Aurinko poltti valkohehkuisena Sisilian taivaalta, niin kuin se elokuussa vain voi.
Joukko mustiin pukeutuneita maalaisia oli kokoontunut vaiteliaaksi ryhmäksi tien viereen. Seurueen johtohahmo oli olkihattuinen vanha mies, jonka juonteikkaissa kasvoissa näkyi eletty elämä.
Vanhan miehen köpöttelevin askelin hän siirtyi pirstoituneen kaiteen ääreen.
Hieman alempana rotkossa savusi punainen, romuttunut Alfa- Romeo.
Ristinmerkin tehden vanha mies mutisi puoliääneen.
”Tutte le camere sono arredate con mobili antichi e c`e`anche un buonissimo”
Joukon puoleen kääntyen hän totesi ” Queste scarpe mi piacciono!”
Nuori, haituvaviiksinen mies astui joukon eteen. ” Si, olen soittanut Palermoon, Don on tulossa toki”.
Naiset hypistelivät rukoushelmiään, ja parturin aasi kusi ajatuksissaan 4 litraa pölyiselle tielle.
Ennen pitkää serpentiinitietä lähestyi autosaattue. Hopeinen Alfa-Romeo, turvamiehineen johti kulkuetta, perässään Donin limousine.
Berlina Corsa Tutto Grande Alfa 1.1 Diesel piti ansiokkaasti perää.
Saattueen pysähtyessä tien viereen, mustia aurinkolaseja käyttävät henkivartijat kehivät alueen.
Rynnäkkökivääreitään tanakasti pitelevät varmuusmiehet tekivät vaikutuksen.
Vanha harmaaviiksinen Mafiajohtaja nousi hitaasti limousinen takapenkiltä.
Kyläneuvoston olkihattuinen puhemies lähestyi arasti kumaraa miestä.
” Buongiorno La Tazzina”
” Buongiorno La Porchetta”. Miehet suutelivat toisiaan kevyesti, mutta perin kunnioittavasti. Olihan Don itsekin ollut lammaspaimenena samaisilla vuorilla.
Murtunutta kaidetta osoittaen kyläpäällikkö huojutti ymmärtävästi päätään.
” Molto Bene, Troppo Fortissimo”
Vanhan Donin juonteikkailla kasvoilla asui suru.
Onko poikani tuolla?, hän osoitti vapisevalla sormellaan Alfan jäännöksiä.
Vaieten nyökkäsi vanha paimen päätään.
Toinen toistaan tukien, askelsivat kaksi hopeapäistä vanhusta alas vuoren rinnettä.
Kyynelten valuessa silmistään, avasi vanha mafioso murskautuneen Alfa- Romeon oven. Hämmästyneen näköisen nuorukaisen pää heilahti hervottomana mafioson syliin.
Nuorukainen oli aivan vahingoittuman oloinen, vain ohut verivana valui toisesta korvasta valkoiselle paidankaulukselle.
Silmät kyynelissä painoi Don huulensa vielä pojan lämpimälle poskelle.
Vanha mies nousi huojahdellen pystyyn.
” Kuinka sinä, vanha ystävä tämän koet?
Hartiat vavahdellen, polvistui kyläpäällikkö Donin eteen ja suuteli tämän hevosmarkkinoilta ostettua sinettisormusta.
Silmät kyynelissä vanha paimen nosti päänsä ja sanoi:
” En tiijä, mutta Palermossa on autonäyttely”
Mafiapomon lyyhistynyt ryhti oikesi samassa, - Onko siellä Alfoja?
” No vittu, uusimmat mallit! Taisi tulla uusi veekutonen justiinsa”.
” Uusia malleja?” kirkastui vanhuksen ilme.
” Ainakin Alfa Viagra, sopis kai sullekin”, hymyili paimen.
” Ja kroppa jää tänne?”, nyökytteli Mafian päällysmies.
” Niin jääkin, pojat hoitaa”.
Käsiään yhteen läiskäytellen konkosivat nämä kaksi vanhusta ripeästi ylös vuorenrinnettä.
Komeille, Sardinialaisperäisille henkivartijoille murahti harmaaviiksinen mies, ” Viekää kroppa Padrelle.”
” Si, la camera da`sul retro, e`molto silenziosa”.
Joukon vanhin teki suuta sulkevan, kansainvälisen merkin.
Iloisesti vilkutti karvainen käsi Plymouth Belvederen ikkunasta.
Kyläläisten apaattinen joukko lähti laahustamaan asuinsijojansa kohden, pukumiehet korjasivat ruumiin veks.
Tiehensä sännänneen limousinen rekisteriä jäi tavaamaan vain kylän kuppari, jonka sarvista oli jo paras imu kadonnut.
Legendana, ikääntyneen miehen muistettiin heittäneen olkihatun auton ikkunasta makaronipeltoon. Kyläpäällikköä ei sittemmin tavattu.
Ps. Myöhemmin, Mafiaan erikoistuneet Toscanan yliopiston tutkijat totesivat paimenen saattaneen Donin aivojen tilan ns. hyperaktiiviseen turbulenssiin.
Tästä toivottuaan, Mafiajohtaja surmautti lapsuudenystävänsä.

Vastaukset 11
Vanhimmat
(Säästän ystävämme "Autojen harrastajan" kritisoimisen vaivalta kerron hänen puolestaan kertomuksesta löytyvät epäkohdat)
- Liikaa kuolemaa (auto-onnettomuus murha)
- Liikaa verta (vaikka valuikin vain noro)
- Liikaa aseita (kokonainen armeija)
- Liikaa kirjoitusvirheitä (ainoa aiheellinen huomautus)
- Liikaa väkivaltaa (murha)
- Liikaa useaa (4 litraa, litrakin olisi riittänyt)
- Eläimiä (haiseva aasi)
- Köyhyyttä (lammaspaimenet)
- kirosanoja (v....
- roistoja (Mafia)
- tunteettomuutta (autot tärkeämpiä kuin vainaa)
- virheellistä tietoa (makaroonipelto)
- seksiä (viagra)
- klisheitä (Aurinko poltti valkohehkuisena Sisilian taivaalta, niin kuin se elokuussa vain voi)
- ammatti-ihmisen halveksuntaa (kuppari, jonka sarvista kadonnut imu)
- liikaa roolihenkilöitä (koko kylä)
- liikaa lukijoita (kymmeniä, satoja...)
Rehellinen arvostelu, ja oikein osuva!
Taisin hiukan provosoida liikaa, mutta minkäs mielelleen voi. Oli nääs hyvä tilaisuus...
että tuli kiihdyksissä yhdistettyä sanat kusi ja urea niin, että siitä tuli usea. Eikä tällä nyt vielä satoja lukijoita ole, toista sataa kuitenkin. Osallistupa sinäkin, hande, italotietokilpailuun italopalstalla. Kilpailu suorastaan huutaa vastauksiasi.
En kunnolla lukenut handen tämänkertaista, mutta karsitaan vikalistaa nyt sentään vähän:
en kai ole kritisoinut liian monista kuolemista, veren määrästä, aseista, väkivallasta, eläimistä, köyhyydestä, kirosanoista, roistoista, tunteettomuudesta, seksistä, saati liioista lukijoista. Jos noista kritisoisin, johan koko maailmankirjallisuuskin menisi pesuveden mukana.
Et ole, J.. kai oikein halunnutkaan ymmärtää, mitä olen yrittänyt sanoa.
sama pelle. Ahkerasti näytät tälläkin palstalla viihtyvän. Mitä jos pysyttelisit vain siellä seksipalstalla?
En ole ehkä ymmärtänyt, ehken kovasti ponnistellutkaan sen eteen.
Vaikuttaa kovin asialliselta jutulta, en oikein viitsisi pilata sitä.
Eikä oma tietämykseni ilman käsikirjastoa kyllä kovin pitkälle tässä visailussa yltäisikään.
suutu, eikö sana olekaan vapaa....
Ehei, en missään tapauksessa. Hymyssä suin minä näitä naputtelen. Miksi näistä suuttuisi?
Enemmän saa tästäkin irti ken hieman italiaa osaa.
Esim:Queste scarpe mi piacciono= Pidän paljon näistä uusista kengistäni.
La Porchetta= possunkyljys jne.
Hande paiskoo aivan estoitta aivan mitä sattuu, italiankielistä tekstiä kunhan se vain on italiaa.
Kaksinkertainen naurunautinto.
Ps. Aiemmin niisssä on ollut selvä asiayhteys.
Nyt taisi Maestro iloitella ihan kunnolla!
non mie mai piaciuta la tua fakkia
ei tästä mitään tule