Mitä tehdä vihalleeen?

ei "hätää":)

Uusperheen lapsia ei tarvitse rakastaa. Heitä täytyy vain kohdella kohteliaasti, tasa-arvoisesti ja aikuisen tavalla.

Tee itsellesi rajat, missä liikutaan. Mitä sinun pitää aikuisena sietää ja mitä ei tarvitse. Tee se kuin aikuinen. Juttele ystäviesi ja samassa asemassa olevien henkilöiden kanssa ja tietenkin puolisosi. Lue kirjoja. Sinulla on vastuu itsestäsi ja perheestä niin kuin olette asiasta sopineet. Kirjatkaa rajat ylös - ne mistä tulee riitaa.

On niin paljon eronneita miehiä, jotka työntävät omat lapsensa uudelle puolisolle. Eli ns. väistävät isyyden velvollisuuksia. Eri asia ovat ihan maalaisjärkeen kuuluvat asiat. Keskustele ulkopuolisen kanssa, että osaat suhteuttaa omat tunteesi järkeesi.

Voiy hoitaa asian vain omalta osaltasi, jos muut eivät kanna korttansa kekoon, et voi auttaa koko asiaa. Kulutat vain itsesi loppuun, jos rupeat kynnysmatoksi ja sylkykupiksi.

Sinulla on arvosi ihmisenä. Lapset ovat erilaisia. Voivat olla mustasukkaisia omien vanhempien "pelien" seurauksena tai laiminlyöntien yms. huonon kasvatuksen seurauksena. Se ei ole sinun vallassasi.

Ikävää, että näin on. Se on sinulle raskasta. Hyväksy vihasi, koeta suunnata se muualle. Ota omaa aikaa. Ei kai tämä lapsi ole aina teillä ? Sinä aikana, jonak lapset ovat teillä, kuuluu niiden pääasiassa 99 % ollakin isänsä kanssa.

Jos sitten puolisosi alkaa aikuisten oikeasti puolustella poikaa tams. niin olet aika ahtaalla.

ihmisiä, sillä sisälläsi on todella paljon vihaa ja katkeruutta, joka pitää käsitellä. Lapsi ei ole sinua valinnut, eikä varmasti halua sinua elämäänsä ja isän elämään, mutta lapsen on pakko sopeutua. Sinun ei ole, joten valinta on sulla, joko terapiaan opettelemaan hyväksyntää ja tuntemaanitsensä, tai lähtemään siitä yhteisestä elosta!

Opettele ohittamaan ärtymyksesi. Pyri välttämään tilanteita jotka lietsovat sua kyttäämään pojan ärsyttäviä piirteitä. Kokeile vaikka ajatella poikaa työkaverina jota vain on kestettävä.

Edellä mainittuja vippaskonsteja olen itse käyttänyt, kun olen psyykannut itseäni paremmaksi vanhemmaksi. Ai, niin...mainittakoon että omaa ärtymystäni ei aiheuta nyksän, naapurin tai serkun poika vaan ihan oma poikani!
Rehellisenä äitinä uskallan tunnustaa että välillä suorastaan vihaan meidän herra 8-veetä. Kahdeksan vuotias osaa olla niin ärsyttävä,jääräpäinen, näsäviisas,laiska,ovela,manipuloiva keinottelija ettei uskoisi itse kasvatetuksi! ;) Mun on erittäin helppo ymmärtää exäni (lapsetonta)nyksää jos hänellä menee ajoittain hermot pojan kanssa. Tällaista se on, tämä lasten kanssa eläminen. Kielteisetkin tunteet kuuluu kuvaan, olivatpa lapset itse-tai muiden tekemiä.

Muista että se lapsi on kuitenkin vain lapsi, ja saa käytöstään huomattavasti enemmän anteeksi kuin aikuinen. Siis koita sinä olla se aikuinen, äläkä anna pienten asioiden ärsyttää.

kuin ota ero ja etsi sellainen jolla ei ole lapsia. Pääset kasvattamaan omia jotka ei varmaan koskaan ole ärsyttäviä tms.
Onnea uuteen yritykseen!

auttaa. Kun viha pitkittyy se pahenee.

Uskomattomia vastauksia täällä:mene hoitoon yms.Mitä ihmeen jeeuksia te muut olette,jos ette edes itsellenne uskalla myöntää tuntevanne esim.vihaa?Mä tunnustan,että olen mys tuntenut vihaa omaakin lastani kohtaan joskus ja miettinyt,että miksi en tehnyt aborttia kun oli aika.Mutta onneksi olivat ohimeneviä fiiliksiä.Nyt uudessa suhteessa tunnen lähinnä inhoa miehen yhtä lasta kohtaan.Vetelä,itseään täynnä oleva,omahyväinen tyttö.En voi muuta sanoa kuin että ihan sama mulle vaikkei koskaan tulisi käymään.Yritän silti olla aikuinen ja silloin kun alkaa pahalta tuntua, teen omia juttuja yksin.Sillä siitä pääsee.Toisaalta oon miettinyt,miten kauan tätäkin jaksaa.Toisen naisen lapsia on mahdoton rakastaa,oikeesti.

menee fooriumui uusionni.net...täällä ei ole edes järkeä puhua tuollaisia kun saa vaan haukkuja siellä ihmiset ymmärtä...itsellä on sama tilanne..mä menin terepautille puhumaan siitä ja se vähä autta