Gazan lentokenttä on kaksipiippuinen ongelma

Gazan lentokenttä (Yasser Arafat INTL) on kaksipiippuinen ongelma. Nykyään tuhottu kenttä oli periaatteessa hyvä asia Palestiinalle, mutta toisaalta jatkuva päänvaiva länsimaille. Ilmaliikenteessä sinänäsä ei ole mitän väärää, mutta kun palestiinalaiset käyttivät todistettavasti Palestinian airlines-yhtiön lentoja aseiden salakuljettamiseen, eli sotatarkoituksiin. Lopulta Israel hermostui ja tuhosi koko lentokentän.

Siviililentokenttää ei ole tarkoitettu sotimisen välineeksi eikä varsinkaan terrorismin harjoittamiseen. Länsimaissa sotilaskoneet kuljettavat asemateriaalia laillisille armeijoille, mutta ei kuitenkaan siviilikoneissa. Olisihan ennenkuulumatonta, että Finnair rahtaisi aseita. Ilmalumääräykset kieltävät sen. Niin kielsivät muuten Palestinian airlinesiltäkin.

Gazan lentokenttä pitäisi avata uudelleen, mutta se pitäisi sitten avata uudelleen länsimaailman tiukassa hallinnassa. Palestinian airlines pitäisi pakottaa julkaisemaan rahtikirjansa joka päivä tarkalleen samoin kuin matkustajaluettelonsa.

Itse lentokenttä pitäisi alistaa USAF:n komentoon ja hallintaan. Operoinnista voisi vastata EU ja USA yhdessä, mutta turvallisuudesta vastaisi USAF yhdistettynä Navy Sealsin voimiin.

Palestinian airlinesin toiminta pitäisi rajata vain ja ainoastaan alueelliseen lentotoimintaan Lähi-idässä. Lentokielto EU-alueelle olisi ihan aiheellinen monestakin syystä, päällimmäisenä terrorismin ennaltaehkäisemiseksi.

Kaikki lennot ulos islamilaiselta alueelta pitäisi alistaa länsimaisten lentoyhtiöiden lennettäviksi. Finnair voisi huolehtia HKI-Vantaa - Gaza-reitin lentämisestä. American voisi lentää USA:han ja esimerkiksi KLM Eurooppaan ja Aasiaan.
Näin vältyttäisiin terrorismin uhalta.

Gazan lentokenttä siis auki uudelleen, mutta länsimaisessa komennossa.
3324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

sitapaitsi muslimit saavat liikkua vain arabian niemimaalla-a-a-ah!

Sura 8,17

Äänestä

Miksi pitäsi olla edes lentokenttää?
Alueella ei ole satamaakaan.
eikä edes sähkövoimalaa...
... ei ulkomaan tuloja, ei kauppaa.
Koko aluehan on aivan naurettava.

Äänestä

...onnittelen teitä loistavasta lentokentän haltuunotto ja operointisuunnitelmasta. Tästä ei kuitenkaan tule vielä ali-kessun natsoja, saatikka iltalomaa.

Mitä helvettiä tollaista operaatiota tekemään. Kiitorata käyttökelvoton. Toiminta kannattamatonta, koska jengillä ei varaa lennellä, paitsi aserahtaus.

Sun suunnitelmastas puuttuu bensa, eli käy ensin ettimassä sieltä Gazan alueelta öljylähde, niin sitten sunkin suunnitelmas on Nobelin arvoinen:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pro western kirjoitti:

Gazan lentokenttä (Yasser Arafat INTL) on kaksipiippuinen ongelma. Nykyään tuhottu kenttä oli periaatteessa hyvä asia Palestiinalle, mutta toisaalta jatkuva päänvaiva länsimaille. Ilmaliikenteessä sinänäsä ei ole mitän väärää, mutta kun palestiinalaiset käyttivät todistettavasti Palestinian airlines-yhtiön lentoja aseiden salakuljettamiseen, eli sotatarkoituksiin. Lopulta Israel hermostui ja tuhosi koko lentokentän.

Siviililentokenttää ei ole tarkoitettu sotimisen välineeksi eikä varsinkaan terrorismin harjoittamiseen. Länsimaissa sotilaskoneet kuljettavat asemateriaalia laillisille armeijoille, mutta ei kuitenkaan siviilikoneissa. Olisihan ennenkuulumatonta, että Finnair rahtaisi aseita. Ilmalumääräykset kieltävät sen. Niin kielsivät muuten Palestinian airlinesiltäkin.

Gazan lentokenttä pitäisi avata uudelleen, mutta se pitäisi sitten avata uudelleen länsimaailman tiukassa hallinnassa. Palestinian airlines pitäisi pakottaa julkaisemaan rahtikirjansa joka päivä tarkalleen samoin kuin matkustajaluettelonsa.

Itse lentokenttä pitäisi alistaa USAF:n komentoon ja hallintaan. Operoinnista voisi vastata EU ja USA yhdessä, mutta turvallisuudesta vastaisi USAF yhdistettynä Navy Sealsin voimiin.

Palestinian airlinesin toiminta pitäisi rajata vain ja ainoastaan alueelliseen lentotoimintaan Lähi-idässä. Lentokielto EU-alueelle olisi ihan aiheellinen monestakin syystä, päällimmäisenä terrorismin ennaltaehkäisemiseksi.

Kaikki lennot ulos islamilaiselta alueelta pitäisi alistaa länsimaisten lentoyhtiöiden lennettäviksi. Finnair voisi huolehtia HKI-Vantaa - Gaza-reitin lentämisestä. American voisi lentää USA:han ja esimerkiksi KLM Eurooppaan ja Aasiaan.
Näin vältyttäisiin terrorismin uhalta.

Gazan lentokenttä siis auki uudelleen, mutta länsimaisessa komennossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu