olen kadottanut

mielikuvitukseni

Kertokaapa jotain vinkkejä.

Meillä pulivuotias vauva, joka herättää öisin ja siitä johtuen olen tosi väsynyt iltaisin. Seksiä on, mutta minulla on fiilikset täysin hukassa. Toisaalta haluan seksiä, mutta toisaalta olen niin väsynyt että siitä tulee sellasita pikahommailua, jonka tuloksena mies tulee, minä en. Tiedän että pitäisi koittaa änkeä seksiä johonkin muuhun väliin, kuin viimeiseksi asiaksi ennen unia, mutta tarvitsisin jotakin joka virrittäisi minut oikeaan tunnelmaan.

Asiaa voisi avittaa, jos olisi edes kerran viikossa pari tuntia ihan kahden keskistä aikaa. Tämä on kyllä järjestettävissä, mutta mitä sen parin tunnin aikana voisi tehdä, jotta lopputuloksena olisi hyvää seksiä. Mennä jonnekin? Harrastaa jotakin? Asutaan maaseudulla, joten niitä vaihtoehtoja ei niin kauheasti ole. Mielikuvitusta kaivataan, minä olen sen tyystin kadottanut.

2

248

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihmettä

      Siis sinun olisi mahdollista järjestää teille viikossa pari tuntia aikaa ja nyt haluaisit täyttää sen jollakin harrastuksilla tai menoilla, että sitten taas yöllä väsyneenä saisit rakastella?

      Ei noin. Ei todellakaan noin.

      Nyt järjestät ensimmäisenä sen pari tuntia viikossa, vähintään, teille kahdelle. Et ymppää siihen yhtään mitään, et YHTÄÄN mitään.

      Menette suihkuun ja saunaan, pesette itsenne ja rauhoitutte kahdestaan. Pidätte turpanne kiinni ja olette, siis lue tarkkaan OLETTE, yhdessä.

      Sinä et osaa vaan olla.

      Vauvanhoito on raskasta, joten miksi hitossa sinä edes ajattelet sellaista että teidän pitäisi sen parin tunnin aikana mennä tekemään jotakin?

      Olkaa nyt kerrankin rauhassa kahdestaan ja lopettakaa työnteko siltä ajalta.

      Kyllä se seksi kuule tulee siihen kuvioon mukaan kunhan ensin osaatte heittää päänupistanne kaikki muut sitä täyttävät ajatukset hittoon.

      Sanohan että miksei sitä seksiä voisi harrastaa sen kahden tunnin ajan vaikka koko ajan? Miksi pitää tehdä jotain typeriä kikkailuja ja käydä syömässä ravintolassa, varsinkin kun asutte maalla? Ei siitä saa mitään hyvää seksiä että menette jonnekin sen kahden tunnin ajaksi ja sitten teillä taas alkaa työt ja arki.

      Se tyyli ei toimi, joten sauna päälle, kumpikin painutte saunomaan ja rauhoittumaan ja harrastatte seksiä. Kyllä se ukko siitä syttyy kun otat hänen kalunsa suuhun. Ei teillä ne taidot ole mihinkään kadonneet. Teillä on vain niin paljon nyt tuo vauva mielessä, ettei teidän mieleenne yksinkertaisesti tule niitä seksiasioita joita ennen tuli. Joten nyt ensimmäiseksi aivot vapaalle että saatte vähän tilaa ajatuksille, kyllä se seksi sitten tulee sieltä.

      Ei sinua viritetä oikeaan tunnelmaan millään asioilla. Sinut viritetään tuossa tilassa tunnelmaan pelkällä rauhoittumisella. Eli televisiot pois ja muut sellaiset keskittymistä häiritsevät asiat pois ja sitten vain olette kahdestaan.

      • Asiaa!
        Juuri noin, turhat rekvisiitat ja odotukset pois.
        Heti kun nukahtaa, sauna päälle, pesua ja suukottelua, halausta, tutkailua. Paineita pois, ensin mieheltä, sitten naiselta, tai toisinpäin ja toisen kerran molemmilta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sebastian Tynkkynen (pers.) ei vastusta raiskauksia

      "Sebastian Tynkkynen oli ainoa 14 suomalaismepistä, joka vastusti uutta suostumuksen puuttumiseen perustuvaa raiskauslak
      Maailman menoa
      151
      4873
    2. Purra jäi kiinni valehtelusta, Heinäluoma ei

      Ja heti alkoi Purra joukkoineen maalittamaan Heinäluomaa. Niin toimii äärioikeistoa edustava putinistipersulauma, jonka
      Maailman menoa
      82
      3537
    3. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      71
      1668
    4. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      22
      1574
    5. Oot kaunis

      Oot kaunis nainen.
      Ikävä
      99
      1405
    6. Martina Aitolehti paljastaa ex-avoliitosta - Karu seuraus tyttärille

      Martina Aitolehti erosi luksuselämää viettäneestä liikemies Stefan Thermanista v. 2020. Aiemmin hän oli naimisissa media
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1356
    7. Kuka murhasi Anneli Auerin miehen?

      Tapaus edelleenkin selvittämättä.
      Maailman menoa
      204
      1201
    8. Pitäisikö naisen haluta "puolisomies"?

      Toivottavasti saan nyt tämän idean purettua hyvin sanoiksi? Mutta tuossa eräässä aloituksessa tuli vastaan tälläinen tek
      Sinkut
      210
      1177
    9. Me, Suomen kansa, vaadimme Riikka Purraa jatkamaan valtiovarainministerinä!

      Ja jollei valtiovarainministerinä, niin sitten pääministerinä. Purra on nostanut Suomen talouden nyt komeaan kasvuun Ma
      Maailman menoa
      144
      1043
    10. Alkuperäinen kristillinen kaste on uskoville annettava upotuskaste

      Kreikan sana BAPTIZO merkitsee upottamista. Alkuseurakunta kastoi upottamalla Apostolien tekojen kirjan mukaan: Ap.t 2
      Kaste
      552
      989
    Aihe