MSS:n luentosali ja -aika

Mirja Salkinoja-Salonen luennoi myrkyllisistä mikrobeista, niiden elinolosuhteista ja vaikutusmekanismeista Oulun yliopistolla torstaina 22.1.2009 klo 10-11.

Paikkana on Linnanmaan luentosali TA105.

Luennosta on jaossa tiivistelmä. Luento on englannin kielellä, mutta keskustelua on ollut siitä, että tiivistelmä tulisi suomeksi.

Ennakkotietojen mukaan luennolla esiin tulevat asiat saattavat hyvinkin selittää sairastumiseen johtaneita tekijöitä sekä mikrobien eliolosuhteiden, myrkyntuottokyvyn ja myrkkyjen vaikutusmekanismien osalta.

Tervetuloa mukaan sankoin joukoin.
18672
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

elintarvikkeiden mikrobeja vaiko kosteusvauriorakennusten luentotilaisuus?

kuka tietää!

Äänestä
  • Lisäksi myös luonnossa olevia myrkyntuottajia.

    Äänestä

Vahinko, että Ouluun on sen verran matkaa ettei viitsi tunnin luennon vuoksi lähteä ajamaan reilua sataa kilometriä.
Toki jos luento olisi ollut aiemmin kysymälläni tavalla tulkittavissa "... Oulun yliopistossa" olisin kyllä ollut valmis ajamaan sinne asti.

Äänestä
  • On kai julkinen salaisuus, että Oulun yliopiston tilat eivät ole kaikilta osin kunnossa.

    Äänestä

we are in Finland and host is finnish?
Ihme orakailua ja hienostelua, että tärvellään hyvät tutkimukset siihen, että niistä luennoidaan englanniksi! Mitä hienostelua ja tietovarojen tuhlausta. Eihän meillä kansanedustajatkaan/ministerit ole mitään englanninkielen neroja.
Ollaan Suomessa, puhutaan suomeksi!

Äänestä
  • tarkoitin - prakailua-.

    Äänestä

  • vammaisillekin tulkkausta yleensä vammaisten itse hyvin järjestämisssään tilaisuuksissa ;-) Kai tähänkin voisi.

    Äänestä

  • Luento on tarkoitettu ensisijaisesti yliopiston tutkijoille. Heistä suuri osa on englanninkielisiä.

    Luento on kuitenkin vapaa kaikille ja yliopisto on halunnut tehdä muiden osallistumisen mahdolliseksi ja mahdollisimman helpoksi muuttamalla käytännönjärjestelyjä.

    Näyttää siltä, että MSS:n luennoille olisi laajempaakin kiinnostusta. Järjestäkää tilaisuus ja pyytäkää häntä luennoimaan asioista. Mirja ei välttämättä veloita luennoistaan, jos järjestäjänä on vähävaraisia sairastuneita tai yleishyödyllinen yhdistys, kuten Heli. Laittakaa pyyntöä Hengitysliiton korjausneuvojille, jotta he järjestäisivät mikrobivaurion myrkyllisyyteen liittyviä luentoja vaikka suurimmissa kaupungeissa.

    Äänestä

  • tutkijoille kirjoitti:

    Luento on tarkoitettu ensisijaisesti yliopiston tutkijoille. Heistä suuri osa on englanninkielisiä.

    hengitysliitto tai yhdistys järjestää luentosarjan
    keväällä sisäilmaongelmista. Mukana ainakin Putus, joku asianajaja ja korjausneuvojia.

    Äänestä

  • luentosarja kirjoitti:

    hengitysliitto tai yhdistys järjestää luentosarjan
    keväällä sisäilmaongelmista. Mukana ainakin Putus, joku asianajaja ja korjausneuvojia.

    Kun aikataulu, luentopaikka ja sisältö ovat selvillä, niin tänne kaivataan ilmoitusta.

    Äänestä

  • tutkijoille kirjoitti:

    Luento on tarkoitettu ensisijaisesti yliopiston tutkijoille. Heistä suuri osa on englanninkielisiä.

    Luento on kuitenkin vapaa kaikille ja yliopisto on halunnut tehdä muiden osallistumisen mahdolliseksi ja mahdollisimman helpoksi muuttamalla käytännönjärjestelyjä.

    Näyttää siltä, että MSS:n luennoille olisi laajempaakin kiinnostusta. Järjestäkää tilaisuus ja pyytäkää häntä luennoimaan asioista. Mirja ei välttämättä veloita luennoistaan, jos järjestäjänä on vähävaraisia sairastuneita tai yleishyödyllinen yhdistys, kuten Heli. Laittakaa pyyntöä Hengitysliiton korjausneuvojille, jotta he järjestäisivät mikrobivaurion myrkyllisyyteen liittyviä luentoja vaikka suurimmissa kaupungeissa.

    nyt joukolla Ouluun kuulemaan totuus asiasta, jotta lopettaisivat väärien astma-diagnoosien kirjoittelun.

    Onhan tuo päivänselvä asia, että kun myrkyt alkavat tuhoamaan immuunipuolustusta, niin siinähän on sitten kaikki taudit mahdollisia paitsi astma (heh! heh).

    Äänestä

  • kannattaisi mennä kirjoitti:

    nyt joukolla Ouluun kuulemaan totuus asiasta, jotta lopettaisivat väärien astma-diagnoosien kirjoittelun.

    Onhan tuo päivänselvä asia, että kun myrkyt alkavat tuhoamaan immuunipuolustusta, niin siinähän on sitten kaikki taudit mahdollisia paitsi astma (heh! heh).

    sairauksia tarkalleen kosteusvauriorakennuksen mikrobeista tulee vai onko niin että hänen osaamisalueensa on eri lajien tutkiminen eikä niinkään sairauksien diagnosointi.

    Äänestä

  • kantaa mitä kirjoitti:

    paitsi palstamme "astmaatikot", että jos immuunipuolustus vaurioituu myrkyllisten aminohappoantibioottien vuoksi, niin kaikki taudit ovat mahdollisia paitsi ASTMA (kuten tuossa joku asintuntija kirjoitti).

    Keuhkoputkemme ovat parhaiten suojatut. Muistamme varmasti Tuula Putuksen opetuksen eräässä julkaisussa, jota tällä palstalla on käsitelty: KAHDEKSANKERTAIN (8) PUOLUSTUSSYSTEEMI !!!
    Sitä EI petä edes se, että on nauttinut sata (100) pitkää kortisonikuuria.

    Sairautemme on jo aikoja sitten diagnosoitu, kun olemme puhaltaneet spirometriin ! Restriktiokäyrähän siihen kuvaruudulle on piirtynyt ! Se tarkoitta sitä, että mikrobimyrkkyjen aiheuttama tulehdus on keuhkojemme perifeerisissä osissa. Siis juuri siellä, missä sitä ei saisi olla. Olisipa meillä vain astma, niin siitä vain nauttimaan tehokkaita astma-lääkkeitä. Paha tulehduskin keuhkoputkesta paranisi yhdellä lyhyehköllä kortisonitablettikuurilla.

    Nämä aktinobakteerit eli sädesienet tai Bacillus-bakteeri tai Trichoderma-home tarvitsevat ravinnokseen typpeä, jotta pystyvät valmistamaan näitä myrkyllisiä aminohappoja. Tätä typpeä on saatavilla kostuneiden rakennusmateriaalien ammoniakista tai proteiineista. Näitä on levitetty rakennuskantaamme KYMMENIÄ MILJOONIA neliömetrejä, joten vakavasti sairastuneita on kymmeniä tuhansia.

    ystävällisin terveisin

    Pekka Nikkola

    Äänestä

  • nisuiisu kirjoitti:

    pistää sua 6-0.

    estää mielestäsi astman synnyn. Astmaa ei siis ole olemassakaan. Sitä ei varmaan joka ainut suomalainen tiedäkään.

    sinne Tuula Putuksen kotisivuille lueskelemaan, mitkä kaikki hometalojen mikrobit voivat aiheuttaa astmaa siitä "kahdeksankertainesta (8) puolustussysteemistä" huolimatta.

    Äänestä

  • nisuiisu kirjoitti:

    paitsi palstamme "astmaatikot", että jos immuunipuolustus vaurioituu myrkyllisten aminohappoantibioottien vuoksi, niin kaikki taudit ovat mahdollisia paitsi ASTMA (kuten tuossa joku asintuntija kirjoitti).

    Keuhkoputkemme ovat parhaiten suojatut. Muistamme varmasti Tuula Putuksen opetuksen eräässä julkaisussa, jota tällä palstalla on käsitelty: KAHDEKSANKERTAIN (8) PUOLUSTUSSYSTEEMI !!!
    Sitä EI petä edes se, että on nauttinut sata (100) pitkää kortisonikuuria.

    Sairautemme on jo aikoja sitten diagnosoitu, kun olemme puhaltaneet spirometriin ! Restriktiokäyrähän siihen kuvaruudulle on piirtynyt ! Se tarkoitta sitä, että mikrobimyrkkyjen aiheuttama tulehdus on keuhkojemme perifeerisissä osissa. Siis juuri siellä, missä sitä ei saisi olla. Olisipa meillä vain astma, niin siitä vain nauttimaan tehokkaita astma-lääkkeitä. Paha tulehduskin keuhkoputkesta paranisi yhdellä lyhyehköllä kortisonitablettikuurilla.

    Nämä aktinobakteerit eli sädesienet tai Bacillus-bakteeri tai Trichoderma-home tarvitsevat ravinnokseen typpeä, jotta pystyvät valmistamaan näitä myrkyllisiä aminohappoja. Tätä typpeä on saatavilla kostuneiden rakennusmateriaalien ammoniakista tai proteiineista. Näitä on levitetty rakennuskantaamme KYMMENIÄ MILJOONIA neliömetrejä, joten vakavasti sairastuneita on kymmeniä tuhansia.

    ystävällisin terveisin

    Pekka Nikkola

    Jutut menevät vain järjettömämmiksi päivä päivältä.

    Äänestä

  • kantaa mitä kirjoitti:

    sairauksia tarkalleen kosteusvauriorakennuksen mikrobeista tulee vai onko niin että hänen osaamisalueensa on eri lajien tutkiminen eikä niinkään sairauksien diagnosointi.

    MSS ei ota kantaa eri sairauksiin, jos vanhat merkit pitävät paikkaansa. Hän kertoo, mitä soluja ja miten myrkyt tappavat. Hän saattaa kertoa niistä asioista hyvinkin tarkasti, mutta jättää sairauksien diagnosoimisen lääkäreille.

    MSS perustaa luentonsa aina tutkimuksille, joten sieltä kuulee vastaansanomatonta julkaistua tiedettä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

muuttui kirjoitti:

Mirja Salkinoja-Salonen luennoi myrkyllisistä mikrobeista, niiden elinolosuhteista ja vaikutusmekanismeista Oulun yliopistolla torstaina 22.1.2009 klo 10-11.

Paikkana on Linnanmaan luentosali TA105.

Luennosta on jaossa tiivistelmä. Luento on englannin kielellä, mutta keskustelua on ollut siitä, että tiivistelmä tulisi suomeksi.

Ennakkotietojen mukaan luennolla esiin tulevat asiat saattavat hyvinkin selittää sairastumiseen johtaneita tekijöitä sekä mikrobien eliolosuhteiden, myrkyntuottokyvyn ja myrkkyjen vaikutusmekanismien osalta.

Tervetuloa mukaan sankoin joukoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu