satu50!

No, jos sinä olet kotona kahden pikkulapsen kanssa ilman muita aikuisia ja nuoria rinnallasi, niin veikkaisin, että teet oikeasti päivässä paljon enemmän kuin minä.
Kunnioitan aivan valtavasti kotiäitejä jotka itse hoitavat kodin, muksut JA pysyvät virkeinä ja osallistuvina. Niinä elämänvaiheina, jolloin olen itse tuota yrittänyt, olen pikkuhiljaa aina vaipunut liki katatoniseen tilaan.

Minun hommissani varmasti "hämää" se, etten minä tietenkään itse enkä yksin niin paljon touhua kuin se "väärin kerrottuna" kuulostaa. (Itseasiassa olen perusluonteeltani varsin laiska, eli teen suht vähän)
Meillä vaan on iso perhe (monta aikuistakin lasta jo) ja sen myötä myös monta tekijää, joten kun arjen touhuja luettelee niin ne kuulostavat enemmältä kuin ovatkaan.

Esim. remppaan minä osallistun noin kerran viikossa käväisemällä työmaalla sanomassa tekijöille, mitä seuraavaksi tehdä. Oma osuuteni oli jotakuinkin se, että pakkasin tavaroita konttiin säilytykseen. Jotain koristemaalausta olen tehnyt, mutta siihen ei ole kaikkineenkaan montaa tuntia mennyt.

Lastnjuhlat yms järkätään myös porukalla. Se on omanlaisensa harrastus johon osallistuvat kaikki perheenjsäenet kukin sen mukaan mitä tykkää tehdä. Minä teen kutsut, koristeita ja askarteluja. Pari lapsista leipoo, joku siivoaa, joku hankkii vaatteita jne. Ja jos oma pää on tyhjä niin jollain muulla aina välähtää se "idea" tai teema, jonka ympärille juhlia aletaan kasaamaan.
Esim. ensi viikonlopulla juhlitaan kuopuksen 2 v teemalla "hevoset", koska ko herra on hurahtanut ratsastukseen.

Mitä tulee työn ja opiskelun yhdistämiseen niin siinä asiassa minä olen kyllä poikkeuksellisen onnekas. Työni on sellaista, että voin varsin pitkälle itse päättää milloin ja paljonko sitä teen. Toisaalta olen opiskeluissani päässyt siihen vaiheeseen, että osa siitäkin on jo "työtä" eli opetan jonkin verran.

Parisuhteen hoitaminen sen sijaan on asia, josta voisin vaikka saarnata. Ne yhteiset hetket kaksin puolison kanssa, yhteisten kiinnostusten kohteiden vaaliminen (meillä elokuvat, kirjat, ne näyttelyt, matkat jne, jollain toisella jokin muu) on mielestäni tässä ajassa tärkeämpää kuin koskaan ennen.
Vanhempien välinen suhde on pohjimmiltaan se koti, josta ydin (ja uus) - perheiden lapset maailmalle lähtevät. Nykyään on niin monenlaista stressiä, paineita, ihmisiä ja suhteita hajottavia tekijöitä, että en usko minkään parisuhteen voivan hyvin ilman tietoista satsausta sen hyvinvointiin.
Tähän siis kannustaisin ehdottomasti kaikkia.

Onnellista sunnuntaita kaikille.

Moi Satu!

Pyysit tuossa aiemmin minua kertomaan, kuinka kurkunpääasiassa kävi, joten tässäpä lääkärin kertomukset tältä päivältä. (Luultavasti löydät viestini tämän sinulle osoitetun aloituksen alta.)

Vauvan ääni on siis palautunut täysin ja tänään kurkunpää tähystettiin Meilahdessa. Eli ensin nenää tietysti puudutettiin, jonka jälkeen letkut tungettiin sisään sieraimista ja lääkäri katseli kurkunpäätä näin.

Kurkunpään rakenne ei ollut normaalista poikkeava, ehkä korkeintaan hieman normaalia pyöreämpi. Lääkäri arveli, että vauvalla oli vain normaalia ärhäkämpi kurkunpääntulehdus, mikä turvotti kurkunpään siten, että se painoi jotenkin äänihuulia ja täten vaikutti edelleen äänen muodostumiseen.

Tämä oli jo toinen käynti tällä viikolla Meilahdessa, sillä esikoisella on ollut selässä ihmeellinen patti, jonka tietysti myös halusimme tutkituttaa. Patti ultrattiin eikä siinä ollut pehmytkudosmuutoksia eli ei mitään hälyyttävää tämänkään asian tiimoilta. Tänään kyllä pitää skoolata yksinkertaisesti sille, että meillä on kaksi tervettä ja terhakkaa pikkutyttöä!