Olipa taas...

...paljon ala-arvoisia kirjoituksia tuolla alapuolella. Ehkäisyjuttu on poikinut paljon asiattomia, vääristeleviä ja halventavia kirjoituksia. Sielunvihollinen on kavala. Se nähään päivän kuumimmassa puheenaiheessakin. Ihmisoikeuksia loukataan "ehkäisykiellolla". Mikä semmonen kielto on? Minulla on 9 lasta, jotka olen ottanut vastaan lahjoina. Vaikka osa on ulkona JUmalan valtakunnasta, ovat he silti rakkaita ja rukouksen lapsia. En koskaan edes ajatellut, että olisin ehkäissyt. Se oli ihanaa aikaa, kun tuli vauvoja. Sitä elämän parasta aikaa. Nyt olen jo mummo ja nautin näistäkin päivistä. Lapsenlapset tuovat iloa elämään. Saa sylitellä niitä pikkuisia ja joskus hoitaakin, että vanhemmat pääsevät menoihinsa. Sydämestään uskovat äidit ja isät kyllä ymmärtävät, että kuuliaisuus on parempi kuin uhri. Kannattaa vielä kilvoitella hetken, sillä pääsemisemme päivä on lähellä. Katsokaa vaan maailman menoa, niin ymmärrätte, että ei ole pitkä kauas...
9393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

että hyvä kun menee hyvin. On lapset ja lapsenlapset ja taivaskin odottaa. Mitäpä sitä muuta ihminen elämältä toivoisikaan. Anna anteeksi, jos me muut haluamme elämältä muutakin. Älä sitten viitsi meitä ehkäiseviä tuomita.

Äänestä
  • ..iloni ja uskoni ilmi, tuomitsenko minä sinut/teidät?

    Äänestä

Eikä me saada enää lapsia, kun ikää tulee kun Jumala on niin säätänyt hedelmällisyysajan, joka loppuu jo pian 40 v täytettyä. Lyhyt aika se on n. 20 vuotta jolloin voi lapsia saada.
Nyt saamme mummuina ja pappoina nauttia lapsenlapsista ja heidän onnestaan.
Kaikella on aikansa..

Äänestä

ei ole ulkona Jumalan valtakunnasta. Älä sinä mummo perkele ala lukea lakia lapsillesi!

Äänestä

Ihania, suloisia, silosia kirkassilmä-pulloposkia. Heitäkö ei saisi maailmaan päästää?
Huoli ei ehkäisystä ole vl:llä, mutta sitäkin enemmän muilla, kaikki muutkin huolet vl.ien tekemisistä ja tekemättä jättämisistä. Voi raasuparkoja, kun eivät käsitä vapautta, vaan elävät kahleissa.

>>>>Se oli ihanaa aikaa, kun tuli vauvoja. Sitä elämän parasta aikaa.>>>>

Äänestä

Jokainen vanhoillislestadiolaiseen tutustunut tietää kyllä, mikä on vl-opin julma ja moraaliton ehkäisykielto. Ehkäisy luokitellaan murhan synniksi, joka on melkoisen absurdia hommaa.

Kirjoituksestasi ei voi olla välittymättä totaalinen empatiakyvyttömyys; minulla menee hyvin näin, viis muista?

>> Sydämestään uskovat äidit ja isät kyllä ymmärtävät, että kuuliaisuus on parempi kuin uhri.

Äänestä
  • Mutta voihan asian vääristää noin?

    "Jeesus lupasi uupuneille levon hänen luonaan (Matt. 11:28) Missä on jatkuvaan raskauskierteeseen ja lastenhoitoon uupuneiden vl-äitien lepo?"

    Vastasit ensin ja kysyit sitte?Lookista.Joo. Pääasia, että saa mollata vl:iä?

    Äänestä

Mutta keskusteleussa ei ole siitä ollut kyse, ettt ketään kiellettäisin hankkimasta suurta perhettä. Toki niin ovi halutessaan tehdä eikä siinä olemitäään pahaa. Varmaan ihan kivaa!

Vaan kyse on nyt siitä, että perheen koko tulee olla jokaisen henkilökohtainen asia. Johon ei uskonliikkeellä ole lupa millään lailla puuttua.
Eikä se voi väittää, että Raamattu kieltäisi ehkäisyn. Ei sitä kieltoa ole Raamatusta kukaan löytänyt.

Eivät edes vl-puhujat!

Iloitse sinä rauhassa suuresta perheestäsi.

Äänestä

>kuuliaisuus on parempi kuin uhri.

Riippuu toki siitä minkä pillin mukaan hyppii. Eri päiden äärivaihtoehtoja ovat Raamattu ja Päivämies.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mie Hellinen kirjoitti:

...paljon ala-arvoisia kirjoituksia tuolla alapuolella. Ehkäisyjuttu on poikinut paljon asiattomia, vääristeleviä ja halventavia kirjoituksia. Sielunvihollinen on kavala. Se nähään päivän kuumimmassa puheenaiheessakin. Ihmisoikeuksia loukataan "ehkäisykiellolla". Mikä semmonen kielto on? Minulla on 9 lasta, jotka olen ottanut vastaan lahjoina. Vaikka osa on ulkona JUmalan valtakunnasta, ovat he silti rakkaita ja rukouksen lapsia. En koskaan edes ajatellut, että olisin ehkäissyt. Se oli ihanaa aikaa, kun tuli vauvoja. Sitä elämän parasta aikaa. Nyt olen jo mummo ja nautin näistäkin päivistä. Lapsenlapset tuovat iloa elämään. Saa sylitellä niitä pikkuisia ja joskus hoitaakin, että vanhemmat pääsevät menoihinsa. Sydämestään uskovat äidit ja isät kyllä ymmärtävät, että kuuliaisuus on parempi kuin uhri. Kannattaa vielä kilvoitella hetken, sillä pääsemisemme päivä on lähellä. Katsokaa vaan maailman menoa, niin ymmärrätte, että ei ole pitkä kauas...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu