Perheellä matkaan

kuume on kova

Olemme suunnitelleet perheen kanssa (2 aikuista, 3 lasta -> 9v. 9v. 4v.) kahden viikon reissua Floridaan. Ajatuksissa on olla noin vko Orlandossa tutustuen huvi-/vesipuistoihin ja siirtyä toiseksi viikoksi länsirannikolle.

Kysymykseni kuuluukin että mikä kohde kannattaisi rannikolta valita? Olen tutkaillut hotelleja Clearwater Beachiltä sekä Naplesistä.

Kaikki vinkit otetaan vastaan sekä Orlandon että Meksikonlahden rannan hotelleista. Ensimmäistä kertaa sinne päin suuntaamassa...

17

2155

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • menossa

      Hienoa reissua olet suunnittelemassa!

      Juuri jouluna olimme viisihenkisen perheen (lapset 5-8 vuotiaita) kanssa kaksi viikkoa Floridan länsirannikolla. Me jätimme tällä kerralla huvipuistot väliin, ja keskityimme nauttimaan vuokrakämpän uima-altaasta, rantaelämästä sekä amerikkalaiselämän ihmettelystä. Loistava reissu, ja jos mahdollista niin ensi jouluna uusiksi.
      Länsirannikko on täynnä loistavia paikkoja, joista valita. Löytyy suurempaa kaupunkia (Tampa) ja sitten ihan taajamia sekä kaikenmoista tältä väliltä.

      Olimme sellaisessa pikkupaikassa kuin Venice, jossa ei juuri turistit pyörineet jaloissa. Viikko ennen joulua kun meni biitsille, ei montaa ihmistä nähnyt, vaikka biitsit on sitä samaa loistavaa mitä koko rannikko. Käsittääkseni sielläkin tuplaantuu asuinkunta tammi - huhtikuuksi, kun pohjoisesta muuttaa eläkeläisiä talvehtimaan.

      Me vuokrasimme asunnon (3 makuuhuonetta, lämmitettävä uima-allas), ja täytyy sanoa että elämänlaatu on ihan jotain muuta kuin hotellissa. Lisäksi kun aikaerosta johtuen alkavat lapset rellestää alkupäivinä jo klo 4:n kieppeillä aamusta, ei tarvinnut toppuutella leikeissä, kun ei ole seinänaapureita. Aamiaisetkin hoitui silloin kun on nälkä. Sopivia kämppiä löysin tältä sivustolta: http://www.homeaway.fi/ , ja muutamaan omistajaan olin yhteydessä. Näistä sitten valitsin meille sopivimman tapauksen. Kämppiä voi katsella muiltakin sivustoilta, esim:
      http://gulfcoastrentals.com/
      http://www.vrbo.com/

      Noissa on paljon samoja kämppiä, ja itse haeskelin semmoisia missä oli kävijöiden kommentteja.

      Auto tuli vuokrattua etukäteen Ebookersilta varaten (ja etukäteen maksaen). Tuossa ei ole sitten kauheasti jouston varaa, mutta kun matkapäivät oli kiveen hakattu, sopi tuo Ebookersin erittäin edullinen hinta meille. Vuokrasimme Mercury Grand Marquisin, johon juuri mahtui kolme isoa matkalaukkua ja yksi pienempi (sekä pari pientä reppua) takakonttiin. Hinta 15 päivältä oli n. 440 euroa bensat, sisältäen riittävät vakuutukset.

      Jos lapset tykkää eläimistä (meidän kersat on ihan eläinfriikkejä), on Tampassa oleva Lowry Park Zoo tosi hieno paikka käydä ( http://www.lowryparkzoo.com/ )! Pääsee näkemään kirahveja, norsuja, orankeja ym mitä ei täällä päin eläintarhoissa näy...

      Sarasotassa kävimme Mote Marine Aquariumissa (http://www.mote.org/ ), jossa oli ihan hienoja kaloja, mutta erityisen kiva oli "risteily" Sarasotan lahdella, jossa näimme livenä delfiinejä sekä veneeseen nostettiin verkolla meren eläviä (mm. katkarapu, pieni "taskurapu", erilaisia kaloja", "pesusientä") joista mukana ollut meribiologi kertoi. Jotain delfiininbongausristeilyjä on ilmeisesti myös Tampan lahdellä. Sarasotakin on muuten hienoa seutua, ei ihme että joskus muinoin sirkusmoguli John Ringling rakensi sinne kaikenmoista, mm. kivan "mökin" (http://www.ringling.org/CadMansion.aspx )

      Tripadvisorin Florida -foorumeilta löytyy paljon tietoa etenkin Orlandosta. Sain tuolta hyviä vinkkejä omaankin reissuuni paikallisilta ihmisiltä.

      Onnea matkaan - hienolle seudulle olette menossa!

    • Loviisa

      Naples on hieno paikka. Siistia aluetta ja ranta mahtava. Paljon hienoja simpukoita ja delfiineitakin on nahty rannalla. Amerikkalaisista kaupungeista yksi niista vauraimmista ja ehka kalleimmistakin paikoista. Naplesissa on kalastuslaituri, missa sai seurata onkimiesten touhuja ja pelikaaneja. Ajattelisin, etta lasten kanssa varmaan aika turvallinen paikka. Lahella on myos elaintarha, jossa esim tiikereita.

      • menossa

        Naples on hienoa seutua, kuten melkeinpä koko Central Gulf Coast. Simpukoita, pelikaaneja, kalastuslaitureita, delfiinejä, hienoja rantoja, turvallista...

        Siitä vaan valitsemaan sen mukaan, onko jotain isompaa kohdetta jota haluatte olla lähellä. Naples on lähellä Evergladesia ja lähempänä Miamia, Clearwater/St. Petersburg taas aivan Tampan / Tampa Bayn vieressä. Ja välistä löytyy paljon mukavia pienempiä kaupunkeja, joissa myös löytyy nuo samat asiat.

        Esim. täältä: http://www.bestbeaches.org/index.htm löytyy listaa ja tietoja beacheista Tampa Bayn eteläpuolella (alue jolla itse tuli kuljettua). Kaikki nuo Keyt on aivan mahtavan näköistä seutua (samoin kuin esim. Naples).


    • matkaajat

      Hei

      Itsekin olen perheen kanssa matkaamassa länteen (FL) pariksi viikoksi. Hotelli varataan vasta siellä, koska kierrellään. Aikaisemmin olen käynyt Tampassa, mutta en rannikolla. Mielestäni Tampa ei ole mitwenkään suuremmoinen. Teemapuistoihin emme aio vaivautua.

      Mieltäni askarruttaa nähtävyydet. Onko mitään erikoista mielenkiinnon kohdetta välillä Clearwater - Marco Island? Turistirysät ei kiinnosta, ja rannat taitaa olla jokapuolella yhtälailla hienoja, mutta tavallisen ja arkipäiväisen elämän ihmeellisyydet kiinnostaa. Onko niitä? Esim. historiallisesti vanhat asuin alueet, hedelmaatilat, viinitilat, museot, maaseutukaupungit (wild wild west..), intiaanikaupungit. Noista jos kenelläkään on vinkkejä niin kertokoot äkkiä. Matka lähestyy.

      • menossa

        Tässä vähän jotain mitä itse tiedän hieman Clearwaterista etelään. Tuossa ylempänä tuli mainittua John Ringlingin rakentama Ca d'Zan, jonka yhteydessä siis useampi museo (John and Mable Ringling museum of art, sirkusmuseo (en ole käynyt). Sarasotan seutua käsittääkseni muutenkin pidetään jotenkin kulturellisti aktiivisena seutuna. Tripadvisorissa (http://www.tripadvisor.com/Attractions-g34618-Activities-Sarasota_Florida.html ) tarkempia tietoja ja tuolla foorumilta kysymällä saa hyviä vinkkejä paikallisilta. Tuolta "Off the beaten path" -osiosta voi joskus löytää kivoja vinkkejä joillain paikkakunnilla.

