Erosta toipuminen

suunnilleen 1½ vuotta kun ex-vaimo yhtäkkiä ilmoitti lähtevänsä ja parissa viikossa kutakuinki selittämättä syitä lähti,onhan tuo vieläkin aika-ajoin mielessä,mutta elämä jatkuu,aloita huommenna loppuelämän ensimmäinen päivä,tee,harrasta niitä asioita joita ehkä avioliiton aikana ei ole pystynyt tekemään.

Me ihmiset olemme yksilöitä ja käsittelemme asiat omaan tahtiimme. Toiset toipuu erosta nopeammin, toiset hitaammin. Minulla oli yhteiselämää miehen kanssa 27 vuotta kun sain selville toisen naisen. Tuosta on kulunut nyt reilu kaksi vuotta. Erilleen muutimme vajaa 1,5 vuotta sitten. Alusta lähtien rupesin työstämään eroa vaikka toki oli ikävä ja toivoin, että mies tulisi takaisin kotiin. Mutta jossain vaiheessa tiesin, ettei hän tule ja minä jatkan elämääni yhdessä lasten kanssa. Varmaan pienet lapset helpottavat mutta toisaalta vastuu heistä painaa.

Eron jälkeen tein monia asioita joista olin aina vain haaveillut. Ajattelin, että nyt elän sitä omaa elämää ja teen mitä haluan. Päätin olla ihana, itsenäinen nainen. Ja ennenkaikkea halusin näyttää ex:lle että minä en jää häntä haikailemaan vaan elän ihan hyvää ja onnellista elämää ilman häntäkin. Toki vieläkin on tullut vähän haikeita päiviä mutta toisaalta en ex:ää takaisin ottaisi. Elämä on hyvää näin ja ehkä joskus minulla on uusi suhde ja elämä tuntuu vieläkin paremmalta.

Jos sanoisin, että ensiviikon puolivälissä. Olet yksilö ja paljon riippuu miten asian koet.
Uusi ihastuminen ja suhde vie kaipuut hetkessä, mutta voi myös tuoda uudet ongelmat.
Kirjoittelu ja ajatusten vaihto ihmisten kanssa auttaa. Pitkää yhteistä elämää ei ikinä voi unohtaa täysin, onhan se synnyttänyt paljon mukaviakin muistoja.

Minä en anna ikinä anteeksi sitä, mitä vaimoni teki.
Rikkoi lapseltamme kodin ihan noin vain kun oli kai liian tylsää.
Koskaan en ole saanut kuulla minkäänlaista selitystä, mutta en kyllä olisi mitään uskonutkaan, koska sellaista ei voi olla, että olisi ollut pakko lähteä.

Pari kuukautta asiaa pähkäiltyäni totesin, että jo lapsen takia minun on jatkettava elämää, ja niin myös tein.

Nyt olen tyytyväinen päätökseeni ja elämääni, mutta siitä en pääse mihinkään, että en koskaan unohda, enkä anna anteeksi mitä vaimoni teki kodillemme.

Sinäkään et tietenkään tule koskaan unohtamaan mitä sinulle ja teille on tehty. Vaikka kuinka vihaisit ex:ää, niin sen ei tarvitse rajoittaa elämää, vaan päinvastoin siitä saa voimaa skarpata omaa elämäänsä paremmaksi mitä se on ollut.

Enää ei yksinkertaisesti uskalla jättää kiistoja selvittämättä.

Nykyinen kumppanini tosin välillä hikeentyy anteeksipyynnöistäni, koska haluan tehdä mieluummin liian usein, kuin että joskus jäisi väliin.

Viime aikoina olen alkanut ymmärtää, että ex ei ollut oikea puoliso minulle, sillä hän edelleen kostaa minulle jostain, minkä syytä hän ei kerro.
Ehkä syy on siinä, että lapsemme olisi minulla aina ja hän on siitä katkera, ja yrittää estää tapaamisiamme.
Sen takia lapsi haluaa olla kanssani yhä enemmän ja enemmän.

Osaan kuvitella ex:n tuskan, kun kaikki ei pyörikään niin kuin hän kuvitteli.

Saan tästä oikeassa olemisen tunteesta paljon voimaa.
Kaikissa on jotain vikaa, mutta tuskin koskaan tulee tasapeliä sen suhteen.

Kyllä toinen on aina enemmän syyllinen kuin toinen.

Ehkä paras selitys hyvään olooni on nykyisessä kumppanissani, joka suhtautui minuun suhteemme alussa äärimmäisen varauksellisesti ja etsi etsimistään vikoja, joiden takia tulin jätetyksi, mutta hän(kään) ei ole keksinyt ainuttakaan.

Melkein hävettää tämä "täydellisyys", mutta tiedän tehneeni ainakin parhaani, ja se tunne lohduttaa valtavasti.

Jos tunnet samoin, niin mennyttä ei enää välitä kaivella.
Anna ex:n olla rauhassa.

Haepa kirjastosta tai kirjakaupasta Fisherin Jälleenrakennus -kirja. Minua auttoi paljon ja oivalsin monia asioita. Tärkein pointti oli kuitenkin se, että onni ja onnellisuus tulee minusta itsestäni, eikä kukaan toinen voi sitä minulle tarjottimella tuoda. Tajusin, että elämää ei voi elää loputtomiin toisen ihmisen kautta, vaan loppujen lopuksi onni asuu minussa itsessäni. Riippumatta siitä, kuka on kumppanini (tai onko sellaista edes), tärkeintä on kuinka tulen toimeen itseni kanssa. Jos en kykene olemaan yksin, kuinka voisin olla parisuhteessakaan ja antaa siihen jotakin?

Luopuminen on aina rankkaa, mutta se voi olla myös opettavaista. Se on tutkimusmatka omaan itseen ja sieltä voi sen matkan päätteeksi löytyä jotain aivan mahtavaa, jota et aiemmin tiennyt olevan olemassakaan!! On aivan mahdollista, että sen matkan jälkeen voit katsoa peiliin ja todeta, että olet aivan uusi ihminen ja olla iloinen siitä, että teit sen matkan. Vaikkakin vaikeuksien kautta, mutta kuitenkin. Hyvää matkaa :)

Hae kirjastosta tai osta myös kirja "Hyvä ero", kirjoittanut Kari Kiianmaa.
Hyviä neuvoja, joita sitten sovellat omaan tilanteeseesi. Ja muista elää omaa elämääsi, älä lähde koston tielle, vaan uusi suunta ja oikea nopeus pelkästään sinulle itsellesi huomioiden lapsesi.
Muista vielä, että kun yksi ovi elämässä sulkeutuu, niin monta uutta aukeaa. Ja niissä voi olla monta hyvää vaihtoehtoa, kuten "matkamies" sinulle kirjoitti.

Itsellä takana vaikea ero. Onneksi sain tiedon eroseminaarista, josta muodostui silloisen elämäni käännekohta. Suomessa on jo parikymmentätuhatta ihmistä, jotka hyötyneet seminaarista, lisätietoja löytyy vaikka linkistä www.fisher.fi. tai www.kiianmaa.com

Omasta erosta vuosi ja välillä tuntuu ettei tästä koskaan toivu...eikä ainakaan lohduta lukea tätä palstaa ja kaikkea ihmisten kioua ja tuskaa sekä mahdottomalta tuntuvaa uuden rakkauden etsimistä. Pakko miettiä sitä vaihtoehtoa, että jäänkin yksin koko loppuelämäkseni.

Uskopa, että erosta jää pieni möykky johonkin sinussa, jota ei voi poistaa. Se on osa elettyä elämääsi. Kun hyväksyy sen, alkaa nähdä kuinka paljon on jo asiaa käsitellyt ja miten on toipumisprosessissaan edennyt.

Ja katkeroitumista ei kannata ottaa seuralaisekseen. Siitä kärsii eniten itse, ja lähimmät ystävät toiseksi eniten.

Tsemppiä ja voimia sinulle! Minulla erosta nyt noin kaksi vuotta. Eka vuosi oli tosi rankka, nyt on jo elämä riittävän hyvää. Jotkut päivät oikein kivoja, joskus on huonompia päiviä, kuten kaikilla meillä tavallista elämää elävillä. Eroista tai mistään muista asioista riippumatta.

Hyvä ystävä, hae voimaa vihasta. Tarvitset sitä nyt enemmän kuin koskaan. Olen saman kokenut, ja tiedän nyt että se vie aikaa..ainakin kaksi vuotta. Asia on niin suuri shokki, että ilman terapiaa siitä ei kannata yrittää selvitä. Se voi mennä masennukseksi ajan kuluessa eikä silloin enää kykene syömään, ei nukkumaan, eikä pitämään itsestään saatika lapsista huolta. Näitä kaksoiselämässä eläviä tänä narsistisena aikana riittää - tällaiset ihmiset eivät välitä toisen tunteista. Sinun on nyt keskityttävä itseesi - jokainen ajatus, jonka panet entiseen mieheesi on turha. On hyvä, että hän on mennyt. Hän ei mitenkään voinut olla sinulle se oikea, koska teki tällaisen teon sinulle. Hän petti sinulle ja hän valehteli sinulle. Se miksi asia ei tullut aiemmin esille kertoo, että hän on pelkuri. Hän ei uskaltanut kertoa tilanteestaan sinulle vaan halusi sekä perhe-elämän että tämän rakastajattaren. Usko minua: kun miehen onni on rakennettu sinun surullesi, niin tuo uusi suhde ei tule koskaan onnistumaan - ei mies noin vain muutu. Hän tulee pettämään myös uutta naista. Ennemmin tai myöhemmin. Keskity sinä nyt siihen, että sinun on parempi ilman häntä. Usko, että sinä selviät. Niin minäkin tein. Olen nykyään onnellisesti naimisissa. En vihaa miehiä, sillä tein itseni kanssa pitkään töitä eroni jälkeen. Tiedän, että myös minulla oli osani: olin liian sinisilmäinen. En tajunnut merkkejä uskottomuudesta vaikka ne olivat niin selviä.

Vihaamalla ihminen pilaa elämän, nimittäin omansa. Erittäin huono ohje. Vihan tunteeseen on kyllläkin oikeus ja se on syytä käsitellä ja päästää siitä irti lopulta.
Viha syö ja kuluttaa ihmisen sisintä.

Ero ei ole välttämättä pettäjän syytä, saattaa olla niinkin, että tämä toinen puoliso on jatkuvasti alistanut toista, jättänyt yksin selviämään kodista, lapsista ja vaativasta työstään, toinen on vain aina mennyt yksin.
Läheisyys katoaa perheestä ja seksi poistuu, sillä tuo puolisohn harrastaa suhteita noilla matkoilaan.
Kun sitten on vielä valhesta kiinni tavoittanut, saattaa se kaikki aiheuttaa sen, että tämä niin alistettu ihminen kokoaa kaiken voimansa ja pettää, jotta saa jonkinlaisen selvyyden elämäänsä. Useinhan tässä käy niin että entistäkin pahempi kumppani on se ensimmäinen joka löytyy, mutta sillähän ei ole enää mitään väliä, kun on kiusattu vuositolkulla.

Näisä kolinoissa sitten perheen lapset unohtuu, kun käydään aikuisten välistä sotaa ihmissuhteesta, johon pitäisi kuulua läheisyys, seksi ja toisen auttaminen ja ne toinen unohtaa kokonaan, silloin voi tapahtua tämä kauheus, joka rikkookin sitten ihan kaiken.

Nämä ihmiset jatkavat tätä ihmisjahtia, mutta eivät tule ehjiksi uusista suhteista, sillä entinen on kokonaan selvittämättä. Lapsistakin kiistellään ja pakotetaan toinen hoitamaan lapsia, vaikka ei ole koko naimisissa olon aikana hoitanut lapsiaan koskaan yksin. Kyllä tämä on lapsille varsin väärin ja ovat varmasti peloissaan.