Koululainen varasti kalapuikon

Nuorisorikollisuuskin

Ensin varastetaan yksi kalapuikko, myöhemmin koko kalapaketti sivasta, tai kassakin käy käteen.
Nuorisorikollisuus on pysäytettävä heti alkuunsa.
Hyvä koulu ja sen työntekijät, säännöt on noudatettavaksi tarkoitettu.
Ei koulun tehtävä ole ruokkia kodinkinpuolesta kokopäivän kestävällä aterialla.
Kotona se ruoka syödään,kouluruokailu on vain "välpala" muistakaa se arvon rikollisten vanhemmat.

11

2542

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kouluissa

      Johtokunta koolle ja varoitus koulun johdolle, näin minä toimisin. Eikö opettajia osata kouluuttaa kuinka noin pienet erimielisyydet hoidetaan. Nyt hälyytettiin aseistetut poliisit luokkaan yhden kalapuikon takia, juuri vähänaikaa sittan tapahtuneiden ikävien asioiden jälkeen.

      http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1633664

      Ylimääräisen kalapuikon ottamisesta puhjennut kriisi kärjistyi mellakan partaalle Vantaankosken yläasteella viime viikolla. Tilannetta selvittämään kutsuttiin poliisi.

      Tapahtumien vyöry lähti liikkeelle ruokalan jonosta viime torstaina noin kello 11 aikoihin. 13-vuotias koulupoika otti lautaselleen neljä kalapuikkoa. Se oli väärin, sillä normiannokseen olisi saanut ottaa vain kolme.

      Emäntä huomautti ylimääräisestä kalapuikosta pojalle ja vaati tätä pistämään yhden kalapuikon takaisin.

      - Poika sanoi, että eihän sitä voi pistää takaisin, kun se on jo ihan muusissa ja kastikkeessa, pojan äiti kertoo.

      Pian paikalle tuli sananvaihtoa seurannut opettaja, joka tarttui päättäväisesti poikaa olkapäästä kiinni. Kontaktin tiimellyksessä tarjotin antimineen lennähti lattialle.

      Opettajat vaativat poikaa siivoamaan jäljet. Poika kieltäytyi. Tästä rangaistukseksi poikaa ei enää päästetty ruuanottoon.

      Seuraavaksi poika meni luokkansa kanssa kotitalouden tunnille.

      - Kuraattori tuli kahdesti hakemaan luokasta Aleksia, mutta tämä ei lähtenyt mukaan.

      Kolmatta kertaa varten koulu otti käyttöön järeämmät aseet. Opettajanhuoneesta soitettiin paikalle poliisipartio.

      Vantaan poliisi sai ilmoituksen häiriötä aiheuttavasta koululaisesta. Oppilas istui luokassa muiden oppilaiden keskellä. Poliisin mukaan poika lopulta lähti.

      Poliisipartion saapuminen kouluun sähköisti tunnelman.

      Osa oppilaista alkoi riehua ja heitellä paperiroskia käytäville. Kahakan yhteydessä ainakin yksi ikkuna rikkoontui.

      Vantaankosken yläaste ei kommentoi tapahtunutta.

      Vuoden 2003 perusopetuslaki antoi opettajalle ja rehtorille mahdollisuuden poistaa vastusteleva oppilas luokasta fyysisiä voimakeinoja käyttäen. Kuraattorilla tätä valtaa ei ole.
      Pasi Jaakkonen, Tuomas Manninen

      • liisap.

        käy allekirjoittamassa adressi ADRESSIT.COM sivustolla. Nimi kalapuikkoja kouluihin.


      • siis vittu

        ei voi olla totta siis yks kalapuikko packki maksaa kaks euroo siinä on 6 kala puikkoo eli yks kalapuikko 33 cent eli 33 centin takia jouduttiin kutsumaan poliisit jos kyttiä ei olisi kutsuttu olisi menetty vain 33 cent mutta ny meni ikkunat uusiks eli kulut 500.33€


    • Et oo tosissas

      Jos oot tota mieltä niin tee loppu?? ja nopeesti.kouluissa heitetään ruokaa niin paljon roskiin kun sitä ei enään saa ees sioille antaa ruuaks.Onko koulu koskaan vastanut montako kalapuikkoa kyseisenä päivänä heitettiin menemään ruokailun jälkeen.HERÄÄ PAHVI TODELLISUUTEEN EI SE SAATANA VARMAAN VARASTANUT SITÄ KALA PUIKKOA EIKÄ SE OLE VARAS.

      • sanoa, että on pienet ongelmat

        että poliisit oikein paikalle yhden kalapuikon takia.

        Saa sitä ihmetellä, että verotus on kova.

        Eikö fiksumpaa tapaa ole koulussa hoitaa noita ongelmia.


      • Silmä käteen!
        sanoa, että on pienet ongelmat kirjoitti:

        että poliisit oikein paikalle yhden kalapuikon takia.

        Saa sitä ihmetellä, että verotus on kova.

        Eikö fiksumpaa tapaa ole koulussa hoitaa noita ongelmia.

        Kannattaakin ehdottomasti uskoa sanasta sanaan kaikki sensaatiojutut, mitä iltapäivälehdet kirjoittavat. Etenkin silloin, kun ainoana lähteenä on käytetty toisen osapuolen äitiä, joka ei edes ole ollut itse paikalla...

        Vaikka toimittaja oli peesannut äidin kertomusta parhaansa mukaan, niin näkihän sen nyt selvästi jo itse jutusta, että poliisia ei koululle hälytetty kalapuikon (joka olikin kalapala) vuoksi. Poliisia tarvittiin paikalle oppilaiden ja henkilökunnan turvallisuuden varmistamiseksi, ja tuskin sitä turvallisuutta yksi kalapala uhkasi.

        Jälkeenpäin on monelta eri taholta tullut lisäselvyyttä asiaan. Onneksi suurin osa nettikeskusteluistakin on jo kääntynyt siihen, miten häiriköitä ja yletöntä häiriköintiä tulisi kouluissa käsitellä.

        Kouluruoan riittävyys ja laatu ovat asia erikseen, näitä asioita ei tule sotkea keskenään.


    • idiootti

      ei taida sun äo olla ees 30 ku tollasta paskaa puhut tai sit oot 12 v kusipää vittuilemassa muille
      naurettavaa verorahojen ja poliisien voimavarojen tuhlausta tommonen ihan panee vihoiks saatana!

    • rikollisetko vanhemmat?

      osalla vanhemmista ei ole tutkimusten mukaan ruokaa ja ainoa ruoka saadaan koulusta.on tota uus köyhyyttä.oppilaiden käyttäytyminen onkin sitten koulussa toinen juttu säännöt koskee kaikkia.

    • kasvattamaan elukkansa

      Ensikädessä vanhemmat vastuussa.
      Ensin kalapuikko sitten aseella kouluun ja sivaan.
      Varkaudet ja rikollisuus kytketään jo kotona pois.
      Jos ei kasvatus tehoa,niin kotikasvatuksessa vikaa.
      Äiti itkee köyhyyttä,menis töihin niinkuin suurinosa kunnonlasten vanhemmista käy töissä,eikä kouluongelmia esiinny.
      Kumma kun ongelmat keräytyy vain yhdessä perheessä.

      • kukkopoika

        pikkusieluiset opethan siellä heiluu pikkuhitlereinä. yleensähän niinstä kouluista kaatuu kilottain ruokaa roskiin.


      • se on koulunvika
        kukkopoika kirjoitti:

        pikkusieluiset opethan siellä heiluu pikkuhitlereinä. yleensähän niinstä kouluista kaatuu kilottain ruokaa roskiin.

        Mutta ei se oikeuta varastamaan ,eikä oikeuta aseenkannssa helumiseen.
        Ruoka on ruokaa.
        Häirikkö on häirikkö.
        Laki kaikille sama


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      124
      5938
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      57
      4326
    3. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      58
      2741
    4. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      28
      2558
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1855
    6. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      15
      1524
    7. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      34
      1382
    8. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      24
      1331
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      26
      1157
    10. T, miten mun pitäis toimia

      Olen niin toivottoman ihastunut suhun...ollut jo liian,monta,vuotta. Lähestynkö viestillä? Miten? Sun katse...mä en kest
      Ikävä
      43
      1111
    Aihe