Miksi ihmeessä yläaste ikäiset tahtovat lapsen? "Joo, on vauvakuume." "Joo, ollaan seukattu poikaystävän kanssa vuosi." "Joo, ei asuta vielä yhes, mutta heti ku vauva tulee niin muutetaan."
Nää on aika yleisiä vastauksia kun kysytään nuorelta miksi hän haluaa vauvan ja on siihen valmis.
Kerron nyt oman tilanteeni. Olen seurustellut 1,5 v. Itse olen 17, avokki kohta 19. Asuimme 10 kk 400 km päässä toisistamme. Sen jälkeen muutimme yhteen ja tässä reilu puoli vuotta yhdessä asuttu. Muutto oli avokille suuri muutos. Muutti suoraan "äidin helmoista", minä taas olin asunut vuoden omassa kämpässä. Me muutimme yhteen "järkisyistä", matkustaminen kävi opiskelijalle kalliiksi. Käymme molemmat töissä että raha riittäsi.
Minulla on ollut reilun vuoden vauvakuume. Entä sitten? Antaa olla. Minä ehdin myöhemminkin. Muuton yhteydessä vaihdoin koulua ja alaa. Eli jouduin aloittamaan ammatilliset opinnot alusta. Minulla on nyt oman alan töitä ja säästän rahaa tulevaisuutta varten. Että sitten JOSKUS minulla on varaa antaa lapselle sen tarvitsemat välttämättömät asiat. Rakkauden ja lämmön lisäksi KOTI, joka on perheen (vain minun, vauvan, isän) asuttama, AUTO, jolla pääsee lapsen viemään vaikka akuutisti sairaalaan, TYÖ, jotta saa tarvitsemansa elannon sekä vähän ylimääräistä lomia ja harrastuksia varten (työtä varten on yleensä oltava se koulutus).
Oisihan se kiva jos olis sylissä sellainen suloinen nyytti, mutta ei kaikki vanhempien äitien pelottelut ole turhia. Olen kassalla töissä ja näen useita hyvin väsyneitä ja kärttyisiä äitejä, lapsia jotka huutaa karkkien tai lelujen perään, vanhempia, joille seurakunta antaa ruoka-avustuksia kun ei ole itsellä varaa maksaa, ja sitten pari teiniäitiä kulkemassa vatsa pystyssä äitinsä kanssa ja vaatimassa hankkimaan sitä tätä ja tuota tulevalle lapselle. Eräs teiniäiti asuu turvakodissa, ja saa sieltä hyvin vähän rahaa ruokaan ja vauvantarvikkeisiin. Hän näyttää aina väsyneeltä ja vauva itkee melkein joka kerta hänen käydessään kaupassa.. Se on näky, jota en halua omalle kohdalleni. Ette varmaan halua tekään?!
Teitä on peloiteltu koliikilla. Se on asia, joka häiritsee aina koko perhettä. Olen sisaruksistani vanhin, nuorimmaisella sisarellani oli koliikki. Se oli aikaa, jolloin koko perhe oli hieman kärttyisä kun kukaan ei saanut nukutuksi. En halunnut lähteä väsyneenä kouluun ja aloin itsekkin kiukutella. Äidillä oli siinä kestämistä. Oma murrosiän alku ei ollut helppo. Äidillä meni aina hermot minuun. Äitini ja isäni olivat eronneet siihen aikaan. Nykyään emme ole enään niin hyvissä väleissä äitini kanssa, johtuen lukuisista tappeluista (meni jopa nyrkeillä heilumiseksi pahimmillaan). Riittääkö teillä vajaa 3-kymppisenä hermot jos lapsenne murrosikä alkaa yhtä raivoisasti kuin minun alkoi?
Pystyttekö te hoitamaan lapsenne kiukun aikuismaisesti (tässä kohtaa oma äitini ei ole hyvä esimerkki).
En nyt haluaisi jankuttaa, mutta oikeasti teillä kaikilla, myös minulla on elämä elettävänä. Hankkikaa joku lemmikki vauvan sijasta. Me hankittiin koira, joka kylläkin säikähti imuria ja hyppäsi ikkunan läpi ulos kolmannesta kerroksesta, oli kolme päivää kateissa ja löytyi hengissä vahingoittumattomana, joten äiti haki koiransa takaisin. Näinkin voi käydä, myös lapselle, mutta lapsi ei luultavasti selviä pudotuksesta yhtä hengissä kuin koira. Nyt te kaikki nuoret väitätte etten päästä lastani hetkeksikkään silmistäni, olen hyvä äiti ja vahdin häntä koko ajan. Mutta missä välissä sitten lepäätte? Varsinkaan jos suku ei auta, mies on lähtenyt lipettiin, vanhemmat eivät vieläkään sulata asiaa lapsenlapsestaan? Niin, ette missään välissä ehdi levätä, kehittyä, etsiä omaa minää. Elätte vain päivästä toiseen vauvan kanssa ilman sen kummempia tavoitteita, tietämystä tulevasta. Jossakin välissä olette jo ihan "burn out". Kaverit menee siellä ja täällä, pitävät hauskaa, juhlivat, illastavat, yms. Sinunkin pitäisi päästä tuulettumaan, edes pariksi tunniksi. Mutta mistä saisit lapsen vahdin?
No tässä oli hieman asioita taas mietittäväksi. Toivon todella että odottaisitte, edes sen pari vuotta. Sekin on jo jotain. Ja yksi, älkää tehkö karhunpalvelusta "poikaystävällenne" joka on 18v ja itse olet 15v tai nuorempi. Jos sinä tulet raskaaksi, on hankalaa elättää ja hoitaa lasta kun mies istuu linnassa syylistettynä alaikäiseen kajoamisesta. Kyllä, sinun vanhempasi voivat pistää poitsusi vankilaan jos huvittaa.
Hyvää alkanutta vuotta kaikille! :)
Nää on aika yleisiä vastauksia kun kysytään nuorelta miksi hän haluaa vauvan ja on siihen valmis.
Kerron nyt oman tilanteeni. Olen seurustellut 1,5 v. Itse olen 17, avokki kohta 19. Asuimme 10 kk 400 km päässä toisistamme. Sen jälkeen muutimme yhteen ja tässä reilu puoli vuotta yhdessä asuttu. Muutto oli avokille suuri muutos. Muutti suoraan "äidin helmoista", minä taas olin asunut vuoden omassa kämpässä. Me muutimme yhteen "järkisyistä", matkustaminen kävi opiskelijalle kalliiksi. Käymme molemmat töissä että raha riittäsi.
Minulla on ollut reilun vuoden vauvakuume. Entä sitten? Antaa olla. Minä ehdin myöhemminkin. Muuton yhteydessä vaihdoin koulua ja alaa. Eli jouduin aloittamaan ammatilliset opinnot alusta. Minulla on nyt oman alan töitä ja säästän rahaa tulevaisuutta varten. Että sitten JOSKUS minulla on varaa antaa lapselle sen tarvitsemat välttämättömät asiat. Rakkauden ja lämmön lisäksi KOTI, joka on perheen (vain minun, vauvan, isän) asuttama, AUTO, jolla pääsee lapsen viemään vaikka akuutisti sairaalaan, TYÖ, jotta saa tarvitsemansa elannon sekä vähän ylimääräistä lomia ja harrastuksia varten (työtä varten on yleensä oltava se koulutus).
Oisihan se kiva jos olis sylissä sellainen suloinen nyytti, mutta ei kaikki vanhempien äitien pelottelut ole turhia. Olen kassalla töissä ja näen useita hyvin väsyneitä ja kärttyisiä äitejä, lapsia jotka huutaa karkkien tai lelujen perään, vanhempia, joille seurakunta antaa ruoka-avustuksia kun ei ole itsellä varaa maksaa, ja sitten pari teiniäitiä kulkemassa vatsa pystyssä äitinsä kanssa ja vaatimassa hankkimaan sitä tätä ja tuota tulevalle lapselle. Eräs teiniäiti asuu turvakodissa, ja saa sieltä hyvin vähän rahaa ruokaan ja vauvantarvikkeisiin. Hän näyttää aina väsyneeltä ja vauva itkee melkein joka kerta hänen käydessään kaupassa.. Se on näky, jota en halua omalle kohdalleni. Ette varmaan halua tekään?!
Teitä on peloiteltu koliikilla. Se on asia, joka häiritsee aina koko perhettä. Olen sisaruksistani vanhin, nuorimmaisella sisarellani oli koliikki. Se oli aikaa, jolloin koko perhe oli hieman kärttyisä kun kukaan ei saanut nukutuksi. En halunnut lähteä väsyneenä kouluun ja aloin itsekkin kiukutella. Äidillä oli siinä kestämistä. Oma murrosiän alku ei ollut helppo. Äidillä meni aina hermot minuun. Äitini ja isäni olivat eronneet siihen aikaan. Nykyään emme ole enään niin hyvissä väleissä äitini kanssa, johtuen lukuisista tappeluista (meni jopa nyrkeillä heilumiseksi pahimmillaan). Riittääkö teillä vajaa 3-kymppisenä hermot jos lapsenne murrosikä alkaa yhtä raivoisasti kuin minun alkoi?
Pystyttekö te hoitamaan lapsenne kiukun aikuismaisesti (tässä kohtaa oma äitini ei ole hyvä esimerkki).
En nyt haluaisi jankuttaa, mutta oikeasti teillä kaikilla, myös minulla on elämä elettävänä. Hankkikaa joku lemmikki vauvan sijasta. Me hankittiin koira, joka kylläkin säikähti imuria ja hyppäsi ikkunan läpi ulos kolmannesta kerroksesta, oli kolme päivää kateissa ja löytyi hengissä vahingoittumattomana, joten äiti haki koiransa takaisin. Näinkin voi käydä, myös lapselle, mutta lapsi ei luultavasti selviä pudotuksesta yhtä hengissä kuin koira. Nyt te kaikki nuoret väitätte etten päästä lastani hetkeksikkään silmistäni, olen hyvä äiti ja vahdin häntä koko ajan. Mutta missä välissä sitten lepäätte? Varsinkaan jos suku ei auta, mies on lähtenyt lipettiin, vanhemmat eivät vieläkään sulata asiaa lapsenlapsestaan? Niin, ette missään välissä ehdi levätä, kehittyä, etsiä omaa minää. Elätte vain päivästä toiseen vauvan kanssa ilman sen kummempia tavoitteita, tietämystä tulevasta. Jossakin välissä olette jo ihan "burn out". Kaverit menee siellä ja täällä, pitävät hauskaa, juhlivat, illastavat, yms. Sinunkin pitäisi päästä tuulettumaan, edes pariksi tunniksi. Mutta mistä saisit lapsen vahdin?
No tässä oli hieman asioita taas mietittäväksi. Toivon todella että odottaisitte, edes sen pari vuotta. Sekin on jo jotain. Ja yksi, älkää tehkö karhunpalvelusta "poikaystävällenne" joka on 18v ja itse olet 15v tai nuorempi. Jos sinä tulet raskaaksi, on hankalaa elättää ja hoitaa lasta kun mies istuu linnassa syylistettynä alaikäiseen kajoamisesta. Kyllä, sinun vanhempasi voivat pistää poitsusi vankilaan jos huvittaa.
Hyvää alkanutta vuotta kaikille! :)
Vastaukset 18
Vanhimmat
kerrankin asia puhetta, oon täysin samaa mieltä. silti en usko että hirveen monet teiniäidit on yrittäny sitä lasta, vaan on tapahtunut vahinkoja. itse en meinaan kannata aborttia ollenkaan.
Tästä samasta asiasta on keskustelupalsta hieman aiemmin nimellä Asiaa teinivanhemmuudesta, siellä noita ylpeitä ja "vastuuntuntoisia" teinimammoja riittää. Voisit käydä pistämässä sinnekkin pari kommenttia.
Sä teet omat ratkaisusi muut tekee omat... Ei se sun elämästäsi pois ole vaikka teinit lapsia tekeekin täällä palstalla on jo tarpeeksi noita viisaampia ihmisiä ja kirjoituksia.. Vaikka kuinka kirjoittaisit teiniäidit on ja pysyy, siksi ehkä on erikseen keskustelu alue TEINIÄIDEILLE JA ISILLE, oletko yksi näistä? Vai miksi tulit tännne kirjoittamaan?
.. Mutta on meitäkin jotka saattavat vanhingon edessä päättää toisin.
Samaistun sinuun täysin, omassa murrosiässäni, nuorimman sisarukseni koliikissa, helvetin hankalassa äiti tuhteessa, ja nuorena yksin asumisessa.
Ei silti ole olemassa oikeita tai vääriä vaihto ehtoja..
Minä luulen että äitini kouluttamattomana pärjäsi yksin, kunnes oli 4 lapsen yh äiti. Kaksi vielä meni, sitten oli liikaa.
..olenkin sinua melkein kaksi vuotta vanhempi (no, se on aika vähän loppujen lopuksi) mutta AINAKIN yläaste ikäistä paljon vanhempi :D
Eli en ole hankkimassa lasta ennenkuin edes tiedän mikä on asumistuki, tai vuokrasopimus. =D
Mukavaa että ajatteluni herättää keskustelua ja mielipiteitä :)
Näin Shenyota lainaten "Eli en ole hankkimassa lasta ennenkuin edes tiedän mikä on asumistuki tai vuokrasopimus"
Hyvä niin sillä on parempi ottaa selvää asioista hyvällä mielellä, eikä hormoonien seurauksena kiukkuisena.
Ymmärrän että vahinkoja tapahtuu, pitäisin minäkin lapsen jos tulisin vahingossa raskaaksi, mutta minulla etenee hyvin koulu. Valmistun kahdessa vuodessa kolmen vuoden sijaan, minulla on töitä ja nyt jo 5000 € säästöt. Ei noilla tuloilla nyt kauaa lasta elätä mutta parempi alku sekin kuin olla ihan matti kukkarossa ku "satuin viikonloppuna ryyppäämään". Lapsi kuluttaa paljon rahaa. Mutta siltikkään en mielestäni omaa tarvittavaa TALOUDELLISTA perusturvaa lapselleni. Hoitaa ja rakastaa osaa (onneksi) aika moni.
Nyt painotan näille 13-15v lapsen hankkivalle että kuka teidän vauvanne maksaa? Valtio, porukat?
Haluatteko te todellakin jäädä esim. kasilla luokalle, kun kaikki samanikäiset ovat ysillä ja menevät täyttä vauhtia kohti uusia mahdollisuuksia (toivomaansa koulua/alaa).
Haluaisin kysyä näiltä ex-teinimammoilta, joiden silloinen "rakkaus" karkasi vauvan saavuttua, oletteko löytäneet rinnallenne uuden miehen, joka hyväksyy lapsesi? Mistä hänet löysit? Kuinka kauan olette seurustelleet/oletteko naimisissa? Onko hän lapsen tarvitsema isähahmo, vai onko hänestä sitä paikkaa korvaamaan?
Kuinka moni on miettinyt näitä kysymyksiä?
Entä perintöihin liittyviä kysymyksiä?
Lapsella on oikeus perintöön. Jos isä on poissa kuvioista, eikä isyystestiäkään ole teinimamma vaatinut, miten käy lapsen perinnön, johon hänellä on joskus oikeus?
Ei sillä että itse arvostaisin materiaa, mutta jos lapsi todellakin haluaisi perintöä (kukapa ei haluaisi?!) niin mistä hän sen sitten saisi?
Halusin tuoda nyt julki uudenlaisia kysymyksiä, ja kaipailen niihin vastauksia.
En huomioi epämääräisiä ja loukkaavia vastauksia, sillä en niitä mielestäni ansaitse.
Haluan vain herättää kysymyksiä niiden pienissä päissä, jotka miettivät vauvaa, vaikkeivät ole vielä itse kasvaneet ja kehittyneet.
Painotan nyt kuitenkin sitä, että nuori mamma ei ole huono mamma, mutta liian nuori on liian nuori vaikka fyysisesti ja henkisesti kaiken vauvaan liittyvän kestäisikin.
Mutta älkää miettikö itseänne, kuinka minun elämä parantuisi jos minulla olisi sellainen nyytti, kuinka minä kävelisin joka päivä puistossa rattaita työntäen, kuinka tapaisin muita jolla on saman ikäisiä lapsia.. Miettikää kaikkea lapsen kannalta, haluaisiko hän sinut äidiksi? Haluaisiko hän olla mahd. ilman isää?
Oletko oikeasti valmis, vai onko sinussa vielä jotain parannettavaa (esim. polttaminen, juominen, kiroileminen, teini-iän raivokohtaukset)?
Kukaan lapsi ei halua kiukuttelevaa teiniä äidiksi!
Tämä oli ilmeisesti tarkoitettu vain yh-teiniäideille?
Meillä nimittäin on ainakin mies mukana kaikessa ja lapsi on hänelle kaikki kaikessa, kuten myös meidän koko pieni perhe. Asumme melkein 77 neliön kolmiossa, rauhallisella alueella. Meillä on oma sauna, iso piha, oma ulkovarasto, parveke yläkerrassa, lapsella oma huone ja kaikki muutenkin mallikkaasti. Mies ansaitsee töissä rahaa ja samalla opiskelee. Seurustelua takana 4 vuotta. Kotiruokaa laitetaan ihan itse päivittäin, monipuolisesti ja ruoan laadusta ei tingitä. Vaatteita saamme sukulaisilta ja osan ostamme itse. Siskoillamme on hieman vanhempia lapsia, joten heiltä jää vaatteita pieniksi. Meillä on ainakin elämä oikein hyvällä mallilla, enkä päivääkään jättäisi pois. :) Mutta tiedän kyllä valitettavasti monta perhettä, joilla on asiat toisin ja osa ei ole edes teinejä.
Siinä siis minun näkökulmaani. En kuitenkaan usko, että jokaisesta nuoresta kasvaisi välttämättä tasapainoinen äiti tai isä.
Onhan tuo järkevästi ajateltu toki.
Mutta jos kaikki noudattaisivat samaa kaavaa
maailma olis aika mitäänsanomaton
ja syntyvyysluku pieni.
Itse olen 20-vuotias 8kk vanhan pojan yh-äiti.
Kerron muutaman asian.
Aloin seurustella mieheni kanssa 10/05
muutimme yhteen lähes samantien.
Odotin vauvaa alle puoli vuotta seurustelun jälkeen.
Kesken meni, samaten kolme seuraavaa raskautta.
09/07 tulin jälleen raskaaksi.
Kaikki oli hyvin.
Meillä oli koti, hyvät tulot yms.
Kun olin rv 18 6, mieheni kuoli sairauskohtaukseen kotona.
Uskokaa tai älkää, en ole koskaan
saanut niin kovaa turpaani henkisesti.
Nyt poikani on 8kk ikäinen.
Suru on edelleen mukana elämässä.
Mutta voin sanoa, kaikesta selviää.
Tärkeys järjestys elämässä vahvistui itselleni.
Se paljonko tienaa kuussa ei merkitse,
se onko sinulla auto vai ei, ei merkitse.
Rahalla, ammatilla, autolla yms ei mitata
rakkautta tai elämän hintaa.
Olisin ennemmin jalaton, rahaton, jos vain saisin mieheni takaisin minun ja poikani elämään.
Itselläni ei ole ajokorttia ja pärjään silti.
Kritisoijat löytävät tekstistäni
monta kohtaa joihin tarttua
miksi-ei-kannata-tehdä-lasta.
Mutta minä sanon,
olen selvinnyt kaikesta huolimatta hyvin
lapseni kanssa yksin.
Pojalta ei mitään puutu.
Lapsen haluaminen ei ole paha asia.
Toki viisasta on hankkia ensin kokemusta
elämästä yleensäkin.
Mutta jokainen nainen on hyvä äiti
jos haluaa olla.
Se vaatii ainoastaan tahtoa ja sitkeyttä.
Ei ikää, rahaa, ammattia jne.
Hyvä kuulla että sinulla menee hyvin. Mutta olet silti hieman vanhempi kuin 13-15 vuotiaat jotka täällä kirjoittelevat haluavansa tulla raskaaksi. Ei siinä mitään jos haluaa raskaaksi tulla (minäkin haluaisin) mutta ei kaikkea tarvitse saada mitä haluaa, ainakaan lasta noin varhaisessa iässä. Ajattelen itsekkin olevani liian nuori vaikka monet uudet tutut arvaavatkin iäkseni yli 20 v ja vaikka monet tämän ikäiset ovat synnyttäneetkin, jotkut jopa pärjänneet ihan hyvin. Nostan oikeasti hattua heille.
Mutta minä en oikein sulata asiaa että joku 13 vuotias synnyttää lapsen. Silloin kun minä olin sen ikäinen, leikin kavereiden kanssa barbeilla! En minä juonut, polttanut, bilettänyt, harrastanut seksiä. Mikä ihme vimma siihenkin on tullut että halutaan kaikki nyt ja heti!
Me olemme avokkini kanssa keskustelleet paljon lapsista, kasvatuksesta ja arvoista. Avokkini on sanonut että lapsen vois hankkia ehkä neljän-viiden vuoden kuluttua (eli vielä hän ei haluais). Minäkin olen silloin vasta 22 vuotta! Ajaltelkaapa.. Elämä siltikkin vielä edessä. Ja kumppanistaan oppii vielä paljon 4-5 vuodessa.
En tiedä haluavatko nämä yläasteikäiset teinit vauvan vain "kuumeilun" takia, vai kuvittelevatko he saavansa poikaystävänsä sitoutumaan itseensä vauvan avulla. Luulevatko he vauvan nopeuttavan sitoutumisprosessia (tapailu,seurusteleminen, avoliitto, avioliitto, ja loppu elämä yhdessä). Lapsenhan voi laittaa noista melkein mihin väliin vaan, joten mielestäni se voisi olla yksi syy. Mutta kuten kaikkialla sanotaan, mikään ei ole enään pysyvää, ei välttämättä edes "rakkaus".
Voi olla että tämä on hieman yleistystä joidenkin kohdalla.
Ja sitten vielä niille jotka saavat "vahinkoraskauksia". Seksiin liittyy aina riski tulla raskaaksi, vaikka käyttäisit tuplaehkäisyä. Jos tietoisesti seksiä harrastaa, pitää olla oikeasti valmis ottamaan vastuu mahdollisesta vauvasta, eikä ensimmäisenä kirkua täällä palstalla "apua, mä oon ehkä raskaana, mitä porukatki sanoo. mitä mä teen". Jos olet viisaasti ajatteleva nuori, sanot porukoillesi suoraan että voit olla raskaana, voisitteko hieman neuvoa, mitä tulisi ensimmäisenä tehdä, pidätpä lapsen tai et. Muista kuitenkin se että porukat eivät luultavasti halua enään vauvoja taloonsa kasvatettavaksi, joten sinulla tulisi olla kyky huolehtia vauvastasi omine nokkinesi, myös rahallisesti jos porukkasi heivaa sinut pihalle. Tietenkin heidän tulee elättää sinua, mutta heidän ei tarvitse edes vilkaista vauvaasi jos eivät halua.
Olenpa negatiivinen, mutta näinkin voi käydä. Se ei ole niin varmaa että isovanhempien vaisto ja rakkaus herää lapsen synnyttyä.
Mutta on tässä jo varmasti kirjoitusta. Ja omia mielipiteitänne kaipailisin taas asian tiimoilta
Tekstisi ja ajatuksesi ovat kerrassaan upeita. Olen monta kerta miettinyt samoja asioita, mutta en ole saanut niitä sanoiksi. Itse olen 18v. seurailen näitä kaikkia keskusteluja huvikseni ja välillä otan osaa juttuihin. tähän oli pakko kommentoida. Minulla ei siis ole lasta vielä, mutta haaveissa ja yritystäkin on pari kuukautta takana. Minulla on avomies, koti, rahaa jolla elättää mahdollinen lapsi.. opiskelut aivan kohta ohi. Mielestäni elämäni on kohdallaan. Olemme molemmat asuneet jo useamman vuoden itsekseen. Mielestäni elämässä ei pidä liikoja alkaa odottelemaan.. koska koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Mutta itse halusin varmistaa, että saan koulut käytyä. En hyväksy aborttia ja mielestäni raskaaksi tulleen on syytä kantaa vastuunsa. Mutta minäkään en ymmärrä sitä, miksi 13v harrastaa yleensä ottaen edes seksiä. Hänhän ei ole aikuinen vielä ja valmis ottamaan vastuuta lapsestaan (ei voi yleistää, mutta raha asiat ja koti pitäisi olla kunnossa. uskallan väittää, että lähes jokainen 13v asuu äidin helmoissa). lapsella on oikeus rakatavaan perheeseen ja omaan kotiin, ei isovanhempien. Pitää olla kypsyyttä sen verta, että ajattelee ensin. Toki vahingon sattuessa ei enää voi mitään, mutta tuntuu oudolta, että 13v hankkiutuu tahallaan raskaaksi. Itse meinasin 16v:nä tulla raskaaksi. Onneksi en ollutkaan, se olisi tuhonnut elämääni! Meinaan, lapsen isä lähti kävelemään heti asiasta tiedon saaneena. minä asuin kyllä tolloin jo ikiomassa kodissa, mutta lapsi olisi ollut liian iso askel aikuisuuteen. Tajuatteko te 13v ym ihmiset, että kun saatte lapsen teistä tulee AIKUISIA. ette ole enään kiukuttelevia teinejä.
Tiedän kyllä erään 16v pojan jolla on 3v lapsi ja lapselleen hän on ollut hyvä isä, mutta nyt varmasti harmittaa että koulut ym on kesken.
Jokaisella on omat mielipiteensä teiniäideistä. Mutta taidatpa yrittää saada huomiota teksteilläsi ja omalla mielipiteelläsi. Keskustelun herättäminen ja huomion hakeminen on kaksi eri asiaa. Tällä palstalla on jo kuunneltu todella paljon tällaista pätemistä teiniäitiydestä.
Oletko ollenkaan miettinyt tätä asiaa toiselta kannalta? Eikö kypsä ihminen pysty miettimään asiaa eri näkökannoilta?
Luuletko nyt itse olevasi niin aikuinen, kun ymmärrät että lapsen saaminen työn/asunnon hankkimisen jälkeen on kannattavampaa?
Et tarvitse auto, koulutusta tai rahaa säästöön, jotta voit kasvattaa lapsen rakastavassa kodissa.
Ja se on totuus.
Haen sekä huomiota aiheelleni sekä yritän herättää keskustelua.
En kuvittele olevani yhtään sen aikuisempi kuin joku muu ikäiseni, se että minua luullaan vanhemmaksi on eri juttu ja totta kai otan sen kohteliaisuuten (myöhemmin se kyllä kostautuu ku näyttää vanhemmalta mitä on ;). En myöskään yritä päteä millään tavalla, tuon vain huomion arvoisia asioita esille, esimerkiksi mainitsemani perintöoikeus.
Se on ikävä tosi asia että lapsi tarvii muutakin kuin rakkautta. Sitä ei voi kieltää, ei voi kukaan muukaan. Aina ei riitä se että lasta rakastaa.
Miettikää kun lapsi on teini-ikäinen (aivan kuten tekin) ja hän haluaa yhtä sun toista. Rahan tarve kasvaa ku LAPSI haluaa sitä tätä ja tuota. Mites kustannatte kun käytte n.1-3 v vielä yläastetta, 3v ammattikoulua TAI 3v lukiota ja/tai 3-4 ammatikoulua/ammattikorkeaa (näiden jälkeen lapsi on teini-iän kynnyksellä). Ja siinä välissä saatatte ehtiä pyöräyttää vielä lapsen tai pari ku oli taas vauvakuume. Sitten pitäis vielä töihin päästä, mutta näinä lama-aikoina ei ole ees varmaa työpaikkaa.
Äitini on ikuinen opiskelija. Joten tiedän kokemuksesta että raha on aina tiukilla eikä ole ikinä saanut ostella mitään erikoista tai saanut harrastaa mitään kallista, esim. ratsastusta, joka oli suuri pettymys minulle. Sisaruksienki kanssa on kaiken joutunu jakamaan. Äitini opiskelee yhä, mutta nyt hänellä jää enemmän rahaa kuussa käteen kun on yksi henkilö vähemmän ruokittavana, minä kun satun kaikki maksamaan nykyään itse.
Pyydän teitä ihmisiä vain miettimään onko lapsen teko oikeasti niin kannattavaa, kun kaikki muut teiniäipät antaa ymmärtää?
Katsoin tänään Meille tuli vauva-ohjelmaa. Siinä joku asiantuntija sanoi että AIKUISISTA ihmisistä 25 % eroaa lapsen ensimmäisen viiden elinvuoden aikana. Miettikää paljon teillä nuorilla kyseinen prosentti on?
Tässä taas vähän jotain.. Edelleen kaipaan kommenttia :)
Tekstisi oli osittain totta ja osa taas omalta kannaltasi katsottuja, joista osa saattaa olla toista mieltä.
Sinänsä perintöoikeus jutut eivät kuulu teiniäidit ja -isät osioon. Hyvähän niistä toki mainita on. Olet tehnyt selväksi, että ennen lapsen hankintaa on oltava koulutus, työ sekä oma asunto, jotta lapsi voi saada hyvän elämän. Totta, mutta haluaako kaikki mennä näiden periaatteiden mukaan? Enpä usko alkuunkaan.
Lapsi voi saada hyvän elämän ilman noita kaikkia vaatimuksia. Kaverillani on 1v lapsi, hänellä on kämppä, muttei ammattia saati sitten työtä. Lapsi on silti saanut kaiken mahdollisen huolenpidon sekä paljon rakkautta molemmilta vanhemmiltaan.
Lapsi näyttää todella hyvinvoivalta. Jo pelkästä rakkaudesta ja yhdessäolosta hän nauttii.
Ei lapsi vaadi äidiltään kalliita leluja tai gourmet aterioita.
Miksi pyrkiä täydelliseen elämään? Kun vähemmälläkin voi saada oman lapsen hymyilemään ja pysymään tyytyväisenä.
Totta kai jokainen äiti parhaansa mukaan yrittää antaa lapselleen hyvän elämän, ja turvallisen ympäristön, kaikesta maailman sivusekoista huolimatta.
Kun lapsi on 1v, on äidin lähes 14 vuotta aikaa hankkia koulutus, opiskella, tehdä töitä.
14 vuoden aikana saa varmasti paljon aikaan, jotta teini-ikäisenä lapsella olisi kaikki tarvittava.
Itse olen elänyt perheessä, jossa harrastukset, kalliit lahjat ja muut ovat jääneet vain unelmiksi. Kaikki jutut on sisarusten kanssa jaettu. Isää emme nähneet moniin vuosiin.
Oli vaikeaa. Ja millainen itse olen nykyään?
Vahva selviytyjä luonne, joka ei luovuta helpolla.
Ja olen ylpeä siitä, että pärjään omillani.
Pitäisikö lapsen olla rikkaasta perheestä, jossa häntä on vain höösätty koko elämänsä?
Ja kun on aika lähteä kotoa, ei hän selviydy yksin suuressa maailmassa.
Moni teiniäiti on ylpeä siitä että heillä on se rakastettava lapsi. Eivätköhän he ole todiste siitä, että kaikki voivat mennä myös hyvin.
Elämä on liian lyhyt siihen että kaikki suunnitellaan tarkasti, koska lapsia hankitaan ja koska mennään töihin. Elämää näkee silti vaikka elääkin pienen lapsen kanssa.
En väitä että jokainen teiniäiti olisi hyvä äiti lapselleen, mutta pointti oli se, että lapsen kanssa pärjää ilman niitä kaikkia yleellisyyksiä.
Älkää pyrkikö täydelliseen elämään..
"Ja siinä välissä saatatte ehtiä pyöräyttää vielä lapsen tai pari ku oli taas vauvakuume."
Kuinkahan moni teini on hankkinut lapsia vauvakuumeen vuoksi? Tuskinpa monikaan. Meillä vauva oli vahinko, mutta iloinen sellainen. Vauvakuume tuli kyllä, mutta vasta puolessa välissä raskautta. Tunnen myös monia, jotka on suunnitelleet raskautta ja ilman suurempaa vauvakuumetta.
Olen köyhästä nelilapsisesta perheestä, olin vahinkoraskaus. (eri isät, 2 nuorimmaisella sama)
olin kuitenkaan rakastettu. teini-iän "kiukuttelu" kesti MONTA vuotta ja oli aivan KAMALAA, niin minulle kuin koko perheelleni.siitä jäi pahat muistot.
Avokkini taas on ainut lapsi "rikkaasta" perheestä. välillä säälin häntä kun hänellä ei ole sisaruksia ym.
Hän on varmasti saanut lähes kaiken haluamansa ja saa vieläkin mitä haluaa vanhemmiltaan, rahaa ym.. itse valitsisin kuitenkin sisarukseni sillä ei raha kuitenkaan loppupeleissä tee ketään onnelliseksi.
Tunnen välillä olevani enemmän rakastettu omassa köyhässä perheessäni, kuin avokki rikkaassa perheessään.
Vaikka he varmasti lastaan rakastavatkin, mutta eri tavalla kuin me "köyhät tavikset".
Mielestäni heidän rakkaus ja muut suhteet lapseensa ovat pinnallisia.
Mieluummin kasvatan lapseni samalla tavalla kuin minut on kasvatettu, vaikka oishan se kiva että sitä rahaakin ois:)
Näillä näkymin sitä onneksi on:)
Onneksi olen aikuinen ja saan tehdä mitä haluan:P
vaatteet, tavarat, opiskelut yms. Mutta ei se kuule raha ja materia ratkaise milloin se lapsi saa tulla :)
Minä olisin ollut itse onnellinen jos sitä rakkautta olisi saanut. Rahaa ja materiaa kyllä virtasi ovista, mutta siihen se jäikin :)
"Äitini on ikuinen opiskelija. Joten tiedän kokemuksesta että raha on aina tiukilla eikä ole ikinä saanut ostella mitään erikoista tai saanut harrastaa mitään kallista, esim. ratsastusta, joka oli suuri pettymys minulle. Sisaruksienki kanssa on kaiken joutunu jakamaan. Äitini opiskelee yhä, mutta nyt hänellä jää enemmän rahaa kuussa käteen kun on yksi henkilö vähemmän ruokittavana, minä kun satun kaikki maksamaan nykyään itse."
Tekstistä päätellen sinulle kyllä se raha ratkaisee eikä rakkaus. Minä ainakin opin kantapään kautta että rahalla ei saa rakkautta. Uskon että äitisi teki uhrauksia teidän takia, mutta osaatko sinä arvostaa sitä? Itket jonkun ratsastuksen perään.
Tietenkin lapset tarvitsee harrastuksia ja muuta, mutta kun on mielikuvitusta, keksii vaikka mitä :) Ei siihen tarvitse kalliita leluja. ilmaisen ratsastustunninkin voi vaikka itse tienata auttamalla tallilla ylimääräistä.
Niin minäkin tein vaikka rahaa olisi ollut. Sain ainakin tietää että jossakin minusta pidetään.
Minulla ei ole paljoa rahaa, mutta lapseni saa kyllä tarvitsemansa. Ruoat, vaatteet ja lelujakin on. Osa vaatteista on kierrätettyjä, entä sitten? Hyviä vaatteita.
Jospa sitten tulisit takaisin saarnaamaan kun olet saanut lapsen ja laittanut kaiken tärkeysjärjestykseen :)
Eipä tuohon voi muuta lisätä :)
Minulle ei raha ratkaise kaikkea, mutta köyhässä perheessä eläessäni siitä tuli todella tärkeä osa elämää. Minusta kasvoi kunnianhimoinen, ehkä hiukan ahnekin. Silti edelleen kierrän kirpputoreilla hankkimassa jotain tavaraa, tulevaisuudessa varmaan enemmänkin.
Mutta en halua samallaisia pettymyksiä omille lapsilleni, jos he haluavat jotain harrastaa niin sitä saa sitten harrastaa. Kävin itse toki hoitamassa hevosia yli kuuden vuoden ajan eri yksityisillä, mutta monet olivat ravureita ja koulutuksessa olevia nuoria hevosia, joilla en kauheasti päässyt ratsastamaan. Sen takia halusin kunnon tunneille.
Enkä usko että tulen "rakastamaan" omia lapsiani, se ei ole mikään velvoite. Tulen pitämään heistä huolen, antamaan heille mitä tarvitsevat ja sitten kun ovat täysikäisiä he saavat alkaa kokeilemaan omia siipiänsä (en siis tarkoita tällä että täytyvät heti muuttaa pois kun ovat 18v). Äitini sanoo rakastavansa minua, minä en häntä. Olen ollut pienestä pitäen melko itsenäinen ihminen ja halunnut tehdä omat päätökseni itse. Tämän takia seurasi äitini kanssa suuret riidat eikä haavat parane vaan aina aukeaa uudestaan. Minä en kaipaa äidin rakkautta, halusin vain itselleni turvallisen "kaverin" jolle voi puhua jos haluaa puhua.
Tässä vaiheessa kaikki varmaan ajattelee minua tulevaisuudessa hyvin huonona äitinä, mutta en ole ainoa ihminen joka ei "rakasta" lastaan. Kirjoittelin asiasta jokin aika sitten murrosikä palstalle juuri tästä äiti-tytär suhteesta ja eräs muutaman lapsen äiti sanoi kanssa ettei rakasta lapsiaan sanan varsinaisessa merkityksessä. Näitäkin on ihmisiä moneen kastiin.
Mutta edelleenkin haluan näille painottaa 13-16v hankkimaan lapsensa myöhemmin. Mielellään kaikki muutkin saisivat tehdä lapsensa 19v-> Jotenkin vain kuulostaa hassulta lukea joidenkin juttuja "abortti ei ole mikään vaihtoehto", se sattuu olemaan vaihtoehto, muttei välttämättä parhain sellainen. Luovutus on sekä sinulle että vauvalle paras mahdollinen, mutta eihän nämä omahyväiset äipät halua lastaan kellekkään muulle antaa "ku mä kannoin sitä 9 kk mahassani ja kärsin kaiken maailman kivut niin se on sitten mun"
Mutta sen myönnän että ihannoin täydellistä perhettä: vaimo, mies, lapsi, 1-2 koiraa, talo, työ, auto. Siihen tulisi kaikkien pyrkiä. Minä ainakin. Sillä minä en halua että lastani kiusataan kun hän ei ole esim. ollut helsingissä, ollut raitiovaunussa, ollut ulkomailla, laivassa, lentokoneessa, ei ole käynyt huvipuistossa, tivolissa, sirkuksessa, ei ole käynyt kylpylässä. Näin minulle tapahtui, kun vanhempani olivat liian köyhiä menemään minnekkään hauskaan paikkaan. Edelleenkän en ole käynyt helsingissä, raitiovaunussa, laivassa, lentokoneessa, ulkomailla, sirkuksessa. Kylpylään olen menossa tällä viikolla omilla rahoillani ja huvipuistossa kävin eka kerran kesällä (noloa oli oksentaa tivolin pyörivässä laitteessa ku ei ollut tottunut pienestä pitäen moiseen).
Tällä kertaa kehoitan miettimään mistä lastasi voidaan koulussa kiusata, jos ei ole rahan takia päässyt siellä ja täällä käymään. Kiusaukseen kun ei satu nykyään kukaan enään puuttumaan koulussakaan.
Katkera lapsi? -Kyllä