Vuodatus

Hei,

ajattelin kirjoittaa tänne, kun yritän jotenkin saada aikaa tapettua ja kysyä, olisiko kenelläkään mitään vippaskonstia jolla saisi edes pikkuisen lievitettyä tätä hirvittävää kipua. Olen raskausviikolla 35 ja tällä hetkellä aivan lopussa. Minulla on päällä korvatulehdus (sekä korvakäytävä että tärykalvo, mahdollisesti myös välikorvatulehdus) ja kivut ovat niin helvetilliset etten tiedä mitä tehdä. Kipuja on jatkunut nyt neljä päivää, olen yrittänyt saada apua kaikkialta, terveyskeskuksesta, työterveydestä, yksityisiltä, laihoin tuloksin. Korvani on ollut täysin tukossa jo marraskuusta lähtien ja sitä on yritetty saada auki terveyskeskuksessa viiteen otteeseen, sekä hoitajien että lääkärin voimin, mutta tuloksetta. Nyt keskiviikkona kun kävin jälleen terveyskeskuksessa, totesivat vaan, että koko korvakäytävä on tulehtunut. Eivät kuulemma voineet asialle mitään, kun ei ollut lääkäriä saatavilla. Pääsin lopulta eilen työterveyslääkärille joka määräsi antibiootit ja käski yrittää aikaa yksityisen korvalääkärille. Vaikka kuinka selitin tilanteen ja kerroin kipujen olevan aivan sietämättömät, sain ajan 2.2. Itkuhan siinä pääsi. Kaksi päivää olen nyt syönyt antibiootteja, mutta kipu vain pahenee. Syön maksimimäärän 3g Panadolia päivässä, aina neljän tunnin välein 500mg, tunnin vaikutusajan jälkeen helpottaa kipua hieman n. tunniksi, sitten taas hirveät kivut. Oon oikeesti ihan loppu, en saa syötyä, en nukuttua, lääkityksestä huolimatta verenpaine koko ajan korkealla. Miten ihmistä voidaan näin pompotella???
3319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mene ensiapuun ja sano ettet kestä enää! Niin mä tekisin. Sanoisin että aion tappaa itseni jos en saa apua.

Äänestä

Missäpäin asut? Kuulostaa aika paljon Helsingin meiningiltä, mulle kävi samalla tavalla loppusyksystä kun yhtäkkiä alkoi kamalat alavatsakivut rv20 :( Loppujen lopuksi en pystynyt enää liikkumaan ja siinä vaiheessa vasta ottivat kätilöopistolle sisään, ennen sitä jouduin ravaamaan yksityisellä, neuvolassa ja terkkarilla, ilman mitään apua.
On kyllä todella sairasta pompotella ihmistä tuolleen, kaikenlisäksi korvakipu on jotain niin käsittämätöntä, ettei normaalielämästä sen kanssa tule mitään. Edellä kirjoittaneen neuvoa miekin suosittelisin, pakkohan tuohon n joku tolkku saada ;/ tsemppiä!

Äänestä

voi harmi! pyllystä on tämä terveydenhuolto nykyisin! sen olen itsekin huomannut. outoa ettei yksityisellekkään aikaa saa nopeammin. Ainakin tarvitset kunnon lääkkeet, ei sulle ole panacodia esim. määrätty? voimakas kipulääke mutta voi käyttää raskaudenaikana ja eihän kukaan kovissa tuskissakaan voi olla. Itse sain panacodia koviin kipuihin niin lapsettomuuslekurilta kuin työterveyslekurilta raskauden aikana. tsemiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Voimat lopussa kirjoitti:

Hei,

ajattelin kirjoittaa tänne, kun yritän jotenkin saada aikaa tapettua ja kysyä, olisiko kenelläkään mitään vippaskonstia jolla saisi edes pikkuisen lievitettyä tätä hirvittävää kipua. Olen raskausviikolla 35 ja tällä hetkellä aivan lopussa. Minulla on päällä korvatulehdus (sekä korvakäytävä että tärykalvo, mahdollisesti myös välikorvatulehdus) ja kivut ovat niin helvetilliset etten tiedä mitä tehdä. Kipuja on jatkunut nyt neljä päivää, olen yrittänyt saada apua kaikkialta, terveyskeskuksesta, työterveydestä, yksityisiltä, laihoin tuloksin. Korvani on ollut täysin tukossa jo marraskuusta lähtien ja sitä on yritetty saada auki terveyskeskuksessa viiteen otteeseen, sekä hoitajien että lääkärin voimin, mutta tuloksetta. Nyt keskiviikkona kun kävin jälleen terveyskeskuksessa, totesivat vaan, että koko korvakäytävä on tulehtunut. Eivät kuulemma voineet asialle mitään, kun ei ollut lääkäriä saatavilla. Pääsin lopulta eilen työterveyslääkärille joka määräsi antibiootit ja käski yrittää aikaa yksityisen korvalääkärille. Vaikka kuinka selitin tilanteen ja kerroin kipujen olevan aivan sietämättömät, sain ajan 2.2. Itkuhan siinä pääsi. Kaksi päivää olen nyt syönyt antibiootteja, mutta kipu vain pahenee. Syön maksimimäärän 3g Panadolia päivässä, aina neljän tunnin välein 500mg, tunnin vaikutusajan jälkeen helpottaa kipua hieman n. tunniksi, sitten taas hirveät kivut. Oon oikeesti ihan loppu, en saa syötyä, en nukuttua, lääkityksestä huolimatta verenpaine koko ajan korkealla. Miten ihmistä voidaan näin pompotella???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu