Askarruttaa, miten tämän loppuelämän viettäisi, yhdessä vai erikseen. Olen itse työelämässä,mieheni on ollut eläkkeellä kohta 15 vuotta. Olemme molemmat samanikäisiä. Kun mieheni jäi eläkkeelle, hän oli 43-vuotias ( armeija ) ja lapsemme olivat noin -10 vuotiaita. Mieheni lupasi ruveta hoitamaan aktiivisest kotihommia .Melkein heti eläkkeelle jäätyään hän ilmoitti olevansa vapaa mies, ja josta olen tekemässä dementiapappaa . Riidat olivat hirveitä,mieheni meni kuten halusi ja löytyipä uusi nainenkin matkaseuraksi. Vuodet ovat kuluneet, mieheni on nukkunut eri huoneessa lähes koko avioliittomme ajan ( hän halusi itse näin, koska lapsemme valvottivat varsin paljon). Yhteistä vuodetta ja eikä sitä läheisyyttä ole siis juurikaan ollut. Selvää on , että ainakin nuorempana, hän unohti minut juhlissa yksin ja halusi esittää hurmuria, enkä kyllä tässä asiassa liioittele yhtään.
Nyt ovat lapsemme maailmalla, olemme kahden. Olen edelleen töissä, teen pitkiä päiviä ja mieheni viettää päivänsä haluamallaan tavalla. En tee hänelle työlistaa enkä rajoita millään tavalla hänen menemisiään. Mutta kaikesta tästä huolimatta, tunnen, että olen tarkkailun alla. Kun täytän tiskikonetta, teen ruokaa, kurin perunoita,hän ojentaa/opettaa/neuvoo kuten hän itse sanoo minua. Kun käyn ruokakaupassa , saan jatkuvasti kuulla, että miksi ostit, hän haluaa säästää/ välttää tuhlaamista niin kuin hän sanoo. En minä tuhlaa, mutta haluaisin jo tässä iässä joskus " toteuttaa " itseäni ja päättää kysymättä mitä haluan syödä. Tunnen oloni erittäin ahdistuneeksi ja stressaantuneeksi. Tuloni ovat hyvät enkä ole näiden 15 vuoden aikana pyytänyt mieheltäni taloudellista apua- päinvastoin, olen maksanut hänen matkojaan eri puolille maailmaa.
Tuntuu siltä, että meillä ei ole mitään yhteistä enää. Ulkopuolisille mieheni on positiivinen, mutta kotona hän näkee koko maailman menon hyvinkin pessimistisenä, aina on joku teema, joka on pielessä: milloin aiheena on joku kansanryhmä/kansallisuus, olen varmaankin satoja luentoja siitä, millaisia " paskiaisia" he ovat jne, nykyisin jatkuvaa aiheena on maailmantalouden tila, välillä tuntuu, että musertuu tämänkin kauhukuvan alle.En jaksaisi enää jatkuvasti kuunnella tätä pessimismiä.
En tiedä ,onko niitä sivusuhteita, mutta minusta tuntuu, ettei ole väliä , vaikka olisikin. Joskus ajattelen, että tälläistäkö tämä loppuelämä on, katson miestäni ja ajattelen, miten olemme tähän tilaan joutuneet.
Nyt ovat lapsemme maailmalla, olemme kahden. Olen edelleen töissä, teen pitkiä päiviä ja mieheni viettää päivänsä haluamallaan tavalla. En tee hänelle työlistaa enkä rajoita millään tavalla hänen menemisiään. Mutta kaikesta tästä huolimatta, tunnen, että olen tarkkailun alla. Kun täytän tiskikonetta, teen ruokaa, kurin perunoita,hän ojentaa/opettaa/neuvoo kuten hän itse sanoo minua. Kun käyn ruokakaupassa , saan jatkuvasti kuulla, että miksi ostit, hän haluaa säästää/ välttää tuhlaamista niin kuin hän sanoo. En minä tuhlaa, mutta haluaisin jo tässä iässä joskus " toteuttaa " itseäni ja päättää kysymättä mitä haluan syödä. Tunnen oloni erittäin ahdistuneeksi ja stressaantuneeksi. Tuloni ovat hyvät enkä ole näiden 15 vuoden aikana pyytänyt mieheltäni taloudellista apua- päinvastoin, olen maksanut hänen matkojaan eri puolille maailmaa.
Tuntuu siltä, että meillä ei ole mitään yhteistä enää. Ulkopuolisille mieheni on positiivinen, mutta kotona hän näkee koko maailman menon hyvinkin pessimistisenä, aina on joku teema, joka on pielessä: milloin aiheena on joku kansanryhmä/kansallisuus, olen varmaankin satoja luentoja siitä, millaisia " paskiaisia" he ovat jne, nykyisin jatkuvaa aiheena on maailmantalouden tila, välillä tuntuu, että musertuu tämänkin kauhukuvan alle.En jaksaisi enää jatkuvasti kuunnella tätä pessimismiä.
En tiedä ,onko niitä sivusuhteita, mutta minusta tuntuu, ettei ole väliä , vaikka olisikin. Joskus ajattelen, että tälläistäkö tämä loppuelämä on, katson miestäni ja ajattelen, miten olemme tähän tilaan joutuneet.
Vastaukset 15
Vanhimmat
ota kamasi ja juokse! Pidä erossa huoli, että saat osuutesi!
Lattiamatto, sitä olen itsekin sanonut miehelleni. Tuntuu siltä, että meillä on jatkuva valtataistelu aivan turhista asioista.Olen yrittänyt kertoa miehelleni, ettemme voi näin jatkaa. Yritin takavuosina saada hänet perheneuvolaan, mutta hänestä kaikki sosiaalitoimeen vähänkin viittavaa on kierrettävä kaukaa. Jos yritän keskustella , hänen kommenttinsa on se, että haastan riitaa eikä hän keskity siihen, mitä sanon. Ei ole oikeaa hetkeä hänen mielestään. Viikonloppuisin , jolloin voisimme tehdä jotakin yhdessä, hän nukkuu iltapäivällä monen tunnin päiväunet, juo kahvin ja sulkeutuu tietokonepasianssin ja puhelimen ääreen eri huoneeseen sulkemalla oven. Vaikka olen mielestäni positiivinen ihminen, minusta on alkanut tuntua siltä, että kohta masennun.
jää siihen odottamaan masennusta.
Miten olet voinut jatkaa tota noin monta vuotta jo.
Sulla on oikeus omaan elämään ja löytää vielä onnenkin jonkun toisen kanssa mahdollisesti.
Ei ainakaan tarvi olla ukkosi pompoteltavana, jos et uudesta välitä.
Todella ahdistavaa elämää olet elänyt.
Mikä sinua siinä oikein on pidellyt ja vieläkin ihmettelet mitä tekisit?
Alahan kiireesti katsella itselles kivaa asuntoa ja pakkailet jo kamoja hiljakseen ja pois siitä mahd. pian.
Hän ei ilmeisesti sinua rakasta, eikä myös sinun rakkauttasi ja huolenpitoasi ansaitse.
...mutta lopputulos sama. Paitsi että en jäänyt tuleen makaamaan. Päätin, että en halua elää kulisseissa enkä valheessa, ja nyt elän yksin ja vapaana. Helppoa ei ollut tämän ratkaisun tekeminen eikä siitä selviäminen. Mutta nyt olen enemmän kuin tyytyväinen ratkaisuuni. Sinkkuelämä on ihanaa. Kukaan ei minua määrää. Vietän päiväni niinkuin haluan, tapaan ketä haluan, matkustan minne haluan.
Ainoa huono puoli on, että tulen päivä päivältä yhä itsekkäämmäksi. Jos nyt jostain ilmaantuisi elämäni mies, niin enpä tiedä, keksisinkö hänelle mitään käyttöä. En ainakaan jokapäiväistä. Olen alkanut pitää liian paljon omasta seurastani. Melkein voisin mennä itseni kanssa kihloihin, Tarmo Mannia lainatakseni:)
että sun on helpompi hengittää.
Tsemppiä !
Käsittämättömän kärsivällinen olet!
Olen väärä henkilö arvioimaan mutta viimeistään miehesi eläkötymisen jälkimainingeissa olisi ollut syytä harkita mattojen halkileikkausta.
Me synkronoimme työelämästä vetäytymisen.
Tosin aloitin sen vasta 53-vuotisena.
Olimme sopineet vaimon kanssa että hän lopettaa töissä käymisen samoihin aikoihin minun kanssani.
Ajatuskin että minä olisin vapaalla ja hän jollain tapaa sidoksissa työelämään, tuntui hullulta.
Viimeisen, vuosi sitten hankkimamme tuplatäkin toisen puolen ollessa kerran vuodessa tyhjänä tuntuu olo jotenkin "vajaalta".
Suunnittelu ja riittävän aikaiset ratkaisut lienevät kaikkien edun mukaisia.
Maahan kaatunutta maitoa on turha itkeä!
Kärsivällinen, sitähän minä olen varmaankin ollut ja ehkä myös alistunut. Se vain on niin, että sitä uskoo/ toivoo ja odottaa, että kumppani huomaisi/ kasvaisi. Sitähän minäkin toivoin, että yhdessä tekisimme/ yhdessä päättäisimme asioista, mutta ilmeisesti on ihmisiä, jotka ajattelevat vain itseään.Minun tuloni ovat olleet välttämättömät perheen toimeentuloa ajatellen, minä olenmaksanut lasten menot ja remontit. Olen varmaankin ollut hölmö kun olen antanut mieheni määrätä minua vai olenko sittenkin kaikesta vahvuudestani huolimatta arka ?
..set your sights. Tervetuloa todellisuuteen, oletko nainen vai lapanen, jos ensimmäinen napsahti oikein olet oikealla tiellä, pikkusen se vaatii päätäväisyyttä, sillä se ukko alkaa parkumaan kuten ne kakarat muinoin, kun se tajuaa että itsestään selvyys on ohi.
on tehnyt miehesi mielestään tarpeettomaksi.
No, hänen ongelmansahan se on joten hänen siihen jotakin apua olisi saatava, ja sitä ennen haluttava. Ja jos et katso pystyväsi auttamaan, ei kai sitä mikään pakko sietääkään ole.
ollut, jos on kerran painellut menemään vieraiden naisten kanssa, joka ulkomaita myöten, ymmärsin???
...tanan itsekäs koko ukko. Pitää vaimoa ihan pilkkanaan.
Ei ilmeisesti edes tee mitään kotitöitäkään, vaikka on joutilas. Kehtaa sitte arvostella, kun vaimo väsyneenä tulee töistä kotiin, vaimon kodinhoitotaitoja.PAH, sanon minä.
nuorehko äijä ja eläkeläinen. Siitä se taitaa tuo virattomuuden tuntu syntyä, ja kärjistyy sitten tuollaiseksi sähläykseksi.
Joku työ toisi varmaan kaivattua tarpeellisuuden tuntua. Potkipa se ukko duuniin.
Tuntuu, että miehesi on turhautunut ja yrittää noilla jutuillaan saada sisältöä elämään.
Kyllähän nuo armeijapuolen miehet pääsee tosi aikaisin eläkkeelle, voisi sanoa, että parhaassa työiässä ja vireessä olevia miehiä. Tunnen monia, jotka ovat tuon jälkeen hakeutuneet muihin töihin.
Tuo eri huoneissa nukkuminen vaikuttaa siltä, että miehelläsi ei ole enään tunteita sinua kohtaan.
Kaikki lämpö ja läheisyys ja sitä myöten seksi on loppunut teidän väliltänne. Eikä hän edes kaipaa sitä. Tarvitsee niitä kyllä, mutta hakee ne suhteen ulkopuolelta. Kun sinä taas olet jäänyt täysin niitä paitsi.
Miehesi on ilmoittanut olevansa vapaa mies.
Entä sinä ? oletko vapaa nainen. ei ainakaan
siltä vaikuta. Teillä taitaa olla jonkinlainen isä-lapsisuhde. Aviomiestä hänestä tuskin enään koskaan sinulle tulee.
Hei, nythän sinulla on tilaisuus aloittaa vielä uusi elämä. Tekstistäsi päätellen et tule sitä katumaan. Mikä sinua vielä pidättelee?
Vaikka ottaa huomioon aloitukseen sisältyvän superliioittelun ja positiivisten asioiden "unohtamisenkin".
Itseään säälitteleviä kohtalosisaria näyttää myös löytyvän joten jotain tuon kuvauksen suuntaista ilmeisesti tapahtuu?
Sinänsä hyvä että tälläisiä kskustelua kirvoittavia aloituksia esiintyy.
Itsensä marttyyriksi tuntevat pääsevät nautiskelemaan ajatuksella että onhan niitä muitakin.
Toinen rotu on tietenkin se ryhmä joka onanoi onnessaan, minullahan on hirveän hyvin.
Meikäläisen, tiukkapipoisen tosikon mielikuvitus loppuisi kesken.
Voi sinua hyssykkää. Olisi jo aika sinunkin elää omaa elämääsi. Et uskokkaan kuinka mahtavaa se voi ollakkaan. Ryhdistäydy elämälle.