Heippa vaan. Reilu viikko juomatta takana. Sitä ennen parin vuoden tissutteluputki. Ei joka päivä, mutta usein, usein. Olo on hyvä eikä ole ollut vaikeaa käydä ruokakaupassa alkoa ostamatta. Mutta kauanko tämä onni kestää? Onko mun elimistö jotenkin jo jäänny kiinni juopotteluun, ja kolahtaako kohta kauheat vieroitusoireet?
Onko lopettaneita paikalla?
korkki_kiinni
10594
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Nyt on kahdeksas kuukausi menossa täysin raittiina. Olen hyvä unohtamaan, mutta älä huoli huomisesta, äläkä hyvänä hetkenä ala pelätä mitä nurkan takaa tulee. Ihan varmasti tulee hetkiä, jolloin mielessäsi ainakin käväisee ajatus entiseen tissutteluun palaamisesta, mutta koeta löytää jotakin tekemistä sellaisten tilanteiden varalle. Ja vältä tilanteita, joissa yleensä ennen joit.
Minua on kyllä kovasti auttanut se, että huolehdin vain tästä illasta. Minulla tissuttelu ajoittui aina iltoihin. Nyt elän illan kerrallaan. Riittää, että olen raitis tämän illan. Nukkumaan mennessä ajatus alkoholista ei enää aikoihin ole edes käväissyt mielessä ja aamusta olo on niin pirteä, että suorastaan säntään töihin. Musertuisin, jos kantaisin koko ajan ajatusta siitä, että minä en saa juoda alkoholia seuraavaan 50 vuoteen. Miten tuollaista kukaan edes voisi luvata? Mutta sen voin luvata, että tänään en juo. Sillä olen nyt pärjännyt alkoholitta 1.6.2008 alkaen ja tarkoitus olisi tehdä tästä tapa. Ryhdyn vähän niinkuin "elämäntapaintiaaniksi" :). Riippuvuudesta huolimatta olen raitis, samalla tavalla kuin valkonaama voi ryhtyä intiaaniksi ryhtymällä elämään kuin intiaani!
Olipa tuokin vertaus, heh.
Juuri tuota samaa taktiikkaa olen itsekin aikonut noudattaa. En ole sanonut itselleni enkä muille että en enää ikinä juo (vaikka nyt siltä tuntuukin), vaan nimenomaan päivä kerrallaan. Kiitos rohkaisevasta esimerkistä! Raitista loppuiltaa!
Heippa.
Olisko nyt kahdeksas päivä korkki kiinni ja pysyy.
Ei ole käynyt edes mielessä alkoholi.
Mietin tässä vaan että miten sitten kun maksa-arvot ovat normaalit ja on "lupa" juoda.
Noh en mieti niin pitkälle vaan keskityn tähän päivään.
Olo on täälläkin hyvä ja minulla ne viekkarit jäi jonnekin matkan varrelle. Tosin vieläkin pelottaa jos tulee joku psykoosi tai vastaavaa.
Sitä voi sitten miettiä sen jälkeen, kun se on ohi.
Itselläni ainakin puolivuotta lopettamisen jälkeen oli todellisuus vääristynyt. Se ei edes ole niin harvinaista, kun kuvitellaan.
Lopetettu on, ties kuinka monesti.
Noh, tosiasiassa ei ikinä olekaan ollut varsinaisesti lopettaa, lähinnä kuivatella nenää välillä.
Olin nyt käytännössä pari vuotta enemmän tai vähemmän jurrissa. Lopetin tuossa vuodenvaihteessa. Pitää mennä leikkaukseen ja pitää saada arvot kohdilleen labraa varten.
Joskus tehnyt tiukempaakin kuin nyt. Tänään vähän teki pilsneriä mieli kun tein pitsaa. En kuitenkaan ottanut. Muija kävi Tallinnassa, juomia kyllä olisi rutkastikin. Muija joi muutamia, mä vettä. Ei ongelmia mitiä. Lähinnä makua teki mieli vähän, ei muistanut kaupasta ottaa ykköstä.
Katoin toki kaupassa rutiininomaisesti salkun hinnan, oli ihan edullista.
Joskus ollut kovat vierarit ekalla viikolla. Olen lopettanut liian nopeasti, laakista. Nyt ajoin hiljalleen alas, olin päivän, joskus parikin välillä kuivilla. Sitten kun alkoi nukkuminen epäilyttämään ja juoppohulluus pelottamaan, otin sixpäkin tai vähemmän.
Mutta siis jo pari viikkoa kokonaan kuivilla.
Tuskin tämä pysyvä olotila on. Aattelin kuivatella niin kauan kuin tuntuu hyvälle. Jos/kun tulee sitten mieliteko vetää perseet, joko gteen niin, tai sitten teen niin joskus myöhemmin.
Viini kun kuitenkin on nautintoaine. Kysy vaikka isä Mitrolta.
Siis ei sulle enää tule fyysisiä vierareita. Mieli kyllä varmasti jossain vaiheessa alkaa tekemään. Tee niinkuin parhaaksi näet sitten. Oma asiasi.
isä-Mitrohan se on puolijumala ja hänen sanomansa laki. Viini on nautintoaine sellaisille, joilla ei ole pysyvää riippuvuussuhdetta siihen. Luulen hänen tarkoittaneen normaalikäyttöä, ei meitä alkoholisteja.
Kyllä ihminen ruuasta, seksistä ja monesta muustakin asiasta saa nauttia, mutta sitten kun niistä seuraa sairaus esim. anorexia, bulimia (vrt. alkoholismi) on nautinto jo valovuosien päässä. Pitää osata nauttia itselleen sopivista asioista - me ihmiset kun olemme niin erilaisia.
No, tulipa saarna pidettyä jo nyt lauantaiaamuna, vaikka huomennahan se vasta oikea aika on :)
On kyllä ja ei ole mahdotonta lopettaa. Tallenna seuraava linkki ja
lue ajatuksella rauhallisessa ympäristössä kenekään häiritsemättä
Tämä voi olla sinun elämäsi käännekohta? Se riippuu sinusta ja vain sinusta.
http://www.webalcoholic.com/selvaratkaisu/pdf/gorskimiller.pdf
Vielä tulee pinnan kiristymisiä, kun jokin pieni vastoinkäyminen voi mielessä paisua kohtuuttomiin mittasuhteisiin, keskittyy siihen kiukkuunsa, ja sitten ikäänkuin mitään ajattelematta korkkaa.
Ensimmäiset kolme neljä raitista päivää olivat just tätä. Pinna paloi sekunnin sadasosassa pienimmästäkin vastoinkäymisestä. Ja väsytti, väsytti, väsytti. Mutta nyt tuntuu, että jaksaa jo paremmin, eikä hermokaan ihan niin kireällä ole.
Aurinko tuolla nousee korkeammalle, ja olo on hyvä.
Olen viimeinkin myöntänyt itselleni olevani alkoholin väärinkäyttäjä/kaappijuoppo/alkoholisti.
Pikku tissuttelusta se alkoi ja määrät senkun ovat nousseet. Näin oli- ja on äidinkin kohdalla, hän ei tosin ole asiaa itselleen- saati toisille ikinä myöntänyt.
Olen äiti itsekin, rakastan lapsiani suuresti ja syystäkin nyt kärsin sanomattomia syyllisyyden tuskia miettiessäni, miten typerä olen ollut.
En osaa sanoa, miten paljon lapset ovat äidin sidukkapuuhastelusta kärsineet, päällisin puolin iloisia ja tervepäisiä lapsia ovat.
Itselläni ainoana lapsena äidin juomisen peittely oli uskomattoman raskasta ja se on sitä vieläkin. Aivan samanlaisia mittasuhteita ei oma ryypiskely ole mielestäni saanut.
Mutta eihän "juoppo" sellaista itse huomaakaan.
Töissä olen pystynyt käymään normaalisti ja hoitamaan kaikki muutkin asiat. Itse asiassa olen ylitunnollinen ja -kiltti ja stressaan kaikesta, mitä en pilkulleen saa oikein.
Somaattisia oireita on koko kirjo; mikä johtuu stressistä, mikä alkosta, vaikea sanoa.
Kirjoittakaa tänne mulle joku, jolla on kokemuksia raitistumisesta, äidin- tai omasta alkoholiriippuvuudesta, yms.
Miten jaksan psyykata itseäni? Lapset ja oma terveys ovat tietenkin parhaat motiivit, mutta entä kun tulee heikko hetki? Kun tuntuu, että asiat ovat mallillaan ja tekee mieli retkahtaa?