OTM + YTK

Onko käytännön mahdottomuus opiskella yhtäaikaisesti oikeustieteellisestä maisterin paperit ja sitten yhteiskuntatieteistä kandin paperit valtio-opista?

Urakkanahan tuo varmasti on aika kova, mutta onko se edes käytännössä mahdollista? Käsittääkseni kuitenkin oikeustieteellisessä on aika vähän läsnäolovelvoitteita.

Tuskinpa tuosta tutkintokokombinaatiosta työelämän kannalta ainakaan haittaa olisi, mutta en tiedä olisiko siitä vaivaansa nähden hyötyä. Kuitenkin lähinnä ihan puhtaasta omasta mielenkiinnosta haluaisin molempia aineita opiskella, joten motivaatiota kyllä varsin paljon löytyisi.

Tällä hetkellä mietin kovasti, että lähtisinkö lukemaan oikeustieteitä vai valtio-oppia..

Turkuun siis olisi tarkoitus suunnata, koska Helsinkiin on paljon vaikeampi päästä sisään molempiin, vaikka varsin hyvät lähtöpisteet saankin ja motivaatiota riittää. Myöskin opiskeluista riippumattomat syyt vetäisivät Turkuun.
6819
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

onnistuu ainakin täällä ihan hyvin. Moni tekee valtsikasta toisen tutkinnon.

Äänestä
  • Turussa myös mahdollista ja ilmeisesti aika yleistäkin. Jos ei viitsi tehdä kahta tutkintoa (yksikin riittää työmarkkinoilla), niin aina voi yhteiskuntatieteellisessä opiskella sivuaineopiskelijana.

    Äänestä

Mene opiskelemaan Joensuuhun HTM:ksi, niin voit opiskella molempia aineita yhteen tutkintoon. Tästähän juuri on kysymys joensuulaisten pätevyydestä työmarkkinoilla.

Äänestä
  • sen huono tunnettuus ja huono työllistävyys verrattuna OTM:ään.. kts. edelliset ketjut aiheesta.

    Äänestä

  • Joensuun HTM on varmasti hyvä tutkinto, mutta kannattaa muistaa että se tuottaa maistereita pääosin eri tehtäviin kuin oikeustieteellinen tiedekunta. Tiettyihin virkoihin kun vaaditaan se OTM-titteli, samoin yksityisellä jos esim. asianajopuolelle havittelee.

    Tarkoitukseni ei ole nyt dissata Joensuuta, muistuttaa vain että joissain tapauksissa sillä tutkintonimikkeellä on enemmän merkitystä kuin tutkinnon sisällöllä. Ennen valinnan tekemistä kannattaa siis miettiä, mitä töitä haluaa valmistuneena tehdä.

    Äänestä

Jopas sattui, suoritin täsmälleen samat opinnot kuin mitä olit kaavaillut (OTK/OTM VTK, pääaine valtio-oppi) yhdenaikaisesti (Helsingissä). Onnistuu kyllä. Valitettavasti kyllä valtiotieteellisen opinnoista ei ole ollut itselle työllistymisen kannalta tähän mennessä mitään hyötyä, ei edes julkisella sektorilla. Tuntuu vähän, etteivät monet työnantajat arvosta/osaa arvostaa yhteiskuntatieteellistä koulutusta. Pääsykokeista sen verran, että valtiotieteelliseen on huomattavasti helpompi päästä, ja luku-urakka "inhimillinen". Miinuspuolena työllistyminen: mitä itse asiaa seurasin, osa työllistyi hyviin virkoihin julkiselle sektorille esim. ministeriöihin, mutta oli myös merkittävä osa, jolle oli vaikeata löytää koulutuksensa mukaista työtä, ja tekivät sitten hanttihommia/jatkoivat opintoja. Opintojen mielenkiinnon suhteen valtsikka oli kyllä noista kahdesta aika ylivertainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mietinnössä kirjoitti:

Onko käytännön mahdottomuus opiskella yhtäaikaisesti oikeustieteellisestä maisterin paperit ja sitten yhteiskuntatieteistä kandin paperit valtio-opista?

Urakkanahan tuo varmasti on aika kova, mutta onko se edes käytännössä mahdollista? Käsittääkseni kuitenkin oikeustieteellisessä on aika vähän läsnäolovelvoitteita.

Tuskinpa tuosta tutkintokokombinaatiosta työelämän kannalta ainakaan haittaa olisi, mutta en tiedä olisiko siitä vaivaansa nähden hyötyä. Kuitenkin lähinnä ihan puhtaasta omasta mielenkiinnosta haluaisin molempia aineita opiskella, joten motivaatiota kyllä varsin paljon löytyisi.

Tällä hetkellä mietin kovasti, että lähtisinkö lukemaan oikeustieteitä vai valtio-oppia..

Turkuun siis olisi tarkoitus suunnata, koska Helsinkiin on paljon vaikeampi päästä sisään molempiin, vaikka varsin hyvät lähtöpisteet saankin ja motivaatiota riittää. Myöskin opiskeluista riippumattomat syyt vetäisivät Turkuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu