Mosab Yousseff

...Mm. seuraavaa Hamas johtajan poikana FOX-NEWSIN haastattelussa;

Länsirannan yhden kaikkein vaikutusvaltaisimman Hamasin johtajan Sheikh Hassan Yousefin poika, Mosab Hassan Yousef, on kääntynyt kristityksi ja asuu nyt Yhdysvalloissa. FOX Newsille antamassaan laajassa haastattelussa hän paljastaa suhteensa islamiin, perheeseensä ja kotimaahansa. Hän sanoo, että islamin ympärille 1 400 vuoden aikana rakennetut suojaavat seinät eivät voi enää kestää median, internetistä saatavan tiedon jne. tähden. Hän uskoo, että seuraavan 25 vuoden aikana tämä tulee varmasti tekemään valtavan muutoksen muslimi- ja arabimaailmaan. Mosab Hassan Yousef väittää, että enemmän kuin 95 prosenttia muslimeista ei ymmärrä omaa uskontoaan. Hän sanoo, että "Jos ihmiset, jos muslimit, alkavat ymmärtää omaa uskontoaan — ennen kaikkea omaa uskontoaan — ja näkevät kuinka kauheita juttuja siellä on, he alkavat ymmärtää, että näin ei voi (olla)... koska uskonnollisimmat ihmiset keskittyvät islamin tiettyihin kohtiin. Heillä on useita kohtia, joista he ovat hyvin kiusaantuneita puhumaan."

Vastauksena kysymykseen, mitkä tapahtumat alkoivat muuttaa hänen mieltään, hän ottaa esille ajan, kun hän oli 18-vuotias ja israelilaiset pidättivät hänet ja hän joutui israelilaiseen vankilaan. Vankilassa Hamas kontrolloi omia jäseniään ja hän näki kuinka johtavat Hamasin vangit kiduttivat omaa kansaansa hyvin ilkeällä tavalla: laittaen neuloja heidän kynsiensä alle, polttaen heidän vartaloitaan, monet heistä kuolivat. Hamasin ihmiset kiduttivat heitä, koska he epäilivät, että heillä oli yhteyksiä israelilaisiin ja olivat yhteistyössä heidän kanssaan Hamasia vastaan. Tällaisten asioiden näkeminen sai aikaan suuren muutoksen Mosab Hassan Yousefin elämässä. Kuitenkin hän sanoo, että itse asiassa ongelma ei ole Hamas; ongelma ei ole ihmiset. Ongelman ydin on islam itse aatteena.

Mosab Hassan Yousef ei usko, että rauhansopimus olisi mahdollinen Israelin ja Hamasin välillä: "Mahdollisuutta ei ole. Onko mitään mahdollisuutta tulen ja veden olla yhtä aikaa olemassa?...Hamas voi pelata politiikkaa 10 vuotta, 15 vuotta; mutta kysy keneltä vain Hamasin johtajilta, "No, mitä sen jälkeen tapahtuu? Aiotteko vaan jatkaa elämistä ja olla olemassa Israelin kanssa ikuisesti?"" Vastaus tulee olemaan ei ... elleivät he halua tehdä jotain Koraania vastaan.

Lähde:http://www.livetsord.se/new/default.aspx?idStructure=5640
0113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

sanoo painavasti kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu