Takaisin vieroitukseen.

Älkää nyt konkarit/vanhat palstalaiset ja neuvoa antaneet naurako mutta meikäläinen kirjoittautuu ilmeisesti vielä tänään sisälle toisen kerran vieroitusklinikalle. Töiden puolesta on onneksi rauhallista että nyt voisin jäädä vähän pidemmäksikin aikaa ja ehkä osallistua enempi niihin terapioihin ja systeemeihin mitä niillä on tarjolla. Nyt en karkaa niin äkkiä takaisin kotiin, aion ottaa nyt itselleni sairasloman maksoi mitä maksoi.

Loma Suomessa meni suht rauhallisesti viinan puolesta mitä nyt aattona join itseni hirveään känniin sukulaisten luona. Hävettää melko kovasti, vaikka en mitään töpeksinytkän. Sitten olin aika selvinpäin mutta takaisinlennolla aloin taas ryypätä ja sitä on nyt jatkunut kaikkiaan 6 päivää.
13671
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

olen sun viestejä useinkin lukenut ja oot mun mielestä tosi sympattinen ja älykkään oloinen ihminen. Kannattaisi varmaan paneutua syvemmälle tuon viinan juonnin syihin, oletko ehkä kuitenkin kovin yksinäinen siellä ulkomailla? Olen ymmärtänyt ettei sulla ole perhettä, vaan ihan sinkkuna siellä tallustelet.

Mutta hae ihmeessä nyt apua, kyllä ammattilaisten pitäisi osata kaivaa ne oikeat asiat esille ja auttaa. Kyllä se siitä ja ilmoittele kuulumisista :-)!

Äänestä

Ei sinulle kukaan naura ja ole onnelinen jos noin nopeasti pääset siellä klinikalle,upea juttu.
Olen tässä minäkin repsahtanut välillä juomaan,harmittahan se mutta pakko jatkaa eteenpäin.
Minulla on taas se tilanne että alkuvuodesta vähän töitä,ja houkutus todella suuri kupitteluun.
Tasan tiedän et nämä on niitä kuluneita selityksiä,mutta minulle todellisia.
En tiedä haluanko koko viinasta eroon,välillä menee viikkoja juomatta,sitten se mopo vaan lähtee.
Tämä on niin turhauttavaa etten jaksa edes mistään apua hakea,sitä olen meinaa tehnyt.
Sinulle sinne onnea matkaan,mene mahdollisemman nopeasti ja ota aikaa itsellesi.

Äänestä
  • Mulla on ollut ihan samaa kuin sulla - viikkoja kiltisti selvinpäin ilman mitään viinan haluja mutta kun se mopo lähtee niin se lähtee.

    olen myös kuullut, että Suomessa noi avunhakemiset on hiukka hankalia tai sitten kalliita. Meillä pääsee hätätilassa saman tien psykiatrialle rauhoittumaan ja sieltä heti eteenpäin vieroitukseen - heti kun paikka vapautuu. Tai päiväsaikaan pääsee suoraankin klinikalle, ainakin avokatkolle. Eikä maksa mitään. Eräs täkäläinen kolleeka on soittanut jopa ambulanssin keskellä yötä ja kyllä ne mukaan ottaa. Täällä ei ihmiset yleensäkään häpeä ongelmastaan niin kuin Suomessa momasti tuntuu olevan :-(

    Mutta toivottavasti saat apuja sinäkin joskus! Tiedän hyvin ton tunteen, ettei jaksa edes apuja hakea. Jonkun pitäisi sieltä kämpästä kerta kaikkiaan noutaa ongelmainen pihalle!

    Äänestä

Kuulehan, alkoholiongelma ei ole naurun asia. Vaikka täällä palstalla jotkut yrittävätkin lyödä leikiksi/väheksyä viinaongelmaa, kyse on kuolemanvakavuudesta! Olen iloinen puolestasi, olet vähän samanlainen kuin minäkin. Alkuun meni vuosia, ennen kuin sain raittiudesta kiinni, kiitos AA:n. Kävin myös myllyhoidon ja onnistuin olemaan n. reilun 5 vuotta raittiina, kunnes retkahdin juomaan. Taas meni kuukausi raittiina, kunnes taas join pari päivää. Varmaankin suurin syy oli palaverien vähentyminen ja omavoimaisuuden noustessa pinnalle. Onneksi retkahduksesni ovat kestäneet vaan pari-kolme päivää ja olen palautunut ruotuun. Palaverit otan nyt vakavasti ja käyn niissä niin usein kun on tarpeen, vaikka päivittäin. En halua saada enää itselleni niitä "liskojen öitä", joita sain ihan parinkin päivän juopottelun jälkeen.

Koeta Sinäkin löytää ne palaverit siellä kaukana, missä ikinä oletkin. Siellä löydät saman ongelman kanssa kamppailevia, eivätkä he Sinulle naura, usko pois. Tauti on kova, kovempi kuin arvaatkaa!

Zemppiä ja kerro kuulumisia!

Äänestä
  • Onko myllyhoito ja minnesota ihan suomalaisia hoitoja, en niitä ole täällä päin ainakan googlettamalla löytänyt?

    Menen kuitenkin nyt tonne aiempaan klinikkaan ja katsotaan sitten, otanko avovierotuksen vai jäänkö pidemmäksi aikaa sisään..Vasta ilmeisesti huomenna pääsen sinne, koska autokuski on juovuksissa tällä hetkellä. Joten odotellaan huomiseen. Ilman autoa tonne klinikalle on tosi hankalaa päästä, se vaatii junaa ja taksia.

    Äänestä

  • Enzian kirjoitti:

    Onko myllyhoito ja minnesota ihan suomalaisia hoitoja, en niitä ole täällä päin ainakan googlettamalla löytänyt?

    Jopas on teillä hyvät systeemit.

    Ei kannata märehtiä repsahduksia. Uutta suoleen kun vanha kuolee sano paikallinen pastori saarnaspöntöstä.

    Äänestä

  • Enzian kirjoitti:

    Onko myllyhoito ja minnesota ihan suomalaisia hoitoja, en niitä ole täällä päin ainakan googlettamalla löytänyt?

    Menen kuitenkin nyt tonne aiempaan klinikkaan ja katsotaan sitten, otanko avovierotuksen vai jäänkö pidemmäksi aikaa sisään..Vasta ilmeisesti huomenna pääsen sinne, koska autokuski on juovuksissa tällä hetkellä. Joten odotellaan huomiseen. Ilman autoa tonne klinikalle on tosi hankalaa päästä, se vaatii junaa ja taksia.

    ovat saapuneet Suomeen Usasta. Eivät eroa kovin suuresti toisistaan.

    Äänestä

  • Enzian kirjoitti:

    Onko myllyhoito ja minnesota ihan suomalaisia hoitoja, en niitä ole täällä päin ainakan googlettamalla löytänyt?

    Menen kuitenkin nyt tonne aiempaan klinikkaan ja katsotaan sitten, otanko avovierotuksen vai jäänkö pidemmäksi aikaa sisään..Vasta ilmeisesti huomenna pääsen sinne, koska autokuski on juovuksissa tällä hetkellä. Joten odotellaan huomiseen. Ilman autoa tonne klinikalle on tosi hankalaa päästä, se vaatii junaa ja taksia.

    Ovat melkein sama juttu.

    http://www.kalliola.fi/fi/etusivu/

    http://www.avominne.fi/?gclid=CMvfzeOsjpgCFRdatAodoRkTCg

    Tuossapa pari linkkiä noista hoidoista, lue jos kiinnostaa. Varmaankin vastaavia sieltä, missä ikinä oletkin (en tiedä muuten...)löytyy myös...?

    Äänestä

sinne vieroitushoitoon. Ja vielä enemmän kannustan sieltä palattuasi hakemaan itsellesi pysyvää tukea, tiedät kyllä mistä.

Hyvää alkanutta vuotta sinulle äläkä hättäile pois sieltä klinikalta!

Äänestä

Olet menossa samaan hotelliin, jossa etsitään yksilöllisiä syitä sinun alkoholismiisi?

Niitähän saa kyllä etsiä yhdessä ja erikseen vaikka maailman tappiin saakka.
Alkoholisti on alkoholisti, eikä sitä mitkään terapeutit muuksi saa...

Äänestä
  • Soitin juuri entiselle miehelle mutta kuljetusta klinikalle tulee vasta huomenaamulla, koska se on kännissä. Sen nykyinen naisystävä on sairaanhoitaja ja sanoi että joko heti sairaalaan hetin tai huomenna omalääkärille ja asianmukaiset lääkkeet saa sieltä.

    Ehkä kuitenkin yritän itte jälleen kerran selviytyä tästä taas. Töitäkin pukkaa koko ajan.

    Äänestä

  • muuksi muuttaa. On vaan iso ero siinä onko juova holisti vai raittiina oleva holisti

    Äänestä

  • Enzian kirjoitti:

    Soitin juuri entiselle miehelle mutta kuljetusta klinikalle tulee vasta huomenaamulla, koska se on kännissä. Sen nykyinen naisystävä on sairaanhoitaja ja sanoi että joko heti sairaalaan hetin tai huomenna omalääkärille ja asianmukaiset lääkkeet saa sieltä.

    Ehkä kuitenkin yritän itte jälleen kerran selviytyä tästä taas. Töitäkin pukkaa koko ajan.

    toivottavasti riittävästi, kokemusta itte yrittämisestä.
    Yrittämisestä ja odotettavissa olevista tuloksista voi kuitenkin luopua samalla kun luopuu alkoholista. Jos ei usko, että voi luovuttaa juomisen pakkomielteen Jumalalle, voi sen luovuttaa toisille alkoholisteille.

    Raittius on kuitenkin ensisijainen tavoite ja sen jälkeen voi ruveta, jos haluaa, elämään entistä parempaa elämää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Enzian kirjoitti:

Älkää nyt konkarit/vanhat palstalaiset ja neuvoa antaneet naurako mutta meikäläinen kirjoittautuu ilmeisesti vielä tänään sisälle toisen kerran vieroitusklinikalle. Töiden puolesta on onneksi rauhallista että nyt voisin jäädä vähän pidemmäksikin aikaa ja ehkä osallistua enempi niihin terapioihin ja systeemeihin mitä niillä on tarjolla. Nyt en karkaa niin äkkiä takaisin kotiin, aion ottaa nyt itselleni sairasloman maksoi mitä maksoi.

Loma Suomessa meni suht rauhallisesti viinan puolesta mitä nyt aattona join itseni hirveään känniin sukulaisten luona. Hävettää melko kovasti, vaikka en mitään töpeksinytkän. Sitten olin aika selvinpäin mutta takaisinlennolla aloin taas ryypätä ja sitä on nyt jatkunut kaikkiaan 6 päivää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu