rakas ystäväni on raskaana, tosin melko alussa vielä mutta pikku masu on jo tullut esiin. olen miettinyt, että millä tavalla häntä pitäisi tavallaan tukea? tarkoitan, että vaikka hän ei pyytäisi apua tai muuta vastaavaa niin voinko jotenkin olla avuksi hänelle. koska raskausaika on varmasti hyvin erilaista. kertokaa, mitä te olette ystäviltänne raskausaikananne kaivanneet vai kaipasitteko mitään?
ystävän tukeminen odotuksen aikana
ystävä***
8603
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minua ei auta kukaan. Minulla ei ole miestä. Jos apua jossain kaipaisin, olisi kaupassakäynnit...kasseja on tosi raskas raahata ison mahan kanssa. Myös olisi mukavaa, että olisi joku joka kuuntelisi raskauteen liittyviä murheita ja huolia. Lisäksi on tilanteita, kun kotona pitäisi jotain tehdä esim. minun pitäisi verhot vaihtaa, mutta en kykene enää kurottelemaan niin ylös...jos olisi joku joka ottaisi nuo verhot alas ja laittaisi uudet tilalle...
enemmän kannustusta, en sellaista pirun seinälle maalaamista että "mitä jos sinulle tuleekin koliikkivauva" tai "et sinä jaksa pestä kestovaippoja/laittaa lapselle kotitekoista ruokaa, helppo se on nyt suunnitella mutta usein asiat menee ihan eri tavalla" jne. Mutta se että sinä yleensäkin mietit tuota asiaa (miten olla hyvä ystävä) kertoo jo siitä että varmasti osaatkin olla sellainen!:)
Minä kuulin tuossa muutama päivä sitten että yksi kaverini on puhunut musta ja tulevasta lapsesta pahaa..
Oli "haukkunut" mua, mun parhaalle ystävällä.
mm. "olikahan se nyt ihan järkevää?"
"millähän ne aikoo sen ruokkia?"
Ja muutenkaan ei kuulemma tykkää ideasta, ja mulle esittää tosi innostunutta ja haluaa kummiksi. En ymmärrä.
jo olla hyvä ystävä, kun kyseletkin. Tärkeintä on kuunnella, mutta myös ainakin omalta osalta ei aina jaksa puhella vauvajuttuja, että ihan tervettä raatailla muustakin kuin vauvoista :) Itse olen ainakin ajatellu sinkkuystäväni puolesta, että eiköhän sillä jo rasita kuunnella näitä mun vauvajuttuja.
Tosta selän takana puhumisesta on kans kokemusta.. Toisaalta se nyt enää ole ollut pitkään aikaan edes kaveri kun hän tapaa olla kateellinen, kun mun miehellä on työpaikka ja hänen miehellä ei(täytyy olla miehessä jotain kun riipoo kolmeaakymppiä, eikä työpäivää ole tehnyt..)
..No tosiaan siis tämä ex-kaveri oli soitellut sitten yhteiselle ystävälle minusta, että tiedätkö onko se raskaana yms..(Otin tämän loukkauksena, koska hän ei voinut kysyä minulta suoraan)Itse vaan saan sen kuvan siitä, että on kateellinen kun minä olen onnellinen ja varsinkin nyt kun odotan lasta ja hänen mies ei vielä halua lasta tehdä.. ah..sainpa kertoa :D
Samaa olen ehtinyt ihmetellä. Raskausviikkoja on nyt 10 täynnä ja pahoinvointi ja oksentelu on vienyt vallan. Tänä aikana olen huomannut kuka on oikea ystävä ja kuka ei. Ns. hyvä ystäväni, jolle tohkeissani soitin raskausuutisesta alkoi saman tien vihjailla että "miten iso sustakin sitten tulee, et pääse mihinkään liikkumaan" jne... se oli pitkä lista. Samaten häntä kävi kovin sääliksi mieheni joka joutuu sitten kärsimään koska minusta tulee niin hankala. Tästä puhelusta on reilu kuukausi ja olen nyt huomannut ettei häntä kiinnosta olla enää tekemisissä kanssani. Hän on minua aika lailla vanhempi ja aikoinaan menetti mahdollisuuden tulla raskaaksi. Ehkä se on katkeruutta tms, mutta kyllä tuli paha mieli. Nyt kun kotona oksentelen ja on muutenkin voimaton olo, alkaa asiat pyöriä mielessä. Mutta onneksi minulla on myös oikeita ihania ihmisiä ympärillä, joten kyllä tämä tästä iloksi muuttuu!
ystäviltä lähinnä sitä, ettei aina tarvitsisi selittää miksei enää jaksa mennä samalla tavalla kuin aikaisemmin. "Raskaus ei ole sairaus" on todella rasittava fraasi silloin, kun raskaana olevalla on oikeasti esim. kovia selkä- tai muita kipuja. Kyllä ne ovat kuitenkin ihan "sairauksia", vaikka itse raskaus ei olisikaan. Ja esimerkiksi yksin väsymys voi aiheuttaa sen, ettei jaksa vaikkapa työpäivän jälkeen lähteä yhtään mihinkään.
Eli sellaista empaattisuutta ja ymmärtämistä kaipaisin ystäviltä. Joiltain saa, joiltain ei ja olen huomannut, että sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä sen kanssa onko henkilö itse ollut raskaana vai ei. Mitään fyysisiä apuja en kaipaa, paitsi onhan se tietysti kiva, jos joku joskus kysyy, esim. jaksatko kantaa tuon kassin tms.
raskauden aikana ainaki mun pää meni aivan sekasin. olin niin iloinen raskaudesta. mun mielestä parasta on sellanen ystävä, joka kuuntelee sun jorinoita päivästä toiseen. ja ihanaa oli kun kaverit pyörivät mun kanssa ostelemassa vauvan vaatteita :)
sitten kun jouduin viikoksi sairaalaan makoilemaan niin kaverini jolla on vara-avain mun kämppään, oli ostanut porukalla mulle pinniksen ja raahannut sen tänne ja pistänyt kasaan.. ihana nainen :)
syntymän jälkeen alkaa se tosi koiton milloin viimeisetkin kaipparit häipyy.. silloin käy ahkerasti kylässä. mulle tahtiin sektio eli olin toipilas monta viikkoa synnytyksen jälkeen ja mies ain atöissä. silloin mun kaverit tuli ja alkoivat siivoomaan porukalla kun en sitä saanut tehdä. se auttoi arjessa paljon!
Näin raskausaikana toivon,että ystävät edes soittaisivat vähän useammin ja tulisivat kylään.
Tuntuu,että kaikki ystävät ovat kaikonneet tän raskauden myötä. Ja Osaan edelleenkin puhua muustakin kuin vauvasta ja haluaisinkin puhua ja lähteä vaikka kahville,elokuviin tai jonnekin mihin ei enää pääse kun vauva on syntynyt. No baariin en edes halua,mutta on niitä muitakin paikkoja. Kukaan ei pyydä mukaan ja itselle tulee sitten vaan masennus ja sit istuu vaan kotona päivät/illat pitkät yksinään.