Euro hajoaa, 15% korot taas täällä!

Täällä naureskellaan maltillisesti velkaantuneita, asuntotyyppi kerrallaan, ensiksi itsensä velattomaksi hankkien kasvattaneita henkilöitä. Nyt on OIKEA uhkakuva edessä. On uhkana, että valuuttaliitto hajoaa. Tästä alkaa sitten köyden kiristys. SUURVELALLISET romahtavat ja ajautuvat konkkaan. Kämpät pakkohuutokauppaan. TÄTÄ HALUATTE, TÄTÄ PIAN SAATTE. Toivottavasti käy kuten tässä ennusteessa. Onpahan mukava ajella Espoossa, kun joka toinen kämppä on myynnissä. Hintataso putoaa 90-luvun alkupuolen tasolle. JEE! IHANAAAA111! IHANA VISIO:
*****
Lehden haastattelema Deutsche Bankin ekonomisti Thomas Mayer sanoo, että pelot jopa koko valuuttaunionin hajoamisesta ovat nousseet taas pintaan.

Euroopan valuuttaunioni on ajautunut hankaluuksiin. Portugalia, Kreikkaa, Espanjaa ja Irlantia uhkaa ”downgreidaus”. Niiden lainojen luokitukset ovat laskussa, koska valtion talous on muita euromaita enemmän kuralla.

Liian moni muistaa vielä ne karmeat 15 prosentin asuntolainakorot 1990-luvun alusta, kun luottamus ennen euroa vaihdon välineenä olleeseen markkaamme loppui. Tämä henkilökohtaisten konkurssien kauhukuva tulee heti silmien eteen, kun joku noinkin varteenotettava taho edes vihjaa valuuttaunionin hajoamisen pienenpieneenkään mahdollisuuteen.
***********
Jos kauhukuva toteutuu:

VOITTAJAT: Masalan miehet muut järkityypit, joilla ei ole tarvetta "näyttää", jotka ottavat pienen velan kerrallaan ja pikkuriskillä maksavat lainansa pois.

HÄVIÄJÄT: Espoo ok-talo kesämökki. Pidetään velkaa, koska se on niin halpaa ja eihän "160 000 eur ole mitään, kun sen jakaa kuukausittain 28 vuodelle" HAHAHBUBHAHAHA! TE TULETTE SUORASTAAN TUHOUTUMAAN! RUKOILKAA ETTEI KAUHUKUVA TOTEUDU. hahaha.

http://www.uusisuomi.fi/nakokulmat/paatoimittajalta/velallisen-painajainen
151082
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

joka kertoi faktana että jouluna on 8-10% taulussa ja kinkku kypsää.
Mites siinä kävi? Korko alle 3% ja käteen jäi jäinen kalkkuna.....

Äänestä
  • Katsotaan. Joulukuussa Euribor alkaa jo 4:sella. Tämä on tällainen häiriövaihe ennen inflaation torjunnan alkamista. Mutta katsotaan... Eiköhän tuo Euron takana oleva valtioiden yhtenäisyys tuosta hajoa. Sitten korot lähtevät kymmenyksen nousuun per päivä. Siinä sitten rukoilet ennen niin pienen "160 000" tms. lainasi kanssa, kun hoitokulut nousevat pilviin.

    Nyt kannattaa yrittää ottaa kiinteä korko jollain 3.5%. Saatat tehdä siinä elämäsi parhaan päätöksen.

    Äänestä

  • Taina_Siuntiosta kirjoitti:

    Katsotaan. Joulukuussa Euribor alkaa jo 4:sella. Tämä on tällainen häiriövaihe ennen inflaation torjunnan alkamista. Mutta katsotaan... Eiköhän tuo Euron takana oleva valtioiden yhtenäisyys tuosta hajoa. Sitten korot lähtevät kymmenyksen nousuun per päivä. Siinä sitten rukoilet ennen niin pienen "160 000" tms. lainasi kanssa, kun hoitokulut nousevat pilviin.

    Ihan vakavissaan on tuosta spekuloitu monellakin eri taholla kovaa ja hiljaa eikä se kaikkien ulottuville ole koskaan tullut. Saati sitten omissa päissään...
    Kahtellaan. Kukaan ei tarkalleen tiedä missä mennään ja mihin mennään. Ei edes iso tietäjä J. Katainen!

    Äänestä

  • Läheltä liippaa kirjoitti:

    Ihan vakavissaan on tuosta spekuloitu monellakin eri taholla kovaa ja hiljaa eikä se kaikkien ulottuville ole koskaan tullut. Saati sitten omissa päissään...
    Kahtellaan. Kukaan ei tarkalleen tiedä missä mennään ja mihin mennään. Ei edes iso tietäjä J. Katainen!

    kehuu itseään. Mahtaa olla taivaallisen surkea itsetunto tyypillä joka joutuu kehumaan itse itseään suoli24-palstalla. Lienee alemmuuskompleksisuuden huippu saavutettu. Onko bensa- ja öljyhuurut liuottaneet Ketopeelon otteen todellisuudesta?

    Äänestä

  • Taina_Siuntiosta kirjoitti:

    Katsotaan. Joulukuussa Euribor alkaa jo 4:sella. Tämä on tällainen häiriövaihe ennen inflaation torjunnan alkamista. Mutta katsotaan... Eiköhän tuo Euron takana oleva valtioiden yhtenäisyys tuosta hajoa. Sitten korot lähtevät kymmenyksen nousuun per päivä. Siinä sitten rukoilet ennen niin pienen "160 000" tms. lainasi kanssa, kun hoitokulut nousevat pilviin.

    Nyt kannattaa yrittää ottaa kiinteä korko jollain 3.5%. Saatat tehdä siinä elämäsi parhaan päätöksen.

    että pankki suostuu sitomaan koron 3,5 prosenttiin, jos tulevaisuus on sitä mitä maalailet? Kaipa pankki tietää sen mitä sinäkin?

    Äänestä

  • tosiaan, kirjoitti:

    että pankki suostuu sitomaan koron 3,5 prosenttiin, jos tulevaisuus on sitä mitä maalailet? Kaipa pankki tietää sen mitä sinäkin?

    Onko kukaan käynyt kysymässä tämän hetken kiinteän koron tarjousta?? Ainakin markkinarkorkoihin verrattuna se on aina ollut n. +0,5% -> +1,0% päälle sen hetken Euribor 12kk. Mielenkiintoista olisi tietää. Pitääpä soittaa Nordeaan...

    Äänestä

  • Taina_Siuntiosta kirjoitti:

    Katsotaan. Joulukuussa Euribor alkaa jo 4:sella. Tämä on tällainen häiriövaihe ennen inflaation torjunnan alkamista. Mutta katsotaan... Eiköhän tuo Euron takana oleva valtioiden yhtenäisyys tuosta hajoa. Sitten korot lähtevät kymmenyksen nousuun per päivä. Siinä sitten rukoilet ennen niin pienen "160 000" tms. lainasi kanssa, kun hoitokulut nousevat pilviin.

    Nyt kannattaa yrittää ottaa kiinteä korko jollain 3.5%. Saatat tehdä siinä elämäsi parhaan päätöksen.

    aika sama jos lainaa ei ole kuin tuo 160ke.
    Lainan lyhennykset heiluu satkun tai pari kuukaudessa, so what?

    Saatat tosiaan tehdä elämäsi päätöksen tai elämäsi munauksen.
    Eikö teillä tosiaan muisti yllä niihin 8-10% faktoihin asti?

    Äänestä

  • Taina_Siuntiosta kirjoitti:

    Onko kukaan käynyt kysymässä tämän hetken kiinteän koron tarjousta?? Ainakin markkinarkorkoihin verrattuna se on aina ollut n. +0,5% -> +1,0% päälle sen hetken Euribor 12kk. Mielenkiintoista olisi tietää. Pitääpä soittaa Nordeaan...

    Vai mikä se oli?

    Äänestä

  • Kfgfd,lkfdlö kirjoitti:

    Vai mikä se oli?

    Täällähän näitä "vain 160 000" velkaisia on. Soittakaa ja katsokaa millä lähtee kiinteä korko. Kiitätte. Voitte säästää jopa 10% verran kun rytinä alkaa...

    Äänestä

  • Taina_Siuntiosta kirjoitti:

    Täällähän näitä "vain 160 000" velkaisia on. Soittakaa ja katsokaa millä lähtee kiinteä korko. Kiitätte. Voitte säästää jopa 10% verran kun rytinä alkaa...

    soitat ja kysyt.
    Voidaan säästää tai voidaan hävitä, muista nyt ne 8-10% korot joita täällä faktoina kertoilit.
    Siinä kun olis otettu kiinteää 5% korkoa niin paljos olis tullu sillä 160ke lainalla takkiin?

    Äänestä

Ketis taitaakin olla oikeasti pesunkestävä tuhnu.
Älyttömyyksiin menevät toiveet ja kateus on samaa luokkaa kuin pahimmin pikkuruisiin vuoraneukkukuutioihin jämähtäneillä tuhnuilla.

Jaksamista vuokranmaksuihin.

Äänestä

Nyt on kyllä jo vuokra-asukilla mennyt reippaasti denialista angerin puolelle. Näyttää kyllä ottavan todella koville tuo vuokran maksaminen. Hui. Täytynee kiertää entistä kauempaa kaikki vuokraläävät jos siellä sikiää noinkin kova viha omistusasujia kohtaan. Suosittelen kaikille muillekin, ettei vaan ne tee mitään peruuttamatonta. Huomatkaa myös tuo ikävien asioiden toivominen toisille ihmisille. Se on selvä merkki jostain...hmm...pahasta...

Kirjoittajan viimeinen älykäs lause kuvaa hyvin, miten suuri on vuokralaisen tuska ja ahdistus:
"HAHAHBUBHAHAHA! TE TULETTE SUORASTAAN TUHOUTUMAAN! "

Äänestä
  • 1. Ei toivo pahaa kaikille omistusasujille

    2. Tuhon ja turmion viesti kohdistuu suurvelkaisiin, 10 - 30v maksimilainoijen ottajiin

    3. "Tuhon" sisältävä loppulause on verbaalisuudeltaan ja Suomenkielen rakenteiden hyödyntämiseltään aivan omaa luokkaansa

    Äänestä

  • ANAL YYSI kirjoitti:

    1. Ei toivo pahaa kaikille omistusasujille

    2. Tuhon ja turmion viesti kohdistuu suurvelkaisiin, 10 - 30v maksimilainoijen ottajiin

    3. "Tuhon" sisältävä loppulause on verbaalisuudeltaan ja Suomenkielen rakenteiden hyödyntämiseltään aivan omaa luokkaansa

    "2. Tuhon ja turmion viesti kohdistuu suurvelkaisiin, 10 - 30v maksimilainoijen ottajiin"

    Aijaa, no eipä sitten mitään. Sehän onkin sitten ihan luonnollista ja normaalia (että toivotaan toisille ihmisille TUHOA). Anteeksi moukkamaisuuteni.

    PS: aion silti kiertää todella kaukaa vuokraläävät, alkavat olemaan todella pelottavaa porukkaa! Ethän sinä ole yksi "heistä"?

    Äänestä

Miten Masalan miehet ovat voittajia kun jokainen tappaa siellä ittensä. Hieman pitää kuitenkin ajatella missä alueella asuu. Itseä ainakin häiritsisi asua juoppojen ja nistien keskellä. terv. 10v. Masalassa asunut ja nyt tyytyväisenä Espoossa. Kaiken lisäksi joka päivä siellä tuulee, sataa tai haisee paska. Se niistä voittajista..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Taina_Siuntiosta kirjoitti:

Täällä naureskellaan maltillisesti velkaantuneita, asuntotyyppi kerrallaan, ensiksi itsensä velattomaksi hankkien kasvattaneita henkilöitä. Nyt on OIKEA uhkakuva edessä. On uhkana, että valuuttaliitto hajoaa. Tästä alkaa sitten köyden kiristys. SUURVELALLISET romahtavat ja ajautuvat konkkaan. Kämpät pakkohuutokauppaan. TÄTÄ HALUATTE, TÄTÄ PIAN SAATTE. Toivottavasti käy kuten tässä ennusteessa. Onpahan mukava ajella Espoossa, kun joka toinen kämppä on myynnissä. Hintataso putoaa 90-luvun alkupuolen tasolle. JEE! IHANAAAA111! IHANA VISIO:
*****
Lehden haastattelema Deutsche Bankin ekonomisti Thomas Mayer sanoo, että pelot jopa koko valuuttaunionin hajoamisesta ovat nousseet taas pintaan.

Euroopan valuuttaunioni on ajautunut hankaluuksiin. Portugalia, Kreikkaa, Espanjaa ja Irlantia uhkaa ”downgreidaus”. Niiden lainojen luokitukset ovat laskussa, koska valtion talous on muita euromaita enemmän kuralla.

Liian moni muistaa vielä ne karmeat 15 prosentin asuntolainakorot 1990-luvun alusta, kun luottamus ennen euroa vaihdon välineenä olleeseen markkaamme loppui. Tämä henkilökohtaisten konkurssien kauhukuva tulee heti silmien eteen, kun joku noinkin varteenotettava taho edes vihjaa valuuttaunionin hajoamisen pienenpieneenkään mahdollisuuteen.
***********
Jos kauhukuva toteutuu:

VOITTAJAT: Masalan miehet muut järkityypit, joilla ei ole tarvetta "näyttää", jotka ottavat pienen velan kerrallaan ja pikkuriskillä maksavat lainansa pois.

HÄVIÄJÄT: Espoo ok-talo kesämökki. Pidetään velkaa, koska se on niin halpaa ja eihän "160 000 eur ole mitään, kun sen jakaa kuukausittain 28 vuodelle" HAHAHBUBHAHAHA! TE TULETTE SUORASTAAN TUHOUTUMAAN! RUKOILKAA ETTEI KAUHUKUVA TOTEUDU. hahaha.

http://www.uusisuomi.fi/nakokulmat/paatoimittajalta/velallisen-painajainen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu