Näin puhuu ihminen, jolle Jumala on suorastaan velkaa:
>>>Katsotaan
Kirjoittanut: Katsotaan ... 16.1.2009 klo 13.28
"Sinä siis lakkasit kokonaan tekemästä syntiä
sen jälkeen kun "teit parannuksen""
Tekeekö Jeesuksen ruumiin jäsenet syntiä?
Onko Jeesuksen kädet ja jalat syntisiä jäseniä?
Totta kai voin vaeltaa lihan mukaan, mutta silloin minä teen Kristuksen jäsenistä porton jäseniä.
Vaikka kaikki muut tekisivät Kristuksen jäsenistä porton jäseniä, niin minä en tee.
Olen päättänyt tehdä kutumisesta ja valinnastani vahvan, ja siksi luotan Jumalan lupaukseen. "Silloin ette koskaan lankea"
15 vuotta sitten tein sen valinnan, eikä Jeesus ole kertaakaan sen aikana pettänyt lupaustaan.
Koeteltu on tuhansia ja tuhansia kertoja, mutta joka kerta Jumalan voima on ollut suurempi. En tarkoita, etten ole sen aikana tehnyt yhtään virhettä, mutta olen tehnyt sen mukaan mitä viisautta ja ymmärrystä on ollut. Kaikesta voimasta, kaikesta sielusta ja kaikesta ymmärryksestä.
Kun kerran olen viimeisellä tuomiolla, niin voin sanoa ainakin yhden asian, enempään en olisi pystynyt, annoin kaikkeni. Mitään en olisi voinut tehdä eri tavalla, "tässä olen enkä muuta voi." Annoin onnistumiseni ja epäonnistumiseni, ymmärrykseni ja ymmärtämättömyyteni. >>>>
Tuosta yrittämisestä ja 15 vuoden onnistumisesta tulee jo antaa taivaspaikka, tai sitten Jumala ei ole reilu ja rehellinen.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Ellei sinulla ole mitään asiaa niin mene kotiisi, ja nypi karvoja takapuolestasi.
Ei mene aika ihan hukkaan. :-))))
"Antakaa itsenne eläväksi uhriksi Herralle.
Paavali ei todellakaan tarkoita, että
itsevanhurskauden pöyhkeys kelpaisi Herralle
joksikin uhriksi!
Itsevanhurskas luulee, että 15 vuoden aikana on tullut tehtyä vain "vähän virheitä"!!!!
Voi pimeyttä!
Isän Jumalan edessä on suloisena tuoksuna se usko, jossa ihminen SYNTISENÄ pakenee hänen lupaustensa turviin Kristuksessa.
Itsevanhurskauden paksu turkki niskassa ei voi päästä sisään ahtaasta portista, josta Jeesus puhuu.
"Kuuliaisuus on enemmän kuin uhri"
Jeesus sanoo: "en minä uhria tahdo, vaan laupeutta".
Ei Jeesus halunut roikkua ristillä, vaan rukoili jopa isää ottamaan kalkin pois. "Tapahtukoon kuitenkin sinun tahtosi Isä".
Suloinen tuoksu on siinä, kun pukeudut joka päivä Jumalan voimalla, ja riisut lihan työt pois. Silloin mikään ei tule rukoustesi esteeksi, ja rukouksesi nousee tuoksuna Herran eteen.
ja oikeaa kirjoituksesi sisältävät, mutta mutta...missä on nöyrä ja särjetty sydän?
"särjettyä ruokoa en minä muserra, suitsevaista kynttilää en sammuta..." sanoo Sana.
Sinun uskosi perustus on omissa suorituksissasi, ei ARMON Sanassa. Et voi vaatia mitään Jumalalta, et ansaitse YHTÄÄN MITÄÄN lain noudattamisella, koska: joka lakia noudattaa, on siitä elävä.
Se tarkoittaa sitä, että on 100% on täyttettävä laki.
Kuten olet huomannut, siihen ei ole kyennyt kuin yksi: Jeesus Kristus!!
On sydämen kovuutta ja ei ole oikeaa itsensä tuntemista, jos luulee lakia täyttävänsä. Jeesus sitten paikkaa puutteet!?
On hirveää Kristuksen kärsimyksen halveksimista luulla, että meistä langenneista ihmisistä on alkuunkaan Jumalan lain täyttäjiksi elämässämme! Emme, parhainkaan ihminen pysty siihen!
Jumalan laki ottaa kiinni jo ajatuksista. Miten luulet voivasi hallita edes ajatuksiasi?
Saatikka kaikki tekemättä jättämiset?
Kuule, armoon on turvauduttava, tai on sokaistunut oman pyhityksen tielle!
Teemme Jeesuksen kärsimisen, kuoleman ja ylösnousemisen tasan turhaksi, jos luulemme jotakin kyenneemme itse tekemään!
Risti tappaa: Se on - joka päiväisessä katumuksessa ja parannuksessa katsomme Golgatalle, Hän on huutanut koko maailman synnin tähden: SE ON TÄYTETTY! Hallelujaa! Aamen.
"missä on nöyrä ja särjetty sydän?"
Suuri osa elämästäni, se on ollut tuhansina pirstaleina.
"Sinun uskosi perustus on omissa suorituksissasi, ei ARMON Sanassa."
Minulle on armoa, kun saan elää yltäkylläistä elämää ja saan pysyä kiinni Jumalan voimassa.
"Et voi vaatia mitään Jumalalta"
Ei tarvitse koska, "kaikki mitä elämään ja Jumalisuuteen tarvitaan on jo annettu."
Vaadin ainoastaan perkeleeltä takaisin, sen mitä se on ryöstänyt.
"et ansaitse YHTÄÄN MITÄÄN lain noudattamisella"
En voikkaan ansaita, koska en ole lain alla.
"Se tarkoittaa sitä, että on 100% on täyttettävä laki. Kuten olet huomannut, siihen ei ole kyennyt kuin yksi: Jeesus Kristus!! "
Juuri sama Jeesus asuu minussa, ja sama voima joka herätti Jeesuksen kuolleista asuu myös.
"On sydämen kovuutta ja ei ole oikeaa itsensä tuntemista, jos luulee lakia täyttävänsä."
OK, jos täyttää sitä omalla voimalla.
Uskova saa kuitenkin luottaa Kristukseen, Jumalan voimaan, eikä minulla ole mitään syytä epäillä Jumalan voimaa.
"Jumalan laki ottaa kiinni jo ajatuksista. Miten luulet voivasi hallita edes ajatuksiasi?"
"Herra varjelee teidän jokaisen ajatuksennekin"
Jo isämeidän rukouksessa rukoillaan, "päästä meidät pahasta".
En turhaa rukoile, ja luotan rukousvastaukseen enemmän kuin vastaamattomuuteen.
Joka päivä pyydän rukouksessa, auta alistamaan jokainen ajatus Kristukselle kuuliaiseksi ja auta lyömään maahan järjen päätelmät, jotka nousevat Sinun tuntemista vastaan.
"Saatikka kaikki tekemättä jättämiset?"
Luotan tässäkin Jumalaan joka on luvannut, "pyhähenki muistuttaa teitä kaikesta".
Siksi tekemättä jättämiset ei ole minun vastuulla, vaan Pyhänhengen vastuulla.
"Teemme Jeesuksen kärsimisen, kuoleman ja ylösnousemisen tasan turhaksi, jos luulemme jotakin kyenneemme itse tekemään! "
Jeesus itse vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen, joten tämäkään ei ole ongelma
Se oli vain muutettu lapin muryeelle, peski tai
Reki vällyt ? Jeesuksen manitsema Ahdasportti
on niin ahdas, että jos lakkarissa on yksikin varastettu kolikko ei siitä portista mahdu .!