Ulvilan kohtalonhetket on käsillä. Pian teidät liitetään emo-Poriin. Come to mama!
Ulvilaa ei pian
ole.
6907
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
sinäkö sen päätätkin?
minä olen kuullut kavereilta että ulvila senkun suurenee, on kohta suurempi kuin pori joka on silloin kuin pieni kyläpahanen ulvilan naapurissa.
Piste tuli lopultakin kinastelulle. Mutta kuinka paljon eipäsjuupas taistelu vahingoitti Ulvilan luotettavuutta, varsinkin tämän perustettavan uuden Ulvilan kolmessa kumppanissa?
Piste laitettiin ainoastaan Porin SOTE yhteistyölle. Kaikki neljä kaupungin/kunnan johtajaa on nyt allekirjoittaneet liittymis sopimuksen, mutta eipäsjuupas koalitio jonka näkyvän kärjen muodostaa Mäkinen, Vilpas, Virtanen ja Saarinen eivät voi vain jättää asiaa tähänkään vaan aikovat jatkossakin lyödä päätään lujasti seinään. Saas nähdä mitä vaiheita ulvilalaisten farssissa vielä kehittyy.
Ja kun paljon sattuu niin tottuu. Tapahtui ainakin niin, että yksi demari on valtuustoryhmässä vähemmän. Seuraavaksi käykin niin, että koska demarit jo ennestään kuuluvat pienempään tekniseen vaaliliittoon (joka siis vieläkin supistui ja toinen koalitio tietenkin kasvoi...) heille jää uudessa kaupunginhallituksessa enää kolme paikkaa. Samalla kokoomus vahvisti asemiaan kh:ssa ja heillä on jatkossa neljä jäsentä kuin myös kh:n puheenjohtajuus.
Ulvilan kahtia jakautuneet demarit ovat pahassa kriisissä tajuamatta sitä itse. Tai ainakin syyttävät tilanteestaan muita. Heissä itsessään ei voi olla mitään vikaa. Ovathan demarit vielä suurin puolue Ulvilassa ja sehän tietty luulisi oikeuttavan suureenkin mekkalointiin. Mutta uudet tuulet puhaltavat jo meilläkin.
Huolimatta jatkuvista takaiskuista demarikopla Jokisen ja Virtasen johtamina vie kuntaliitospäätöksen väkisin vielä kolmanteen äänestykseen, koska heidän mielestään demokratia toteutuu ainoastaan mikäli uusi valtuusto saa tehdä ratkaisevan päätöksen. Ovat jo pitkään tiedottaneet maakuntaan, että uusi valtuusto kaataa vanhan päätöksen äänin 20-15. Samoin lukemin piti äänestysten mennä myös edellisissä kahdessa kokouksessa vaan toisin kävikin. Joku laski väärin, ennenkuulumatonta.
Ei tullut pikaista käsittelyä kuntaliitoksen kaatamiselle, sote-yhteistyökin peruttiin ja kaiken lisäksi Jokisen ja Virtasen tekemä valituskin meni nurin läänissä. Ja päätä lyödään seinään jatkossakin. Demokratia on yhtä kuin ryhmäkuri, mielipiteenvapaus ei koske yksittäistä demaria. Onnea Ulvilan uusille nuorille demarivaltuutetuille, koettakaa tottua käskytykseen ja räksytykseen.
Aika hyvinhän ne sitten ovat veikanneet? Ainakin mitä nyt tossa uutisia lueskelin... Aika veivaamistahan tuo on, kun jossain vaiheessa kuitenkin tulee kunnallenne konkurssi ja sen myötä liitos.
Juu ja köyhä Pori liitetää Raumaan ku sill on paljo enempi rahhaa.