Toholammin ja Lestijärven teille.. Tiet on yhtenään kaljamalla ja vesifirman rekat tulee vastaan perävaunu väärällä kaistalla..
Onko pakko tulla kuolonuhreja ennenkuin asiaan reagoidaan!
Lintilä ei saa perkele
4
816
Vastaukset
- Mikset duunaa
kotona etäduunia?
- Lintilästä kiinni
mutta samaa mieltä olen että tienpito on luvattoman huonolla mallilla ollut tänä talvena Lestijärvi-Kannus välillä
- Mies vai hiiri?
Jos kansanedustajalla on hiukankaan arvovaltaa, hän voi vaikuttaa ensinnäkin tiemäärärahoihin, toiseksi siihen, että määrärahoja suunnataan enemmän Keski-Pohjanmaalle.
Ainakin Esko Aho rukkasi keskellä syvintä lamaa vaasalaisjohtoisen tiehallinnnon kunnostuslistaa uusiksi niin, että parannuksia tehtiin myös suomenkielisten käyttämille teille ja jopa Keski-Pohjanmaalle.
Lintilän arvovalta ei tietenkään ole pääministerin luokkaa, mutta kun se ei ole edes tavallisen rivikansanedustajan luokkaa. Lintilän äänimäärä viime vaaleissa putosi viime vaaleissa juuri siksi, että keskipohjalaiset huomasivat, ettei hän ollut kahdeksan vuoden aikana saanut aikaan eduskunnassa mitään - ei ainakaan maakunnan parhaaksi. Viimeinen nelivuotiskausikin meni Lintilältä digiboksien parissa puuhailuksi.
- Mauri on toista maata
Pikkuisen erilailla hoidetaan teitä kun heti kun mennään Keski-Suomen puolelle..
Heti rajalla on ero tienhoidossa kuin yöllä ja päivällä..
Taitaama yksi Pekkarinen vastata kymmentä lintilää..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1424361Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.382500Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1442157Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet261226Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711092- 601062
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on37964Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen63926- 48879
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies106842