Palstalla on viime aikoina keskusteltu ujon käyttäytymisestä ihastumistilanteissa. Avaan nyt keskustelua siitä, miten minä ujona (tyttönä) voisin kertoa kiinnostukseni toiselle. Onko täällä ujoja, jotka ovat rohjenneet jotenkin kertoa toiselle, että on kiinnostunut hänestä? Miten olette asian ilmaisseet, kasvokkain tai kenties kirjoittamalla? Tai kertokaa muista kokemuksistanne ja mielipiteistänne. Ja tarkoitan tässä nyt ihan alkuvaiheen aloitteita ja selviä viestejä, jossa tuloksena on joko parempi tutustuminen toiseen tai sitten ei.
Epäilyjä ja kysymyksiä riittää, kuten: Uskallanko ottaa riskiä? Onko jo liian myöhäistä? Entä jos hän seurustelee? Ei kai omat vahvat tunteet johdu yksinäisyydestä tai läheisyyden kaipuusta? Luinko aiempia vihjeitä ja eleitä oikein vai olivatko ne sittenkään mitään? Mitä sitten, jos hän ei ole minusta kiinnostunut?
Mitä sen jälkeen, jos hän kertoo haluavansa tutustua minuun? Kelpaanko sittenkään? Mokaanko, jos kirjoitan hänelle? Mitä minusta sen jälkeen ajatellaan? Mitä jos luovutan, annanko itselleni koskaan anteeksi?
Tuleeko enää ketään muuta, josta olisin yhtälailla kiinnostunut? Lisäksi vaivaa se, jos joudun muuttamaan paikkakunnalta - tuleeko siitä sitten kaukosuhde tai suhdetta ollenkaan...tai onko kaiken yrittäminen tällöin edes oikein toista kohtaan?
Miten sitten asian voisi ilmaista (kirjoittamalla)? Viestin ei tulisi olla vain heitto, muttei liian runollinenkaan. Varmaankin sopivan neutraali ja tunnusteleva, mutta persoonallinenkin, toki tietenkin sellainen, josta asia on ymmärrettävissä.
Olen siis itse tilanteessa, jossa punnitsen puoleen ja toiseen kiinnostuksen kertomisesta toiselle. Ainoa keino kertoa on jokin muu kuin kasvokkain tapahtuva, koska tuskin tulen henkilöä näkemään (aiemmin näin silloin tällöin, viimeksi pari kuukautta sitten), ja muutenkin suoraan kysyminen olisi hyvin epätodennäköistä ujoudestani johtuen. Viime näkemästäkin on jo sen verran aikaa, että se alkaa tehdä tästä vielä hankalampaa, kun en saa lisävihjeitä toisen tunteiden tasosta.
En ole koskaan tehnyt tällaista - saati seurustellut. Oikeastaan koko ajatuskin sotii vastaan luonnettani. Minähän olen ujo ja arka, en spontaani riskin ottaja. Mietin aina (useasti) ennen kuin teen jotakin. Epäilen vahvasti, että koskaan uskaltaisin tehdä tällaista tunteiden julkistamista vielä näin epävarmahkossa tilanteessa. Pystyykö tätä edes järjellä käsittelemään...asian ratkeaminen suunta tai toiseen voisi olla helpottavaa, mutta äärimmäisen vaikeaa on päästä yli kaikista estävistä "vaistoista". Minua rankaistaan nyt asioista, joita jätin aiemmin tekemättä tai näyttämättä.
Älä mene pois,
ajatuksista vaikein.
Istun paikoillani ihan hiljaa,
voin odottaa.
Älä mene pois,
vaikka tietenkin pelkään.
Minulla on niin kovin kipeä sydän tänään.
Tule niin kuin ennen,
varoittamatta.
On elämäni ollut kauan paikoillaan.
Päivät vuosiksi kun vaihtuu,
samat virheet teen aina.
Minulla on niin kovin kipeä sydän tänään.
Minä tahdon sinuun sukeltaa,
tahdon tietää, minä tahdon uskaltaa.
Vaikka huimaa periks anna en,
enää mietin kestäisinkö sen.
Minä tahdon sinuun sukeltaa,
tahdon tietää, minä tahdon uskaltaa.
Vaikka huimaa periks anna en,
tämän kerran kestäisin mä sen,
kestäisin mä sen.
Minulla on niin kovin kipeä sydän tänään.
Minä tahdon sinuun sukeltaa,
tahdon tietää, minä tahdon uskaltaa.
Vaikka huimaa periks anna en,
tämän kerran kestäisin mä sen,
kestäisinkö sen.
Älä mene pois.
Älä mene pois,
ajatuksista vaikein.
- Lauluyhtye Rajaton -
(kappale kuunneltavissa: http://www.deezer.com/track/ala-mene-pois-T561744 )
Epäilyjä ja kysymyksiä riittää, kuten: Uskallanko ottaa riskiä? Onko jo liian myöhäistä? Entä jos hän seurustelee? Ei kai omat vahvat tunteet johdu yksinäisyydestä tai läheisyyden kaipuusta? Luinko aiempia vihjeitä ja eleitä oikein vai olivatko ne sittenkään mitään? Mitä sitten, jos hän ei ole minusta kiinnostunut?
Mitä sen jälkeen, jos hän kertoo haluavansa tutustua minuun? Kelpaanko sittenkään? Mokaanko, jos kirjoitan hänelle? Mitä minusta sen jälkeen ajatellaan? Mitä jos luovutan, annanko itselleni koskaan anteeksi?
Tuleeko enää ketään muuta, josta olisin yhtälailla kiinnostunut? Lisäksi vaivaa se, jos joudun muuttamaan paikkakunnalta - tuleeko siitä sitten kaukosuhde tai suhdetta ollenkaan...tai onko kaiken yrittäminen tällöin edes oikein toista kohtaan?
Miten sitten asian voisi ilmaista (kirjoittamalla)? Viestin ei tulisi olla vain heitto, muttei liian runollinenkaan. Varmaankin sopivan neutraali ja tunnusteleva, mutta persoonallinenkin, toki tietenkin sellainen, josta asia on ymmärrettävissä.
Olen siis itse tilanteessa, jossa punnitsen puoleen ja toiseen kiinnostuksen kertomisesta toiselle. Ainoa keino kertoa on jokin muu kuin kasvokkain tapahtuva, koska tuskin tulen henkilöä näkemään (aiemmin näin silloin tällöin, viimeksi pari kuukautta sitten), ja muutenkin suoraan kysyminen olisi hyvin epätodennäköistä ujoudestani johtuen. Viime näkemästäkin on jo sen verran aikaa, että se alkaa tehdä tästä vielä hankalampaa, kun en saa lisävihjeitä toisen tunteiden tasosta.
En ole koskaan tehnyt tällaista - saati seurustellut. Oikeastaan koko ajatuskin sotii vastaan luonnettani. Minähän olen ujo ja arka, en spontaani riskin ottaja. Mietin aina (useasti) ennen kuin teen jotakin. Epäilen vahvasti, että koskaan uskaltaisin tehdä tällaista tunteiden julkistamista vielä näin epävarmahkossa tilanteessa. Pystyykö tätä edes järjellä käsittelemään...asian ratkeaminen suunta tai toiseen voisi olla helpottavaa, mutta äärimmäisen vaikeaa on päästä yli kaikista estävistä "vaistoista". Minua rankaistaan nyt asioista, joita jätin aiemmin tekemättä tai näyttämättä.
Älä mene pois,
ajatuksista vaikein.
Istun paikoillani ihan hiljaa,
voin odottaa.
Älä mene pois,
vaikka tietenkin pelkään.
Minulla on niin kovin kipeä sydän tänään.
Tule niin kuin ennen,
varoittamatta.
On elämäni ollut kauan paikoillaan.
Päivät vuosiksi kun vaihtuu,
samat virheet teen aina.
Minulla on niin kovin kipeä sydän tänään.
Minä tahdon sinuun sukeltaa,
tahdon tietää, minä tahdon uskaltaa.
Vaikka huimaa periks anna en,
enää mietin kestäisinkö sen.
Minä tahdon sinuun sukeltaa,
tahdon tietää, minä tahdon uskaltaa.
Vaikka huimaa periks anna en,
tämän kerran kestäisin mä sen,
kestäisin mä sen.
Minulla on niin kovin kipeä sydän tänään.
Minä tahdon sinuun sukeltaa,
tahdon tietää, minä tahdon uskaltaa.
Vaikka huimaa periks anna en,
tämän kerran kestäisin mä sen,
kestäisinkö sen.
Älä mene pois.
Älä mene pois,
ajatuksista vaikein.
- Lauluyhtye Rajaton -
(kappale kuunneltavissa: http://www.deezer.com/track/ala-mene-pois-T561744 )
Vastaukset 9
Vanhimmat
niin noita juttuja joutuun käymään läpi.
Täytyy olla fakiiri ellei asia vaivaa jos toista kohtaan on tunteita. Sitä miettii väkisin ajatteleeko toinen samoin ja mitä siitä seuraa.
Jos kuitenkin luen tarinaasi oikein niin vähän vaikuttaisi siltä kyllä että olet kaukoihastunut tähän henkilöön ja se johtuu enemmän yksinäisyydestä kuin välttämättä todellisesta kiinnostuksesta tuohon henkilöön. Varmaan kiellät tämän kun sanon tuon mutta varsinkin ne ujommat enemmän yksin olevat kokevat noita joissa heille tulee tunne että jos antavat tämän yhden karata niin koskaan ei tule toista mahdollisuutta yms.
Valitettavasti ihmissuhdetta ei voi perustaa sellaiselle vaan täytyy ottaa askel taaksepäin ja ajatella että tapahtui mitä hyvänsä suuntaan tai toiseen niin saatat kohdata/et saata kohdata jonkun toisen. Sitä kun ei tiedä. Tämä tilaisuus on yksi muiden joukossa mutta jos se on yhä edelleen olemassa niin sen voi yrittää käyttää. Kuitenkaan en hirvittävästi lataisi odotuksia sille.
Mutta mutta...kuitenkin sinun sisäisten lukkojen aukaisemisessa tuon riskin ottaminen voisi tehdä hyvää. Olipa lopputulos mikä hyvänsä sinulle tulisi tunne että kykenet vastaavaan. Sinun ei tule olla liian huolissasi siitä että mitkä tasan tarkkaan tunteesi olevat tai että kestävätkö ne loppuelämän. Ainut mitä tarvitset on riittävästi kiinnostusta että teet aloitteen.
Itseasiassa kuulostat tavallista rohkeammalta tytöltä koska moni tyttö/nainen ei uskalla tehdä aloitetta eikä edes harkitse moista vaihtoehtoa koska se on heille "miesten tehtävä". He selittävät millä tahansa keinolla sitten jälkeenpäin itselleen (tiedän tämän kun olen kuullut) että miksi he eivät tehneet itse asialle mitään. Monesti siihen liittyy kohtalonomaisia ajatuksia ettei mies ollut se oikea tai että mies oli pölvästi eikä välittänyt tarpeeksi kun ei tehnyt asialle mitään eikä suhteesta olisi joka tapauksessa tullut hänen kanssaan mitään joten hyvä ettei tehnyt aloitetta. Ihminen kun selittää pettymyksiä ja omia tekemättömyyksiään itselleen aina parhain päin.
Sitä aina huolettaa miten toinen ottaa viestin vastaan ja mitkä seuraukset siitä ovat mutta toisaalta se saattaa auttaa sinua eteenpäin vaikka hän sanoisikin ettei ole kiinnostunut. Te ette tule myöskään jatkossa näkemään joten ei ole sitäkään ongelmaa että olisi toinen vaikea tavata jos nuo asiat paljastaa.
En tiedä suhteenne tilasta joten viestin laatua on vaikea kommentoida. Sen kannattaa olla lyhyt ja ytimekäs jossa vain kysyt suoraan onko hän vaikkapa varattu ja haluaisiko hän vaikka tavata, ottaa yhteyttä treffien muodossa. Ei mitään tunteiden tunnustuksia, lurituksia tai muuta sellaista. Hyvin yksinkertaista johon on myös aika kivuton vastata.
Sanonpahan vain ettei kannata liikaa odotella asialta koska selvästi et myöskään itse tiedä mitä haluat mutta ehkä tuon tekeminen helpottaisi sinua jatkossa näyttämään tunteita toisissa tilanteissa vaikka tämä ei johtaisi mihinkään.
Jollakin tavalla et voi ehkä "epäonnistua" ollenkaan vaan vastasipa hän mitä hyvänsä, onnistut ja "ylität" itsesi.
Kiitos kommentistasi ja ajatuksen aiheista! Samoin kiitän myös muista tähän mennessä tulleista kannustuksista.
Aivan, tämä dilemma ei koske vain ujoja, vaan ketä tahansa. Sanavalmiskin ihminen voi ihastuksissaan ujostella ja pohdiskella samoja kysymyksiä. Itselleni tästä on ehkä tullut myös koetinkivi ujouteni osalta, koska haluaisin olla helpommin lähestyttävä sekä rohkeammin oma tunteva itseni.
En tiedä, onko kaukoihastunut vähän liian kaukainen käsite tilanteeseeni. Niin, kiellän oletuksesi. Olen ollut henkilön kanssa jonkin verran tavallaan "samoissa porukoissa", tosin en juuri jutellut hänen kanssaan - näin epämääräisesti ilmaisten. Tiedän kuitenkin jotakin hänestä ja ollut sen verran lähietäisyydellä, että olen voinut "tarkkailla" häntä ja hänen käyttäytymistään. Miksi en ole sitten yrittänyt jutella hänelle? Sitä olen miettinyt minäkin, hänhän on ihan rento tyyppi. Ujouttani en ole uskaltanut, varsinkaan muiden seurassa. Olen jopa kelannut mielessäni kohtaamisia taaksepäin ja miettinyt, mitä olisi pitänyt tehdä toisin - yrittänen opettaa jotakin itselleni.
Toki voisi myös sanoa, että yksinäisyys voi tehdä tehtävänsä, jolloin alkaa kuvittelemaan liikoja. Toisaalta enhän ihastu jokaiseen vastaantulijaan tai puolituttuun - se on vain se joku tunne joidenkin kohdalla. Tämä ei ole ensi-ihastukseni, mutta niitä vahvoja ensimmäisiä. Edellisten kanssa en ole edennyt, joten minunhan tulisi tietää, että muitakin voi tulla...samalla tietty katumus aiemmista tekemättä jättämisistä kaihertaa taka-alalla ja takaraivossa kumajaa, että nyt on tehtävä jotain, ettei tulos ole taas tyhjä. Ja olen itsekseni pohtinutkin, onko tässä jotakin vai onko se vain itsekehiteltyä lumetta. Ehkä elämäntilanteeni ja muunlaiset kokemukset pyrkivät olemaan jarruna. Saatan myös epäröidä siksi, että olen (pintapuolisesti) "tuntenut" henkilön jo mielestäni tarpeeksi kauan ja ajattelen, että jommankumman olisi jo pitänyt tehdä jotain asian hyväksi. Tilaisuuksia ei kylläkään ole ollut tarjolla loputtomiin eikä se aina ole niin yksioikoista.
Tosiaan mielestäni nainenkin voi olla aloitteen tekijä. Hassua on, että en oikeastaan ole ajatellut tätä kirjoittamisen mahdollisuutta kuin vasta nyt, kun en ole nähnyt henkilöä vähään aikaan. Ehkä silloin aiemmin ajatteli, että asia selviäisi tavatessa...ongelmana tällöin on voinut olla se, ettei ole päässyt olemaan hänen kanssaan kahdenkeskisesti.
Riskinotto tosiaan voisi auttaa minua avautumaan olipa lopputulos mikä tahansa eikä tässä sinänsä ole seurauksiakaan. Henkisesti voi valmistautua myös kieltävään vastaukseen. Näin ajatellen helppoa, mutta toteutus vielä ontuu enkä tietenkään halua toimittaa asiaa pelkän riskinoton/kokemuksen takia.
Näillä asioilla ei leikitä.
Moi, minulla ihastuminen nostaa ilmoille samoja ajatuksia kuin sinulla. Minusta olisikin varsin ystävällistä, jos voisit jollain tapaa vinkata hänelle tunteittesi tasosta. Olivatpa tunteesi enemmän tai vähemmän vahvat, osaa hän takuulla arvostaa elettäsi.
I can't wait
To be with you
No I just can't sit still,
Are we there yet?
Takes me back,
I remember
Such a magical place
It was all you...
http://www.youtube.com/watch?v=j32nWSEwJEU
(aika nätti, ihastujan tuntuja kuvaava kappale)
Hyvää Ystävänpäivää!
Samoja asioita pohdin minäkin. Tosin ei tässä ole ketään jolta haluaisi kysyä. Joskus on ollut, ja silloin on miettinyt noita asioita. Muakin pelottaa eniten se, että jos toinen jo seurustelee. Helpompaa olisi kuulla että "ei kiitos, haluan olla vielä sinkkuna/ei kiitos..". Kyllä minä ujona miehenä ainakin pitäisin siitä, että joskus naiset tulisivat kysymään. Joitakin vuosia sitten tuli muutaman kerran pakit kun kerroin kiinnostukseni. Ehkä sitä on tullut entistäkin varovaisemmaksi ja opettelee vaan sietämään tätä yksin köpöttelemistä. Kyllähän se välillä ahdistaa, mutta tarvittaessa otetaan rauhoittavia.
Kysy vaan. Et menetä mitään, saatat ainoastaan voittaa. Kaksi kuukautta ei ole aika eikä mikään, jos on tosi kyseessä. Kysymällä huomaat itsekin, ettet ole ujo ja arka.
Älä tee ujoudestasi mitään asiaa, vaan ota yhteyttä sillä tavalla kuin sinusta luontevalta tuntuu. Joko kasvotusten, kirjoittamalla tai vaikka soittamalla. Jos haluat kertoa tunteistasi niin kerro (en tajua miten kukaan siitä voisi loukkaantua), tai voithan vain yksinkertaisesti kysyä, kuten edellä kirjoittanut ehdotti, jos tapaisitte vaikka kahvihetken merkeissä. Itse olen ajoittain ujo, mutta mikäli satun kohtaamaan ihastuttavan ihmisen, kerron toki tunteistani seurauksista välittämättä.
Sillä seurauksia ei ole, tai sitten ne voivat olla oikeinkin positiivisia :)
Voi kuinka suloista. Kirjoita ehdottomasti, sehän olisi vallan kaunis ele.
Esitit joitakin ajatelmia. Ei ole myöhäistä ollenkaan, monestihan ihmiset odottavat pitkään(ihan vuosiakin haikailevat/katselevat toista), sitten kohtalo jotenkin heittää heidät erilleen, eivätkä edes tapaa. Surullista..
Omien tunteiden ilmaiseminenhan on jotain aivan hienointa - ei mitenkään noloa yms...miten voisikaan olla? Mielestäni olisi todellakin oikeutettua kertoa, vaikka tulisin muuttoa tai semmoista. Rohkeutta sinulle, vaikka "huimaa" niin ota vaan se askel eteenpäin.
Kaikkea hyvää ja toivottavasti ois onnea :)
PS. nätti kappale ! niiin kuvastanut minuakin
Minun mielestäni ei ole mitään väliä miten ihastumisestaan kertoo. Itse miehenä olisin ainakin ikionnellinen, jos joku joskus kertoisi olevansa ihastunut minuun, kertoi asian sitten suoraan kasvotusten tai kirjoittamalla tai ihan miten vain. Kirjoittaminen saattaisi jopa olla parempi vaihtoehto (riippuen toki millainen se kohde on), sillä jos itse ujona olisin kiinnostunut jostakin tytöstä ja hän tulisi kertomaan, että on myös ihastunut minuun, niin saisin varmaan sydänkohtauksen tai ainakin menisin aivan sekaisin.. Kirjoitettuun viestiin taas ehtii hieman totutella ja pystyy sitten toimaan järkevästi.
Päädyit sitten kertomaan asian millä tavoin vain (toivottavasti) niin suosittelen sanomaan ihan suoraan miten asiat on. Eli kertoa että on ihastunut/kiinnostunut ja haluaisi tutustua paremmin ja ehdottaa että toinen lähtisi vaikka kävelylle tai jonnekin. Mitään vihjailua ym. missä olisi jotain tulkinnan varaa en haluasi saada.
Onko jotenkin outoa, jos hankkii numerotiedustelusta tms. ihastuksen numeron/osoitteen, jotta voisi ottaa häneen yhteyttä? Tai siis mitähän se toinen tällaisesta ajattelee, jos ei tunneta kovin hyvin ja yhtäkkiä tuleekin vaikkapa kirje kotiin...