ostin eilen heräteostoksena iittalan vernalasin ja satuin kotiinpäin mennessäni ohittamaan lemmikkikaupan. ajattelin että kuinka hienoa olisikaan omistaa kultakala. ja olihan minulla jo niin hieno kalamalja! poikkesin sitten kauppaan ja innoissani sen kultakalan ostin. kauppias kyseli että onko akvaarioni kyllin suuri. vastasin että tottakai! kyllähän se yksi kultakala nyt siihen uuteen akvaariooni mahtuu. kaiken maailman kauppiaita!
Kotiin päästyäni sitten asettelin uudenkarhean Vernalasini kotiteatterin ja tehokkaiden äänentoistolaitteiden väliin mahdollisimman edustavalle paikalle. siinä paikassa saa vedenpintaan tasaisen liikkeen eikä tarvitse mitään vedensekoittajia.
Lasin aseteltuani olikin sitten aika päästää kala vapauteen! siinä kalakaupan pussissa oli jotain kummia ohjeita joita oli mahdoton noudattaa (taisi olla melko tyhmä se myyjä)! Siinä oli kuvaohje että pussin reunat pitäisi rullata ja sen jälkeen pussi laittaa veteen. no vernastahan tietenkin tuli vedet yli reunojen kun sen pussin sinne painoin. ja välillä piti vielä pussiin vettä lisäillä. se vesihän tulee jo ensimmäisellä täytöllä reunojen yli eikä siinä vernassa ole niin paljoa vettä että siitä pussin täytteeksi riittäisi!!
no onnistui siinä sitten hajoittaa kallis subbari läikkyneellä vedellä. pitää kyllä käydä vielä siellä liikkeessä antamassa asiakaspalautetta ja korvausvaatimus esittämässä!!
eli ohjeiden mukaisesta toiminnasta ei ollut muuta kuin haittaa joten päädyin vaan yksinkertaisesti laittamaan sen kalan sinne lasiin. Olin joskus naapurilta kuullut että kun hankkii uuden akvaarion niin sitä vettä pitää jotenkin "käyttää"... onneksi olin fiksu ja tajusin että ei sinne kraanasta voi vettä laskea. älysin että kastelukannussa pihalla oli vesi seisonut keväästä asti joten sen oli kai pakko olla melko "käynyttä". Pahaksi onneksi vesi nyt vaan sattui olemaan jäässä joten piti äkkiä heittää kannu mikroon ettei uusi ystäväni joutuisi pitkään kärsimään ilman vettä. Pian mikron ikkuna alkoikin jo höyrystyä joten veden täytyi olla sopivan lämmintä. kaadoin äkkiä vettä rakkaan ystäväni päälle ettei tukehtuisi.
Vesi sitten osottautuikin turhan "käyneeksi", eli oli turhan sameaa. onneksi olin kaukaa viisas ja ostin liikkeestä jotain veden kirkastinta. vesi oli niin sameaa että ajattelin kaataa sitä 50% veden määrästä. Taas tunsin tulleeni myyjän huijaamaksi! ei se vesi siitä kirkastunut. no ehkä se siitä myöhemmin tasoittuu!
Olen myös jostakin lukenut että sitä vettä pitää jotenkin hapettaa. en ole oikein varma millä, mutta onneksi hätä keinot keksii ja minulla on "SODASTREAM" hapetin. se on nyt sitten siinä lasin vieressä ja käyn kahden tunnin välein painamassa töräyksen kuplia veden sekaan. Olisikohan myynnissä ajastettua mallia. on hankalaa kun joutuu aina käydä painelemassa. ei oikein saa nukuttua. eikä vaimokaan tykännyt ajatuksesta että otettaisiin vuorot ja käytäisiin molemmant vuorotellen painelemassa kuplia lasiin. On kuulemma saatava nukkua että jaksaa mennä töihin. No minun piti kyllä jo soittaa töihin etten nyt pääse ennenkun saan ajastetun sodastream laitteen.
no enempää jaarittelematta tässä oli kuvaus uuden akvaarioni synnystä!
Sitten oli vielä ne kysymykset:
- Eli riittääkö yhdelle kultakalalle (on kai jo täysikokoinen) kuusi lihapullaa kerran päivässä, vai pitääkö antaa nakkeja lisäksi?
- sopiiko seura-akvaariooni kultakalan seuraksi vielä merihevonen ja sellainen lyhytkasvuinen hai? ja mistä niitä saa?
- Tietääkö kukaan että mistä niitä SODASTREAM hapettimia saisi ajastetulla mallilla?
Kiitoksia vastauksista!!
jos jotain jäi epäselväksi niin kysykää ihmeessä tarkentavia kysymyksiä!
Etenkin Fish KING voisi kysyä sen tutun litaniansa:)
Hauskaa uutta päivää kaikille harrastajille!!!

Vastaukset 11
Vanhimmat
kohta täällä ihmetellään "miksi mun kultakalani -lasimaljassa -haukkoo henkeään" ja kärsii!!!!!
Syötä kultakalalle n. 8 äidin tekemää lihapullaa päivässä. Jos äiti ei jaksa joka päivä tehdä lihapullia niin maksalaatikko, mielellään rusinaton, käy yhtä hyvin. Koita saada vähän enemmän viikkorahaa että saat ostettua kalallesi ruokaa.
Kun kala on tarpeeksi iso, vie se äidille keittiöön ja pyydä valmistamaan siitä maittava ateria (uunissa tulee paras kerman ja viherpippurisulatejuuston kanssa tillipedillä, lisukkeeksi äidin tekemä perunamuusi) ja syödessäsi mieti samalla vähän parempi juttu ja sisältö elämääsi.
Kerro huolesi vaikka vaikka koulukuraattorille, vanhemmillesi tai ystävällesi jos sinulta sellainen löytyy. Tämä on väärä palsta sinulle. Soita MLL lasten- ja nuorten puhelimeen tai juokse alasti moottoritiellä, mielellään ruuhka-aikaan ja 20 asteen pakkasessa. Saat sitten apua ongelmiisi ja hieman huomiota osaksesi.
Alkuperäiselle kirjoittajalle sanon sen verran...
Ettäjos sulla ei oo muuta tekemistä kuin tulla tänne suutas soittamaan niin oikea osoite on mielenterveystoimisto !
Asiaa
Todella hauska juttu. Tokihan tuo on täyttä huuhaata, senhän käsittää jo pikkulapsi. En ymmärrä miksi muutamat ottivat tuosta hirveät herneet nenäänsä.
Hienosti kirjoitettu :)
...kaikista eniten luetaan totaalista paska juttua, asia, noh, ne kekkä jaksaa... ;)
Kultakalan, sussa on ainesta vaikka roskalehden päätoimittajaksi!
joo pahoittelen kaikkea aiheuttamaa tuskaa ja mielenpahaa. Tosin kyllä huumorintaju puuttuu jos tästä pahastuu... Oli vaan tylsä yövuoro ja aamuyöstä alkaa pää käydä ylikierroksilla.. Voisin tietysti pahastuneille ihmisille mieliksi perustaa "OIKEUTTA KULTAKALOILLE" yhdistyksen:)
Mut hei ihan oikeesti, saako niitä hiilihapottimia ajastimella;)
No, tiesihän ton trolliksi... nou haard viilinks!
Hiilarijärjestelmään käytetään yleensä mahgneetti venttiiliä ja ajastinta katkaisemaan kuplan tulo yön ajaksi.
Oiskos laikkareilla teillä töissä sellasta??
eikös niitä hiilareita saa myös urheilujuomista? Voiskohan sitä sitte virittää sellasen automaatin joka löräyttää akvaarioon hiilarijuomaa tasatunnein:) niin paitsi yöaikaan!
http://www.aquahoito.info/suomi/ohjeita/hiivalla.php
http://www.aquahoito.info/suomi/akvaario/hiilihap.php
http://www.aquahoito.info/suomi/akvaario/pitoisus.php
"oNKS TÄÄ joku jatko osa??"... ei vaan loppukevennys:) lupaan nyt pitää turpani kiinni x)