tulin eilen sairaalasta. Synnytin 13 tuntia rv 33 4 kuolleen terveen ja täydellisen tyttö vauvan. kuolin syy oli että napanuora oli kiertynyt todella pahasti kaulan ja käsien ympärille. Lapsi oli kuollut jo viikoilla 26-27. Olin juuri käynyt samalla viikolla ultrassa ja kaikki oli silloin hyvin. kaikki tuntuu romahtaneen ympäriltä ei tiedä mitä tekisin.olimme yrittäneet lasta jo kaksi vuotta ja kun viimein tärppäsi ja kaikki oli suunniteltu valmiiksi ja tavarat hommattu,kaikki muuttui. Tämä tuska on sanoin kuvailematon kuin käynnistetty synnytys kipuinenen.koko osasto heräsi kivunhuutoihin jotka kestivät kokosynnytyksen ajan.emme voineet katsoa pikkuista kumpikaan melkein isän kanssa. nyt sitä vaan ajattelee että entäs jos en saa toista mahollisuutta.silloin tämä elämä on minun osaltani tässä.miksi kaiiki kaunis katoaa..?mikä tarkoitus tällä oli?raastaa niin paljon sydäntä ettei pysty hengittämään.joka puolelta saa osanottoja mutta ei ne auta.ammattiapua en tahdo,ei kukaan kuka ei ole tätä kokenut ei voi tietää miltä tuntuu menettää kokonaan kehittynyt oma pieni vauva.
tuntuu että oma elämäkin loppui tähän
Nimetön
5629
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
en voi mitenkään lievittää tuskaasi, enkä voi ymmärtää sitä kipua sisälläsi, mutta osoitan syvimmän osanottoni sinulle. Itse koin keskeytyneen keskenmenon rv11. Onneksi sinulla on ilmeisesti hyvät tukijoukot sinua lohduttamassa. se lievittää kipua, kun tuntee läheisten rakkauden ja myötätunnon.
toivon jaksamista sinulle sekä miehellesi!
Sanot oikein, me muut emme tiedä miltä sinusta tuntuu, mutta et ole yksin. On monia, jotka tietävät miltä tuntuu. Ota yhteyttä lapsensa menettäneiden tukiryhmään, siellä voit olla oma itsesi ja kaikki ymmärtävät.
Osanotto minultakin.
Hei,paljon voimia sinulle.Olen itsekin synnyttänyt kuolleen lapsen rv 32,tästä on jo vuosia.Sain paljon apua tuntematon-enkeli foorumilta,se on vertaisryhmä juuri kohtukuolleiden lasten äideille.
Myös käpy ry antaa tukea.Älä jää yksin.
Meiltä kuoli tyttö rv 42 4, neljä kuukautta sitten. Terve tyttö myöskin. Olen nyt päässyt elämässä paremman puolelle ja haluaisin auttaa kaikkia kohtukuoleman kokeneita. Koen tuskaa muidenkin puolesta. Tiedän, että olet elämäsi pohjassa ja kaikki sanat ovat aivan tyhjiä. Ihmiset haluavat sanoa ja lohduttaa, usein se menee pieleen. Älä silti sulkeudu. Se on pahin virhe. Ja anna aikaa, älä kiirehdi. Sinulla on aikaa surra.
Haluaisin kertoa miten olen selvinnyt eteenpäin, mutta se on niin pitkä tarina!
Voimia! Älä jää yksin. Anna aikaa. Älä pakota itseäsi mihinkään.
http://www.helistin.fi/?page=5646684&blogid=3393036&startpage=41
Siellä mietteitä. Jos jaksat lukea.