Minä umpikujassa

En ole varma, kirjoitanko oikealle palstalle.. Mutta tarvitsen mielipiteitä, mitä minun tarvitsisi tehdä. Hakeutua alan ammattilaiselle vai onko muita vaihtoehtoja.

Seurustelin 2,5 vuotta entisen poikaystäväni kanssa. Erosimme pari kuukautta sitten. Olin 17 vuotias kun aloimme seurustella. Itse opiskelin ja kävin töissä. Elin kiireistä-mutta hyvää ja onnellista elämää. Kunnes poikaystäväni lähti inttiin, joutui olemaan siellä vuoden. Selvisimme hyvin siitä vuodesta. Ongelmat alkoivatkin vasta sen jälkeen. Muutimme yhteen, mutta se sama ihminen ketä rakastin niin syvästi koko sen raskaan inttivuodenki, oli muuttunut. Hän oli katkera, vihainen ja pelottavan negatiivinen. Sinnittelimme vuoden, kunnes loppujen lopuksi erosimme. Se rakkaus vaan katosi, kumpikaan ei ollut onnellisia.
Omalta osaltani haluan sanoa, että rakastin häntä ja toivoin kaiken muutuvan entiselleen. Mutta kaikki asiat vaan pahenivat. Kuten myös minun mielenterveys. Missä on se iloinen, elämännyönteinen ihminen joka olin? Ei tietoa, nykyään olen myös katkera, vihamielinen ja pelottavan negatiivinen.
Eron jälkeen olen joutunut viettämään paljon aikaa omien ajatusteni kanssa ja tulin umpikujaan. Keskustelin sisareni kanssa, ja hän oli sitä mieltä että tämän poikaystävä teki minusta tämä katkeran, kylmän ja ennenkaikkea ilkeän ihmisen. Kysymys kuuluukin; mitä tehdä asialle? Olen se ihminen, minkä entinen poikaystäväni minusta teki. Miten muuttua? En tiedä mistä lähteä liikkelle.. Vihaan sitä ihmistä mikä nykyään olen, kaipaan entistä minääni.
Onko kellään vastaavia kokemuksia? Miten selvitä eteenpäin? Miten muuttua? Olen umpikujassa, en osaa itse selviä tietäni pois täältä.
1198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tossa haureus ja mielenterveys ketjusta vois saada jotain vinkkiä..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HennaAleksandra kirjoitti:

En ole varma, kirjoitanko oikealle palstalle.. Mutta tarvitsen mielipiteitä, mitä minun tarvitsisi tehdä. Hakeutua alan ammattilaiselle vai onko muita vaihtoehtoja.

Seurustelin 2,5 vuotta entisen poikaystäväni kanssa. Erosimme pari kuukautta sitten. Olin 17 vuotias kun aloimme seurustella. Itse opiskelin ja kävin töissä. Elin kiireistä-mutta hyvää ja onnellista elämää. Kunnes poikaystäväni lähti inttiin, joutui olemaan siellä vuoden. Selvisimme hyvin siitä vuodesta. Ongelmat alkoivatkin vasta sen jälkeen. Muutimme yhteen, mutta se sama ihminen ketä rakastin niin syvästi koko sen raskaan inttivuodenki, oli muuttunut. Hän oli katkera, vihainen ja pelottavan negatiivinen. Sinnittelimme vuoden, kunnes loppujen lopuksi erosimme. Se rakkaus vaan katosi, kumpikaan ei ollut onnellisia.
Omalta osaltani haluan sanoa, että rakastin häntä ja toivoin kaiken muutuvan entiselleen. Mutta kaikki asiat vaan pahenivat. Kuten myös minun mielenterveys. Missä on se iloinen, elämännyönteinen ihminen joka olin? Ei tietoa, nykyään olen myös katkera, vihamielinen ja pelottavan negatiivinen.
Eron jälkeen olen joutunut viettämään paljon aikaa omien ajatusteni kanssa ja tulin umpikujaan. Keskustelin sisareni kanssa, ja hän oli sitä mieltä että tämän poikaystävä teki minusta tämä katkeran, kylmän ja ennenkaikkea ilkeän ihmisen. Kysymys kuuluukin; mitä tehdä asialle? Olen se ihminen, minkä entinen poikaystäväni minusta teki. Miten muuttua? En tiedä mistä lähteä liikkelle.. Vihaan sitä ihmistä mikä nykyään olen, kaipaan entistä minääni.
Onko kellään vastaavia kokemuksia? Miten selvitä eteenpäin? Miten muuttua? Olen umpikujassa, en osaa itse selviä tietäni pois täältä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu