kun huuhdeltiin poskarit. Pari päivää meni huuhtelun jälkeen siitä toipumiseen eli tuntui, että poskarien limakalvot olivat vielä turvonneemmat kuin toimenpiteeseen mennessä ja nenä niin pahasti tukossa, että hengittää piti suun kautta. Ja löydös oli vain turvonneen poskiontelon limakalvohippusia eli ei siis mitään eritettä. Nyt kysynkin, onko muille homesairaille käynyt samoin? Ennen omaa huuhteluani olin kuullut vain juttuja siitä, kuinka nopeasti eli samantien huuhtelu avaa tukkoisen nenän ja olo kohenee. Oma kokemukseni on täysin päinvastainen ja mistähän se johtuu?
Minulle kävi
sitten näin
71244
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Huuhtelun vaikutus tai vaikuttamattomuus riippuu siitä, johtuvatko poskiontelo-oireet poskionteloihin pakkautuneesta eritteestä vaiko turvonneista limakalvoista. Lopputulos on sama, paineentunne ja tukkoisuus poskionteloissa, pääkipu jne.
Oliko paikassa, jossa huuhtelu tehtiin, sisäilmaongelma? Se on yksi mahdollinen selitys oireiden pahenemiselle. Luulen myös (en siis tiedä), että jo valmiiksi ärtyneitä limakalvoja voi "ronkkiminen" ärsyttää entisestään.
Mulla on toiminut poskiontelo-oireiden hillitsemisessä Duact-antihistamiinit (laskevat limakalvoturvotusta) ja poskionteloiden huuhtelu suolaliuoksella sarvikuonokannun avulla. Näillä konsteilla olen onnistunut useaan kertaan parantamaan alkavan poskiontelotulehduksen. Jos tulehdus ehtii pahasti päälle, niin sitten tietty nämä konstit eivät auta, vaan lääkekuuri on paikallaan. Mulle on tehty 2 fess-leikkausta, niiden jälkeen olen paremmin pystynyt itsekin hoitamaan poskionteloita, kun tuuletusaukot on isommat ja poskionteloissa ei ole enää "kannakkeita", jotka palauttivat poskionteloista nenään valuvan eritteen takaisin poskionteloon eli oli "tulehdusautomaatti". Noista kannakkeista en tiedä, että onko kyseessä liiallinen luun luutuminen ekan fessin jälkeen vaiko ekassa fessissä tehty virhe.
Lisäksi olen huomannut, että maitotuotteiden välttäminen auttaa. Kokeilun vuoksi söin jäätelöä, ja jestas mikä niagara poskionteloissa puhkesi, limaa valui nieluun jatkuvalla syötöllä. Kun en syönyt enää maitotuotteita, niin se niagarakin onneksi rauhoittui. Lisäksi vältän myös sokeria ja vehnäjauhoja, tämäkin on parantanut oloani. Maitohappobakteerit ja kalanmaksaöljykapselit auttavat myös.
Tosiaankin, kyllähän siinä paikassa oli jonkinasteinen sisäilmaongelma. Ajattelin vaan tyhmänä, että jos mun limakalvoilla kuitenkin on joku väärä mikrobi, kun jatkuvasti on poskareiden kanssa ongelmia. Ehkä se on hankittava se sarvikuono ja kokeiltava sitä. Duact on tosiaankin mullakin se, joka auttaa vaivaan parhaiten.
Poskiontelot turposivat hometyöpaikassa. Ensin oli nuhaa ja poskiontelontulehdusta. Antibiootit eivät auttaneet, ei duactit eikä antihistamiinit eikä kortisonisuihkeet, huuhtelussa ei tullut mitään, vesi oli ihan kirkasta, ehkä muutama pieni hippunen jotain niin kuin sinullakin. Kamala jyskytys päässä ja tukkoisuus oli koko ajan. Leikkaustakin suunniteltiin, mutta nyt kun olen ollut pois sieltä talosta, niin poskiontelot vähitellen parantuneet. Leikkaus peruttu.
Herkät reagoimaan ovat poskiontelot edelleen ja homeotaloihin ei ole asiaa.
hometyöpaikan vuoksi oli jatkuvia tulehduksia, mutta vaikka en enää ole siellä, niin tosi vähästäkin poskarit turpoaa. Työpaikalta löytyi melkein kaikkea, mitä näkee niissä kosteusvauriomikrobilistoissa, ainoastaan Stachya ei ole tai sitten sitä ei vain ole löydetty niissä tutkimuksissa, jotka on tehty. Ihme, että sellaisen coctailin jälkeen vielä henki pihisee.
poskionteloiden limakalvoja, kun oireeni johtuivat lääkärin mukaan liian ahtaista poskionteloista. Polttojäljet eivät parantuneetkaan! Siitäpä melkoinen riesa, jonka kanssa sain taistella puolisen vuotta. Edelleen poskiontelot toimii kuin ennenkin...
yritetään, kun pitäisi vain saada ihmisillä puhdasta sisäilmaa hengitettäväksi. Tiedän tyyppejä, joilla on poskionteloita leikattu monta kertaa, mutta kun ovat koko ajan hometyöpaikassa, niin aina turpoaa limakalvot ja taas leikataan.
huomioon että jos eritettä ei tullut huuhtelussa, niin tukkoisuus on limakalvoturvotusta. Nasonex on ainakin minulla säännöllisessä käytössä, pitää nenää paremmin auki ja ehkäisee polyyppien muodostumista joka myös tukkii onteloita.
Joskus erite voi olla kovin tiukassa. Minun lääkäri huuhtelee kaksi kertaa (kaksi vesiannosta) ja monesti vasta toinen kierros irroittaa sitkeän eritteen ontelosta. Voihan olla että sinullakin on näin (arvailua)
Jos sitä eritettä sitten tulee edes vähän, pyydä ottamaan bakteeriviljelys, ettet turhaan syö antibiottia - johonkin??