Mulle annettiin nukahtamis avuksi ketipinor 25 mg. Lisäksi on seronil 60 mg. Kun otan tuon ketipinorin niin nukun kuin tukki ja näen hirveästi todentuntuisia unia. Muutaman kerran olen nyt huomannut, että on unimaailma ja todellisuus ovat sekoittuneet keskenään. Olen siis alkanut selittämään päivällä jotain yöllä näkemääni unta ihan todella tapahtuneeksi jutuksi ja sitten tajunnut jonkin ajan päästä, ettei se totta ollutkaan vaan unta jota yöllä näin. Siis ei mitään että ufo laskeutui takapihalle vaan jotain ihan realistista, että asia josta näin unta olisi tapahtunut valvemaailmassa. Eli kerron unta totena. Onko muilla ollut tuollaista psyykelääkkeiden kanssa?
Unimaailma
Uni-Iita
0145
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.