pohjalla. Kun täytyy vanhoja "kehäraakkeja" Kiurua, Hautamäen Jussia ja Lindströmiä käyttää. He ovat motivaationsa hypänneet ei heistä tule enää huippuhyppääjiä. Ottaisivat Niemen tapaisia nuoria mukaan enemmäm noitten raakkien tilalle. Heillä riittää vielä motivaatioita ja intoa tulla huipulle.... kohta tuo Ahosen Jannen poikakin läpilaskijat voittaa..
Vastaukset 2
- Paras voittaa
Kyllä kaikille hyppääjille tulee antaa mahdollisuus näyttää kilpailukunto! Luulen että niin vanhat kuin nuoret hyppääjät ovat harjoitelleet lujasti. Kaikilla on myös halu menestyä mutta teknikka ja henkinen puoli tökkii.
On todellakin totta että Suomen mäkihyppy on kapealla pohjalla. Mutta näin on aina ollut ja tulee olemaan. Välissä meillä oli jopa useita mitalittomia arvokisoja 1960 - 1970 luvuilla ennen kuin Nykäsen Matti ja muut sankarit nosti Suomen huipulle.
Monet kisat on yksi onnistuja pelastanut. Mitallin tullessa unohdetaan heikommin pärjännet.
Tällä hetkellä on kolme varmaa MM-kisoihin lähtijää. Neljäs ja viides täytyy valita huolella. Päivän kunto ratkaisee, kenellä alkaa hyppy kulkea sen tulee päästä kisoihin.
Joukkuemäkeen tarvitaan nyt heti neljä hyvää hyppääjää! Tulevaisuuden kisoihin valitaan sitten sen ajan paras joukkue. MM-kisoista ei haeta enää kokemusta, siellä taistellaan mitalleista.
Nuorille hyppääjille on kyllä runsaasti Continentaali-cup:ia ja MC-kisoja hankkia kokemusta.- Eikö voisi korjata.
Harjoittelu. (lisää jo kesällä)
- voimaharjoitus
- henkinen koulutus
- tekniikka harjoitus
Kilpailu.
- edl.iltana nukkumaan klo 10
- henkinen valmius( valmentaja)
- hyvä suksihuolto
- ja mäkeen.
Kiihokkeeksi lisää hintaa, niin että pystyy harjoittelemaan täysipainoisesti.
Vanhoille asennevammaisille potkut.
Jälkikasvu turvattava. Heille kilpailuja joiden tuloksia julkaistaan mediassa. Parhaat palkitaan rahalla eikä tinatuoilla. Valmentajille bonuspalkat.
Jos ei ala tapahtumaan, niin minä tulen täältä ja annan kaikille mäkivalmentajille sekä johtajille turpaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1131403
- 45921
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r133704- 70676
- 67626
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.115525Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e101485Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32478- 34477
- 55468
- 5468
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 52413
- 42410