        Venicen rannoilta (etenkin Caspersen Beachilta) voi löytää esihistoriallisia hainhampaita (tästä löytyy monia videoitakin youtubesta, jos etsii "finding shark teeth" tms).

        Jos luonnosta tykkää, näkee sitä Myakka River State Parkissa (http://www.myakkariver.org/). Sitä en tiedä, miten tuo vertautuu Evegladeseiltä löytyviin luonnonpuistoihin, mutta hyvän kuvan aidosta Floridasta tuolla sai, ja luonnonvaraisia alligaattoreja näki.

        Venicestä etelään en juurikaan tiedä mitä siellä on. Muistelisin vuosikausien takaa, että Ft. Myersissa oleva Thomas Edisonin kotimuseo oli varsin mielenkiintoinen. Tuoretta kokemusta tuolta ei ole.


    • kuume on kova

      Kiitoksia kovasti loistavista vinkeistä, ei vaan meinaa pysyä housuissa kun tekis jo mieli lähteä matkaan... mutta eikös se mene niin että hyvää kannattaa odottaa ; )

      • Loviisa

        Joku jopa sanoo, etta onnen odotus on onni itse. Kylla tanne Floridaan kannattaa tulla jo ilmastonkin takia, on se niin mahtavaa kun on shortsikelit, kun Suomessa on pakkaset. Aurinko paistaa ja kukat kukkivat. Hyvaa matkaa teille!


      • Loviisa

        Emme asu Naplesissa, vaan olimme siella muutaman paivan reissulla (talla hetkella asumme Floridassa). Naples tuntui turvalliselta paikalta, ei mitenkaan pelottanut liikkua iltaisinkaan (emme kuitenkaan yomyohaan tapaa olla liikenteessa). Rauhallinen kaupunki, teimme kavelyretkia ja ihastelimme kauniita taloja, upeita istutuksia ja merenrantaa, hiekkaranta todella mukava. Haita saattaa olla meressa, mutta yleensa ranavahdit halyyttavat pois vedesta jos niita nakyy. Delfiineitakin nahtiin, kun kaveltiin vahan kauemmaksi yleisesta rannasta.
        Jos ajelette Naplesista pohjoiseen voitte kayda museossa, jossa on Edisonin keksintoja ja Fordin vanhoja autoja siis samalla museoalueella ja molempien kodit.
        Samoin Naplesin pohjoispuolella Ringlingin taidemuseo (tauluja, patsaita) oli myos nakemisen arvoinen jos on taiteesta kiinnostunut. Siella on kuuluisien mestareiden toita. Naplesissa on elaintarha, jossa ihastuttivat erityisesti tiikerit ja kengurut.


    • sijoittajakonkari

      Kiva miten Suomesta aina löytyy porukkaa, joilla on rahaa ulkomaanreissuihin.

      Itse en valitettavasti psykologisista syistä pysty nyt matkustamaan. Syy lienee se, että kun 300.000 euron sijoitussalkun arvo romahtaa 50% vuodessa, niin ei siinä tee mieli laittaa rahaa euroakaan mihinkään. Ekaksi tienataan 150 tuhatta ekeä takasin, ja sitten taas matkaillaan...

      No, sinä ainakin pidät talouden pyörät pyörimässä ja lama saadaan vältettyä! Kiitos siitä!

      • mikä tulee meneekin...

        On mukava ettei ole tuollaisia sijoitussalkkuja, ei ota takkiinkaan... ja kannattiko kaikki laittaa osakkeisiin ; )

        Ei ole itsellä varaa sijoittaa kuin pennosia, mutta olen jo muutaman vuoden katsellut maailman menoa ja onhan tämä ollut odotettavissa.

        Mieluummin matkustelen vähilläkin rahoilla ja kartutan henkistä pääomaa.


      • matkaajat

        Hei, älä sijoita rahaa jos se on sinulle tärkeää!
        Sijoittajan tärkein neuvohan on, että raha minkä osakkeissa menettää ei saa häiritä. Jos se häiritsee muuta elämää, niin et ole neuvoa noudattanut. Sijoita vain rahaa, mitä et tarvitse muuhun!!!

        Minä en luovu osakkeiden takia vuotuisesta USA:n matkasta. Mieluimmin luovun "premium" autosta.


      • takkiin tuli ja lujaa
        mikä tulee meneekin... kirjoitti:

        On mukava ettei ole tuollaisia sijoitussalkkuja, ei ota takkiinkaan... ja kannattiko kaikki laittaa osakkeisiin ; )

        Ei ole itsellä varaa sijoittaa kuin pennosia, mutta olen jo muutaman vuoden katsellut maailman menoa ja onhan tämä ollut odotettavissa.

        Mieluummin matkustelen vähilläkin rahoilla ja kartutan henkistä pääomaa.

        "On mukava ettei ole tuollaisia sijoitussalkkuja, ei ota takkiinkaan... ja kannattiko kaikki laittaa osakkeisiin ; ) "

        Kaikki sijoitusvarallisuuteni oli todellakin osakkeissa, tosin hajautetusti myös hienosti kehittyville markkinoille, joissa romahdus vuonna 2008 oli yhtä rajua tai jopa rajumpi kuin Suomessa/Euroopassa.

        Yhdellekään matkalle en lähde ja auton vaihto saa jäädä odottamaan hamaan tulevaisuutta. Niin paljon harmittaa pörssikurssien roiman laksun tekemä lovi pitkän tähtäyksen eläkesäästöissäni.

        Henkisen pääoman katuttaminen on hyvä juttu. Ehdottoman vilpittömästi toivotan onnistunutta lomamatkaa. Jos kaikki lopettaisivat matkailun, niin talous romahtaisi vielä nopeammin. Hyvä, että on ihmisiä, jotka jaksavat kuluttaa näinä aikoina.


      • olin liian ahne
        matkaajat kirjoitti:

        Hei, älä sijoita rahaa jos se on sinulle tärkeää!
        Sijoittajan tärkein neuvohan on, että raha minkä osakkeissa menettää ei saa häiritä. Jos se häiritsee muuta elämää, niin et ole neuvoa noudattanut. Sijoita vain rahaa, mitä et tarvitse muuhun!!!

        Minä en luovu osakkeiden takia vuotuisesta USA:n matkasta. Mieluimmin luovun "premium" autosta.

        Olin liian ahne. Ja siitä lienee sanontakin, miten ahneelle käy. Ja niin minulle kävikin...


      • takkiin tuli ja lujaa kirjoitti:

        "On mukava ettei ole tuollaisia sijoitussalkkuja, ei ota takkiinkaan... ja kannattiko kaikki laittaa osakkeisiin ; ) "

        Kaikki sijoitusvarallisuuteni oli todellakin osakkeissa, tosin hajautetusti myös hienosti kehittyville markkinoille, joissa romahdus vuonna 2008 oli yhtä rajua tai jopa rajumpi kuin Suomessa/Euroopassa.

        Yhdellekään matkalle en lähde ja auton vaihto saa jäädä odottamaan hamaan tulevaisuutta. Niin paljon harmittaa pörssikurssien roiman laksun tekemä lovi pitkän tähtäyksen eläkesäästöissäni.

        Henkisen pääoman katuttaminen on hyvä juttu. Ehdottoman vilpittömästi toivotan onnistunutta lomamatkaa. Jos kaikki lopettaisivat matkailun, niin talous romahtaisi vielä nopeammin. Hyvä, että on ihmisiä, jotka jaksavat kuluttaa näinä aikoina.

        eilen floridasta.finskin kone mennen tullen täynnä noin 95%.
        en sitten tiedä auttaako lamaan meidän matkailu......


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 184
      2011
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1922
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      145
      1505
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1204
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1163
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1128
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1127
    Aihe