Ystäviä?

Heippa,

Löytyisiköhän täältä mahdollisia kavereita? Minua rupesi nyt tässä yöllä kyllästyttämään tämä minun nykyinen elämäntilanteeni oikein urakalla, joten päätin että siihen pitää tulla jokin muutos. Ajattelin, että internetistä se muutos on varmaankin helpointa aloittaa, niin päätin sitten tulla tänne etsimään uusia ystäviä :) Jos täällä vaikka olisikin sellaisia ihmisiä ketkä ovat myöskin kyllästyneet yksinäisyyteen ja etsivät kavereita?
No minun pitäisi sitten varmaan kertoa itsestäni jotain myöskin. Hmm… No minä olen siis opiskelija Helsingistä ja muutin tänne noin puolitoista vuotta sitten. Vähän yksinäiseksi tunnen oloni, kun ei minulla ole täällä oikein kavereita :/ Enkä ole oikein opiskelujenkaan kautta tutustunut ihmisiin. Olen kyllä luonteeltani sosiaalinen sitten, kun olen voinut johonkin ihmiseen tutustua, mutta aluksi olen melko ujo.
Kerronpas sitten vielä vaikka asioita mistä pidän. No ainakin elokuvista, musiikista ja valokuvauksesta. Näitä asioita on kyllä paljon muitakin :) Olen kiinnostunut vähän kaikenlaisista asioista, mutta nuo kolme ovat varmaan sellaisia ykkösharrastuksia. Valokuvaus varsinkin. Ja elokuvat ovat sellainen toinen intohimoni. Niitä minä rakastan.
No mutta. En kirjoittele enempiä tällä kertaa. Minulla ei ole sinulle mitään erityisiä vaatimuksia, mutta olisi tietysti kiva, jos olisit vähän saman henkinen ja asuisit jossain Etelä-Suomessa :) Voisi sitten ehkä tavatakin joskus. Sukupuolella ja iällä ei niinkään ole väliä, tai no sanotaan vaikka että 18-vuotiaat ja sitä vanhemmat ihmiset voisivat olla sellaisia, ketkä ovat minun kanssa samassa elämäntilanteessa :) Itse olen siis 21-vuotias poika.
Terveisin: [email protected]
0293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

~~~~ kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu