hortensiat kukassa

Kerran vieraillut

Tervehdys Azoreilla käyneet,

Olimme viime maaliskuun alussa 2 viikkoa Sao Miguelilla. Autolla kiersimme yhden viikon ja muilla keinoin toisen. Tienvarret olivat kukkineita hortensioita tulvillaan. Kumppanini haluaa kokea niiden kukkimisen. Mikä olisi paras ajankohta? Kesä- vai heinäkuu?

Masseur varmasti parhaiten tietää.

1

483

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hortensioiden kukinta saavuttaa huippunsa heinäkuussa. Ensimmäiset puhkeavat kukkaan toukokuun loppupuolella ja vielä marraskuun alussakin saattaa nähdä tuoreita kukkia varjoisempien teiden varsilla.

      Kukkimiseen ajankohtaan vaikuttaa sää. Viime kevät, kesä ja syksy olivat normaalia vähäsateisempia. Niinpä kukinta alkoi tavallista aikaisemmin. Hortensioiden kukat kuihtuvat nopeammin aurinkoisilla ja vilkkaasti liikennöityjen teiden varsilla.

      Kohta meillä on täällä käsillä kamelioiden kukintasesonki. Kamelioita on istutettu etenkin Furnasiin, mutta niitä näkee jonkin verran myös Ponta Delgadassa. Seuraavana on azaleoiden kukinta, josta on jo merkkejä helmikuussa, mutta joka saavuttaa huippunsa maalis-huhtikuussa.

      Kiinanruusua käytetään paljon aitakasvina ja se, kuten bougainvilleakin, kukkii käytännössä ympäri vuoden.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      266
      3338
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      79
      1435
    3. Vältelläänkö me molemmat toisiamme??

      😘
      Ikävä
      66
      1213
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      199
      1039
    5. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      48
      943
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      941
    7. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      51
      912
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      42
      787
    9. Mitä tekisit jos

      Aamulla vierestäni heräisit
      Ikävä
      47
      772
    10. Olet hirviö

      Eikä kukaan saa mua muuttamaan mieltäni.
      Ikävä
      113
      716
    Aihe