Tunti sitten tajusin vihdoinkin tunnetasolla millaista on kun ei voi kaikkiin paikkoihin enää mennä, tämän ikävän hometaudin takia. Loogisesti tiedän hyvinkin mitä kosteusvaurioituneet talot ja esim. ulkohomeet tekevät keholleni, olen tiennyt jo pitkään. Henkiselläkin tasolla on harmittanut, mutta en ole surrut sitä että tämä tauti rajoittaa elämääni todella paljon.
Olenhan aikaisemmin ollut pettynyt, kun en ole voinut mennä jonkun kaverin luokse tai johonkin juhlaan. Mutta...nyt suren kyllä. Vähäsen ainakin.
Tänä iltana kun mieheni meni saunailtaa viettämään kavereitten kanssa, ja istun täällä yksin, kaikki korostuu. Tulee mietittyä milloin viimeksi on pystynyt menemään jonkun porukan kanssa vaikka keilailemaan tai uimahalliin, tai ostoskeskukseen. Tai diskoon tanssimaan! Tulee mietittyä kuinka moni "kaveri" ei enää jaksa pyytää minua johonkin mukaan, koska tietää että voin todella harvaan paikkaan mennä. On kyllä pahaa, kun en muista milloin viimeiksi olisin tehnyt jotain kivaa kodin ulkopuolella. Moni urhea yritys (täynnä toivoa) on loppunut vakavaan sairastumiseen. Tulee myös mietittyä kuinka paljon joululahjosta joista tänä jouluna jouduin luopumaan homehajun takia. Taisi olla kaksi kolmasosaa...
Kaiken sen minkä otin itsestään selvyytenä ennen sairastumista, se on nyt kullan arvoista. Vapaudesta liikkua, siitähän on kyse. Vapaudesta liikkua, käyttämättä omaa kehoa ja terveyttä panoksena... Oi, että on rankkaa kohdata sitä surua mitä sieltä sisimmästä nyt ulos tahtoo.
Voi että sattuu...
Olenhan aikaisemmin ollut pettynyt, kun en ole voinut mennä jonkun kaverin luokse tai johonkin juhlaan. Mutta...nyt suren kyllä. Vähäsen ainakin.
Tänä iltana kun mieheni meni saunailtaa viettämään kavereitten kanssa, ja istun täällä yksin, kaikki korostuu. Tulee mietittyä milloin viimeksi on pystynyt menemään jonkun porukan kanssa vaikka keilailemaan tai uimahalliin, tai ostoskeskukseen. Tai diskoon tanssimaan! Tulee mietittyä kuinka moni "kaveri" ei enää jaksa pyytää minua johonkin mukaan, koska tietää että voin todella harvaan paikkaan mennä. On kyllä pahaa, kun en muista milloin viimeiksi olisin tehnyt jotain kivaa kodin ulkopuolella. Moni urhea yritys (täynnä toivoa) on loppunut vakavaan sairastumiseen. Tulee myös mietittyä kuinka paljon joululahjosta joista tänä jouluna jouduin luopumaan homehajun takia. Taisi olla kaksi kolmasosaa...
Kaiken sen minkä otin itsestään selvyytenä ennen sairastumista, se on nyt kullan arvoista. Vapaudesta liikkua, siitähän on kyse. Vapaudesta liikkua, käyttämättä omaa kehoa ja terveyttä panoksena... Oi, että on rankkaa kohdata sitä surua mitä sieltä sisimmästä nyt ulos tahtoo.
Voi että sattuu...
Vastaukset 20
Vanhimmat
luettavaa. Onneksi elämässäsi on kuitenkin toinen ihminen ja vaikka oireilu on vaikeaa, astmasi pahenee, kyse on kuitenkin astmasta. Vaikka varmasti vaikealta tuntuukin, pahemminkin vielä voisi olla, paljon pahemmin.
mutta, kuulin henkilöstä jolla yksi hoitokerta maksaa 12 000 euroa. Kuulostaa hirvittävältä, mutta kyse on jostakin immunologisista hoidoista. Henkilöllä on käytännössä sairastumisensa jälkeen saatuna kaikki mahdolliset sairaudet ja lisää näyttäisi napsahtelevan jatkuvasti. Kyse on aikuisesta miehestä. Ilman tuota hoitoa, hän olisi jo menehtynyt. Hän oli kuulopuheiden mukaan Partekilla töissä ja sairastui siellä ammattitautiinsa tai käytännössä kait ammattitauteihinsa. En tiedä kyllä hyväksytäänkö hänen kaikkia sairauksia ammattitaudeiksi, henkilö joka kertoi oli kuullut asiasta vain vähän. Ei ole tuttu tai tavannut ko. henkilöä, joten voihan tämä tietysti olla taruakin. Toisaalta miksi kukaan kertoisi moista tarinaa?
Tarkoittanee varmaan immunoglobuliinihoitoa. On toki kallista, mutta tuo 12.000 euroa on kustannukset vuodessa - ei per hoitokerta.
ja miksi sitä oikeastaan annetaan? Millä tavoin tuo hoito auttaa ko. hoitoa saavaa?
on käyty mm. tässä ketjussa:
http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000608&posting=22000000016247205
"immunoglobuliini hoito
Kirjoittanut: emma 8.5.2006 klo 11.20
Onko täällä ketään,joka saisi immunoglobuliinihoitoa?Mulle aloitettiin ne puuttuvien IGg vasta-aineiden takia.Mulla on paha astma.Kyselisin lähinnä miten hoidot ovat vaikuttaneet,onko päässyt tabletti kortisoneista eroon ja miten yleensä vaikuttanut vointiin ja jaksamiseen. "
Astma ja IgG siis kuuluvat yhteen!
homeiden aiheuttaman immuunipuolustuksen (vastustuskyvyn) vähentymisen hoidoksi.
Hilkkaliisa on siitä kertonut täällä aikoinaan enemmänkin.
ja jaksamista tilanteeseen, johon ei oikeastaan ole sanoja. Tiedän kuitenkin tunteen, vaikka oma tilanteeni ei noin paha olekaan.
On paikkoja jonne en voi mennä, mutta löytyy myös paikkoja jonne voin mennä. Käyn nykyisin kuntosalilla. Edellinen ei sopinut sisäilmaltaan, mutta aika lähivuosina perustettu sopii. Haiseehan nuo kumit ja muovit pahastikin, mutta pärjään. Sormien kipuilu vaatii särkylääkettä, jotta puristusvoima riittää, tosin otan varmasti kohta käyttööni vanhat vetonauhat, jotta sormet saavat levätä, vielä en kehtaa, joten särkylääkkeillä pärjään. On kyllä ihanaa löytää paikka jossa voi käydä, jutella uusien ihmisten kanssa ja vai olla yksi muiden joukossa...
Paljoa en pysty rasittamaan itseäni, mutta ehkä sekin tässä taas hitusen paranee. Ei puhettakaan, että käy salilla ja se myös tuntuisi jossakin, mutta ehkä vielä joskus.
Toivon, että sinullekin löytyisi joku paikka jossa tavata uusia ihmisiä ja olla mukana. Se on todella tärkeää. Niinhän se menee, että vain menetettyään jotakin ymmärtää mitä menetti. On itsestään selvää hengittää, käydä missä vain ja elää. Kun mikään ei ole itsestään selvää, eihän sitä jaksaisi mitenkään. Sairaana, hirvittävän sairaana, ihan sama, hyvä kun jaksaa olla. Kun vointi vähän tokenee, tilanne alkaakin olla toinen. Ja kun jojottelet altistumisten kanssa... yhtä helvettiähän se on.
Eipä sairastuneille ole tarjolla olkapäätä johon nojata. Tämäkin palsta lähinnä nuijii sairastuneita. Ihmettelen kyllä, että olen saanut pitkään olla rauhassa, eikä ihan hirveitä juttuja ole kirjoitettu pitkään aikaan... pitää koputtaa puuta.
Tänään salilla testi, jolla katsotaan mikä on kehoni ikä tässä kunnossa. Mielenkiintoista miten vanhaksi voikaan elää elämättä sitä elämää ;-), eli odotan jotakin rappiotulosta. Saas nähdä.
Palstalla näyttäisi olevan paha juuri se, että kertoo omasta tilanteestaan, kertoo mitä vain. Aina se ärsyttää jotakuta. Aina joku reagoi tosi nopeasti ja lyttää sairastuneen. Milloin on liian optimistinen, milloin pessimistinen, milloin mitäkin.
Mutta halauksia ja jaksamista. Toivottavasti muutoin menee kaikki hyvin. No vain sinä voit ymmärtää mitä tarkoitan. ;-9
Joo, tiedän että tilanteeni voisi olla paljon pahempi! Loogisesti se lohduttaa, mutta tunnetasolla ei niin paljon juuri nyt. Muutaman päivän jälkeen ehkä. :)
Onhan minulla tuttavapiirissä pieniä lapsia jotka ovat kuolleet. Siihen verrrattuna, vaikutan kai niin omaan napaan tuijottavalta... No, kaikilla on huonot hetkensä. Tämä oli minun.
Onhan se ikävää, varsinkin kun olin reilusti alle kolmekymmentä kun sairastuin. En ehtinyt matkustaa paljon, tai nähdä maailmaa. On niin paljon mitä jäi tekemättä.
Ja olet oikeassa! Tarvitsisin edes jonkun paikan johon voisin mennä. Edes se yksi paikka. Vaikka kuntosalilla, niin saisin yhdistettyä huvit ja hyödyt. Tässä kaupungissa kun en voi mennä sairastumatta kuin S-Markettiin ja R-Kioskille. On paljon kavereita ja sukulaisiakin joilla on hometta kotona, eli ei voi tavata niitä niin usein kun haluaa. Eristäytyy tahtomatta, jos haluaa pysyä siinä kunnossa ettei joudu sairaalaan.
Kiitoksia lohdutuksista! :)
Ja joo...muuten kaikki on mennyt ainakin tähän asti "suunnitelmien mukaan"! ;)
pikku Myy. Olen kanssasi samanlaisessa tilanteessa, jossa entinen elämäntapa, työ ja harrastukset ovat mennyttä. Uuden elämän kanssa opettelen ja teen surutyötä siitä, mitä ei enää voi tehdä. Emme varmasti ole ainoita tässä tilanteessa olevia, mutta se ei paljoa omaa kuormaa helpota.
On järkyttävää, kuinka elämä on nykyisin niin rajoittunut, kaventunut ja kaikkea tulee kontrolloida. Mihin voi mennä, jos ylipäätään on siinä kunnossa, että voi lähteä kotoa. Miettiä etukäteen keitä muita tulee kohteeseen, mahdollisia tilan tuomia rajoitteita (tuoksut, hajut, käryt, poistumistiet, materiaalit) ja kaikkea tuota, mitä ei taviksella tule edes mieleen miettiä. Niin ja ne kohtauslääkkeet joka takin taskuun ja käsilaukkuun, yöpöydälle jne.
Välillä olo on kuin erakolla, tosin tahtomattaan erakoitumaan joutunut; epäonnistuneella hylkiöllä, joka ei kelpaa enää mihinkään. Yhtäkkiä oletkin tarpeeton, työkyvytön sairas, joka aikaisemmin oli työorientoitunut aktiivinen ja energinen nainen. Nyt ei saakaan, eikä pysty, olemaan se entinen tuttu minä, jolla on työidentiteetti. Oman minän uudelleen rakentaminen on aikamoinen prosessi. Olen silti jaksanut ajatella, että tämä on mahdollisuus johonkin. Sitä 'johonkin' olen kyllä joutunut miettimään, että mitä se on ;)
Toivon Sinulle voimia tähän toisenlaiseen elämäntapaan.
Voimia tosiaankin kaikille. Rankkaa on ollut, kun elämäntapa totaalisesti muuttuu ja ihmiset, jotka työssä oloaikana olivat kokoajan ympärillä katoavat kaikki. Tyhjä ja tarpeeton olo väistämättä valtaa mielen. Kun siihen vielä liittyy se, ettei toimeentuloa saa mistään ja olet systeemin uhri, kuin ihmisoikeusturvaton, on henkinen puoli kovilla. Välttämättä tilasi ei ulkopuoliselle avaudu lainkaan, sillä päällepäin ei aina näy, kuinka vaikea on olla. Ei ole jalka poikki, pääkainalossa, vaan liikut hitaammin kuin aiemmin, yskit enemmin kuin aiemmin, hapettomuus vaivaa yhä pahemmin, välillä päänsärky ja pahoinvointi kaataa vuoteeseen, mutta sehän ei näy ulkopuolisille, kuten ei moni muukaan asia. Ruokakauppaan pääset niinä päivinä, kun vointi on parempi ja käytyäsi kauppareissulla, olet taas makuuasentokunnossa. Ja astmalääkkeitä menee, mutta mikään ei silti parannu, kuten siinä toisenlaisessa astmassa, jossa lääkkeet auttaa.
Uskon ja toivon niin. Tunnen useampiakin 1990-luvulla vaikeasti homeista sairastuneita ja nykyisin he elävät melko normaalia elämää. Tosin useimmat astmalääkityksen avulla. Itselläni meni toipumiseen n. 3-4 vuotta. Alussa kaupassakäyntikin oli melko mahdotonta. Vihannestiskit, kemikaaliosastot jne olivat kärsimyksiä. Nykyään voin liikkua ulkosallakin vuodenajasta riippumatta. Selkeästi homevaurioituneet tilat (haisevat) aiheuttavat edelleen voimakasta oireilua. Niitä olen kuitenkin oppinut vuosien varrella välttämään enkä koe sitä suureksi ongelmaksi. Astmalääkitystä käytän nykyään vain kuureittain.
Täällä kirjoittelee enimmäkseen "uussairastuneita" ja ehkä sellaisia harvinaisempia tapauksia, jotka eivät jostain syystä (esim. vaikea atopia muutenkin) ole toipuneet ja se antaa ehkä liian yksipuolisen kuvan kaikkien homesairaiden tilanteesta.
Hoida itseäsi hyvin. Syö vitamiineja ja muuta hyödyllistä. Äläkä menetä toivoasi paremmista ajoista.
että niitä parempia aikoja odotellessa. Tuo atobia ei vaivaa itseäni, enkä ole uussairaskaan. Joten näitä syitä, joilla se terveys ei hevin takaisin tulekaan on useita, ihan kuten kirjoitatkin. Kun immuunipuolustus heikkenee, sen takaisin saamiseen meneekin sitten hetki aikaa.
Mutta uskoisin, ettei todellakaan kannata heitää kirvestä kaivoon. Vuosien odottelu tehdäkseen jotakin täysin simppeliä ja normaalia, se vain käy raskaaksi. Ja siihen moni tarvitsisi tukea ja apua. Apua myös siihen, miten estää tilannetta luisumasta siihen, ettei sitä normaalia elämää enää näyttäisi tulevankaan.
Missä kulkee se punainen lanka, jossa osaa pitää itsestään huolta ja välttää altistumisia, mutta ei rajoittaa elämäänsä liikaa tai jopa turhan takia.
Kun emme tiedä mikä meidät oikeastaan sairastuttaa ja miten, miksi, on se terveyden vaalimen ääri vaikeaa.
Se että astmalääkityksen turvin selviäisi, se helpottaa useilla oireita, muttei se sairautta sen ihmeellisemmin paranna. Tulehdus tietysti voi laantua kortisonin avulla, mutta jos immuunipuolustus on "hörhöllään" kuten Putus kertoo, ei siinä astmalääke auta.
Positiivisesti kuitenkin eteenpäin, vaikka se todellakin tässä tukitilanteessa näyttäytyy vakavasti sairastuneille, ehkä sairauden vähättelynäkin, sitä se ei ole. Aina pitää uskoa, että huomenna on uusi päivä.
Mutta aina pitää myös olla oikeus romahtaa ja nousta ylös, olla heikko ja itkeä omaa tilannettaan, surra kun on surun aika. Maailmassa on paljon vaikeita asioita, jokaisella on kuitenkin oikeus surra sitä omaansa. Ei se vähennä sitä, että sama ihminen suree muidenkin tilannetta ja tajuaa asiat omakin elämän ulkopuolella.
Samat toivotukset, älkää menettäkö toivoa paremmista päivistä. Suurimmalle osalla ainakin ne ovat faktaa, ei fiktiota.
homeisista tiloista? Uussairastuneilla tarkoitan niitä, jotka eivät vielä ole olleet useaa vuotta poissa altistuksen aiheuttamista tiloista.
ihan täysin, ... sairastuin 2004 lähtien loppuvuodesta, 2005 työpaikalla vielä, 2006 sairauslomilla miltei koko ajan. 2007 sairauslomaa, työkokeiluja, pääsääntöisesti poissa tiloista, tilat korjattu, 2008 etätöissä kokonaan.
Käytännössä 2006 olin jo ns. puhtaissa tiloissa, tiloissa joissa ei tutkimusten mukaan mitään ongelmia pitänyt olla. Sairauslomalla...
2006
2007
2008
Käynti työpaikalla 2008 loppuvuodesta oli pahin kokemani sairastuminen ja nopea. Sikäli tilanne ei ollutkaan muuttunut helpommaksi, vaikeutunut vain. 2008 alkuvuodesta käynti sairaalassa tutkimuksissa ja sairastuin heti. Työpaikalla sairastun vieläkin pahemmin ja heti. Oireet tulevat näin
- ääni muuttuu heti
- ääni painuu hirveäksi minuuteissa
- ääni miltei pois
- samaan aikaan alkaan päänsärky, huono olo
- oireet vaikeutuvat ja alkaa oksentaminen, joka ei lopu vaan oksennat tyhjää
Tuloksena paleleva heikko huono olo, josta toipumiseen menee pitkään. Zofran auttaa pahoinvoinnin lopettamiseen ja olotila muuttuu lähes siedettäväksi, paras lääke mitä ikinä ole kielelleni laittanut.
Altistumisia tulee silloin tällöin, yleensä lähden heti pois, jos huomaan ettei tila käy, joskus en huomaa ja oireet tulevat jälkikäteen, enkä tiedä syytä... Oikeastaan tuo etten huomaa ja oireet tulevat päälle alkaa olla enemmän kuin vakio.
Ehkä tässä on vielä aika tuore tapaus, vaikka itselle tämä on tosi pitkä aika.
olivat ne pahimmat altistumisen jälkeen.
Tarkalleen kohdallani 4. vuosi alkoi tuntua jo kohtuullisen hyvältä.
Aluksi se kyllä oli juuri tuota erakoitumista ja aina tuli takapakkia kaikista vierailuista tms. joten olin mieluummin kotona.
Homeet tietenkin haisevat nenääni yhtä vahvasti, mutta ulkoilman pölyille (siitepöly mm) en reagoi enää yhtä vahvasti myöskään.
Minäkin syön säännöllisesti vitamiineja ja puhdasta ruokaa,ulkoilen jo suht normaaliin tapaan muutamia takapakkeja tietenkin tulee kostealla säällä.
Jotenkin minä myös uskon että pikku hiljaa vuosien mittaan tasapainoa alkaa löytyä.
Yksi hyvä puoli lienee ollut myös se, että kortisonia en suostunut syömään, hengitellä sitä oli pakko hetken aikaa mutta mahdollisimman nopeasti siitäkin halusin eroon ja valitsin vaihtoehtoiset hoidot sekä tosiaan runsaat annokset vitamiineja.
Tsemppiä kaikille!
hoitomuotoja käytit?
Lymfaa, vyöhyketerapiaa...?
Itse syön vitamiineja, kalaöljyä, maitohappokapseleita.
Totta kirjoitat.
Kosteusvauriorakennusaltistus on todella viennyt sinulta, minulta kuin myös lukemattomilta muilta tuon altistuksen sairastuttamilta perustuslakimme suoman oikeuden käyttää maamme rakennuskantaa niin fyysisten kuin henkistenkin tarpeittemme tyydyttämiseen juuri siksi, että suurin osa rakennuskannastamme on kosteusvauriomikrobien ja osa jopa niiden tuottamien myrkkyjenkin saastuttamia.
Ja kuten totesit aivan oikein, niin kehomme kaupalla liikumme noissa rakennuksissa ja kun tuloksena on toistuvasti immuunijärjestelmämme tuottama KÄRSIMYS muodossa tai toisessa, niin toki meillä PITÄISI OLLA OIKEUS välttää tuota kärsimystä. Oikeus myös siihen, että TUO OIKEUS alettaisiin tunnustaa pikkuhiljaa myös auktoriteettitaholta (STM, KTL, TTL) käsin kartoittamalla meille sairastuneille asuntoja, koulutus- ja harrastustiloja, jotka ovat kosteusvauriomikrobivapaita ettei niitä meidän "kantapäittemme KIVUN" kautta tarvitsisi tutkia ja terveydenhotosektorilta mikrobivapaita tutkimus-, kuntoutus- ja hoitopaikkoja, jotka nekin olemme havainneet sisäilmaltaan todella heppoisiksi "KANTAPÄÄKIPUMME KAUTTA".
Jostain kumman syystä kosteusrakennusaltistuksesta sairastuneita yhä edelleen tyrkitään moisiin tiloihin, vaikka NOISSA TILOISSA ON TODETTU KOSTEUSVAURIOMIKROBEJA, joka altistus on saattanut AMMATTITAUTISOIDA noissa rakennuksissa työskentelevää henkilökuntaa jo vuosia sitten.
Kirjoitit, että VASTA TUNTI SITTEN tajusit TUNNETASOLLA millaista on sairautesi tuoma liikuntarajoitteisuus ja tuon YMMÄRTÄMISEN seurauksena SYDÄMESI pulpauti järkesi käsiteltäväksi liikuntarajoitteisuutesi aiheuttaman SURUTYÖN sanatasollisesti:
"Oi, että on rankkaa kohdata SITÄ SURUA MITÄ SIELTÄ SISIMMÄSTÄ NYT ULOS TAHTOO" ja "Voi, että sattuu.... "
Lohdutukseksesi sinulle, niin tuon kaiken jokainen vakavasti kosteusvauriorakennusaltistuksesta sairastunut joutuu läpikäymään ja voi myös päästä itse suuren elämän opettamana kohtaamansa SURUN VOITTAJAKSI, kuten muistakin syistä terveytensä menettäneet.
Mainitsemasi SURUtunne on tosituttu minullekin.
Lohdutuksena sinulle menee ajansaatossa ohi.
Isoäitini, joka kuoli 1984, opasti minua aikoinaan, että ELÄMÄN OPETTAMA ihminen pystyy olemaan vaikkapa aidan vitaksena.
No silloin en ymmärtänyt mitä hän tarkoitti, vaan pikkuhiljaa kosteusvauriorakennusaltistuksen tuottaman KÄRSIMYKSEN OPETTAMAN ELÄMÄNtiedon kautta olen minäkin pikkuhiljaa alkanut ymmärtämään tuon lauseen perimmäisen merkityksen.
Tosiasiahan on, että ihmiselämä tällä planeetalla on aina ollut kärsimyksen täyttämää.
Länsimaisten tiedegurujemme kehittämän biologian, kemian ja fysikantuntemus kohdistuen eri tuotantoaluettuotteisiin (esim. rakentaminen) on vain lisännyt KÄRSIMYSTÄ, vaan ei siitä vapautumista.
Kärsimyksestä vapautumisohjeita tuottaa tieteenhaarana psykologia, filosofia, elämän perimmäiseen tarkoitukseen perhehtyneet uskonnot ja esim. runoilijat runoissaan.
Mitä omiin mielentiloihihini tulee, niin MINULLE VIHA oli päällimmäinen tunne sairastuttuani, joka VIHA syntyi tietoni karttumisen takia syystä, että koululääketiedeoppineet näyttivät olevan tositorvia minuun kohdistuvissa KOSTEUSVAURIOMIRKOBIALLERGIAOSOITINtutkimuksissa alkaen parista tt-lääkäristä jakumona paikallinen keskussairaala-asiantuntemus ja vihdoin viimein TTL.
Lohduttaa sinua haluaisin.
Jos olisit lähellä, niin ottaisin sinut syliini, silittäisin tukkaansi ja sanoisin, että kaikki järjestyy.
OMAAN MIELEENI kirjoituksesi kohotti seuraavia runosäkeitä:
"Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot.
Askeleen kaksi sa LUULET kulkevan rinnalla toisen, mutta JO EELLÄS HÄN ON taikka jo jälkehes jäi,
hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavas LUULET ihmisen kaltaises - vierasta lämmititkin!
(Olikohan Koskenniemeä?)
Ja Kahlil Gibramin runoista:
-Sieluni kehoitti minua kuuntelemaan ääniä, joita ei kieli eikä kurkku synnyttänyt.
-Nyt olen oppinut kuuntelemaan hiljaisuutta, kuinka se laulaa laulujaan IKUISUUDESTA, virittää kiitoslaulunsa avaruudelle ja PALJASTAA IKUISUUDEN SALAIDUUDET.
-Nyt POHJATON KAIPUUNI on maljani,
RAKKAUS viinini
ja YKSINÄISYYS ILONI.
SIELUNI on sulautunut NÄKYMÄTTÖMÄÄN, JOTA NYT HALAJAN.
-Mutta nyt TUNTEMASTAN ELÄMÄSTÄ ON TULLUT RATSU, jonka selkään nousen ETSIÄKSENI TUNTEMATONTA.
Se mitä haluaisin sinulle sanoa, niin ole kärsivällinen ja jälleen kerran kärsivällinen.
Immuunijärjestelmä voi toipua, kun sille annetaan aikaa ALLERGEENIALTISTUKSESTA TODELLA HÄMMÄSTYTTÄVÄSTI, joten vältä kosteusvauriorakennusaltistusta sekä luonnon tuottamaa mikrobialtistusta, mikäli senkin olet havainnut ärsyttävän immuunijärjestelmäsi KAIKIN KEINON, johon paras tuntemani keino on HENGISYSSUOJAINTEN KÄYTTÖ.
Olen itse ollut nyt pari viikkoa käyttämättä mustaherukkahilloa aamuisen kaurapuuron päällä, ja näyttää vasemman jalkaterän jännetulehduskin rauhoittuvan pikkuiljaa.
Tuo ALLERGEENIALTISTUSpikkuhiljaisuus tarkoittaa minulle jopa puoleen vuoteen kestävää allergenialtistusvälttämistä jännetulehdusten normalisoimiseksi.
Itse kamppailen tunnetasolla nyt PELON kanssa, jonka pelon aiheuttaa immunologiapohjainen liikuntarajoitteisuus, jonka kanssa olen tullut tutuksi jo työpaikka-altistusaikanani, joka tilanne ohittui altistuksen päätyttyä, mutta joka tilanne saattaa myös kroonistua vieden jopa liikuntakykyni kuten huippureumatologi totesi minulle jo liki 7 vuotta sitten.
Ehkä tulee kohdalleni kokeilla hänen toteamaansa Oxiklorin hoitoakin, mikäli sitäkään siedän.
Toivon sinulta pikku Myy ensiksi, että ÄLÄ MENETÄ TOIVOASI KOSKAAN parantumisesi suhteen. Ja toiseksi julkituomalla TÄLLÄ PALSTALLA jatkuvasti mitä sinulle kuuluu KOSTEUSVAURIORAKENNUSALTISTUSRAJOITTEISENA kuin myös OIKEUSTURVASI TOTEUTUMISENKIN suhteen ja myös tunnetasolla, olet viitoitamassa NYKYsairastuvienkin TODELLA RASKASTA POLKUA tuon polun sinikkääseen läpikäymiseen. Ja jospa tuo sinnikäs läpikäyminen yhä useimpien ja useimpien kohdalla johtaisi vihdoin viimein jopa oikeuden voittoon, eli ettei yksikään maamme kansalaisen enää altistuisi ns. kosteusvsauriomikrobeille maamme rakennuksissa.
Itseäni otti äskettäin päähän kuullessani kosteusvsauriorakennusaltistununeesta äidistä, jolla LÄÄKÄRIT ovat todenneet vaikeahoitoisen astman ja SLE:n ja hänen 9-vuotiaalla pojallaan lääkärit ovat todenneet myös VAIKEAHOITOISEN ASTMAN, ADHD:n ja SJÖKRENIN SYNDROOMAN ja toisella pojalla ADHD:n.
Kun olet oman itsesi kohtaamiens tunnetilojen VALTIAAKSI PÄÄSSYT, niin sinusta tulee taistelija KALTAISTESI OIKEUSTURVAN puolesta, niin uskon ja toivon.
Annoit taas voimia kestää tän hemmetin hometaudin kanssa!
Kiitos! Annoit minulle (ja varmaankin muille sairaille) toivoa! Ja annoit minulle paremman mielen!