Pankeista ei

Korjausrakentamisesta on maan hallitusta myöten toivottu lääkettä taantuman torjumiseksi. Remonttitarvetta riittääkin, sillä esimerkiksi putkiremontteja pitäisi tehdä kymmenissä tuhansissa asunnoissa joka vuosi.

Nyt kun sekä rakentamisen hinta että korot ovat vihdoin laskeneet, taloyhtiöt törmäävät uusiin vaikeuksiin. Pankit hilaavat taloyhtiöiden remonttilainojen marginaaleja ylös jopa yhteen prosenttiin asti ja kiristävät lainojen ehtoja.

Kiinteistöliitossa on huomattu, että pankkikilpailukin on lopahtanut, eikä vastauksia remonttilainojen tarjouspyyntöihin välttämättä enää tule kuin omasta pankista.

Rahat omille asiakkaille

- Muutama pankki oli kieltäytynyt tarjoamasta lainaa, eivätkä he tarjonneet, vaikka taloyhtiö sijaitsi suomalaisessa keskisuuressa kaupungissa ruutukaavassa eli luottoriskiä ei olisi pitänyt olla, sanoo Kiinteistöliiton toimitusjohtaja Harri Hiltunen.

Yksikön johtaja Jari Sundström Nordeasta toteaa, että nykyään pääpaino on rahoituksen järjestämisessä omille asiakkaille, eikä kilpailijoiden tontille pyritä yhtä innokkaasti kuin ennen finanssikriisiä.

Nordean mukaan taloyhtiöille annettavien lainojen määrä ei ole rahoituskriisin aikana pudonnut, joten omista asiakkaista pidetään huoli. Pankit myös haluavat siirtyä pitkistä laina-ajoista selvästi lyhyempiin.

- Taloyhtiöille on jopa esitetty, että myönnettäisiin viiden vuoden laina ja sitten pitäisi hakea uusi laina. Tämä on kovin vierasta taloyhtiöille, jossa tehdään putkiremonttia, jonka vaikutukset voivat olla 20 - 40 vuotta, sanoo Kiinteistöliiton toimitusjohtaja Harri Hiltunen.
2161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hyvin ne meille anto lainaa. Tarvetta oli, kun varaudutaan ostamaan taloja. Kun vaan selittää peusteet ja kertoo oman maksukyvyn, niin ei niillä mitään ongelmaa ole lainoituksessa.

Äänestä
  • Ei anna rahaa että pääsee ostamaan ennen tulevia realisointi ja pakkomyyntejä. Hyvä niin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lainaa heru edes taloyhtiöille kirjoitti:

Korjausrakentamisesta on maan hallitusta myöten toivottu lääkettä taantuman torjumiseksi. Remonttitarvetta riittääkin, sillä esimerkiksi putkiremontteja pitäisi tehdä kymmenissä tuhansissa asunnoissa joka vuosi.

Nyt kun sekä rakentamisen hinta että korot ovat vihdoin laskeneet, taloyhtiöt törmäävät uusiin vaikeuksiin. Pankit hilaavat taloyhtiöiden remonttilainojen marginaaleja ylös jopa yhteen prosenttiin asti ja kiristävät lainojen ehtoja.

Kiinteistöliitossa on huomattu, että pankkikilpailukin on lopahtanut, eikä vastauksia remonttilainojen tarjouspyyntöihin välttämättä enää tule kuin omasta pankista.

Rahat omille asiakkaille

- Muutama pankki oli kieltäytynyt tarjoamasta lainaa, eivätkä he tarjonneet, vaikka taloyhtiö sijaitsi suomalaisessa keskisuuressa kaupungissa ruutukaavassa eli luottoriskiä ei olisi pitänyt olla, sanoo Kiinteistöliiton toimitusjohtaja Harri Hiltunen.

Yksikön johtaja Jari Sundström Nordeasta toteaa, että nykyään pääpaino on rahoituksen järjestämisessä omille asiakkaille, eikä kilpailijoiden tontille pyritä yhtä innokkaasti kuin ennen finanssikriisiä.

Nordean mukaan taloyhtiöille annettavien lainojen määrä ei ole rahoituskriisin aikana pudonnut, joten omista asiakkaista pidetään huoli. Pankit myös haluavat siirtyä pitkistä laina-ajoista selvästi lyhyempiin.

- Taloyhtiöille on jopa esitetty, että myönnettäisiin viiden vuoden laina ja sitten pitäisi hakea uusi laina. Tämä on kovin vierasta taloyhtiöille, jossa tehdään putkiremonttia, jonka vaikutukset voivat olla 20 - 40 vuotta, sanoo Kiinteistöliiton toimitusjohtaja Harri Hiltunen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu