Kuunpimennys ei jatku loputtomiin, vaan lopultakin aurinko nuosee Kotkassakin ja polttaa korruptoituneet auktoriteetit tuhkaksi.
Jopa ehkä vuonna 2013.
Jopa ehkä vuonna 2013.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Demariusko on geneettinen perimä sukupolvesta toiseen ja siihen kun 60 luvulla savolaisten muutto Savolaisten Ameriikkaan yhdistyy,niin nämä kaksi perintötekijää yhdessä ovat mahdoton yhtälö.
Ymmärrän että joidenkin on yleensä vaikea sopeutua yhteiskunnan kiemuroihin ja kateudessaan siihen että valta kuuluu auktoriteeteille. Eihän se että täällä pari yksittäistä henkilöä vastustaa auktoriteettaja sentään muuta vallitsevia käytäntöjä ja rakennettuja valtasuhteita miksikään. Heidät kyllä tunnetaan ja tiedetään.
Siksi en jaksa uskoa että vuonna 2013 asiat olisivat mitenkään muuttuneet. Laman tuo niukkuutta ja se vahvistaa vallan merkitystä. Aurinkoista on niille kenellä on valtaa tai ovat kilttejä auktoriteeteille.