Kävin tuossa männä viikolla kehityskeskustelun Herra Apulaisjohtajan kanssa. Puitiin viime vuotta ja sovittiin tulostavoitteista tulevalle. Hurahti pari tuntia tosi rattoisasti.
Kun täällä nyt koko ajan tuntuu jatkuvan samojen asioiden jauhanta (RÄYH), niin ehdotan samaa käytäntöä. Itse kukin kertokoon, mitä muilta toivoo ja miten itse aikoo toimia, jotta asioista voisi pulinoida asioina.
Minä lupaan pyrkiä siihen, etten tieten tahtoen loukkaa ketään. Muilta toivon, että löytäisitte kanssapulinoijista ainakin yhden positiivisen puolen.
Kehityskeskustelu
61
1909
Vastaukset
- Virtuaalikoneistaja
määrä taitaa jäädä vähäiseksi.
Tässä kethussa olevien kommenttien perusteella sinut tuntuu jo lokeroidun johonkin, valitettavasti, olet varmasti vastannut ja kommentoinut väärään keskusteluuan ja ainakin väärälle nikille.
Omasta puolestani haluan vain huvitella palstalla, en suostu muodostamaan mielipiteitä muista keskustelijoista muuta kuin täällä näkyvien kirjoitusten perusteella.
Minulle palsta on vain keskustelua varten, ei ystävyyssuhteiden muodostamista varten.
Toivoisin että vain asiat riitelee, ei ihmiset.noista samoista syistä itekkin rekisteröidyin. Eikä mielipiteitä voi muodostaa kuin kirjoitusten perusteella. Jatkuva riidankylväminen rupes vaan tökkimään, joten ajattelin kokeilla kepillä jäätä. Toiveita saa siis esittää, kenen nikeille ei saa vastata, perusteltuna kiitos!
Jotensakin hauskaa tulla lokeroiduksi, kun koko ajan on kuienkin vain oma hömelö itsensä :))hinski kirjoitti:
noista samoista syistä itekkin rekisteröidyin. Eikä mielipiteitä voi muodostaa kuin kirjoitusten perusteella. Jatkuva riidankylväminen rupes vaan tökkimään, joten ajattelin kokeilla kepillä jäätä. Toiveita saa siis esittää, kenen nikeille ei saa vastata, perusteltuna kiitos!
Jotensakin hauskaa tulla lokeroiduksi, kun koko ajan on kuienkin vain oma hömelö itsensä :))olla sama kirjoittaako puskista tai rekattuna. kuitenkin väitetään ett pusikosta kirjoitetaan. tai ainakin sitten ollaan multinikkejä.
jos jollakin on suurta huvia siitä itselleen että esiintyy useana persoonana niin minun puolesta tehköön. ei se ainakaan minun eläämäni sotke.
minulle voisit jättää vastaamatta joskus jos sinun on pakko kirjoittaa semmosia että pitää nauraa niin että lihakset kipeytyy ;-))))- Virtuaalikoneistaja
majorica kirjoitti:
olla sama kirjoittaako puskista tai rekattuna. kuitenkin väitetään ett pusikosta kirjoitetaan. tai ainakin sitten ollaan multinikkejä.
jos jollakin on suurta huvia siitä itselleen että esiintyy useana persoonana niin minun puolesta tehköön. ei se ainakaan minun eläämäni sotke.
minulle voisit jättää vastaamatta joskus jos sinun on pakko kirjoittaa semmosia että pitää nauraa niin että lihakset kipeytyy ;-))))me kirjoitamme kuitenkin aina vain "nikin" kanssa, olkoon siinä nikissä mitä kirjaimia tahansa.
Tottakai kirjoitusten perusteella luomme mielikuvan kanssakirjoittajasta, joku on huumorintajuinen, joku erittäin sanavalmis, joku yltiöpäisen suorasanainen, joku diplomaattisempi, mutta yhtäkaikki, kaikki vain luomiamme mielikuvia, ja todellisuudessa emme voi tietää minkälainen persoona nikin taakse kätkeytyy, joten se on aina vain nikki jonka kanssa kirjoitamme. majorica kirjoitti:
olla sama kirjoittaako puskista tai rekattuna. kuitenkin väitetään ett pusikosta kirjoitetaan. tai ainakin sitten ollaan multinikkejä.
jos jollakin on suurta huvia siitä itselleen että esiintyy useana persoonana niin minun puolesta tehköön. ei se ainakaan minun eläämäni sotke.
minulle voisit jättää vastaamatta joskus jos sinun on pakko kirjoittaa semmosia että pitää nauraa niin että lihakset kipeytyy ;-))))samaa sanoi Herra Apulaisjohtajakin kehityskeskustelussa, kun ilmoitti, että mun Tavoitteiksi laitetaan ehdottomasti, et kettuilu hänelle täytyy lopettaa ;);)
hinski kirjoitti:
samaa sanoi Herra Apulaisjohtajakin kehityskeskustelussa, kun ilmoitti, että mun Tavoitteiksi laitetaan ehdottomasti, et kettuilu hänelle täytyy lopettaa ;);)
mitään tulis jos te kaikki työpäivät vaan nauratte. eli viisas pomo ;-)
majorica kirjoitti:
mitään tulis jos te kaikki työpäivät vaan nauratte. eli viisas pomo ;-)
johtua siitä, että sanoin Herra Apulaisjohtajaa sattuneista syistä pässiksi :)
Virtuaalikoneistaja kirjoitti:
me kirjoitamme kuitenkin aina vain "nikin" kanssa, olkoon siinä nikissä mitä kirjaimia tahansa.
Tottakai kirjoitusten perusteella luomme mielikuvan kanssakirjoittajasta, joku on huumorintajuinen, joku erittäin sanavalmis, joku yltiöpäisen suorasanainen, joku diplomaattisempi, mutta yhtäkaikki, kaikki vain luomiamme mielikuvia, ja todellisuudessa emme voi tietää minkälainen persoona nikin taakse kätkeytyy, joten se on aina vain nikki jonka kanssa kirjoitamme.käytiin jossain yhteydessä kiivasta keskustelua teemalla "Hämärtääkö virtuaalitodellisuus käsitystä kanssakäymisestä".Kun kirjoitellaan nikkien kansa, niin onko oikeus kirjoittaa mitä tahansa loukkaavaa? Siirtyykö tässä todellisuudessa aikaansaadut käsitykset myös elävään elämään? Onko sielläkin kohta "oikeus" kohdella muita samalla tavalla kuin nyt täälläkin osassa keskusteluja näyttää käyvän?
hinski kirjoitti:
johtua siitä, että sanoin Herra Apulaisjohtajaa sattuneista syistä pässiksi :)
kovin kehittävältä ;-))))))
- Virtuaalikoneistaja
hinski kirjoitti:
käytiin jossain yhteydessä kiivasta keskustelua teemalla "Hämärtääkö virtuaalitodellisuus käsitystä kanssakäymisestä".Kun kirjoitellaan nikkien kansa, niin onko oikeus kirjoittaa mitä tahansa loukkaavaa? Siirtyykö tässä todellisuudessa aikaansaadut käsitykset myös elävään elämään? Onko sielläkin kohta "oikeus" kohdella muita samalla tavalla kuin nyt täälläkin osassa keskusteluja näyttää käyvän?
vastata tuohon vain omasta puolestani, minun käytökseni ei juurikaan muutu täällä netissä.
Olen aika suorasanainen niin täällä kuin reaalielämässä, mielipiteeni asioista ovat elämänkokemuksen kautta muodostuneet ja ne ovat aina samanlaiset, en tietoisesti pyri loukkaamaan ketään, tiedän toki että ihmiset ovat erilaisia, jotkut saattavat loukkaantua ja kokea yleisellä tasolla olevat mielipiteet henkilökohtaisiksi, mutta niin se on reaalielämässäkin. majorica kirjoitti:
kovin kehittävältä ;-))))))
tiedän. Ainahan se menee niin, jos asian irrottaa yhteydestään. Tulee se kuuluisa "lukee kuin piru Raamattua" -ilmiö. Me juteltiin nimittäin myös teletapeista ;)))
Virtuaalikoneistaja kirjoitti:
vastata tuohon vain omasta puolestani, minun käytökseni ei juurikaan muutu täällä netissä.
Olen aika suorasanainen niin täällä kuin reaalielämässä, mielipiteeni asioista ovat elämänkokemuksen kautta muodostuneet ja ne ovat aina samanlaiset, en tietoisesti pyri loukkaamaan ketään, tiedän toki että ihmiset ovat erilaisia, jotkut saattavat loukkaantua ja kokea yleisellä tasolla olevat mielipiteet henkilökohtaisiksi, mutta niin se on reaalielämässäkin.tulkitsee viestin oman reppunsa kautta. jos se "reppu pullottaa pelkkää shittiä" niin sellainen on sitten tulkintakin.
hinski kirjoitti:
tiedän. Ainahan se menee niin, jos asian irrottaa yhteydestään. Tulee se kuuluisa "lukee kuin piru Raamattua" -ilmiö. Me juteltiin nimittäin myös teletapeista ;)))
ja siksi olikin ihan pakko kommentoida.
Virtuaalikoneistaja kirjoitti:
vastata tuohon vain omasta puolestani, minun käytökseni ei juurikaan muutu täällä netissä.
Olen aika suorasanainen niin täällä kuin reaalielämässä, mielipiteeni asioista ovat elämänkokemuksen kautta muodostuneet ja ne ovat aina samanlaiset, en tietoisesti pyri loukkaamaan ketään, tiedän toki että ihmiset ovat erilaisia, jotkut saattavat loukkaantua ja kokea yleisellä tasolla olevat mielipiteet henkilökohtaisiksi, mutta niin se on reaalielämässäkin.alkoi varmaan "netissä kasvaneista nuorista".
Ja kyllähän suomalaiseen perusluonteeseen tuntuu usein kuuluvan sen pohtiminen, että mitähän tuokin musta ajattelee. Sen huomaa itsessäkin. Vetäsin keskellä kirkasta päivää liukkaalla jalkakäytävällä kunnon lipat. En ehtinyt edes miettiä sattuiko, kun jo kuikuilin kuinka moni huomas :)- kihveli3
Olen jo aiemmin sanonut, että vastaan tai jätän vastaamatta itse valitsemiini viesteihin. Ja just VIESTEIHIN. Ja yritän pysyä päätöksessäni, että vastaan vain nickien viesteihin (mutta heikkoluonteisena saatan joskus sortua ja sen sallin itselleni)
Itse miellän myös palstan keskustelua varten, ystävät on ihan muualla kuin tällä palstalla. Mutta ainahan se on mukavampaa "keskustella" positiivisten nickin kanssa.
Tottakai täältäkin saattaa joku löytää ihan oikean ystävän, koiraihmisiähän kaikki varmaan ovat. Mutta itse tulen tänne oikeastaan vaan höpöttämään omiani ja katselemaan mitä muille kuuluu.
Joten iloista päivän jatkoa =) - kihveli3
majorica kirjoitti:
tulkitsee viestin oman reppunsa kautta. jos se "reppu pullottaa pelkkää shittiä" niin sellainen on sitten tulkintakin.
yhtään osaa ottaa "lunkisti" niin kaikki näyttää musta/valkoiselta. Minulla on varmaan niin outo huumorintaju, että jotkut asiat täälläkin on oikeastaan naurattanut enemmän kuin vihastuttanut. Oikeastaan ainoa mikä herätti suuttumusta oli tuo mummut kassalla-juttu...
- kihveli3
hinski kirjoitti:
tiedän. Ainahan se menee niin, jos asian irrottaa yhteydestään. Tulee se kuuluisa "lukee kuin piru Raamattua" -ilmiö. Me juteltiin nimittäin myös teletapeista ;)))
mutta en pysty enään katsomaan luonto-ohjelmiakaan saamatta hepulia- siellä sanotaan aina "yllinkyllin"... Ja Teletapithan syö "YLLINKYLLIN tappileipää"....KÄÄÄK!!!! (repii hiuksiaan ihan raivona...)
kihveli3 kirjoitti:
mutta en pysty enään katsomaan luonto-ohjelmiakaan saamatta hepulia- siellä sanotaan aina "yllinkyllin"... Ja Teletapithan syö "YLLINKYLLIN tappileipää"....KÄÄÄK!!!! (repii hiuksiaan ihan raivona...)
mä joskus netissä pelailin sellaista mukavaa räiskintää, mis kohteena oli teletapit...
- Myy-Pikkuinen
pulinapalsta on niin kehittymätön että mietin miksi yleensä enää kirjoittelen tänne...täällä eletään kivikautta. Ei ole edes hymiöitä... =)
- kihveli3
hinski kirjoitti:
ja ISOHALI, siirryttäiskö nykyaikaan ja vaadittais palstalle ikiomat hymiöämpärit?
Ja niitä hymiöitä pitää olla PALJON!!! Mutta nyt näkemiin, mies vaatii päästä koneelle. Tuo minun teletappi-juttu oli kuulemma liikaa =) Täällä pitäisi kuulemma puhua järkeviä :-))))))
- Manta.Elviira

...tilipi... ... Minä olen hirveä Rölli. On mulla metsässä tölli"... ...
Sorkky mutta teletappi luiskahtaa kovin helposti tilipitappiin! :-)
-*Rölli vaan vie pidemmän korren! :-D- Manta.Elviira kirjoitti:
...tilipi... ... Minä olen hirveä Rölli. On mulla metsässä tölli"... ...
Sorkky mutta teletappi luiskahtaa kovin helposti tilipitappiin! :-)
-*Rölli vaan vie pidemmän korren! :-D-minä tahdon kalifiksi kalifin paikalle ;)
- Manta.Elviira
hinski kirjoitti:
minä tahdon kalifiksi kalifin paikalle ;)
kunhan jätät mun kamelitkin rauhaan. :-)
Manta.Elviira kirjoitti:
kunhan jätät mun kamelitkin rauhaan. :-)
kyllä vähän iso tavoite olla, kun multa puuttuu Saunabad. Ja kotona on vain noita Rantanplaneja, ei edes yhtä villakoiraa ;))
Ja mä tykkään enemmän alpakoista- Manta.Elviira
hinski kirjoitti:
kyllä vähän iso tavoite olla, kun multa puuttuu Saunabad. Ja kotona on vain noita Rantanplaneja, ei edes yhtä villakoiraa ;))
Ja mä tykkään enemmän alpakoistakeräämiseen kannattaa ollakin enemmän keskittynyt.
Onhan niiden villakin paljon paljon arvokkaampaa kuin mitä kamelien taikka vuohien.
Tietynlaiset koiruudet löytynee sieltä mistä isäntäsäkin. Samankaltaisella mentaliteetillä varustetut.
Villakoirat ihan varteenkäypiä koirarotuna... Manta.Elviira kirjoitti:
keräämiseen kannattaa ollakin enemmän keskittynyt.
Onhan niiden villakin paljon paljon arvokkaampaa kuin mitä kamelien taikka vuohien.
Tietynlaiset koiruudet löytynee sieltä mistä isäntäsäkin. Samankaltaisella mentaliteetillä varustetut.
Villakoirat ihan varteenkäypiä koirarotuna...joskus vitsinä, että sitten kun kasvan isoksi ja muutan maalle niin alan kasvattamaan kauraa ja viljelemään angorakaneja. Nyt asun maalla ja kaveri (joka kasvattaa alpakoita) ehdotti, että kanien lisäksi alpakat olisi hyvä ajatus.
Ja olet oikeassa, mulla ja Rantanplaneilla on paljon yhteistä. Esim. tuo kärsivällisyys on sama kuin hyeenalla raadon kimpussa. Eikä koko päivää millään jaksa olla vakavana :)
Villakoirissa olen aina ihaillut niiden älykkyyttä ja ylvästä ulkomuotoa, siksi ne ei kai olekaan mun rotu- Manta.Elviira
hinski kirjoitti:
joskus vitsinä, että sitten kun kasvan isoksi ja muutan maalle niin alan kasvattamaan kauraa ja viljelemään angorakaneja. Nyt asun maalla ja kaveri (joka kasvattaa alpakoita) ehdotti, että kanien lisäksi alpakat olisi hyvä ajatus.
Ja olet oikeassa, mulla ja Rantanplaneilla on paljon yhteistä. Esim. tuo kärsivällisyys on sama kuin hyeenalla raadon kimpussa. Eikä koko päivää millään jaksa olla vakavana :)
Villakoirissa olen aina ihaillut niiden älykkyyttä ja ylvästä ulkomuotoa, siksi ne ei kai olekaan mun rotupitäisi olla raadon -ruoan, jota halajaa- kimpussa niin humori voisi kadota nälän myötä alta aikayksikön! :-)
Rantanplanit tarvitsevat, kuten muut neljällä jalalla kulkevat muutkin oliot, pidemmän hermokeston kuin yhden päivän.
Ja toisinaan sen lisäksi enemmän taikka vähemmän muuta kuin kuin ripauksen vakavaa mieltä.
:-)
Taidan olla aikas tylsä tyyppi,kun en lupaa mitään.Ja voin sen ihan näin sanoa,eikä edes tarvi poistaa hetkenpäästä viestiä.Tosin en tiedä,kun en ole koskaan poistellut,miten se homma edes hoituu.Ei ole vissiin ollut tarvettakkaan o_O
Tai no,jatkan valitsemallani tiellä.Enkä siitä huonoa omatuntoa kanna :O)ihmeessä pitäis klikata asiattomaksi, jos perustellusti esittää oman mielipiteensä?
Ja kukin tallatkoon ihan valitsemallaan polulla :)hinski kirjoitti:
ihmeessä pitäis klikata asiattomaksi, jos perustellusti esittää oman mielipiteensä?
Ja kukin tallatkoon ihan valitsemallaan polulla :)Sitä mieltä minäkin olen.
Jotenkin kun vaan olen sitä mieltä,että sen verran ei olis pahitteeksi seistä omien sanomisien takana,ettei niitä sitten tartte hätäpäissään kohtapuolin poistella.
Ja toisten viestit voisi jättää rauhaan.Pitäisi olla vaan joku yksi taho,joka viestit poistaa,ja silloin ihan säännöissä määrätyistä syistä.
Ai niin,ja rekkauspakko.Ja siihenkin niin,että voi vain yhen rekata itselleen.
Josko jäis noit turhat jauhamiset kuka jauhaa,ja millä milloinkin,edes hiukan vähemmäksi.
Että näin,räyh :=)
siihen ja tuohon suuntaan niin töissä kuin muuallakin elämässä, mutta lupaan pyhästi että pulinapalstan suhteen en aio kehittyä mitenkään. :D Rajalliset ne on meikäläisenkin rahkeet...
luvattu. Musta on yllä jo jonniinlainen saavutus, että kohta ½ tuntia on vierähtänyt ilman suursotaa :)
lähden tästä metsään koirien kans. Ja sit tartun tenttikirjaan. Aiheena tais olla dialogisuus vuorovaikutussuhteissa :)))
majorica kirjoitti:
kenen kirjaa luet. olisi kiva tietää mitä alaa luet vaikkakin ymmärrän jos et vastaa.
ei mua niin haittaa, vaikka joku tunnistaiskin. Eli kirja on Kaarina Mönkkösen Vuorovaikutus: dialoginen asiakastyö ja tutkinto sosiaalialan ylempi ammattikorkea
hinski kirjoitti:
ei mua niin haittaa, vaikka joku tunnistaiskin. Eli kirja on Kaarina Mönkkösen Vuorovaikutus: dialoginen asiakastyö ja tutkinto sosiaalialan ylempi ammattikorkea
kirjallisuutta olen itsekkin lukenut. sillä kiinnostaa.
ehkäpä sitten vastaavanlaisen koulutuksenkin olen käynyt. mielenkiintoinen ala. tsemppiä sinulle. oletko jo miettinyt mihinkä päin ammatti suunnistaa?majorica kirjoitti:
kirjallisuutta olen itsekkin lukenut. sillä kiinnostaa.
ehkäpä sitten vastaavanlaisen koulutuksenkin olen käynyt. mielenkiintoinen ala. tsemppiä sinulle. oletko jo miettinyt mihinkä päin ammatti suunnistaa?ihan jatkaa tämän nykyisinkin tekemäni päihdetyön parissa :)))
- 6+6
hinski kirjoitti:
ihan jatkaa tämän nykyisinkin tekemäni päihdetyön parissa :)))
Samaa mieltä.
- löytyy ......
muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
- Manta.Elviira
noita kehityskeskusteluja on ihan aiheellista tehdä tasaisin väliajoin sekä työelämässä että siviilissä.
Tutkiskella mistä tullaan ja mihin on tarkoitus pyrkiä. Ja tarkoitushan luulisi olevan suunnistaa parempaan tulevaisuuteen.
Lupauksista ja toiveista sitten...
Pyrin jatkamaan rauhaisaa elämää itseni kuten toistenkin kanssa, huolimatta siitä onko tuo elämä sitten reaalia taikka virtuaalista tällaisten pulinapalstojenkin muodossa.
Ja toiveena olisi, ettei kukaan, itseni mukaan lukien, aina sanallisestikaan "tarttuisi sanasta miestä, sarvesta härkää" eikä "antaisi samalla mitalla takaisin" "silmä silmästä" vaan pitäisi mielessä "tarttis vähä ajatella ensin".kehityskeskustelua pitäisi tosiaankin tehdä itsensä kanssa. miettiä että mitä tahtoo suhteiltaan ja mitä itse on valmis antamaan?
jotkut osaa pyytää ja antaa anteeksi. jotkut taas ei. minusta olis kamalaa jos joku viha hammasta aina kolottaisi.
"Ja toiveena olisi, ettei kukaan, itseni mukaan lukien, aina sanallisestikaan "tarttuisi sanasta miestä, sarvesta härkää" eikä "antaisi samalla mitalla takaisin" "silmä silmästä" vaan pitäisi mielessä "tarttis vähä ajatella ensin".
Viisaita sanoja! koitan muistaa.- Manta.Elviira
majorica kirjoitti:
kehityskeskustelua pitäisi tosiaankin tehdä itsensä kanssa. miettiä että mitä tahtoo suhteiltaan ja mitä itse on valmis antamaan?
jotkut osaa pyytää ja antaa anteeksi. jotkut taas ei. minusta olis kamalaa jos joku viha hammasta aina kolottaisi.
"Ja toiveena olisi, ettei kukaan, itseni mukaan lukien, aina sanallisestikaan "tarttuisi sanasta miestä, sarvesta härkää" eikä "antaisi samalla mitalla takaisin" "silmä silmästä" vaan pitäisi mielessä "tarttis vähä ajatella ensin".
Viisaita sanoja! koitan muistaa.että viha käy sydämen päälle.
Miten vihan yht'äkkinen ilmaantuminen saisi sydämen rytmin yks'kaks' sekoamaan ihan auttamattomasti tai miten tasainen vihaisuus kiihdyttäisi alvariinsa ja turhaan sydämen toimintaa... :-) Manta.Elviira kirjoitti:
että viha käy sydämen päälle.
Miten vihan yht'äkkinen ilmaantuminen saisi sydämen rytmin yks'kaks' sekoamaan ihan auttamattomasti tai miten tasainen vihaisuus kiihdyttäisi alvariinsa ja turhaan sydämen toimintaa... :-)en pidä ollenkaan mistään vihan pitämisestä.
minusta on kamala ajatus että joku ihminen vihaa minua :-(
vihaa olen joskus tuntenut mutta aikani mietittyä ja järkeiltyä sekin häviää. viha ja katkeruus pilaa elämän.- koiram.pulinat
Manta.Elviira kirjoitti:
että viha käy sydämen päälle.
Miten vihan yht'äkkinen ilmaantuminen saisi sydämen rytmin yks'kaks' sekoamaan ihan auttamattomasti tai miten tasainen vihaisuus kiihdyttäisi alvariinsa ja turhaan sydämen toimintaa... :-)Kauniita sanoja ja teoriaa;))
Mutta totuus on usein niin ihmeellistä.
Niinhän se punppu hyppii. Joku palstalainen on kuulemma joutunut paniikkihäiriöön palstan asioiden takia. Omin sanoin on täällä sen kertoillut. Siitähän on hyvä jatkaa. Marttyyrikuolemaa tuskin palstan takia kukaan saa.
Ja kun banni iskee, niin sehän on vähintään syöpä tai ainakin vakava hengenahdistus;)) - Manta.Elviira
koiram.pulinat kirjoitti:
Kauniita sanoja ja teoriaa;))
Mutta totuus on usein niin ihmeellistä.
Niinhän se punppu hyppii. Joku palstalainen on kuulemma joutunut paniikkihäiriöön palstan asioiden takia. Omin sanoin on täällä sen kertoillut. Siitähän on hyvä jatkaa. Marttyyrikuolemaa tuskin palstan takia kukaan saa.
Ja kun banni iskee, niin sehän on vähintään syöpä tai ainakin vakava hengenahdistus;))kauniita sanoja taikka teoriaa pitäisi olla ajatellen puhtaasti tätäkään virtuaalipalstaa.
Jos "kaikkensa antaa" tällekin palstalle ja saa kuvailemiasi seuraamuksia niin huonosti on palstalaisen kantimet itse elämään.
Kuinka huonosti on asiansa palstan/netin ulkopuolella?
Toisaalta sitten, eihän tosielämässäkään mitään tärkeää ja arvokasta vihalla saavuteta?
on ainakin mun työpaikalla olleet ihan hyviä, rakentavia ja tuloksellisia. :))) Niissä ei tosin jäädä kaivelemaan vuosien takaisia juttuja vaiks ne miten ois raivostuttaneet sillon. Ne on käsitelty ja ne saa olla.
Samaa toivoisin tältä palstalta. Jokainenhan päättää ihan ite asenteestaan ja suhtautumisestaan muitten kirjoituksiin. Ei oo pakko vastata vaikka miten ottais kupoliin, ellei oo muuta sanottavaa kuin se iänikuinen räkyttäminen. Kaikki voi valita, kantaako katkeruutta mukanaan vai antaako tilaa ilosemmille asioille. Ite en ainakaan jaksais olla jatkuvasti katkera ja kärttyinen, se syö ihmistä ja vaikuttaa elämään hyvinkin negatiivisesti kaikilla osa-alueilla.
Omalta kohdaltani yritän olla puolueeton. Tai olisko "monipuolinen" parempi sana? ;)
Miten kukakin tekstejäni tulkitsee ei ole enää mun vallassani. Se on jokaisen lukijan itse päätettävissä oleva asia. Pilke silmässä täällä kirjottelen silloin tällöin, ei pidä mun juttuja ottaa niin haudanvakavasti. :D
Mun elämässä on ainakin tärkeempiä asioita kuin joku nettipalsta. Jos täällä tahtomattaan joutuu riitoihin jonkun kanssa, ei heiluta mun elämää mitenkään. Siks toivoisin, ettei muutkaan kokis tätä palstaa niin vakavana juttuna että pitää veripäissään tapella ja hakea oikeuksiaan.ihan fanittaa sua :))
Olen tuosta kaikesta niin samaa mieltä
Enkä kyllä lupaa unohtaa pilkettä kuuna kullan valkeana . En vaikka Ken käskisihinski kirjoitti:
ihan fanittaa sua :))
Olen tuosta kaikesta niin samaa mieltä
Enkä kyllä lupaa unohtaa pilkettä kuuna kullan valkeana . En vaikka Ken käskisiMä oon saanu fanin!!! Tässähän melkein punastuu... :)))
Noista käskytyksistä...en oikeesti voi ymmärtää, että joku muka vois määrätä kuka täällä mitenkin ja kelle kirjottelee. Ei vaan mahdu mun ajatusmaailmaan noin omituinen toiminta. Ite en oo saanu yhtään ainokaista "käskyä", vaiks oon vastaillu kelle sattuu ja mitä sattuu. En oikeen jaksa uskoa, että niitä muillekkaan satelis. Ainakaan siinä määrin kuin välillä antaa itsensä ymmärtää. :D
Ei unohdeta sitä pilkettä! Vaikka Ken käskiskin, niin eihän sillä mitään sananvaltaa enää oo. Sehän joutu luopumaan autostaan ja talostaankin ajat sitten. ;)))Puskalissu kirjoitti:
Mä oon saanu fanin!!! Tässähän melkein punastuu... :)))
Noista käskytyksistä...en oikeesti voi ymmärtää, että joku muka vois määrätä kuka täällä mitenkin ja kelle kirjottelee. Ei vaan mahdu mun ajatusmaailmaan noin omituinen toiminta. Ite en oo saanu yhtään ainokaista "käskyä", vaiks oon vastaillu kelle sattuu ja mitä sattuu. En oikeen jaksa uskoa, että niitä muillekkaan satelis. Ainakaan siinä määrin kuin välillä antaa itsensä ymmärtää. :D
Ei unohdeta sitä pilkettä! Vaikka Ken käskiskin, niin eihän sillä mitään sananvaltaa enää oo. Sehän joutu luopumaan autostaan ja talostaankin ajat sitten. ;)))helota, tai helota vaan ei ole oikein muuten tänään aurinkoa näkynyt :)
Musta on oikeastaan vielä hämmästyttävämpää, et ton tyyppiset käskytykset voi joku ottaa ihan tosissaan. Tosin tänään kuulin, että olen jo itse leima otsassa, kun olen vääriin viesteihin vastannut, evvk.
Juu Ken tietää, että huono mäihä ;)))- etninen.rek.
Puskalissu kirjoitti:
Mä oon saanu fanin!!! Tässähän melkein punastuu... :)))
Noista käskytyksistä...en oikeesti voi ymmärtää, että joku muka vois määrätä kuka täällä mitenkin ja kelle kirjottelee. Ei vaan mahdu mun ajatusmaailmaan noin omituinen toiminta. Ite en oo saanu yhtään ainokaista "käskyä", vaiks oon vastaillu kelle sattuu ja mitä sattuu. En oikeen jaksa uskoa, että niitä muillekkaan satelis. Ainakaan siinä määrin kuin välillä antaa itsensä ymmärtää. :D
Ei unohdeta sitä pilkettä! Vaikka Ken käskiskin, niin eihän sillä mitään sananvaltaa enää oo. Sehän joutu luopumaan autostaan ja talostaankin ajat sitten. ;)))Ei kannattaisi sinunkaan puhua suuta suuremmalla.
Kyllä ne paimenkirjeet ovat olleet aivan totta ja tähän päivään asti.
Valitettavasti.
Kuule, jos ihminen on luonteeltaan jo tietynlainen yms. niin miten voisi muuttua yht´äkkiä . Voi tietysti hetken olla aah niin ihana ja positiivinen.
Täytyy myöskin huomioida tuo nettiriippuvaisuuden vaikutus kirjoittajan psykeen.
Se on kuule kova tiputus reaali-elämään, kun huomaa, että se pulinapalsta kauniine satuineen ei viekään elämää eteenpäin, vaan karu totuus on kotona ja siinä ympärillä.Valitettavasti.
Sellaista tämä reaalielämä vaan on. etninen.rek. kirjoitti:
Ei kannattaisi sinunkaan puhua suuta suuremmalla.
Kyllä ne paimenkirjeet ovat olleet aivan totta ja tähän päivään asti.
Valitettavasti.
Kuule, jos ihminen on luonteeltaan jo tietynlainen yms. niin miten voisi muuttua yht´äkkiä . Voi tietysti hetken olla aah niin ihana ja positiivinen.
Täytyy myöskin huomioida tuo nettiriippuvaisuuden vaikutus kirjoittajan psykeen.
Se on kuule kova tiputus reaali-elämään, kun huomaa, että se pulinapalsta kauniine satuineen ei viekään elämää eteenpäin, vaan karu totuus on kotona ja siinä ympärillä.Valitettavasti.
Sellaista tämä reaalielämä vaan on.just yksi niistä asioista, jotka hiukka rassaa. Kaikki esittää vain epämääräisiä vihlailuja siitä, mitä on tapahtunut. Ilmeisesti siis tässä virtuaalimaailmassa jatkossakin riidellään ja saadaan paniikkihäiriökohtauksia
etninen.rek. kirjoitti:
Ei kannattaisi sinunkaan puhua suuta suuremmalla.
Kyllä ne paimenkirjeet ovat olleet aivan totta ja tähän päivään asti.
Valitettavasti.
Kuule, jos ihminen on luonteeltaan jo tietynlainen yms. niin miten voisi muuttua yht´äkkiä . Voi tietysti hetken olla aah niin ihana ja positiivinen.
Täytyy myöskin huomioida tuo nettiriippuvaisuuden vaikutus kirjoittajan psykeen.
Se on kuule kova tiputus reaali-elämään, kun huomaa, että se pulinapalsta kauniine satuineen ei viekään elämää eteenpäin, vaan karu totuus on kotona ja siinä ympärillä.Valitettavasti.
Sellaista tämä reaalielämä vaan on.mitä puhelen. :) Mun mielestä se on vaan niin absurdi ajatus, että joku jakelee paimenkirjeitä. Vielä absurdimmalta tuntuu, että joku tosissaan toimii niiden mukaan! :D Mutta, elämä on! Ja kirjottamani oli mun mielipide asiasta ja sellasena pysyy.
Nyt pyydän jo etukäteen anteeksi, mulla ei oo tapana puuttua kirjotusvirheisiin, mutta tuo teki asiasta jokseenkin hauskan: etninen... Hetken mietin, onko se kirjoitusvirhe vai tarkoittaako jotain muuta ;))) Ei pahalla, mutta sai hymyilemään :)- etninen rek.
hinski kirjoitti:
just yksi niistä asioista, jotka hiukka rassaa. Kaikki esittää vain epämääräisiä vihlailuja siitä, mitä on tapahtunut. Ilmeisesti siis tässä virtuaalimaailmassa jatkossakin riidellään ja saadaan paniikkihäiriökohtauksia
Siksi onkin ERITTÄIN outoa, että sellaiset ns. uudet kirjoittajat kantavat huolta ja ottavat kantaa näihin vanhoihin juttuihin, mistä eivät tiedä höläyksen pöläystä. Näkevät vain sen mitä NYT on palstalla. Vaikka siellä on sellaiseta shittiä, mitä EI IKINÄ muualla sallittaisi , kun tietää historian, ei siis kenenkään suusta sallittaisi.
Aikoinaan monikin ehdotteli meetinkiä palstan puistteissa - ei saanut enemmistöä - valitettavasti.
Siellähän olisi itse saanut katsoa kenen kanssa synkkaa .
Monin mukava tyyppi on jäänyt pois, valitettavasti.
Tällä palstalla on monta niin tässä pulinoiden valheellisessa virtuaalielämässä elävää tyyppiä, että eiköhän tässä riitä osaltani totuudet tällä palstalla.
"Kun on puhdas omatunto, voi yöt nukkua hyvin "
eikä tarvitse puolison nicillä kurkkia gallerioita ;))))))) - etninen rek.
Puskalissu kirjoitti:
mitä puhelen. :) Mun mielestä se on vaan niin absurdi ajatus, että joku jakelee paimenkirjeitä. Vielä absurdimmalta tuntuu, että joku tosissaan toimii niiden mukaan! :D Mutta, elämä on! Ja kirjottamani oli mun mielipide asiasta ja sellasena pysyy.
Nyt pyydän jo etukäteen anteeksi, mulla ei oo tapana puuttua kirjotusvirheisiin, mutta tuo teki asiasta jokseenkin hauskan: etninen... Hetken mietin, onko se kirjoitusvirhe vai tarkoittaako jotain muuta ;))) Ei pahalla, mutta sai hymyilemään :)Absudri tai ei , mutta se on TOTTA !
Siinä juuri näkee sen, että en ymmärrä, miksi ns. ´uudet kirjoittajat´puuttuvat näihin asioihin, kun eivät tiedä asioista hölkäsen pöläystä - vieläkään.
Ja tuo kirjoitusvirhe nikissäni on tarkoituksella, koska täällä on näköjään monta ent.rekattua kirjoittajaa - niin ajattelin erottua heistä, eikös se ole aina mukavampi, kun käyttää samaa nikkiä, vaikka olisikin rekkaamaton ! etninen rek. kirjoitti:
Siksi onkin ERITTÄIN outoa, että sellaiset ns. uudet kirjoittajat kantavat huolta ja ottavat kantaa näihin vanhoihin juttuihin, mistä eivät tiedä höläyksen pöläystä. Näkevät vain sen mitä NYT on palstalla. Vaikka siellä on sellaiseta shittiä, mitä EI IKINÄ muualla sallittaisi , kun tietää historian, ei siis kenenkään suusta sallittaisi.
Aikoinaan monikin ehdotteli meetinkiä palstan puistteissa - ei saanut enemmistöä - valitettavasti.
Siellähän olisi itse saanut katsoa kenen kanssa synkkaa .
Monin mukava tyyppi on jäänyt pois, valitettavasti.
Tällä palstalla on monta niin tässä pulinoiden valheellisessa virtuaalielämässä elävää tyyppiä, että eiköhän tässä riitä osaltani totuudet tällä palstalla.
"Kun on puhdas omatunto, voi yöt nukkua hyvin "
eikä tarvitse puolison nicillä kurkkia gallerioita ;)))))))ns. uudet kirjoittajat muuten kiinnostuisi, mutta aika vähiin jäävät, jos kirjoittelu jää pelkälle p...anheittotasolle. Ja varsinkin, jos saa kuulla kuuluvansa ns. väärään leiriin. Miten sitä voi kuulua yhtikäs mihinkään, kun ei ole edes historiaa koko palstalla? Jotensakin sitä on huuli pyöreenä ihmettelemässä...
etninen rek. kirjoitti:
Absudri tai ei , mutta se on TOTTA !
Siinä juuri näkee sen, että en ymmärrä, miksi ns. ´uudet kirjoittajat´puuttuvat näihin asioihin, kun eivät tiedä asioista hölkäsen pöläystä - vieläkään.
Ja tuo kirjoitusvirhe nikissäni on tarkoituksella, koska täällä on näköjään monta ent.rekattua kirjoittajaa - niin ajattelin erottua heistä, eikös se ole aina mukavampi, kun käyttää samaa nikkiä, vaikka olisikin rekkaamaton !"uudet kirjoittajat" puututaan niihin siks, kun ne samat riidat sylkee aina silmille ketjussa kuin ketjussa. Ei voi olla huomaamatta. :) Asiasta en tosiaankaan tiedä hölkäsen pöläystä, eikä ees kiinnosta. Mulle on aivan sama, mistä täällä on vuosia sitten tapeltu ja tapellaan edelleen. Mutta ei kait ois liikaa toivottu, että ne tappelut pysyis omissa ketjuissaan eikä liki jokasessa joku ala aukomaan päätään jollekkin! Sitten ei "meidänkään" tarttis puuttua niihin jos niitä ei joka paikkaan kylvettäis.
Ohos, oonkos mä nyt ite lokeroinut itteni? Täällähän on myös joku "Te" ja "Me" -jako olemassa... :D
Ja kyllä, mukavampaa käyttää samaa nikkiä, oli sitten rekattu tai ei :)Puskalissu kirjoitti:
mitä puhelen. :) Mun mielestä se on vaan niin absurdi ajatus, että joku jakelee paimenkirjeitä. Vielä absurdimmalta tuntuu, että joku tosissaan toimii niiden mukaan! :D Mutta, elämä on! Ja kirjottamani oli mun mielipide asiasta ja sellasena pysyy.
Nyt pyydän jo etukäteen anteeksi, mulla ei oo tapana puuttua kirjotusvirheisiin, mutta tuo teki asiasta jokseenkin hauskan: etninen... Hetken mietin, onko se kirjoitusvirhe vai tarkoittaako jotain muuta ;))) Ei pahalla, mutta sai hymyilemään :)no, kerrotaan nyt tässä sitten että olen itsekin saanut ilmeisesti sellaisen "paimenkirjeen" mistä täällä jaksetaan jauhaa, aikoja sitten, oikein siihen kunnon ratsuväki tulee -aikaan. :) Ja aivan kuten kirjoitit, kaikkein absurdein ajatus ei ole se kirje vaan se että joku alkaisi toimia sen mukaan. Ja tämä oli minun mielipide silloin ja on edelleen. Toivon mukaan ihan kohteliaasti jättäydyin silloin kaikenlaisen palstanohjailutoiminnan ulkopuolelle, EIKÄ todellakaan ole kukaan siihen milloinkaan painostanut eikä pakottanut.
- etninen rek.
hinski kirjoitti:
ns. uudet kirjoittajat muuten kiinnostuisi, mutta aika vähiin jäävät, jos kirjoittelu jää pelkälle p...anheittotasolle. Ja varsinkin, jos saa kuulla kuuluvansa ns. väärään leiriin. Miten sitä voi kuulua yhtikäs mihinkään, kun ei ole edes historiaa koko palstalla? Jotensakin sitä on huuli pyöreenä ihmettelemässä...
Minä kyllä seurailen erilaisia koirapalstoja ja kommentoin kyllä käsiteltävään koira-asiaan,jos minulla jotain kokemuksen antamaa tietoa asiasta on.
Henkilökohtaisiin juttuihin en ole ikinä lähtenyt.
Jos joku ottaa yhteyttä sähkäriini ja haluaa tavata esim.seuraavassa näyttelyssä, niin ok. sitten käydään kahvilla - tai sit ei.
Elämähän on valintoja täynnä - täytyy vaan elää omaa reaali-elämää- eikä antaa valtaa minkäänlaisille virtuaali-tyypeille.
Elämä on. Nyt suljen koneen. Koirani haluavat viedä minut mukanaan ulkoilemaan ;)). Ursa kirjoitti:
no, kerrotaan nyt tässä sitten että olen itsekin saanut ilmeisesti sellaisen "paimenkirjeen" mistä täällä jaksetaan jauhaa, aikoja sitten, oikein siihen kunnon ratsuväki tulee -aikaan. :) Ja aivan kuten kirjoitit, kaikkein absurdein ajatus ei ole se kirje vaan se että joku alkaisi toimia sen mukaan. Ja tämä oli minun mielipide silloin ja on edelleen. Toivon mukaan ihan kohteliaasti jättäydyin silloin kaikenlaisen palstanohjailutoiminnan ulkopuolelle, EIKÄ todellakaan ole kukaan siihen milloinkaan painostanut eikä pakottanut.
että ainoo oikea tapa toimia tollasten "paimenkirjeiden" suhteen on juuri se, miten sinä(kin) toimit. Toivon siis, että muillakin ollut järkeä tehdä niin. Tuntuu vaan niin hullulta moinen... :D Eihän tää palsta niillä kirjeilläkään parane =D
- kannatan,osallistun
Jatkan asiasllista linjaani edelleen.
Perustellen sanomani, taidan jättää jatkossa vastaamatta noille idiooteille, jotka tekevät sen vain muita kiusatakseen.
Toi uskonto keskustelukin oli suurimmaksi osaksi hyvä ja perusteltu, mutta sitten siellä oli pari vähän huonompaa kohtaa ja KOKO keskustelu poistettiin.
Mä en todellakaan tajua tuota poistopolitiikkaa, en.
Sitten kun itse en ole ahdasmielinen, niin toivon samaa muiltakin, tai jos on pakko olla niin perustella ja kunnolla sitten miksi on.
Taas kerran toi uskontokeskustelu osoitti sen , että ollaan kivenkovaan jotain tiettyä ahdasta mieltä asiasta, muttei perustella mitenkään. Pelkkä MÄ OLEN, ei siis riitä. Taikka MÄ HALUUN.............
Pitää löytyä oppivuutta katsoa asioita toiselta kantilta ja asettautumista myöskin siihen toiseen tossuun ja jos se asettautuminen tuntuu vaikealle, niin siitähän se sitten selviää MIKSI, kun vähän tutkailee.
JA TÖRKEYDET POIS, ehdottomasti!
Päättömät , hännättömät ,puhtaat törkeydet!!!!
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2538118IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its2695318- 1711835
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)761760- 1871308
- 761271
Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61157Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy2141020Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte1311007- 104955