Apuja

Näkeekö kukaan onko minulla tulevaisuutta perhepäivähoitajana?
Tuo ala on ollut mielessäni useasti mutta onko minusta siihen?Jaksaisinko tuossa työssä seuraavat 20 vuotta?Omat lapset alkavat olla kouluiässä ja haluaisin olla kotona huolehtimassa heidän kouluun lähdön sekä kotiin tulon.Olenko huono äiti kun haluaisin huolehtia lapsistani vaikka kuinka kauan?
Kiitos teille kaikille ihanille auttajille.Aurinkoa elämäänne;).
185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ota yhteyttä oman kuntasi perhepäivähoidon ohjaajaan ja aloita työ keveästi sellaisten lasten kanssa, jotka tarvitsevat hoitoa vain osan viikossa tai esimerkiksi ilta- ja yö- tai viikonloppuhoitoa.

Näin näet, miten sinä ja muu perhe sopeutuu siihen, että kodissa on pikkuisia. Asia ei koske vain sinua ja jaksamistasi, vaan koko perhettä.

On turha miettiä asioita 20 vuoden päähän että jaksaako vai ei, 2-5 vuoden tähtäin on realistisempi.

Mieti myös mahdollisuutta opiskella. Monia opintoja voi suorittaa verkko-opintoina ja työn ohessa omaan tahtiinsa niin, että lähiopetusta on vain harvakseltaan.

Työnantajat ovat alkaneet arvostaa taitoja, joita naiset ovat saaneet hoitaessaan lapsia kotona. Äidit ovat loistavia organisaattoreita, luovia ja pitkäpinnaisia ihmisiä.

Hoivaamisen taitoa voi käyttää monessa eri ammatissa ja ainakin minusta on arvokasta, että haluat olla lastesi kanssa. Kyllä ne siitä sitten itse aikanaan irtautuvat ja ilmoittavat, koska eivät enää "kestä" äidin hoivaamista vaan tulee tarve kokeilla omien siipien kantavuutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


3xäiti kirjoitti:

Näkeekö kukaan onko minulla tulevaisuutta perhepäivähoitajana?
Tuo ala on ollut mielessäni useasti mutta onko minusta siihen?Jaksaisinko tuossa työssä seuraavat 20 vuotta?Omat lapset alkavat olla kouluiässä ja haluaisin olla kotona huolehtimassa heidän kouluun lähdön sekä kotiin tulon.Olenko huono äiti kun haluaisin huolehtia lapsistani vaikka kuinka kauan?
Kiitos teille kaikille ihanille auttajille.Aurinkoa elämäänne;).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu