Leikkijunaradat

Näin pari yötä sitten unessani kolme erilaista lasten sähköjunarataa. Ne olivat jotenkin sisäkkäin. Ensimmäisenä huomasin lego-palikoista tehdyt vaunut ja pidin niitä erittäin hienona. Juna kulki ovaalin muotoisella radallaan hitaasti eteenpäin. Sitten kiinnitin huomioni rautaiseen sänköjunaan, se oli ikäänkuin pikajuna, meni nopeasti ympäri rataa. Viimeisellä junaradalla huomasin oikeat ihmiset istumassa jonkinlaisessa kärryssä viilettäen ympäri rataa. Ihmiset olivat oikean kokoisia, vaikka rata oli minimaalinen (leluradan kokoinen). Nämä viimeiset menivät erittäin lujaa ympäri rataa. Heillä oli hulvattoman hauskaa matkatessaan ympäri soikiota, kuului naurun ja kiljahdusten äänet.
Mitä ihmettä tämä voisi tarkoittaa?

Viime yön unessa olin kaupassa katselemassa kenkiä, sitten huomasin hienoja, herkullisen näköisiä kuivakakkuja, sekä täytekakkupohjia myynnissä. Kaikki näyttivät olleen tehty samasta taikinasta.En ostanut niitä, enkä kenkiäkään, ajattelin, etten tuhlaa. Onkohan tälle mitään tulkintaa?
1180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Joskus vanhat niksit ovat parempia kuin uudemmat, älä anna ulkokuoren hämätä koska me kaikki olemme ihmisiä leikkikentällä jos näin suurempana ylhäältä katsoo, silloin kukaan ei ole toista parempi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vierailija kirjoitti:

Näin pari yötä sitten unessani kolme erilaista lasten sähköjunarataa. Ne olivat jotenkin sisäkkäin. Ensimmäisenä huomasin lego-palikoista tehdyt vaunut ja pidin niitä erittäin hienona. Juna kulki ovaalin muotoisella radallaan hitaasti eteenpäin. Sitten kiinnitin huomioni rautaiseen sänköjunaan, se oli ikäänkuin pikajuna, meni nopeasti ympäri rataa. Viimeisellä junaradalla huomasin oikeat ihmiset istumassa jonkinlaisessa kärryssä viilettäen ympäri rataa. Ihmiset olivat oikean kokoisia, vaikka rata oli minimaalinen (leluradan kokoinen). Nämä viimeiset menivät erittäin lujaa ympäri rataa. Heillä oli hulvattoman hauskaa matkatessaan ympäri soikiota, kuului naurun ja kiljahdusten äänet.
Mitä ihmettä tämä voisi tarkoittaa?

Viime yön unessa olin kaupassa katselemassa kenkiä, sitten huomasin hienoja, herkullisen näköisiä kuivakakkuja, sekä täytekakkupohjia myynnissä. Kaikki näyttivät olleen tehty samasta taikinasta.En ostanut niitä, enkä kenkiäkään, ajattelin, etten tuhlaa. Onkohan tälle mitään tulkintaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu