Yksi pojistani aloitti armeijan tällä viikolla...ja ikävä on suuri..olisi kiva jos tällä palstalla olisi joku äitee, jonka poju on kans armeijassa, niin olisi kiva vaihtaa ajatuksia. Tiedän, että ameijassa ei mitään hätää, mutta kun taidan olla tällainen ylihuolehtivainen emo,heh...haluaisin, että poikani ilmoittaisi jotain itsestään. Olen itse hänelle laittanut tekstareita ja on hän niihin vastannut, mutta ei oma-aloitteisesti kirjoita, paitsi avovaimolleen. Olisi minustakin kiva äitinä, että hän kirjoittaisi minullekin kuulumisiaan,,vaan onhan se toki ymmärrettävää, että eihän sitä nyt mammalle....
muilla vastaavanlaisia kokemuksia!
muilla vastaavanlaisia kokemuksia!
Vastaukset 36
Vanhimmat
Sitä varten se armeija on, että pojat ottavat vähän etäisyyttä mammoistaan ja heistä tulee miehiä. Hei, ei poikasi ole sinua hylännyt. Kiva jos vastailee tekstareihisi, mutta hellitä jo sinäkin vähän ja katkaise se henkinen napanuora poikaasi.
Saahan äiti lastaan ikävöidä, hyvänen aika!
Ja aloittajalle, varmasti tuntuu sydämessä kipeältä, mutta on muistettava että lapset on lainassa vain..
Voi jessus mitä nössöjen mammoja täällä liikkuu! Ai sydämessä tuntuu kipeältä kun aikuinen lapsi lähtee puolen vuoden pituiselle leirille?!! Saahan sitä ikävöidä, mutta hyvänen aika, ei se lapsi kuollut ole! Eikä se myöskään sinne kuole!
Mitä ihmeen nössöjen mammoja??
Nössejen lasten äitejä vai?Ei oikein mennyt jakeluun.Eikä äiti mistään kuolemisesta puhunutkaan!!
Mitä ihmeen pahaa on olla tunteellinen.Enkä usko että äiti mitään kirjeitä pojaltaan odottaisikaan vaan juuri näitä kuulumisia puhelimen välityksellä.
Totta turisit juuri siinä kohtaa kun sanoit että SAAHAN SITÄ IKÄVÖIDÄ!
Minunkin ystäväni pojan piti aloittaa armeija, mutta hän kuoli tapaturmaisesti... tiedätte varmaan fiilikset :(
oltko lukenut tään päivän lehden .
lähelle inttipaikkaa, jotta poikani on minua lähellä. Voin viedä hänelle ruokaa ja rahaa tarvittaessa. Mulla on onneksi asunto auto, jotta voin mennä metsäretkille sinne lähelle. Jos kylmä tulee poikani voi tulla asuntoautoon yöksi lämpimään.
Mua inhottaa kun on pakko tuo armeija. Ehdotin kyllä et menisi sivariksi, vihaan oikeesti asepalevelusta.
Olen kutonut sukkia ja lapasia, jotta annan pojalle mukaan lämmintä. Minä varmasti ikävöin yhtä paljon kuin sinäkin.
Aika hyvä vitsiii;)
päästetä hakemaan äidiltä joka asuu portin toisella puolella ruokaa tai rahaa. Miehet saa siellä ruokaa ja rahaa siellä ei tarvitse. Paitsi kaljailtoihin mihin välillä pääsee käymään.. Ja siis silloinhan sun poikas olis vaan sun luona. Ehkä sä vihaat armeijaa mut kyl niit poikia vituttais kun olis tollanen yli huolehtiva äiti portin toisella puolella!
.. Mun mielestä toi on vähän outoa.. Sun pojalla on jo avovaimo? Mun mies lähti maanantaina inttiin ja jäätiin tänne 4kk ikäisen pojan ja koiran kanssa. On ollut arkeen totuttelua kun yhtäkkiä on mies poissa, ja ikävä on ihan hirveä.. Ja niin on miehellä kotiin.. Tänään saatiin ensimmäistä kertaa edes jotenkin puhuttua puhelimessa. Nopeita viestejä ollaan vaan lähetelty.. Kyllä se sun poikasikin kotiin palaa. Tai siis avovaimonsa kanssa. Anna mies aikuistuu.. T.avovaimo
vuoden kuluttua poikaasi,jos menee inttiin!:)Oisko se susta outoa jos vähän ikävöisit lastasi ja miettisit miten hänellä menee?Minusta se ei ole outoa vaan rakkautta.
Eihän aloittaja varmasti mitään outoa toimintaa tarkoittanut.
t:toinen pojan äiti joka varmasti ikävöi poikaansa sitten kun ja jos menee armeijaan.
No sentään meni armeijaan kuin miehet, eikä mihinkään sivariin niinkuin joku homo.
Ei homo tarvitse olla jos sivariin menee, taidan ite olla homo ja käynyt sivarin kerta tiedät että ne ovat homoja, tai onko poikaystäväsi sit käyny sivarin? .. Vai mistä moinen väite
sanaa viherpiipero. Ei homous ole mikään este käydä armeijaa. Maailmankatsomus sen sijaan on.
Jep, umpihomo ja sivarista en yhtään heteroa löytynyt.
Löytyy intin käymättömistä paljon muitakin kuin puunhalaajia. Esimerkiksi minä en ole käynyt armeijaa siitä syystä, koska koen sen täysin turhana. Intissä rahat käytetään täysin typerästi kun yritetään kouluttaa sellaisia massoja joille ei kuitenkaan läheskään kaikille tosipaikan tullen riitä aseita tai edes muuta varustusta.
Kyseenalaistan myös koko maan puolustamisen järkevyyden ja suurien jalkaväkivoimien järkevyyden.
Lisäksi asepalvelus rikkoo törkeästi tasa-arvolakia ja loukkaannuttaa ihmisiä. Tämän lisäksi se vie ihmisiltä aikaa ja valtiolta verorahoja. Puhumattakaan siitä mitä intti aiheuttaa joillekin ihmisille henkisesti. Onneksi tilanne yleensä helpottuu kun intistä pääsee pois.
reservissä intti käytynä.
Sano pojallesi, että laittaisi välillä sinullekin viestiä. Saattaa olla, ettei vaan ole tullut ajatelleeksi. Meillä poika kirjoitti eka tyttöystävälleen viestin ja sitten minulle siitä sensuroidun version. ;o) Olin silti iloinen kun sain välillä kuulumisia, eikä soittelu/tekstittely ollut yksipuolista.
Ihanaa, että on vielä äitejä, jotka ovat huolissaan aikuisistakin lapsista! Näiden vastausten perusteella osa ei varmaan korvaansa lotkauta vaikka lapsi olisi kuussa.
Heips!
Olen sanonut, mutta ei ole kuulunut...kun ei kuulemma ole aikaa laitella viestiä eikä asiaa mammalle.:)
ole ettei se poika ihan vaan mamille elä, vaikka äitinä voi pahalta tuntuakkin!
On täysin normaalia että lapsi kasvaa ja ajautuu kauemmas, eikä tarkoita silti sitä etteikö hän sinua rakastaisi!
Vaan muistatko itse ensirakkautesi? Varmasti jokainen nuori jollain tavalla "unohtaa" vanhempansa rakkauden huumassa! Ja tämä kertoo vain siitä, että poika luottaa sinuun äitinä, että sinä olet ja pysyt aina kuvioissa, vaikka aina ei olisikaan yhteydessä! Tyttöystävä ei välttämättä kauaa katselisi jos ne viestit aina lähtisivät äidille, eikä hänelle.. Olisi selvä merkki mammanpojasta jonka napanuoraa ei ole katkaistu.. Ja kaipaisitko itse elämääsi tällaisen miehen kanssa?
Ja alokas aikana ei ole aina kovin helppoa käyttää puhelinta, helpottuu kyllä myöhemmin!
Sinuna olisin iloinen että poikasi näyttää selviävän myös ilman äidin paapomista! Hänestä kasvaa ihan oikea mies.. Tuo käytös on vaan osoitus oikeasta suunnasta! Vai tahdotko hänestä peräkammarin pojan?
ja mul on KAUHEE ikävä sitä!!! Ihan "kovis" ja kunnon jätkä joka osaa ja viitsii vaikka mitä,et ei mikään mamman pikku nössö..mut mun rakas pikkuveli ja yhden lapseni kummi joka jaksaa ja haluaa tulla leikkimään muksujeni kans melkeen joka päivä hetkeks (asutaan 300m toisistamme)..pari kertaa olen pillittänytkin sen takia että lähti...auta armias kuinka selviän kun mun omat pojat lähtee armeijaan?!?!onneks siihen vielä 15-18v :)
että olen aina tykännyt siitä Pikkuveli-biisistä,mut varsinki nyt ku veli lähti armeijaan niin tulee aina tippa linssiin kun kuuntelen sitä, lapsellista mutta totta! tyttöni,6v,kans välillä ikävöi "Prinssiänsä" :) !On se kamalaa ku tällanen yli kolmekymppinen on näin lapsellinen...
Rakas poikani lähti Vekaralle maanantaina.Onhan sitä vesseliä iso ikävä,mutta tuleehan se sieltä takaisin todennäköisesti entistä ehompana.
Ensimmäisenä iltana ei todellakaan soittanut äipälle (vaikka äippä niin kovasti toivoikin), vaan ainut puhelu meni tyttöystävälle.Olen ylpeä, että poitsu otti rakkaudesta riutuvan ja ikävöivän tyttöystävänsä huomioon ja soitti hänelle nopean puhelun.Ei jäänyt mua harmittamaan tai tullut minkäänlaista mustasukkaisuusreaktiota.Ja tyttöystävä taasen soitti minulle ja kertoi kuulumiset ja että poju on vielä hengissä :).
Vaikka se kuinka sattuu,että tyttöystävä on tällä hetkellä paljon äitiä tärkeämpi, on se kuitenkin se ainoa oikea tapa.Näinhän se elämä menee.
Sain saattaa pojan maanantaina juna-asemallekin ja tulla vilkuttamaankin, mikä oli jo mielestäni mahdoton myönnytys inttiin menevältä nuorukaiselta.Kyllä lämmitti äipän sydäntä :)
Laitoin pojalle eilen tekstin, ja hän sitten soittikin kun pääsi puhelimen ääreen.Lomiin ei ole pitkä aika, ja silloin sitten nähdään tai soitellaan.
Ikävähän varmasti kaikilla äideillä poikiaan on!Mutta tyttöystävä/avovaimo on kuitenkin se ensimmäinen,jolle soitetaan tai viestitellään muutoin,ymmärrettävästi.
Mutta ymmärrän kyllä fiiliksesi,tsemppiä jaksamiseen...
Hei ikävöivä äiti, minun ainokaiseni lähti armeijaan 08 tammikuussa ja ikävä oli karmea. Poika on sosiaalinen, seurustelee ja oli tottunut kulkemaan porukoissa ja olemaan pois kotoa, mutta kuitenkin oli kauhea kun poikanen lensi pois pesästä.
Mutta näin jälkikäteen voin sanoa, että tuo 9 kk oli kasvun paikka sekä pojalle että minulle äitinään. Sinä aikana jouduin pakon edessä harjoittelemaan sitä aikaa varten että hän on itsenäinen ja aikuinen mies, joka muuttaa pois kotoaan omaan elämäänsä. Kun armeija päättyi, poika muutti omaan asuntoon, johän meidät vanhemmat kutsutaan tarpeen tullen. Meillä on läheiset välit ja autamme poikaa tarvittaessa ja minäkin olen jo tottumassa siihen, että asumme mieheni kanssa kahden.
Oliko poikasi miten paljon sinuun yhteyksissä armeijan aikana?
Meillähän poju jo asunut omillaan reilun puoli vuotta ennenkuin inttiin lähti, mutta silti olisi kiva jos äitillekin kertoisi välillä kuulumisia, enkä aina vain minä joutuisi kyselemään...toki ymmärrän hänen kiireensä, mutta silti on kova ikävä!!
Enemmälti miesten juttuja isänsä kanssa, mutta kun sairastui influenssaan, palasi äiti mieleen ja sen aikaa kun sairasti oli paljonkin minun kanssani yhteydessä. Sitten meni pitkiä aikoja etten kuullut uutisia kuin isänsä kautta ja lomien aikaan, kunnes loukkasi jalkansa ja sittemmin yhteydenotot liittyivät ruhjeisiin, kolotuksiin yms tilanteisiin, jollaiset kuuluvat äidille.
Me olemme eronneet pojan isän kanssa ja epäilen, että hän ei ole ollut isäänsäkään yhteydessä. Kyllä hän toki minulle vastaa, kun hänelle tekstereita laitan ..eilen kävi sellainen, että kun hänestä ei kuulunut mitään(kaksi tuntia viestin laittamisen jälkeen), niin laitoin hänelle viestin, että voitko vastata..tuli vastauksena,,ei täällä ole aikaa kuin illalla vastata...no vastasi kumminkin:)
Mutta ihana olisi kun laittaisi minullekin ensin viestejä, enkä aina vaan minä olisi viestin aloittaja..vaikka toisaalta eipähän hän siviilissäkään minuun ota yhteyttä kuin vain kun on asiaa....että ehkäpä hän sitten laittaa kun asia näin vaatii.
Laitoin hänelle tänä aamuna viestin koskien kotiväkipäivää,,saa nähdä vastaako,,jos ei vastaa niin paha mun on sinne sitten mennäkkään ja toisaalta tulee sellainen olo, että onko äiti tervetullutkaan sinne, silloin kyllä tulisi suru pusetoon ja voisin kyllä asiasta pojalle mainitakkin, niin paljon se koskisi.
Joskus vain näitä asioita yksin kun miettii, niin sitä ajattelee, että mitähän pahaa olen pojalleni tehnyt kun kohtelu äitiä kohtaan on välillä tällaista ja sitten taas vastaavasti kun miettii itseään 19v., niin ehkäpä sitä oli samanlainen omaa äitiään kohtaan, joten siinä mielessä ymmärrän.
..armeijan aikana tyttöystävää?asuiko hän vielä silloin kotona?
Poika asui kotona ja hänellä oli tyttöystävä, jolle kyllä soitteli ja tekstaili jokaisessa mahdollisessa välissä.
Olisin toki halunnut oma-aloitteisia viestejä, mutta vaistosin että poika ottaa rajua irtiottoa kotoa ja tyydyin niihin muruihin, jotka sain. Aluksi sain saatella linja-autolle, sitten vain isä ja lopulta tyttöystävällä vain oli oikeus saatteluihin.
Kotiväenpäivään saimme toki osallistua kun tyttö pakattiin samaan autoon ja vietiin rakastaan tapaamaan, kauempana piti pysytellä eikä olisi saanut halata onnitteluksi. Tupavierailulla tein kaiken väärin ja sain pahoja mulkaisuja ja nuhteluja jälkeenpäin.
Pyykit sain pestä jokaisella lomalla ja huolehtia herra varusmiehen tamineet valmiiksi, siitä huolimatta jotain tahtoi aina unohtua ja syyllinen tunnuin olevan minä kun en ollut....:)
Yleensä ottaen koko yhdeksän kuukautta oli sitä, että äiti muistui mieleen vain silloin kun sattui sairastuminen, loukkaantuminen tai vastaava katastrofi, johon oli ennenkin äiti ollut se paremmin sopiva tuki ja turva.
Nyt jälkeenpäin ajatellen yhdeksän kuukautta meni todella nopeasti, loppuajasta olin jo niin tottunut asumaan ilman poikaa että vapaita tuntui olevan jo turhankin tiheään, loppuajasta joka toinen viikonloppu.
Millaiset välit sulla tätä nykyä on poikaasi?
Asuuko hän vielä kotona?
Muutti kotoa pois heti kun pääsi armeijasta, mutta välimme ovat todella hyvät. Poika ottaa yhteyttä kun tarvitsee apua tai neuvoja ja käy toisinaan aterioimassa vanhusten luona. Olen oppinut jo luottamaan, että hyvin hän pärjää, fiksu nuori mies.
mutta muistan kun mun pikkuveli lähti inttiin, se tuntu alkuun tosi vaikealta. oltiin ja ollaan vieläkin tosi läheisiä. mä olin pari ekaa päivää ihan hajalla.
ja ei isosiskokaan sieltä pahemmin mitään viestejä saanut, ei ainakaan alkuun. siellä on kuiteskin aika kova kuri, koska saa pitää puhelinta päällä ja koska ei. etenkin ennen valaa siellä ollaan tiukkoja. mitä kauemmin on intissä, sitä enemmän saa "erivapauksia".
ja näin jälkeen päin ymmärrän hyvin, että kun puhelinvapaus illalla koittaa, voi varusmiehestä olla paljon mukavampaa lähteä sodeen kavereitten kanssa viettämään vapaita. kotiväkeä näkee kuiteskin sitten viikonloppuna.
toi sodekulttuuri on mun mielestä tosi tärkeetä, että ne "pojat" sosialisoituu keskenään ja saa intistä itselleen kavereita. mielummin porukalla sotkussa kuin yksin kassulla laittamassa tekstareita sukulaisille.
muutaman viikon päästä ajatus veljestä ja armeijasta ei enää tuntunut niin pahalta. ja mitä pitemmälle aika kului sen normaalimmalta se tuntui. oli oikeastaan aika hienoa huimata miten veli oppi siviilissäkin petaamaan sänkynsä ja muita perussiisteys-juttuja, jotka oli ennen inttiä hieman hakusessa. kyllä se ihan oikeasti kasvoi siellä aikuisemmaksi.
intin jälkeen veli-kulta sitten vähän niinkuin putosi tyhjän päälle, ja ymmärtäähän sen. se vietti siellä koko vuoden ja yhtäkkiä kaikki inttikaverit ja päivärutiinit olivat taaksejäänyttä elämää. raukalla kun ei ollut ekana edes duunia mihin mennä. onneks se sai töitä muutamassa kuukaudessa ja pääsi taas elämänrytmistä kiinni.
hyppy eristetystä maailmasta takaisin siviiliin voi olla vaikeampaa kuin itse inttiin meno...
löytyy ihan huippusivusto, josta haluat tietää mitä varusmiesten päässä liikkuu. älä tietty kerro pojalles, jos käyt siellä surffailemassa...
http://www.aamukampa.net/forum/
Olen nyt lukenu näitä kirjoituksia....ja aikas jännää miten ihmiset(kaikki ei varmaan ole naispuolisia)ymmärtää eri tavalla asian,mistä on kysymys. Mielestäni aloittaja äiti on hyvin samoilla linjoilla kanssani.Ei varmastikkaan ole kysymys siitä,etteikö äiti ajattelisi poikansa parasta...se intti on vaan käytävä.Oma poikani lähti myös maanantaina ja ikävä on suuri, myös isällä.Ensimmäinen viesti tuli isälle(isä teki aloituksen)ja sama mulle perään...että ei ihmeempiä.Poikani on itsenäinen,(vaikka asuu viellä kotona,muuttaa intin jälkeen omaan))omat menot ja harrastukset, tosi rauhallinen.Olemme perheen kanssa puhuneet tästä intistä sen verran,että tiedän hänen haluavan suorittaa velvollisuutensa ja jos oikein ymmärsin hän jopa odotti sinne pääsyä.Kaipaa se asenne ratkaisee aika paljon.Mielestäni tämä ikävä on sitä välittämistä...todennäköisesti olemme niitä äitejä,jotka olemme kuskanneet,tukeneet harrastuksissa yms.näitä poikiamme silloin, kun niillä ei viellä ollut sitä ajokorttia.Se nyt vaan on niin, että elämää oli ennen inttii...ja myös intin jälkeen.Meillä äideillä nuo tunteet tekee joskus kepposia;)Pian meidän kasvatuksemme tulokset pääsevät lomille....sitä odotellessa, muistakaa äidit tehdä niitä lihapullia ja muusia poiskuillenne:D
Pyyhitkö poikasi perseen vieläkin?
Viestistäsi voi saada sellaisen käsityksen, että kärsit mielenterveysongelmista.
Tuollainen sairaanloinen riippuvuus omasta lapsesta ei voi olla normaalia.
Minusta toi on vain äidin huolehtimassa, ei mitään mielenterveysongelmista kärsivä ihminen.
käynyt,nuorin menee vuoden päästä.En ole mikään ripustautuva äiti tyypiltäni,eniten pohdin kuinka sopeutuvat pojat armeijan sääntöihin ja muihin juttuihin.Hyvin meni vanhemmilla pojilla,nuoremmallakin kai,on muutenkin sellainen erämies,että tuskin metsäreissut tekee hankaluuksia.Ja armeijasta tuli aikalailla puhelinlaskua,mutta soitot oli kyllä tyttöystäville,ei minulle ja sekin oli ihan ok.Kaikella on aikansa,nyt olen enemmänkin tekemisissä "isojen poikieni" kanssa,kun roolini on myös mummon rooli,ei vain äidin.