sosv_2009-01-13_Soslk_01_El/89744A84-476F-4FC7-9533-57ACA6A98D70/Esitys_kaupunginhallitukselle_sopimuksen_muutoksen.html

    Järkyttävää!

    Esitys kaupunginhallitukselle sopimuksen muutoksen
    hyväksymisestä Helsingin vastaanottokeskusten
    majoituspaikkojen lisäämiseksi ja TARVITTAVIEN VIRKOJEN
    PERUSTAMISEKSI.

    Tuossahan tuo on jo otsikossa, ne "tarvittavat virat"...

    Suojatyöpaikkoja kukkahattutädeille, sosiaalimenojen kustannuksella, maahantulevien sosiaalipummien siivellä ja veronmaksajat maksaa.

    Hyvin on opittu poliitikoilta tuo "hyvä veli" systeemi.

    Äänestä

  • dothefake kirjoitti:

    Lisäys tuohon Martan ja Fennon vuokraamiseen 10 vuodeksi Helsingin kalleimmalta seudulta maahanmuuttajien käyttöön.

    http://www.hel.fi/static/public/hela/Sosiaalilautakunta/Suomi/Esitys/2009/Sosv_2009-01-13_Soslk_01_El/89744A84-476F-4FC7-9533-57ACA6A98D70/Esitys_kaupunginhallitukselle_sopimuksen_muutoksen.html

    Järkyttävää!

    Lainaus Scriptan vieraskirjasta:

    30. heinäkuuta 1985 muuan nuori Suomenmaa-lehden kolumnisti kirjoitti kiukkua tihkuen siitä, että kaksituhatta helsinkiläistä oli kehdannut järjestää provokatoorisen mielenosoituksen Baltian itsenäisyyden tukemiseksi.

    Muun muassa näin sanaili tuo nuori vihainen mies:

    Mielenosoittajien teemoista ja asenteista paistoi paitsi välinpitämättömyys sodan jälkeisen Euroopan todellisuudelle niin myös halu muuttaa Neuvostoliitossa vallitsevaa järjestelmää. Kumpikaan teemoista ei sovi suomalaiseen poliittiseen linjaan.

    Tuo kolumnisti oli Matti Vanhanen.

    Kuusi vuotta myöhemmin (1991) Baltian maat itsenäistyivät ja Neuvostoliitto lakkautettiin.

    Oho, kokoomuskin on herännyt kalalle:

    http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Helsingin turvapaikkasuunnitelmat saavat haukut kokoomuksen Rädyltä/1135242702751

    Ja vielä Hesarin julkaisemana! Oi näitä aikoja.

    Muutoin pyydän anteeksi linkityksiä, mutta se lienee kuitenkin harmittomampaa kuin kirjoittaa tai lainata pitkiä uutisia tänne. Ja turha sanoa, ettei koske Kouvolaa, kyllä varmaan miettivät valtuustossa valtion maksamia turvapaikanhakijoista saatavia korvauksia (verorahoilla maksettuja). Mutta se on yhtä lyhytnäköistä kuin housuun kuseminen pakkasella, hetken lämmittää, sitten palelee enemmän.

  • .... kirjoitti:

    http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Helsingin turvapaikkasuunnitelmat saavat haukut kokoomuksen Rädyltä/1135242702751

    Kiitos vain, lähetän telepaattisesti sinulle virtuaalivitosen, kahviin ja pullaan.

    Äänestä

keskustellaan KOUVOLAN asioista!!!!

Äänestä

Pääministeri Matti Vanhasen mielestä alkoholitarjoilu hallituksen tilaisuuksissa edistää Suomi-kuvaa. (IL.fi)
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200901148911860_uu.shtml

Tämä herättää kysymyksen, että liittyykö tämä uutinen ja Perussuomalaisia mollaava Matin lipsauttava sammakko eräällä tavalla toisiinsa?

Äänestä

Nyt sillä Matti-sedällä taitaa olla kulkuset kohta kaiken kansan nähtävillä, jos ex-morsmaikkun ottamat intiimit kuvat putkahtaa lehtiin.
Pääministerikauden kaikista farsseista voisi kohta tehdä koostetun elokuvan Matti II, ensimmäinen Matti leffahan kertoi Nykäsestä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

että kiitos Matti.... kirjoitti:

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/46740-vanhanen-hyokkaa-rasisteja-vastaan

En edes muista koska olen käynyt viimeksi äänestämässä, koska olen jo pitkään kokenut, että sillä ei ole mitään vaikutusta, vaan samat naamat istuvat vuosikymmeniä tekemässä samoja idioottimaisia päätöksiä.
Nyt Mattia pelottaa ihan selvästi, että uusia naamoja on putkahtelemassa esiin, sellaisia, joiden kanssa ei enää voikaan "sopia" asioita ylipuoluerajojen ihan naruista nykimällä.
Äsken tuossa ajaessa, radiota kuunnelessa, kun vein jälkikasvua tarhaan, koin herätyksen, kuin hihuli teltassa ja kun seuraavat mitkä tahansa vaalit tulee, menen ja äänestän perussuomalaisten ehdokasta.
Tätä en tee siksi, että luulisin sillä olevan vaikutusta monikulttuurin lobbaamisen tai johonkin muuhun, vaikka verotukseen, vaan ihan vain siksi, koska tiedän sen varmuudella olevan pois Vanhaselta ja muilta "turvatyöpaikassa" notkuvilta "kansanedustajilta", pois jotka edustavat lähinnä omaa ja eräiden yritysten napaa.

Vielä kerran oikein paljon kiitoksia Matti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu