Täällä on moni jo useaan otteeseen todennut, etteivät mitkään "kikat" auta tositilanteessa.
Kysyisinkin vähän, että mikä sitten auttaa? Onko sitten niin, että adrenaliini saa vallan tositilanteessa? Eli vain kaksi vaihtoehtoa, adrenaliini tai paniikki?
Olen aika kokematon näissä jutuissa, ja viime tappelusta alkaa olla jo kymmenen vuotta(senkin hävisin:) Tuntuu vaan jotenkin, että adrenaliinille vallan antaminen on jotenkin typerää. Adrenaliini myrskyssa ihminen toisaalta kestää enemmän kipua, mutta silloinkin toisaalta on suht koht samat rajoitukset kuin muutenkin.
Mielestäni tottakai paniikki ei missään tapauksessa ole toimiva vaihtoehto, mutta eikö olisi paljon järkevämpää kumminkin toimia rationaalisesti? Vai onko se mahdollista tositilanteessa? Esim jos toinen tulee hirveällä raivolla päin, niin silloin saattaa vaikkapa konkreettiset paikat jäädä suojaamatta. Kyllä mielestäni tälläisessä tilanteessa voi aiheuttaa vastapuolelle merkittäviä menetyksiä. Vai voiko? Sokaiseeko adrenaalini todella niin tehokkaasti kivun, vai voiko oikeassa elämässä sellaisessa tilanteessa edes toimia rationaalisesti. Mitkä ovat omat kokemuksenne tästä? Onko sitten mistään oppimastanne tai suunnittelemastanne todella mitään apua? Tietenkin arvostan ihka oikeita kokemuksia tosielämästä, mutta mielestäni se kyllä olisi aika hullua ja jotenkin "ei-ihmismäistä", jos tositilanteessa ei kykenisi käyttämään esim älliä hyväksi. Eli jos tositilanne on yhtä isoa adrenaliini mättöä. Silloinhan autaammttisesti selviää se joka on isompi/jolla on parempi kunto
Kysyisinkin vähän, että mikä sitten auttaa? Onko sitten niin, että adrenaliini saa vallan tositilanteessa? Eli vain kaksi vaihtoehtoa, adrenaliini tai paniikki?
Olen aika kokematon näissä jutuissa, ja viime tappelusta alkaa olla jo kymmenen vuotta(senkin hävisin:) Tuntuu vaan jotenkin, että adrenaliinille vallan antaminen on jotenkin typerää. Adrenaliini myrskyssa ihminen toisaalta kestää enemmän kipua, mutta silloinkin toisaalta on suht koht samat rajoitukset kuin muutenkin.
Mielestäni tottakai paniikki ei missään tapauksessa ole toimiva vaihtoehto, mutta eikö olisi paljon järkevämpää kumminkin toimia rationaalisesti? Vai onko se mahdollista tositilanteessa? Esim jos toinen tulee hirveällä raivolla päin, niin silloin saattaa vaikkapa konkreettiset paikat jäädä suojaamatta. Kyllä mielestäni tälläisessä tilanteessa voi aiheuttaa vastapuolelle merkittäviä menetyksiä. Vai voiko? Sokaiseeko adrenaalini todella niin tehokkaasti kivun, vai voiko oikeassa elämässä sellaisessa tilanteessa edes toimia rationaalisesti. Mitkä ovat omat kokemuksenne tästä? Onko sitten mistään oppimastanne tai suunnittelemastanne todella mitään apua? Tietenkin arvostan ihka oikeita kokemuksia tosielämästä, mutta mielestäni se kyllä olisi aika hullua ja jotenkin "ei-ihmismäistä", jos tositilanteessa ei kykenisi käyttämään esim älliä hyväksi. Eli jos tositilanne on yhtä isoa adrenaliini mättöä. Silloinhan autaammttisesti selviää se joka on isompi/jolla on parempi kunto
Vastaukset 6
Vanhimmat
Omakohtaisesta kokemuksesta voin sanoa, että adrenaliini ei tee ainakaan minusta raivopäistä härkää, jonka aivotoiminta supistuu peräaukon nytkähtelyksi. On totta, että ettei kipua tunne samalla tavalla, saa jopa voimaa lisää jne. Mutta silti jälleen kaikki on tilannekohtaista - jos joku mättää niin nopeasti turpaan kuin kerkiää, omat reaktiot eivät mene ihan harjoitellulla tavalla. Jos taas olet päässyt viemään toisen maahan, olet hänen selkäpuolellaan ja kuristat - silloin sinulla on enemmän aikaa miettiä. 1,2,3 ja annetaan ilmaa, ettei rassukka kuole. Eli pohjimmiltaan kyse on ajasta. Jos ärsykkeitä tulee liikaa kerralla per "sykäys", niitä ei pysty rationaalisesti käsittelemään. Tässä vaiheessa totean vielä, että sparraus auttaa kummasti, koska siinä on tottunut pitämään silmiä auki, kun jokin tulee kohti, ja usein.
Saitko selvää sepustuksestani? :)
Käytännössä ihminen toimii stressitilanteessa niin kuin on harjoitellut! Tiettyjä fyysisiä reaktioita tulee kun kehossa alkaa hormoonit hyrrätä! Esim. putkinäkö joka on fysiologinen reaktio! Ymmärtämällä kehossa ja mielessä tapahtuvat reaktiot ja kun on tarpeeksi toistoja fyysisellä tasolla(sparraus kuten totesit) ja henkisellä tasolla niin on helpompi toimia kun ajatus ei tule ekaa kertaa vastaan!
Itse en olisi voinut kuvitellakaan puolustavani itseäni ketään vastaan kunnes menin IP:lajiin. Nyt en enään välitä mitä tai kuka tulee vastaan niin turpiin vaan tulee ADRENALIININ voimalla
Hei!
Olen harrastanut karatea lähes parikymmentä vuotta. Jouduin ensimmäisen kerran tositilanteeseen kaksi vuotta sitten. Karkuun en voinut mennä, koska puolustin teini-ikäistä poikaani.
Meidän päälle tuli kaksi parikymppistä, jotkä tönivät poikaani jne. No, pakkohan siihen oli puuttua. Tottakai pulssini nousi, mutta pystyin säilyttämään hyvin rentouteni ja perusliikkeethän minulla on jo takaraivossa treenaamisen ansiosta. Toinen hyökkääjistä selvästi osasi jonkun lajin alkeita koska hänellä oli nyrkkeilymäinen suojaus jne. Tyrmäsin tämän pojan kohtalaisen kovalla kiertopotkulla. Toisen pojan otin rannelukkoon ja päästin sitten hänet karkuun. Soitin poliisin paikalle ja lähdin pois.
Toivottavasti en enää joudu tällaiseen tilanteeseen. Toisaalta huomasin, että voi siitä treenaamisesta olla hyötyä tositilanteessakin.
Raivohullun pysäyttäminen ei onnistu kikkailemalla. Noin 120 kiloinen entinen nyrkkeilijä jolla on kokemusta myös painista sekoaa ja käy yllättäen päälle täysin raivona. Viha on noussut äärirajoille ja simissä palaa halu tappaa. Aikaa ei ole miettiä puolustusta, kaikki tapahtuu parissa sekunnissa.
Kikkailua on myös se kun on harjoiteltu tehokkaita tekniikoita sunnuntaiharrastajan tyylillä. Jos on harjoiteltu paljon kamppailua niin raivopään pysäyttäminen voi tapahtua nopeasti. Se mitä kukin kamppailun harjoittelemisella ajattelee on monimutkaisempi juttu. Tekniikkaharjoittelua unohtamatta, kamppailu on nopeatempoista, vapaamuotoista, ei suunniteltua, sellaista jossa tilanteet muuttuu ja kontakti on kova. Nälkä kamppailla on niin kova ettei väsymys häiritse.
Kamppailusilmä kehittyy ja pystyy näkemään tilanteen selllaisena kun se oikeasti on. Silloin raivohärkä pysähtyy kuin seinään, sillä härälle on jäänyt suojaamattomia paikkoja liikaa ja tyynen rauhallinen kamppailjia lopettaa raivon.
Tarkoitin äskeisellä kamppailijaa, en sunnuntaiharrastajaa joka käy pari kolme kertaa viikossa salilla treenaamassa jotain monipuolista ip-lajia. Täytyy vielä sanoa, että yksilö tasolla ihmisissä on myös huomattavia eroja. Sodassa on ollut kova hermoisia sankareita jotka siviilielämässä olivat hiljaisia pohdiskelijoita.
Jippona on saada "Vastustaja" kiukustumaan. Eli vittuillaan niin maan perusteellisesti niin kauan että 150 Kg hormonipossu jyllä agren voimalla kohti. Siinä vaiheessa kärnäsee munille niin siihen jää kuule isoimmatkin rekkamiehet. Taistelulajien harrastajat harjoittavat hermoja ettei sattuisi tälläisiä tapauksia vaan pysyttäisiin rauhallisina.