kyhmy päässä

neljäs lapsi

meidän poika 6vkoa vanha ja päässä kallossa ollut kyhmy syntymästä asti, alkasin miettiä ja stressata mitä se voisi olla? kallonsaumaa? vai mitä? ennemmin siinä tuntui nestettä sisäpuolella ja nyt on vain se kyhmy ja se on kova eli arvatenkin luuta. ei mitenkään tunnu poikaa haittaavan se kyhmy kun siitä sormella painelee esimerkiksi. voisiko korjaantua itsestään? ei oikein jaksaisi 35km päähän polille lähteä lastenlääkärille sitä näyttämään, kun neuvolassa niin meinattiin että pakko ultrata se. mielestäni se on jopa pienentynyt se paukura eli oli isompi esim. 2viikkoa sitten.....stressaa

18

6537

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vai 35 kilometrin päähän

      35 kilometriä on kyllä pieni matka asiaan nähden, joillakin on kuule satoja kilometrejä lähimpään sairaalaan. No mutta jos neuvolassa meinattiin, että kannattais ultrata niin itse ainakin kävisin sitten siellä ultrassa, saapahan mielenrauhan itselle eikä tarvi miettiä asiaa.

      • neljäs lapsi

        kuinkahan äkkiä jätät 7v ja 8v lapset kaksistaan kotiin jos sairaalaan pitää heti kahdeksaksi mennä? ja otatko ultraan mukaan 2,5v vanhankin lapsen vielä kitisemään väsymystä kun äiti repimyt sängystä ylös jo kuudelta että ajoissa pääsisi lähtemään. ei matka mitään, mutta kolme muuta lasta vähän sotkee sitä aikataulua ja menemistä jos ennen koulunalkua pitää mennä, ei ole ketään joka voisi siksi aikaa meille tulla, mies ei vapautuksia töistä saa.

      • aika sentään
        neljäs lapsi kirjoitti:

        täytyyhän sitä nyt lääkäriin päästä käymään vaikka miten paljon lapsia ois..Pyydä myöhäisintä lääkäriaikaa ja kai nyt mies hiukan aiemmin töistä voi lähteä tälläisessä tapauksessa tai sit pakkaat koulun jälkeen lapset vaan mukaan.

      • pyytää
        aika sentään kirjoitti:

        täytyyhän sitä nyt lääkäriin päästä käymään vaikka miten paljon lapsia ois..Pyydä myöhäisintä lääkäriaikaa ja kai nyt mies hiukan aiemmin töistä voi lähteä tälläisessä tapauksessa tai sit pakkaat koulun jälkeen lapset vaan mukaan.

        se aika tulee lähetteen mukaan ja sain jo tiedoksi että sellaista aikaa ei keskussairaalasta noin vain omaan aikatauluun sopivana saa, koska siellä koko ajan ruuhkaa lasten polilla, eli pakko olisi siihen aikaan mennä joka sieltä lähetetään meille. tämä ei siis tavallinen tk käynti olisi vaan lähete sairaalaan asti.

      • sitten vaikka
        pyytää kirjoitti:

        se aika tulee lähetteen mukaan ja sain jo tiedoksi että sellaista aikaa ei keskussairaalasta noin vain omaan aikatauluun sopivana saa, koska siellä koko ajan ruuhkaa lasten polilla, eli pakko olisi siihen aikaan mennä joka sieltä lähetetään meille. tämä ei siis tavallinen tk käynti olisi vaan lähete sairaalaan asti.

        kaikki lapset mukaan.Jos taapero väsähtää niin voi nukkua rattaisssa.

      • ainakin
        neljäs lapsi kirjoitti:

        kuinkahan äkkiä jätät 7v ja 8v lapset kaksistaan kotiin jos sairaalaan pitää heti kahdeksaksi mennä? ja otatko ultraan mukaan 2,5v vanhankin lapsen vielä kitisemään väsymystä kun äiti repimyt sängystä ylös jo kuudelta että ajoissa pääsisi lähtemään. ei matka mitään, mutta kolme muuta lasta vähän sotkee sitä aikataulua ja menemistä jos ennen koulunalkua pitää mennä, ei ole ketään joka voisi siksi aikaa meille tulla, mies ei vapautuksia töistä saa.

        ekaluokkalainen selviytyi ihan hyvin kouluun kun jouduin äitipolilla käymään odotusaikana. Ja matkaa 100km.. Illalla kaikki mahdollinen valmiiksi ja selittää tilanteen, herätin ennen lähdin ja laitoin kellon soimaan kun täytyy lapsen lähteä koulua kohti kävelemään että ehtii.

        Toisen lapsen otin mukaani.. Vähän evästä autoon ettei tarvinnut aamulla niin aikaisin herättää.

        Sama homma oli vielä vauvan synnyttyä, mutta korvapolille. Tässä vaiheessa kuitenkin vanhin jo tiesi kellon ajan.

        Jos lapset eivät suoriudu mielestäsi itsenäisesti, niin voihan koululaistenkerhoon soittaa ja selittää tilanteen.. Ei paljoa maksa yhden aamun hoito.

      • maksa??
        ainakin kirjoitti:

        50e

      • meidän
        maksa?? kirjoitti:

        50e

        kunnassa ainakin myös päivähinta on laskettu! Monella vanhemmalla on vuorotyö, eikä välttämättä tarvitse päivittäin ilta-/aamupäivä hoitoa! Hoitopäiviä joillekkin lapsille siis tulee erittäin vähän kuukauteen..
        Näissä tapauksissa laskutus hoituu päivätaksalla, eikä suinkaan joudu koko kk maksamaan.
        Mielestäni kannattaa ottaa puhelin käteen ja kysyä!

    • Ontäätyperää

      Minkä takia aina ihmiset ruppee riitelemmään?

      Meidän tytöllä oli tuollainen samanlainen kuhmu päässä. huomasin sen kun tyttäremme oli viikon ikäinen. Se oli vasemmalla puolella ja aivan kuten kuvailit kun sitä painoi,tuntui että siellä olisi ollut jotain nestettä sisällä. Kuhmu/patti,miksi sitä nyt ikinä kuvaisikaan rupesi kuitenkin pienentymään ja kun päästiin lastenlääkärille oli kuhmu enää hieman pehmeä,enemmänkin luinen. Googletin silloin netistä kaiken maailman jutut,ja olin kauhuissani. Kuvailin lääkärille mahdollisimman tarkasti tuon kuhmun ja hän sanoi että se on mahdollisesti synnytyspahka. Ja,jos se rupeaa kasvamaan tms. täytyy mennä jatkotutkimuksiin. Synnytyksessäni ponnistusvaihe kesti 52minuuttia, joten lääkärin mielestä se oli syynä synnytyspahkaan. Monia muitakin syitä on,kuten nopea ponnistusvaihe jne.

      Tyttärellämme nyt vain luinen pieni kohouma siinä kohdalla päätä. Pää on kasvanut ihan normaalisti ja tyttö kehittynyt normaalisti. Näin meillä.. Toivottavasti oli jotain apua.

      • aloittaja

        enemmän kuin tuon toisen vastauksista, kiitokset sulle

    • lastenhoitoapua

      kiinnostaa tietää jos pahkura on ollut syntymästä asti niin eikö siihen kiinnitetty huomiota synnytyssairaalassa?

      missä kohtaa kyhmy on? Jos on "nestettä" sisällä voisi olla rasvapatti? Jos on "luuta" voisi olla hyvänlaatuista luun liikakasvua.

      Jokatapauksessa se ultra olisi hyvä tehdä jos neuvolassa niin sanottiin. Heillä on iso kokemus siellä eivätkä tee turhia lähetteitä. Ja sairaalassa erikoislääkäri arvioi lähetteen eivätkä he lähetä "turhaa aikaa" tutkimuksiin.

      Etkö saisi mummia/ukkia/tätiä/kummivanhempaa siksi aikaa kotiin lapsia hoitamaan? Kysy myös neuvolasta jos he voivat auttaa lastenhoitajan järjestämisessä? Tietääkseni moni kunta auttaa perheitä, joilla on vastasyntynyt lapsi ennestään kaksi tai enemmän lapsia.

      • aloittaja

        oikealla puolella korvan yläpuolella kallon saumassa ja edelleen pienentynyt neuvolakäynnistä se patti. kokemusta on turhista lähetteistä, kolmannen lapsen ajalta meidän terkka on oikeasti ylireagoiva kaiken kanssa, jopa sen jos 4kk ikäinen vierastaa koska muka normaalimpaa 6kk ikäisellä...tuo oli kolmannen lapsen aikana ja lähete sairaalaan tuli turha reissu sitten olikin.

        ei ole mummuja tms niin lähellä että heitä sais, joko töissä tai sitten heillä isot perheet myös ettei pysty. kunta mitään lapsenhoitoapua tarjoa, korkeintaan neuvontaa antavaa hoitotyötä.

      • edell. kirj.
        aloittaja kirjoitti:

        Okei. No mutta hyvä että patti on pienentynyt.

        Kyllä meillä esikoinen vierasti 4kk, sitten 8kk ja vielä 1,5 vuoden iässä :D

        Onpa ihmeellista, kun kaikki kunnat ei anna tukea. Luin jostain neuvolalehdestä että täällä Espoossa saa 3-lapsinen tai isompi perhe kotiapua jos haluaa! Ja jopa kaksosten äiti saa apua jos väsähtää. Silloin apuun varmaan tulee sossutädit, mutta kuitenkin apua saa kun tarvitaan.

        Olen kuullut myös että seurakunnan seinillä on ilmoituksia "varamummoista" tms. Kannattaa yrittää löytää joku hoitaja, koska luulen ettei tämä sairaalakäynti ole ainoa kerta kun tulet tarvitsemaan apua. Tai sitten soita sairaalaan ja juttele siellä hoitajan kanssa lähetteestä. Kerro tilanteesi. Kaikki me ihmisiä ollaan ja varmasti voivat sairaalassa yrittää järjestää sellaisen ajan joka olisi paras sinun aikatauluusi. Kaikille ei tietenkään voida aikoja muuttaa, muistan kuinka soitin ja kysyin uutta aikaa rakenneultraan ja ensi vastaus oli "emme vaihda" kunnes sanoin, että olen ulkomailla silloin ja että sitten pitää mennä yksityiselle rakenneultraan niin sitten vaihtoivat minulle ajan. Eivät vaihda tosta noin vain, mutta jos on hyvät perustelut, niin sitten.

        Jokatapauksessa tsemppiä kyhmyn kanssa :)

      • mielestä
        edell. kirj. kirjoitti:

        ajan ku ajan saa vaihdettua toiseen jos eka aika ei käy.
        Jotenki tuntuu ettei mikään vaihtoehto aloittajalle käy..

      • se on!
        mielestä kirjoitti:

        Mutta ensin täytyy saada suunsa auki ja kysyä! Kävi minullakin kerran niin, että heräsin vähän myöhään kun piti sairaalaan lähteä.. hyppäsin autoon ja matkalta soitin että myöhästyn n. puoli tuntia.. Kelikin oli niin kamala että sekin hidasti matkaa huomattavasti, ja matkaa 80km. Ymmärsi asian hyvin ja sanoi että ilmoittaa lääkärille että myöhästyn.

        Asia oli niin yksinkertainen..Eikä ainakaan sairaalan päästä tullut yhtään negatiivista palautetta..

      • aloittaja
        mielestä kirjoitti:

        ajan ku ajan saa vaihdettua toiseen jos eka aika ei käy.
        Jotenki tuntuu ettei mikään vaihtoehto aloittajalle käy..

        käy koska äidinvaistoni haraa vastaan, että se olisi turha koko reissu ja muutenkin kallon luut liikkuu ainakin 1v ikään asti joten en tajua miksei esim. sitten aleta sitä tutkia jos silloin olisi tuollainen kyhmy vieläkin.
        meilläpäin tuolla sairaalassa lastenosastolle varattua ekaa aikaa ei noin vain saa vaihdettua, koska "se menee liian kauas se seuraava aika sitten, ettei voida siirtää". kokemusta on.

        tokihan jotkut voi yksin kotiin eka tai tokaluokkaisensa jättää, mutta en minä koska itsepä tunnen lapseni että siitä ei tulisi mitään koko kouluunlähdöstä jos heidät kaksistaan jättää.

        ja muutenkin luin anatomian kirjasta vauvan kallosta ja katsoin kuviakin niin se kyhmy on saumakohtaa ja toisella puolellakin on mutta pienempi, joten nyt kun ollaan vauvaa pidetty vasemmalla kyljellä niin se kyhmy on saanut olla ilman painetta jolloin pienentynyt ja jos se pienentyy enemmän ennen sitä sairaalan aikaa, perun se aiheettomana, koska jos ei ole enää mitään kyhmyä mitä tutkia sitten se on turha reissu ja jos se ei katoa, mennään sitten sinne toteamaan se turha reissu ja saa sossu maksaa sairaala yms kulut siitä reissusta. ja kaikki ovat happy!

      • nyt ymmärrä

        sua ollenkaan.Se että sä oot päättänyt että kyhmy on vaaraton ei tee siitä vaaratonta.Ellet satu lääkäri olemaan..

        Ja kyllä ne ajan vaihtaa kun noinkin pienestä vauvasta kyse ja asian sinne selität.Ja aivan varmasti saat ajan lähiaikoina.Kannattaisi nyt kuitenkin odotella rauhassa ilman ajan panikointia että minkä ajan ees saat..

        Mutta jos oot päättänyt että turha reissu niin senkun perut koko jutun.Omahan on lapses.

      • aloittaja
        nyt ymmärrä kirjoitti:

        kirjoitin edelliseen tyylillä että mennään nyt sitten...kun kuitenkin on turha reissu, tuun sit tänne kirjoittamaan oliko vai ei...ainakin nyt ollaan sinne menossa. älä enää laita kirjoituksia etten ala taas empiä koko menemistä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      77
      4053
    2. Niin voimakkaat tunteet

      Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
      Ikävä
      18
      2776
    3. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

      sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
      Ikävä
      24
      2664
    4. Puhe on halpaa

      Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
      Ikävä
      44
      1876
    5. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      25
      1676
    6. Oletko harrastanut

      seksiä kaivattusi kanssa? 🤔
      Ikävä
      125
      1471
    7. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      141
      1448
    8. Miksi miehet hermostuvat tyhjästä?

      Olen tässä viimeisen vuoden sisään pudottanut melko reilusti painoa mikä on sitten saanut useammankin lähipiirin aiemmin
      Sinkut
      99
      1382
    9. Nainen, se on vain karu totuus, että

      sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja
      Ikävä
      281
      1375
    10. Joko aiheuttamani pettymys

      on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.
      Ikävä
      90
      1329
    Aihe