sanoi, että soittaminen ja laulutaito ovat Jumalan antamia lahjoja ihmiselle. Samoin kyky nauttia edellä mainituista, sekin on lahjaa.
Miksi ihmisellä muutoin olisi sävelkorva ja rytmitaju?
Niitä voi tietysti käyttää vääriin, kuten kaikkia muitakin lahjoja.
Mutta kun soitetaan ja lauletaan Jumalan kunniaksi ja ylistykseksi, julistetaan evankeliumia joko yksin tai kuorossa, se ei ole väärin ja syntiä!!
Kaikki tahdotaan tehdä synniksi, mitkä Jumala on antanut käytettäväksi Hänen antamillaan lahjoilla. Lähimmäisten hyväksi ja iloksi.
Älkää sortuko ymmärtämättömien itsekeksityihin vaatimuksiin, jolla tahdotaan käyttää ihmisvaltaa Jumalan Sanan yli.
Miksi ihmisellä muutoin olisi sävelkorva ja rytmitaju?
Niitä voi tietysti käyttää vääriin, kuten kaikkia muitakin lahjoja.
Mutta kun soitetaan ja lauletaan Jumalan kunniaksi ja ylistykseksi, julistetaan evankeliumia joko yksin tai kuorossa, se ei ole väärin ja syntiä!!
Kaikki tahdotaan tehdä synniksi, mitkä Jumala on antanut käytettäväksi Hänen antamillaan lahjoilla. Lähimmäisten hyväksi ja iloksi.
Älkää sortuko ymmärtämättömien itsekeksityihin vaatimuksiin, jolla tahdotaan käyttää ihmisvaltaa Jumalan Sanan yli.
Vastaukset 25
Vanhimmat
aika vaikeaa lapsen silloin, nuoren kapinoida tai saa selkään,,,
Laumassa "tyhmyys" tiivistyy, kun täysin kritiikittömästi uskotaan itsekeksittyihin synteihin, joilla ei ole pohjaa raamatussa.
Kauhistuttaa ajatella, että essuissa on niin paljon heräämättömiä ja toisaalta valkean, enkelin hahmoon puetun sielunvihollisen eksyttämiä ihmisiä.
Aika kuluu, alkakaa lukemaan raamattua, oman sielunne tähden, rukoillen, että Pyhä Henki saisi avata sydämenne vastaanottamaan Herran Jeesuksen.
Täytyy olla omakohtainen suhde Häneen, kristillisyys ei pelasta. Se EI ole kuollut kenenkään edestä vapahtajana, eikä virran ylityksessä kysytä, oletko luottanut wanhimpiin!!
Lapin miehet tarvitsevat yhtälailla Herramme Jeesuksen sovintoverta henkilökohtaisena, ei yhteisenä "ymmärryksenä" ja kimpassa.
ei pidetä sopivana säestystä ja kuorolaulua.
Ei kai sitä muuten ole kielletty. Kyll kai perhejuhlissa ja muissa tilaisuuksissa ne voivat olla käytössä.
Usein on tietenkin niin, ettei tule loukata toisen heikkoa omaatuntoa, jolloin pitää hieman sopeutua.
Kyllä Lapista on tullut kielto kuorotoiminnalle, siitä ovat paikallissaarnaajat tiedottaneet omilla paikkakunnillaan (ehkei jokaisella p-kunnalla)
Nyt kuulimme Jellivaarasta saarnassa sanotun, ettei yksinlaulukaan ole sopivaa kristitylle. (ymmärsin, että esiintymisestä ja sen kuuntelemisesta oli kyse)
Tässä mennään jo kovasti ehdon vallan alueelle.
Entäpä arkkitehtuuri ja vaikkapa kondiittorin työ. Ei Jumala liene luonut yhtään turhaa lahjaa ihmiselle. Ei edes umpisuolta.
Kondiittorin työssäkin on taiteellisuutta, kun hän muokkaa kakkujen somistuksia, ym.
Eihän laulu voi olla synti, mutta sydämen asenne, joka saattaa hakea kunniaa tai tehdä jonkin sopimattoman vaikutuksen toisiin voi sitä olla. Vohan johonkin seurakäyttäytymiseenkin liittyä jotakin esittämisen tarvetta.
Kaikki ne ovat syntiä tietenkin. Ollaanko edelleen palaamassa siihen, että synnit ovat joukko esineitä, joita on kodeissa tai mukanamme?
Että kaikki ne olisi syntiä. Ne mitkä on raamatun pohjaisia JUMALASTA asiat on ok, mutta ei mikään ihmisoppi se on kuin pastilli, kunsen pistää suuhun, ja vähän liikuttaa kieltä ei sitä enää ole .
otas uusiksi,,
Syntilistaa jo monta päivää, yksikään syntilist ei pidä paikkansa, ellei se pohjaudu Jumalan sanaan, ja Jumalan määrityksiin . Ne ihmislistat ja ne listojen synnit, ne on niin.....
"...mutta sydämen asenne, joka saattaa hakea kunniaa tai tehdä jonkin sopimattoman vaikutuksen toisiin voi sitä olla. Vohan johonkin seurakäyttäytymiseenkin liittyä jotakin esittämisen tarvetta.
Kaikki ne ovat syntiä tietenkin."
Tuo asenne hakea omaa kunniaa tai tehdä vääränlaista vaikutusta toisiin....
Se kaikki on syntiä.
Lapsena minulle oli syntynyt käsitys, että synnit olivat jotain esineitä.
Hakea kunniaa....
No, vanhimmat ovat eniten hankkineet kunniaa ja tarjonneet itseään palveltavaksi ja kunnioitettavaksi. Siitä on tullut kristillisyyden ydintä.
Jos joku laulaa, on se heti syntiä. Kun kallis veli tuo pihaan uuden autonsa tai kutsuu tiilitaloonsa, ei tietenkään ole missään mitään kunniaa!
rakas ja kallis uskonveli, joka kutsuu kristityitä kylään omaan kotiinsa.
Jossakin päin maailmaa on tapana kysyä saarnaajilta monenlaisia ajallisiakin asioita. Kuten nyt esimerkiksi auton merkistä yms.
Kun sitten ollaan kuuliaisia neuvolle ja todetaan valinnat hyviksi, niin Jumala saa kiitoksen.
Ei tälläinenkään varmaan sopimatonta ole. Luja luottamus siihen, että Jumala onantanut saarnaajalle paremman ymmärryksen.
Silloin voidaan vapaasti ottaa kaikki asiat Jumalan lahjoina. Ei tarvitse ajatella mitään väärän kunnian vaikutuksia, kun kaikki asiat on kysytty etukäteen.
Sanoivat edesmenneet kristityt, eivätkä välttämättä sen tarkemmin sanoneet.
Musiikkii sinänsä on kaunista ja kuten tiedämme siihen sovitetaan sanoja ja sitä sanomaa sitten levitetään laulamalla, edesmenneet kristityt saarnasivat jälkikasvulleen paljon laulamalla, näin olen kuullut kerrottavan ja missä he sitten lauloivat...ilmeisesti yhdessä maatöitä tehden, noin niinkuin huomaamatta...hienotunteisesti...Oi valitkaa tie joka elämään vie kohta jo päivämme päättyvi lie.
Nykyajan laulut joita kaikille on tarjolla radiosta kuunnella sisältävät sanoman ja se yllyttää ihmisen mielikuvia synninharjoittamiseen, sillä synti lähtee ajatuksista, ja laulamalla voidaan vietellä toinen ihminen. Puhumattakaan sitä mitä laulaja itse sitten kerjää kuulijakunnaltaan...kunniaa ja mainetta...tietä helppoon rikastumiseen ja tätä ei kuulija välttämättä tiedä.
Tämä mieli se mieli sopii moneen asiaan, sillä jos saarnaaja asettuu palvelemaan seurakuntaa sillä mielellä et minä nyt valaisen oikein kunnolla ihmisille on väärässä hengessä, tai valittelee etten minä ole mikään sanan selittäjä saattaa olla vilpitön mutta myös väärässä hengessä.
Eli koreutta rakastava pukeutuu koreuttaan esittäen ja säkkikankaaseen pukeutunut kun esittää yksinkertaisuudellaan olevan oikea kristityn esikuva saattavat molemmat olla yhtä syvällä metsässä, eli aivan niinkuin toit esille sydämen asenteesta on kysymys.
Ei kalliin auton hankinta ole synti, mutta siinäkin piilee omat vaaransa kun rietas ryhtyy ajatuksissa yllyttämään ja uskottelemaan minun olevan parempi ja minun pelini hienompi kuin tuon toisen romu...näkemys kulkupelistä sikäli saattaa olla ihan oikein mutta miten tämä vaikuttaa sitten kanssaihmistä kohtaan käyttäytymisessä jos ylpeyden hengen antaa itseään yllyttää, ja miten hienolla autolla ajava sitten tuolla liikenteessä kunnioittaa liikennesääntöjä, sillä kristitty haluaa olla kuuliainen myös maalliselle esivallalle.
Kaikessa tulee tämä suhtautuminen toiseen ihmiseen, on sitten kysymys omasta ammattitaidosta tahi tietämyksestä sillä nämä lahjat mitä ihmisellä on, on tarkoitettu toisen ihmisen palvelukseen...siksi me itsekukin olemme varustettu eri lahjoilla ja tehtävämme on käyttää sitä toisen ihmisen hyödyksi ja siitä meille maksetaan sitten raha palkka jotta voimme ostaa sillä itsellemme tarpeita mitä sitten tarvitsemmekin.
Maailmassa kun kunnia hallitsee ihmisiä ihmiset rupeavat ylpeiksi ja uskovat olevansa parempia kuin toiset ja tämä näkyy kaikessa kun media ruokkii vielä tätä väärää henkeä kirjoittelemalla eliitistä ja eliitti kun on mielestään parasta ihmisjoukkoa ottaa itselleen sen mukaisen palkan joka saattaa lukuina olla jotain käsittämätöntä , mutta tämä eliittihenkilö ei saata osata omia perunoita kuoria vaan tarvitsee siihen toisen apua, eikä itse huomaa omaa vajavaisuuttaan.
Todellisuus on tarua ihmeellisempää.
Mistä sekin tulee että esittäminen olisi syntiä?
Kyllä se on puhtaasti omavanhurskaus josta kaikki tällainen kuurnitseminen lähtee.
Jes. 28:9 "Keitähän tuokin luulee taitoon neuvovansa, keitä saarnalla opettavansa? Olemmeko me vasta maidolta vieroitettuja, äidin rinnoilta otettuja?
Jes. 28:10 Käsky käskyn päälle, käsky käskyn päälle, läksy läksyn päälle, läksy läksyn päälle, milloin siellä, milloin täällä!" -
Jes. 28:11 Niin, sopertavin huulin ja vieraalla kielellä hän on puhuva tälle kansalle,
Jes. 28:12 hän, joka on sanonut heille: "Tässä on lepo; antakaa väsyneen levätä, tässä on levähdyspaikka." Mutta he eivät tahtoneet kuulla.
Jes. 28:13 Niinpä on Herran sana oleva heille: "Käsky käskyn päälle, käsky käskyn päälle, läksy läksyn päälle, läksy läksyn päälle, milloin siellä, milloin täällä", niin että he kulkiessaan kaatuvat selälleen ja ruhjoutuvat, että heidät kiedotaan ja vangitaan.
Jes. 28:14 Sentähden kuulkaa Herran sana, te pilkkaajat, te jotka hallitsette tätä kansaa Jerusalemissa.
Mitä ihmeen kunniaa?
Silloin kun sydämet veisaavat kiitosta ja kunniaa Kristukselle (vs. Jumalan lasten kuorot), niin se tekee pahaa omavanhurskaus perkeleelle.
Täytyy keksiä tekosyy jolla Jumalan kanssaa pidetään tuppisuuna, pelossa epävarmuudessa syyllisyydessä ja häpeässä, oman peukalon alla.
Tämä on omavanhurskaus perkeleen tavoite ettei kristitty uskosi ja vapaaksi tulisi. Onneksi kävivät Eeron kimppuun, niin paljastivat todellisen karvansa iisaksonilaisuuden.
Nyt emme ole enää millään tavoin heistä riippuvaisia, vaan saamme vapain sydämin USKOA Kristukseen, ylistää Kristusta lauluin huiluin kantelein, rummuil ja symbaaleil.
Soittimet on siis vapaat kristityn käyttää, laulaa saa vaikka kuudella äänellä, musiikista saa nauttia täysin siemauksin, omavanhurskaus ei mitään mahda. Se aika on ohi, kun iisaksonilaiset löivät tahtia omanvanhurskauden valitusvirsille.
Jeesus elää ja HÄN hallitsee, HÄN on tie totuus ja elämä.
Toisille synneiksi keksityt Jumalan lahjat.
Kunpa nut lapissa riehuvat todelliset synnit, omavanhurskaus, eriseuraisuus, lakihenkisyys, omahyväisyys, hengellinen ylpeys, itseriittoisuus, rakkaudettomuus ja muiden kristittyjen tuomiohenki kirkastuisivat lapin miehille synniksi, niin kristillisyys lähtisi kukoistukseen ja Kristuksen ylistykseen, yhdessä koko globaalin kristikunnan kanssa.
Vanki olet ja vankina pysytkin, jos tuollaisia sydämessäsi uskot. Omavanhurskaus on pohjaton keksijänero. Mutta vapautta se ei anna.
Kaikki tuollainen ruumiin tarpeista ja Jumalan hyvistä lahjoista kieltäytyminen on munkki- ja nasiiri-oppia paljaspäälakineen ja munkinkaapuineen.
Kol. 2:20 Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:
Kol. 2:21 "Älä tartu, älä maista, älä koske!"
Kol. 2:22 - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta -ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
Kol. 2:23 Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.
Kol. 3:1 Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella.
Kol. 3:2 Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä.
Kol. 3:3 Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa;
Omavanhurskauden vankeina elävät ihmiset eivät tajua lainkaan kuinka vaarallisessa tilassa he elävät hyväksyessään omavanhurskauden synnin.
Uskokaa nyt hyvät ihmiset vihdoinkin että USKO KRISTUKSEEN vanhurskauttaa, eivät ihmisten keksimät lukemattomat lihan kuritussäännöt.
Omavanhurskaus (tekojen avulla vanhurskautumaan pyrkiminen) on lihallisuutta aivan samalla tavoin, kun kaikki muukin ryöttisynneissä eläminen.
Miksi ette sellaista kauhistu, vaikka kaikki kuoleman merkt ovat selviä:
Jumalan päivittäinen Kiitos ja ylistys puuttuvat, ilo puuttuu, rauha puuttuu, pelastusvarmuus puuttuu, elämä on yhtä ruikutusta siitä kun en pysty parempaan,
eristäydytään muista kristityistä, ollaan ylpeitä ja omahyväisiä, epäluuloisia ja itseriittoisia, kiitellään ja ihaillaan palvottuja ihmisiä Jumalan sijasta, ollaan laiskoja ja pelokkaita Jeesuksen tunnustämisessa. Kurjia ei kutsuta koteihin, narkomaaneista ei ole huolta, eikä alkoholistien sieluista välitetä, ja kuin pisteeksi iin päälle vielä leuhkitaan olevansa ainoita oikeita kristittyjä.
Lukemattomat selkeät merkit ovat näkösällä siitä että kaikki ei ole niin kuin pitäisi olla Jumalan sanan mukaan, mutta ei vain soi hälytyskellot! On me aikoihin eletty!
Etukäteen Saanko minä rienätä sinua, pilkata sinua. Ei vaan hän kiusasi heti kun ei saanut Kristusta käännettyä puolelleen .
Ei sellainen asenne , että voihan se olla, ole mistään kotoisin: Se on Jumalalta, kirjassa sanottu mikä on , ja mikä ei . jos asia olisi noin, että ihminen määrittelisi sen, voihan se ja se. tälläisestä tulisi pikkuhiljaa Raamatunkokoinen teos. Eikö paljon parempi olisi tyytyä Raamattuun . en paremmin sano .
Paavali tuossa kolossalaisille kun puhuu, neuvoo kristilliseen elämään ja kun jatkamme lukua Kol.3:5 Niin kuolettakaat sentähden teidän jäsenenne, jotka maanpäällä ovat, huoruus, saastaisuus, häpiällinen himo, rietas halaus ja ahneus, joka on epäjumalan palvelus .
Ja Kol.3:6 Joiden tähden Jumalan viha epäuskoisten lasten päälle tulee ja Kol.3:7 Joissa tekin muinen vaelsitte kun te niissä elitte.
Ja jatkaa kalliisti kristilliseen elämään kuuluvilla neuvoilla.
Kaikki jotka uudestisyntyneitä kristityitä ovat, ovat entisiä pakanoita, eli synninrakastajia ja näille entisille synninrakastajille Paavali neuvoo elämään Kristuksessa, sillä ei kristus ollut synninrakastaja...siis siksi kuolettamaan jäsenenne.
Kaikki jotka uudestisyntyneitä ovat tietävät missä riettaan petoksessa he olivat vaikka se elämä muiden epäuskoisten edessä saattoikin olla kunniallista ja jopa hyvää koska he itsekin kilvoittelivat siinä.
Kannattaisi kurkistella kirjoitustasi eli onko se yhtä Paavalin neuvon kanssa vai neuvotko Paavalia vastaan, sillä kaikki jotka Kristuksessa ovat neuvovat yhtälailla aivan kuin yksi mies saarnaisi, samaa oppia kuin Kristus itse opettaisi, sillä he ovat samasta hengestä ja siksi oppi ja opetus ovat samat, sillä eivät silloin ihmiset puhu vaan Jumalan-henki joka on heissä ja tätä kutsutaan myös sanoilla, ELÄVÄUSKO.
Olen keskustellut näistä samoista asioista myös kanssapuheissa ja saanut todeta et varsinkin ne jotka eivät ole uudestisyntyneitä vaan luottavat siihen kun ovat aina kuuliaisesti vaeltaneet ja ihmettelevät ääneen kun Jumala on aina heitä varjellut, vastaavat samankaltaisesti kuin kirjoitat, mutta nämä omaanvanhurskauteensa luottavat vihaavat Jumalan lakia ja tekevät työtä niin ettei ihmiset tulisi synnintuntoon ja siksi heitä kutsutaankin sanoilla Jeesuksen ristin viholliset, sillä jos ei lakia ole ei ole syntiäkään ja ilman synnintuntoa ei ihminen tarvitse armoakaan, ei siis laki turhaan ole vaan sillä on kallis tehtävä.
Herra Jeesus myös opettaa sanoilla et niinkauan kuin maailma pystyssä pysyy ei laista pidä piiruakaan katoaman, mutta jotka eivät vielä ole Jeesuksessa ovat lainalla ja ne jotka kadotetaan vihaavat Jumalan lakia ja opettavat sitä vastaan.
Paavali tuo myös esille sen tosiseikan, aivan niinkuin LLL jossain saarnassa et nämä seinätkin voivat todistaa et varoitettu on ja Paavali taasen ettei se ole puhujan vika jos kuulija ei usko, sillä uudestisyntyneillä ja syntymättömillä on eri usko ja se tulee esille ihmisten käytöksessä ja puheissa.
Ihminen ei voi uskoa toiselle antaa, vaan Jumalan lahja se on ja kaikki lahjan saaneet ovat tulleet saman henkisiksi kuin Kristus itsekin on.
sairas pelko, sairas häpeä, itseriittoisuus, omahyväisyys, hengellinen ylpeys, muiden tuomitseminen, lakihenkisyys, itsesääli, eriseurat, ilottomuus, ruumiin tarpeista kieltäytyminen, Jumalan luoman kauneuden inhoaminen ja kieltäminen, ihmisten Jumalalta saamien lahjojen halveksiminen, nämä kaikki ja tuhannen muuta vastaavaa ovat lestadiolaisuuden hedelmää.
Jokainen ymmärtää ettei tällainen ole hyvää hedelmää, vaan se on omanvanhurskauden tuomaa kitkerää hedelmää.
Tee siis parannus ja usko evankeliumi Kristuksesta.
Siepä luet kuin piru raamattua, ei voi muuta sanoa. Yrität kaataa Jumalan sanalla Jumalan sanaaa. Näin pirukin tekee.
Tiedä että olen Jeesuksen oma hänen verellään puhtaaksi pesty. Luen ja uskon Jumalan sanan joka on kirjoitettu Pyhässä Raamatussa. Olen Jeesuksessa Kristuksessa vanhurskas pyhä ja pyhdas. Meidän kristittyjen tehtäväksi on annettu julistaa evankeliumia Jeesuksen nimessä.
Tiedätkö sinä kuka meitä Jumalan lapsia vastustaa, uhkailee ja päällemme valehtelee? Se on saatana.
Miksi kuljet (uskoa tunnustavana) saatanan asialla, mieti hyvä ihminen, tee parannus ja usko evankeliumi, ettei tule myöhäinen katumus.
Eivät isakssonilaiset, lappiuskoiset ja pikkuleeviläiset mitään uskosta edes saarnaa. he ovat evankeliumistakin tehneet lain. kaikki on lain orjuudessa vikisemistä.
He rakastavat liekanaruaan.
Ihmeellisen surkeaan tilaan nämä ihmisparat tyytyvät.
Jaak. 1:5 Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaan.
Jaak. 1:6 Mutta anokoon uskossa, ollenkaan epäilemättä; sillä joka epäilee, on meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja heittelee.
Jaak. 1:7 Älköön sellainen ihminen luulko Herralta mitään saavansa,
Lestadiolaisille oli lähes kaikki syntiä. Viheltämisestä alkaen..
Oli se kuka tahansa niin oikeassa se oli. Kirkon sakramentin mukaista touhua. Mukulana oli soitto ja muut kuin virret tämän maailman mukaista ja syntiä,