Talkoita ja muita vastaavia

Meillä kun taloa tehtiin niin oli sakkia talkoissa tarpeen mukaan ja liikaakin. Porukkaa tuli kun niistä huolehdittiin ensinnäkin vakuuttamalla tapaturman varalle ja sitten huolehtimalla että nälkä ei yllätä.

Muutenkin pienemmissäkin jutuissa annetaan tuttavapiirissä apua kukin taitojensa mukaan. Siinä toimii oletettu vaihtokauppa eli kun autan jotakin niin joku auttaa aikanaan minua myös. Eli se vaihtari ei aina ole kahden kauppaa suoraan..

Tapa ei ole kovin yleinen varsinkaan näin kaupungissa, mutta miehen suku on maalta ja sieltä kai tapa on enemmänkin tullut. Kun tuttavapiiriin tulee uusia ihmisiä vaikka tyttiksiä niin he eivät ollenkana tajua tätä asiaa. Yksikin tuossa tuumaili että mies on liian kiltti kun aina auttaa toisia. Kun tuli aika tehdä remppaa hoksasi hänkin mistä oli kyse!

Niin ja onhan meillä vielä tapana talkoilla lopettaa kinkkukin! Eli syödään jonkun tutun kinkku sakilla loppuu joulupäivänä. Apuahan se on sekin toivottoman urakan edessä?

Täällä on kouluissa puhuttu jo vuosia siitä "koko kylä kasvattaa"-teemasta. Joskus se toimii ja joskus taas ei ollenkaan. Itse useamman lapsen äitinä uskaltaa ehkä paremmin aukaista suunsa ja puuttua toistenkin mukuloiden tekemisiin kun se on huomattavasti vaikeampaa pienten perheiden vanhemmille. Monasti kyllä riittää kun katsoo niin sanojakaan ei aina tarvita. Silti ei onneksi ole vielä mitään hirmun mainetta vaan onneksi kiitosta niiltä vanhemmilta joiden lapsen pöljäilyyn on puuttunut ja lapsetkin suhtautuu tavallaan reiluna kun tietävät että kerrotaan jos on kerrottavaa. Tavallaan luottamusta on vähän joka suuntaan?

Varsinkin kaveripiirissä toimii kimppailut hyvin. Jonkun iskä tekee yhtä ja toisen äiti toista, mutta kukin vuorollaan jotakin kuitenkin. Lapsethan siinä hyötyy tietenkin eniten ja tietenkään itse ei aina tarvitse huolehtia kuskaamisia ja tekemisiä itse varsinkin kun on vuorotyössä. Eikä tässäkään lasketa kuka mitäkin vaan jokainen yrittää hoita aosansa. Koomista on ettei koskaan ole varsinaisesti puhuttu aiheesta ja osan vanhemmista kanssa ei edes välttämättä koskaan juteltukkaan!

Vapaaehtoisena ei en varsinaisesti ole koskaan ollut jos ei jotain nuoruuden juttuja lasketa mukaan. Koulun vanhempainyhdistys on se jossa kyllä on tullut vaikutettua. Ja onhan siinä mieskin joutunut hommiin aina välillä. Muutenkin koulun talkoot on aina ajoittain työllistäneet. Se ei ole samalla tavalla pyyteetöntä vapaaehtoista koska sehän kohdistuu omien lasten etuun. Niin ja onhan sitä joskus tullut oltua vapaaehtoisena vammaisjärjestöjen jutuissakin, mutta kun sitä tekee työkseen niin siinä polttaa kynttilää kyllä molemmista päistä..

Kun mies sairastui aikanaan ja makoili teholla niin silloin oikeastaan tajusi kuinka paljon on avuliaita ihmisiä kun hoitoapuja oli tarjolla ja vaikka mitä muuta! Puitakin tuotiin sisään jne. Ja parastahan on se, että ei tarvitse pyytää vaan apua annetaan! Sama talkoissakin; kysyttiin ja soitettiin milloin apua tarvitaan ja milloin voi tulla jne. Kyllä se lämmittää mieltä!

talkooperinne. Edellisen mainitsemat rakennusprojektit ovat hyvä esimerkki niistä, mutta talkoovoimin pyöritetään myös monia paikallisia yhdistyksiä.

Itse osallistun vanhusten ja maahanmuuttajien ystävätoimintaan (eri yhdistykset), kirjaston satutunteihin, paikallisen ratsastuskerhon sekä käsityökerhon toimintaan ja kuulun nuoriso-orkesterin kannatusyhdistykseen. Joskus nuorempana ja tarmokkaampana olin aktiivisempi: Nykyään olen jo delegoinut ison osan hommista aikuistuneille lapsilleni:

Yksi lapsista on aktiivinen vanhainkodin avustustöissä, kaksi osallistuu vapaaehtoisena paikallisten museoiden opastoimintaan, kaksi toimii valmentajana junnuille (mäkihyppääjille ja futareille), vävy on paikallisen punaisen ristin touhuissa mukana ja niin edelleen.

Minä uskon että nimenomaan yhteisöllisyys ja osallistuminen oman paikkakunnan hyvinvointipalvelujen tuottamiseen on se, mikä tekee asuinpaikasta kodin. Meidän kylä on "meidän" juuri siksi että olemme sen sydämiimme ottaneet.