Koko elämäni minua on sanottu liian kiltiksi. Ja omasta mielestäni olenkin sitä joskus, mutta osaan olla pirullinenkin (varsinkin tiettyyn aikaan kuukaudesta), mutta silloin puran huonoa oloani ainoastaan mieheeni ja joskus äitiini.
Olen mielestäni älykäs, minulla on hyvä opiskelupaikka, toimiva parisuhde. Kuitenkin minua ihmetyttää miksi teen niin paljon muiden puolesta. Jos ystäväni tai sukulaiseni tarvitsee muuttoapua, lastenhoitoapua, kuuntelijaa tms olen aina paikalla. Ja pelottavaa on se, että järjestän aikatauluni oikeastaan muiden tarpeiden mukaan. Kouluni kärsii pahasti ja jos vaikka tiedän että no enpä ole nukkunut jostain tietystä syystä vuorokauteen ja joku läheiseni tarvitsee apua minun on mahdoton sanoa, että nyt väsyttää niin paljon ettei jaksa. Puolen vuoden sisällä minulla on kuollut useampi läheinen sukulainen ja on ollut niin hemmetin rankkaa ja olen kyllä saanut tukea, mutta tuntuu että enhän minä viitsi muita vaivata asialla ku niillä on omiaki huolia.
Se mikä minut sai tämän kirjoittamaan on se että noin 15min sitten minua taas pyydettiin lapsenvahdiksi (viimeksi eilen ja toissapvänä olin)2 minuutin varoitusajalla. Olisi pitänyt kirjaimellisesti juosta paikan päälle, no päätin kieltäytyä ensimmäistä kertaa sen takia, että haluan lähteä kuntosalille ja suihkun kautta kouluun. Sain tökerön vastauksen ja välittömästi ei sitten heippa. Olen niin vihainen, surullinen ja pettynyt mutta samaan aikaan omatunto kolkuttaa TOSI pahasti, että miksen olis voinu auttaa. Sehän on yh-äiti, joka pyysi minua auttamaan. Olisinhan voinut mennä sinne salille ja kouluun myöhemminkin.
Mikä minussa on näin kieroutunutta kun en pysty lopettamaan itseni soimaamista???
Minun on myös mahdoton pyytää toisten apua esim muuttoihin kun ajattelen sen olevan liian paljon pyydetty. Viimeksikin muutettiin mieheni kanssa kahdestaan, pyykkikoneet ja kaikki kannettiin kahdestaan. Tällaisesta kärsii henkisesti aika paljon.. Esimerkiksi viime yön olen korjannut mieheni veljen tietokonetta ja jälleen nukkunut 5h.
Olen mielestäni älykäs, minulla on hyvä opiskelupaikka, toimiva parisuhde. Kuitenkin minua ihmetyttää miksi teen niin paljon muiden puolesta. Jos ystäväni tai sukulaiseni tarvitsee muuttoapua, lastenhoitoapua, kuuntelijaa tms olen aina paikalla. Ja pelottavaa on se, että järjestän aikatauluni oikeastaan muiden tarpeiden mukaan. Kouluni kärsii pahasti ja jos vaikka tiedän että no enpä ole nukkunut jostain tietystä syystä vuorokauteen ja joku läheiseni tarvitsee apua minun on mahdoton sanoa, että nyt väsyttää niin paljon ettei jaksa. Puolen vuoden sisällä minulla on kuollut useampi läheinen sukulainen ja on ollut niin hemmetin rankkaa ja olen kyllä saanut tukea, mutta tuntuu että enhän minä viitsi muita vaivata asialla ku niillä on omiaki huolia.
Se mikä minut sai tämän kirjoittamaan on se että noin 15min sitten minua taas pyydettiin lapsenvahdiksi (viimeksi eilen ja toissapvänä olin)2 minuutin varoitusajalla. Olisi pitänyt kirjaimellisesti juosta paikan päälle, no päätin kieltäytyä ensimmäistä kertaa sen takia, että haluan lähteä kuntosalille ja suihkun kautta kouluun. Sain tökerön vastauksen ja välittömästi ei sitten heippa. Olen niin vihainen, surullinen ja pettynyt mutta samaan aikaan omatunto kolkuttaa TOSI pahasti, että miksen olis voinu auttaa. Sehän on yh-äiti, joka pyysi minua auttamaan. Olisinhan voinut mennä sinne salille ja kouluun myöhemminkin.
Mikä minussa on näin kieroutunutta kun en pysty lopettamaan itseni soimaamista???
Minun on myös mahdoton pyytää toisten apua esim muuttoihin kun ajattelen sen olevan liian paljon pyydetty. Viimeksikin muutettiin mieheni kanssa kahdestaan, pyykkikoneet ja kaikki kannettiin kahdestaan. Tällaisesta kärsii henkisesti aika paljon.. Esimerkiksi viime yön olen korjannut mieheni veljen tietokonetta ja jälleen nukkunut 5h.
Vastaukset 2
Vanhimmat
http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2004/2004-05-05/kolumni/kom6
Kiitos älyttömästi, en ole ikinä ajatellut asiaa tuolta kannalta. Miehenikin vain sanoo että lakkaa olemasta mieliksi muille. Ei sitä vain pysty niin helposti.
Mutta täytyy sanoa että tunneinvalidi en ole. Liikutun lähestulkoon kaikesta :) ja rakkautta ois vaikka muille jakaa
täytyy lukea tuo kirja, kiitos vielä :)