Sarjassamme Heräteostoksia divarista:
Divarin hyllyjä tiiraillessani osui silmiini Sapo-sarjan julkaisu nro 224, Matti Hällin tarinat Murha meren rannalla ja Sopimatonta kuolla yliopistolla. Tulin sen myös ostaneeksi ja luinkin sen lähes yhdeltä istumalta.
Vanhahtavat ja kepeät jännityskertomukset vuodelta 1943 veivät mukanaan. Tarinat eivät ehkä täytä klassisen dekkarin piirteitä. Niissä on klassisia piirteitä, mutta myös mausteita kovaksikeitetyistä dekkareista (mutta eivät silti ole kovanaamaisia) ja kioskiviihteestä. Toisessa tarinoista tiesin alusta alkaen mikä oli homman juoni. Juonenkäänteet olivat reippaita ja sankaripoliisit reipasotteisia. Ajankuvana ne olivat mainioita tarinoita. Ne sijoittuivat huolettomasti svengaavalle 1930-luvulle (Ainakin oletan niin. Vuosilukuja tarinoissa ei mainittu). Tarinat oli kirjoitettu sota-aikana ja ovat lienee olleet tarkoitettukin paoksi arjesta ja pommituksista.
Matti Hällin tarinat ovat piristävän kepeitä ja viihteellisiä. Ne ovat sukua Marton taigan ja Waltarin dekkareille. Niistä puuttuu Sariolan raskassoutuisuus ja tosikkomainen vakavuus.
Matti Hälli
2
994
Vastaukset
- ????
Selailin ja joiltakin kohtaa luinkin viime yönä saman tekijän dekkaria Lepakkoarvoitus.
Jos nyt muotoilisi niin, että teoksen sisältö ei oikein vastaa minun dekkarimieltymyksiäni, niin
se olisi neutraali arvio. Siinä teoksessa on kyllä joku 30-luvun ilmapiiri tavoitettu, mutta ei sellaista ainakaan Suomessa ole ollut.Paha sanoa ilmapiirin autenttisuudesta noissakaan kirjoissa kun en itse ole 30-lukua elänyt. Fiilis ainakin oli kohdallaan tänäkin päivänä. Hällin esikuvat ovat kuitenkin olleet ulkomailla, Britanniassa ja USA:ssa.
Ja ainakaan minun lukemissani kahdessa tarinassa ei Helsingistä yritetty tehdää niin syntistä suurkaupunkia kuin Hugo Nousiaisen dekkariin perustuvassa elokuvassa Yhden yön hinta. Nousiaisen romaaneja yritän löytää lukuun, erityisesti kiinostaa Yöpäivystäjät, josta Laine tuon elokuvan ohjasi.
Mä luen paljon erilaisia dekkareita. Kepeämpiä ja vakavampia, arvoituksellisempia ja toiminnallisempia. Näistä Hällin tarinoista en yritäkään väittää, että ne olisivat lajityypin mestariteoksia, mutta ainakin minulle ne olivat loistava välipala ja tuulahdus menneisyydestä kotimaisesta näkökulmasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2743431Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell211893Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.291549- 841431
- 1381083
- 811024
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.67983Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.87825Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61717Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗51706
