Joskus kun on oikein yksinäistä, ahdistaa suunnattomasti. Ikävä on niin suuri, että luulee että elämä on eletty. Olen 12- vuotiaasta 18- vuotiaaksi asti ollut ulkona sosiaalisestä elämästä täysin ja asunut käytännössä umpiossa. Kun nyt olen kaksi vuotta tullut todelliseksi henkilöksi tähän yhteiskuntaan, huomaan kuinka paljon ihmisellä on mahdollisuuksia ja toisaalta kuinka paljon mulla on kurottavana kiinni. Tietysti tämä maailma on jännittävä, mutta myös toisaalta erittäin vittumainen paikka. Silloin kun olin vielä pentu, niin näin asiat tavoittelemattomaksi. Nyt kuitenkin, kun olen kasvanut aikuiseksi, näen reaalisesti asiat, että olen keskimääräistä sosiaalisempi ihminen, ja kymmenen vuoden sisällä 100% varmasti olen sosiaalisesti, yhteiskunnallisesti ja muuten ikäiselleni normaalissa tilanteessa.
Voisin aloittaa seurustelukokemusten etsimisen, vaikka täältä netistä. Kuitenkin olen sen verran vaativa ihminen, että haluaisin elämänkumppanini olevan jonkinverran upea yksilö. Siksi olen ottanut tähän elämänvaiheeseeni ns. pelimies - roolin että koitan katsoa mihin rahkeeni riittävät ja en ota seurustelua niin tosissani, jollei siihen ole oikein painavaa syytä. Joskus kun tunnen, että aika on oikea, niin aloitan laajan sosiaalisen ja henkisen arsenaalini purkamisen treffiprofiilin muodossa. Olen vain kova jahkailemaan ja ystäväpiiriäkin pitäisi laajentaa.
Vaikka olisi kuinka hyvä tyyppi, ei elämänkumppania löydä, jollei ole helvetin suuria sosiaalisia verkostoja, koska parisuhde on enemmänkin sovinnaisuus kysymys, kuin yksilön loisto.
Voisin aloittaa seurustelukokemusten etsimisen, vaikka täältä netistä. Kuitenkin olen sen verran vaativa ihminen, että haluaisin elämänkumppanini olevan jonkinverran upea yksilö. Siksi olen ottanut tähän elämänvaiheeseeni ns. pelimies - roolin että koitan katsoa mihin rahkeeni riittävät ja en ota seurustelua niin tosissani, jollei siihen ole oikein painavaa syytä. Joskus kun tunnen, että aika on oikea, niin aloitan laajan sosiaalisen ja henkisen arsenaalini purkamisen treffiprofiilin muodossa. Olen vain kova jahkailemaan ja ystäväpiiriäkin pitäisi laajentaa.
Vaikka olisi kuinka hyvä tyyppi, ei elämänkumppania löydä, jollei ole helvetin suuria sosiaalisia verkostoja, koska parisuhde on enemmänkin sovinnaisuus kysymys, kuin yksilön loisto.
Vastaukset 4
Vanhimmat
itsestään kuvaa kovana pelimiehenä joka vie naisilta jalat alta jos sinulla ei ole vastaavia kokemuksia aiemmin.
Romahdus tulee aika korkealta jos sitten harvempi kiinnostuu sinusta.
Muutama tapaus, sekä yleinen pärjäämiseni sosiaalisesti. Minulle on joskus turhankin helppoa olla johtajana keskustelussa.
ja johtaja keskustelussa mutta olet yksinäisyys-palstalla?
Minullakin on ollut pitkä vaihe nuoruudessa, jolloin olin ulkona sosiaalisesta elämästä. Mielestäni sinulla on kuitenkin nyt hyvällä mallilla näkyväksi tuleminen. Hienoa kun jo noin nuorena olet lähtenyt työstämään ongelmia. Itse menetin parhaan nuoruuteni vetäytymiseen ja häpeään. Mutta varmasti ensi elämässä olen erilainen.
Usein se muutos kyllä vaatii raskaat ajat, kuten masennuksen ja miltei tuhon. Uskon kuitenkin, että se kuuluu siihen prosessiin. On kai niin raskas kokemus ajatua tuhon partaalle, jolloin joutuu myöntämään heikkouden ja avuttomuuden. Mutta uskoakseni vain heikkouden myöntämisen kautta voi löytää elämän kantavan voiman. Ja pikku hiljaa alkaa yhä enemmän ottaa vastuuta itsestään ja tekee hyviä ja uusia tekoja.
"Vaikka olisi kuinka hyvä tyyppi, ei elämänkumppania löydä, jollei ole helvetin suuria sosiaalisia verkostoja, koska parisuhde on enemmänkin sovinnaisuus kysymys, kuin yksilön loisto."
Se on totta yleensä. Tosin tunnen monia, jotka ovat melko epäsosiaalisia, ja ovat silti löytäneet seurustelukumppanin. Nykyään moni tuntuu löytäneen rakkaan verkosta. Olis se kyllä yllätys, kun joku päivä joku olisi kävellyt verkkoon. Ehkä pitäisi vielä tehostaa etsintää ja ottaa käyttöön myös rysä, katiskat ja vaikka nuottakin.
Monet ns. supertyypit omaavat hyvinkin infernaalisen sosiaalisen verkoston. Heillä ei ole ongelmia yksinäisyyden ja kumppanin puuttumisen kanssa. Käsittääkseni tällaiset sosiaaliset henkilöt ovat itsevarmoja ja aika pelottomiakin. He eivät ehkä kärsi häpeästä ja alemmuuden tunteista. Mutta mistä helkkarista he sen itsearvostuksen tempaisevat! Eivät kaikki edes tunnu uskovan Jumalaan, ja silti ovat niin onnellisia ja varmoja. Turvallisesta perheestä tulleet ovat kaiketi aivan luonnostaan eheitä ja itseensä luottavia ja itseään arvostavia.