Muijat
muumikka
131031
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Niin, nuremmat ei oikein vielä ymmärrä maailman menosta, niillä ei ole kertynyt omaa rahaa tai omaisuutta, joten he on enemmän tai vähemmän ylläpidettäviä. Ajatusmaailmakin voi olla viel ävähän lapsellinen.
Sitten kun on omat asunnot ja autot sun muuta, niin ei tarvitse väkipakolla yrittää miellyttää jotain ukonkäppänää. Yleenäs nämä ylläpidettävät saavat sen omaisuutensa ensimmäisen eron jälkeen käppänän omaisuudesta.
Näin se vaan on...
Kuules, ei se kuitenkaan ihan noin mene. Kateus paistaa kirjoituksestasi, pelkäätkö kenties itse menettäväsi miehesi nuoremman matkaan. Itse olen alle 30v. sinkkunainen,yksityisyrittäjä, eikä taloudellisia huolia. Siitäkin huolimatta että olen täysin omillaan toimeentuleva, tunnen vetoa vanhempiin miehiin. Itse olen rahani aina tienannut, voin matkustella ja shoppailla kun siltä tuntuu, enkä tarvitse siihen kenenkään muun rahoja. Vientiä riittää myös itseni ikäisten miesten keskuudessa eli siitäkään ei ole kyse ettenkö saisi nuorempaa.
haluamaasi loukkuun jos valitset itseäsi vanhemman miehen rinnallesi.
Ainakin jos aikomuksesi on elää elämäsi onnellisena loppuun asti niinkuin yleensäkin ajatellaan ja toivottavasti eletäänkin.
Itse olen elänyt mieheni kanssa monenmoisia kuoppia ja kolhuja täynnä olevaa elämääni jo kunnioitettavat 37 vuotta enkä usko että pystyisin elämään samankaltaista elämää noinkin pitkää aikaa jos mieheni olisi minua 20-30 vuotta vanhempi
(siis jos minä olen nyt 60 ja mieheni olisi 80-90v.)pussit olisivat tyhjät jokapuolelta kehoa ,keuhkopussit kuin myöskin muut pussit,minullahan kuitenkin elämä on vielä täyttä elämää naisena luojalle KIITOS,siitä että olen syntynyt naiseksi eikä elämäni ole sidottu edellämainnittuihin!Naisena eläminen on todella upeeta olkaamme tytöt/naiset onnellisia siitä että synnyimme tyttölapsina :-)...maailma on meille avoin::--))
joku uskaltaa kirjoittaa naisenkin kannalta.
Hyvä sinä kuuskymppinen nainen,yippii me naiset.
Jotkut Frederikin kaltaiset miehet luulevat olevansa
miesten miehiä,mutta ne todelliset miesten miehet ovat ja elävät tässä todellisessa maailmassa joka käsittää nimenomaan normaalielämän.
Sanoisinpa vielä,että noinkin suuri ikäero viittaa jopa lapseen sekaantumiseenkin?!Enkä pyydä sanomaani anteeksi minkäänlaiselta suunnalta.
Jos kimmppakaveri siis naisystävä on pari vuotta vanhempi kuin oma lapsensa on niin,
mukavaa aikaa sulle Frederika barbileikkejä y.m.leikkiessäsi avovaimosi kanssa.;-)
En minä ainakaan haluaisi olla 20-30 vuotta vanhemman miehen kanssa, en mistään hinnasta.
Kuvitelkaa nyt, kun nainen on viisissäkymmenissä, eli vielä parhaissa voimissa, niin ukkopa onkin jo 80. Ei sen ikäisen kanssa enää maailmalla hilluta, eikä pidetä hauskaa missään mielessä.
Toinen asia vielä on lasten hankkiminen. Ei ole lapsellekaan kivaa tai eduksi, jos oma isä on samanaikäinen ja näyttää samalta kuin toisten isosioisät. Kasvatuksellisestikin se isä- ja lapsisuhde on tuhoon tuomittu.
Jos ikäisilleni en kelpaa, niin mielummin olen ilman! Ihmettelen niitä naisia, jotka ottavat vanhan puolison. Minä olen myös sitä mieltä, että suurin syy on varallisuuden tai statuksen hakeminen tai sitten naisen oma isäsuhde ei ole ollut kunnossa ja loputtomasti haetaan isähahmoa.
Kirjoituksestasi paistaa nimenomaan ne negatiiviset asiat ja omahyväisyys, eli lyhykäisesti elämänkokemuksen puute, joka on nuorten naisten ja miksei miestenkin yleinen "vaiva". Itseänsä kunnioittava aikuinen nainen, ei edes vaivautuisi kehuskelemaan miten "vetävä" hän on ja että hän saisi kenet haluaisi. Ei hänen tarvitse!
Ensinnäkään en pelkää menettäväni miestäni, koska en ole homoseksuaali, minulla on ikäiseni vaimo.
Olen nähnyt useita tapauksia, joissa nuoruus on hullaannuttanut keski-ikäisen miehen ja totuus on kuitenkin ollut se, että nainen on ollut pelkästään paksun lompakon perään. On ihan sama , onko se nuori vaimo kotimainen, vaiko ulkomailta ostettu, niin rahan perään se on. Siinä on sitten miehet joutuneet erossa antamaan puolet elämänsä aikana kertyneistä säästöistä ja omaisuudesta.
Ei mikään suhde voi perustua sille, että etsitään jotain tiettyjä ominaisuuksia. Joku voisi väittää, että ottakaa punatukkainen nainen, se on paljon parempi ja miellyttävämpi kuin ruskeatukkainen. Tuo Frederikin lausuma siitä, että nuorempi on parempi pätee ehkä hänen henkilökohtaiseen elämäänsä, mutta ei se mikään absoluuttinen totuus ole.
Kyllä onnellinen suhde perustuu paljon muulle, kuin jollekin yksittäiselle asialle - harmoonisessa suhteessa iällä ei ole merkitystä.
Jos Frederik on yksityisessä elämässään yhtäänkin samanlainen, kuin mitä julkisesti esittää, niin epäilisin, että harva hänenikäisensä nainen edes vaivautuisi seurustelemaan hänen kanssaan.
Luepas viestini uudelleen, en mielestäni missään kohtaa sano olevani vetävä tai saavani kenet haluan,enkä myöskään missään kohtaa kehu ulkoista olemustani. Tähän keskusteluun voisin vielä kokemuksesta kertoa että itse en vielä tässä kohtaa jaksa murehtia mitä teen tai missä meen kun olen 60v. Ja ne ketkä ei ole olleet huomattavasti vanhemman kanssa, eivät voi ymmärtää sitä kuinka vahvaa rakkautta ja huomioon ottamista nainen saa osakseen. Elämästä tulee nauttia, jokainen elää elämänsä kuten haluaa. Kaikki pisteet Niinistölle ja Reetulle.
Olen samaa mieltä kanssasi. Minulla on itselläni n.30 vuotta vanhempi mies enkä todellakaan ole minkään statuksen tai rahan perään. kun ei se oikein olisi edes mahdollista, kun ei olla kumpikaan mitään rikkaita... Ja olen samaa mieltä, että vaikka olisikin suuri ikäero, voi silti pitää ja rakastaa toista ihan samalla tavoin kuin ne, jotka ovat samanikäisiä tai joilla on pieni ikäero.
Enkä minäkään mieti vielä tulevaisuutta, asiasta on puhuttu ja molemmat tiedostavat asian, että ehkä tämä ei tule kestämään koko ikää, mutta nyt eletään tässä hetkessä ja meidän suhde on todella lämmin ja rakkautta täynnä ja se on nyt pääasia. Ja lapsista, niin emme ole aikoneetkaan yhdessä hankkia lapsia. Mutta koska molemmat ovat nyt tähän tilanteeseen tyytyväisiä ja onnellisia, niin miksi miettiä niin paljon jotain tulevaisuutta ja ikäeroa... ikähän on vain pelkkiä numeroita, se ei kerro vielä ihmisen sisimmästä yhtään mitään.
Etkö?
"Vientiä riittää myös itseni ikäisten miesten keskuudessa eli siitäkään ei ole kyse ettenkö saisi nuorempaa"
Se ei ollut kehumista vaan toteamus koska osasin jo ennakoida tulevia viestejä jossa olisi alettu varmasti arvailemaan mitä vikoja minusta mahdollisesti löytyisi. Halusin vain kertoa että siitä ei ole kyse ettenkö saisi nuorempaakin seuraa. Ja vielä sen verran että mitäs helvettiä se kenellekkään muulle kuuluu jos joku seurustelee huomattavasti vanhemman/nuoremman kanssa. Taitaa olla oma elämä aika ankean puoleinen jos mielenkiinto riittää täysin vieraiden ihmisten suhteiden ruotimiseen, arvosteluun ja arvailuun.
Täytyykö sitä sitten toisaalta kehua rehvastellakaan, jos on ihan sama minkä ikäisen kanssa seurustelee? Miksi sinä sillä sitten leventelet ja samalla sitä, että vientiä olisi kyllä omanikäistenkin parissa. So what? Itsepähän sinä aloitit kertomalla hyvinkin laajasti asioistasi ja nyt sitten tuntuu menneen koko soppatykillinen herneitä nokkaan.
Minust Frederik oli lapsellinen rehvastelija kun oikein lehden paltalla piti asiasta kertoa.
mieltä Frederikin harrastuksista nuorempiin naisiin, en sano naisiin vaan paremminkin lapsiin.
Ainakin hänen ikänsä huomioonottaen.
Tottakai,
joku`lapsena ikuisesti`pysyvä,
naiseuden kynyksellä oleva ja NIMENOMAAN ISÄHAHMOA etsivä tyttönen ja vieläpä jos lisänä on julkisuudenhaku,(raha)y.m.s.
kuin myöskin toisaalta rauhallisuutta ja kotoansa saamatta jäänyttä turvallisuuden tunnetta hakeva lapsinainen.
Eiköhän jokaisella ole oikeus valita kumppaninsa millä muulla perusteella haluaa, kunhan ei alaikäisiin sekaannu.