Niin vahvasti ennen uskoin Jumalaan. Olin rauhanyhdistyksellä eräänlainen aktiivi. Järjestin nuorteniltoja, erilaisia virkistysiltoja ja osallistuin säännöllisesti seurakuntamme työhön. Kannoin kolehtia, toimin kuuluttajana ja olin usein kassalla. Minulle annettiin kokoajan lisää töitä, koska ihmiset näkevät, että olen ahkera. Kuitenkin lopulta töitä rupesi kertymään niin paljon, että rupesin väsymään. En osannut kieltäytyä vastuista. Minun piti taipua moneen. Kun lopulta mua tultiin kysymään, voisinko ryhtyä rahastonhoitajaksi, sanoin, että minä en jaksa enää ottaa yhtään töitä lisää. Koska olin pidemmän aikaa sisällä kiehunu, raivo purkaantui yllättävällä tavalla.
Ihmiset tuomitsivat käytökseni. Olin nimittäin ennenkin kiltisti ottanut työt vastaan, tosin hammasta purren.
Rukoilin Jumalalta voimia, mutta pikemminkin voimieni määrä vain väheni. Lopulta olin niin pahasti masentunut, etten olis enää selvinnyt ilman ulkopuolista apua. Kiitos terapiakeskukselle, kun jaksoitte hoitaa minut epätoivon alhosta takaisin ylös. Minulle vähitellen rupesi valkenemaan, ettei mitään jumalia voi olla olemassakaan. Miksi Jumala edellyttäis meiltä hirveesti töitä, jotta pääsisimme taivaaseen. Miksi ylipäänsä meidän pitää tehdä jotain taivaaseen pääsemisen edellytykseksi. Masennuksen aikana tutkin paljon raamattua ja tulin siihen tulokseen, ettei se voi olla lähtöisin Jumalasta.
Nyt olen vahvistunut siinä uskossa, ettei jumalia voi, eikä tarvi olla olemassa. On paljon salaisuuksia, joita ihminen ei saa ikinä selville. Yksi salaisuuksista on se, että miten olemme tänne ylipäänsä kehittyneet. Jokatapauksessa jumalia ei siihen tarvita!

Vastaukset 6
Vanhimmat
ateisimi tulee kuolemaan 100% tältä typerältä planeetalta.
muslimit eivät koskaan hylkää uskoaan, ja jäljelle jäävät "länkkärit" eivät kestä elää siinä helvetillisessä maailmassa ilman Jeesusta.'
siinä sulle TOTUUS.
Halusin kauan sitten saada todistuksen Jumalan olemassa olosta ja se tapahtui seuraavalla dramaattisella tavalla.
Ensin ajattelin, että jos on kerran saatana olemnassa, niin siitä tiedän silloin myös Jumalan olevan olemassa.
Menin siis Pariisissa ollessani spiritistiseen istuntoon, jossa meedioiksi itseään kutsuvat johtivat istuntoa manaten esiin henkiä, kuolleiden sieluja.
Kaikilla osanottajilla oli sama halu tavata rakkaiden omaistensa henkiä.
Jos siis voisin nähdä kuolleen isäni hengen, uskoisin Jumalaan aina.
Tuonpuoleisuus näyttäytyi melkein jokaiselle osanottajalle. Keskittymistä se vaati ja uskoa.
Epäillä ei saanut, vain uskoa ja haluta.
Kun tuli minun vuoroni kertoa kuolleesta omaisestani, kaikki keskittyivät minun asiani puolesta. Ja tapahtui se, mitä en uskonut, mutta jota halusin sillä hetkellä uskoa oli, että isäni ilmestyi ja muutkin hänet näkivät.
Näin vain hänen kasvonsa, en muuta kehoa. Millaista siellä on, kysyin: Hän vastasi vain: minun on täällä hyvä olla ja että odotan sinua ja omaisiani täällä onnellisena.!
Näky häipyi nopeasti, arviolta puoli minuuttia.
Meediot sanovat, ettei ilmestykset koskaan kestä kuin lyhyen hetken.
Tämä vakuutti minut tuonpuoleisen olemassa olosta.
Mutta raamattu ei hyväksy meedioiden kanssa veljeilyä.
Minulle on sanottu, että olet tehnyt synneistä pahimman, loukannut Pyhää-Henkeä ja ettei anteeksianto kuulu enää sinulle.
Uskon Jumalaan, mutta minulla ei silti ole taivasosuutta. Sinä epäilijä, usko vielä, kun sinulle saarnataan. Voi olla, että sinulle käy samalla tavalla, ettet saa enää armoa.
Tuo hallusinaatio tapahtui omassa päässäsi ja se kehittyi omista muistoistasi / saamastasi opetuksesta.
Naapuripalstallakin vaikuttaa ateismin henki, palstaa häiriköi sitkeä ateisti. Joulun pyhätkin tämä palstarikollinen pilkkasi Jumalaa ja häpäisi Jumalan ihmisiä.
Jos olet tuo henkilö niin poistu välittömästi häiriköimästä. Sama koskee jokaista joka on vl. liikkeestä ateismiin langennut, ja häiriköi näillä palstoilla. Olenkin ihmetellyt miksi juuri näillä palstoilla, tämä ilmeisesti selittää sen.
Hyvä ystäväni!
Kiitos asiallisesta kirjoituksestasi.
On totta, että Raamattu on häiriintynyt, sairas ja valheellinen kirja. Missään nimessä se ei kerro oikeasta Jumalasta.
Siitä huolimatta heikompien mielien on vaikea päästä eroon aivopesun aiheuttamista virheellisistä ajatuksista. Raamatun valheita on toistettu heille riittävän kauan ja niistä on tullut heille totuuksia.
Siksi meidän on tärkeää istuttaa terve epäilyksen siemen jo lasten ja nuorten mieliin, jotta heistä kasvaisi normaaleita, uskonnottomia ihmisiä, jotka osaavat ajatella itsenäisesti. Emme tarvitse enää taikauskoisia pellejä.
Hyvää jatkoa ja hauskaa viikonloppua, arvoisa ystäväni!
T: Rehellinen Ystäväsi
Olen köyhä. Jos kadottaisin uskoni Jumalaan, voisin alkaa ryöstellä hyväosaisia, ts. tasamaan aineellista hyvinvointia. Mikä olisi moraalinen perusteeni, etten niin tekisi?