Mitä te tekisitte kissalle, joka on sokea?

Minulla on kissa, joka on sokeutunut, aivan hiljattain.Sillä on oma tila ja tietysti lämpöä ja tilaa, mutta ei ole vapaana. Kaveri on nuorempi kissa. Mahtaako se kärsiä kovasti, kun ei näe mitään, vai antaisiko sen olla vielä, harmi vaan, kun maa jäätyy ja....no niin...ei viitsisi ajatellakaan. Niin kissa on noin alle 15-vuotias ja kiltti, ei millään raaskisi luopua siitä.Kertokaa, mitä te tekisitte?
116230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Mistä sokeutuminen johtuu? Eläinlääkärisi varmasti osaa kertoa, kärsiikö kissa.
Muuten terve sokea kissa viihtyy varsin hyvin viiksiensä varassa, mikäli tila on tuttu ja tavaroiden paikkoja ei muutella. Ja vapaaksihan ei ole hyvä päästää näkevääkään.
Kuinka kauan kissat ovat olleet keskenään? Jos tuntevat toisensa pidemmältä aikaa, nuorempi saattaa jopa alkaa hoitamaan.

Kun se aika saapuu, mieti jos voisit tuhkata kissan. Eläinlääkäri usein järjestää asian ja jonkin ajan kuluttua saat pienen rasian kotiisi. Minusta se ei ole lainkaan huono ajatus, parempi kuin hauta, jota et voi ottaa mukaasi kun muutat.
Virkeitä päiviä vielä teille kaikille.

Äänestä

Anna kissalle mahdollisuus vielä. Sokeus ei haittaa kissan elämää jos kissalla ei ole sokeuteen liittyviä kiputiloja. Varsinkin jos sokeutuminen tapahtui nopeasti kissa voi ainakin aluksi vähän hätääntyä. Avuttomuudesta johtuvaa hätää pystyt lievittämään kun huomioit kissaa normaalisti ja autat kissaa tuntemaan olonsa turvalliseksi. Kannattaa pitää huonejärjestys muuttumattomana. Kissa oppii kyllä liikkumaan muistin, kuuloaistin, hajuaistin ja tuntoaistin perusteella.

Toivotaan että kissa sopeutuu sokeuteensa! :)

Äänestä
  • Oli mukava lukea teidän mielipiteenne, koska te ajattelitte juuri samoin , kuin minäkin. Meen toinen siis se kaveri on ikänsä asunut tään sokean kissan kanssa ja on paljon nuorempi. Joku on maininnut, että se on eläimeen kohdistuvaa rakkautta, kun oppii luopumaan siitä ajoissa, mutta se ei käy normaalin järjen kanssa aina samoin, se on perheenjäsen. Realisti puhui ehkä miehen ajatuksilla, tottahan se onkin ,että ei vanhasta ja sokeasta enää saa "leikkisää" kissaa, mutta ne muistot vaan haluaa säilyttää mahdollisimman pitkään elävässä elämässä, toivon että sitten kun aika on, osaisin terveesti ajatella ja luopua. Olen juuri luopunut vanhasta koirasta, mutta se kävi luonnollisesti.Mukavaa joulun odotusta myös muille eläinten ystäville!

    Äänestä

Päätökset tietysti ovat vaikeita.
Mutta katsoo asiaa miten päin vaan, niin kyllä sen elämä kissana on ohi, ja kuolemaan se tulee joka tapauksessa ikänsä puolesta lähiaikoina.
Olen huomannut, että lemmikeistä jää paljon paremmat ja iloisemmat muistot, kun niitä ei tarvi kovin raihnasina ja kärsivinä katsella. Ja mitä elämää sellainen on lemmikillekään itselleen? Ei ainakaan mitään nautintoa.

Äänestä

..että kissalla on muitakin teräviä aisteja kuin näkö...jos kissasi on muuten terve niin anna sen nauttia vanhuuden päivät rauhassa.sinähän kissasi tunnet että onko sillä hyvä olla ja onko se onnellinen.tiedät ja näet kyllä jos kissasi kärsii.jos katti syö hyvin ja nauttii elämästä niin pidä vain siitä kiinni.

Äänestä
  • Jos kissa on muuten terve, eikä sillä ole kipuja, niin miksi se pitäisi lopettaa? Eihän sokeita ihmisvanhuksiakaan lopeteta vain siksi, etteivät he näe! Totta kai sokealla kissalla on erityistarpeita, mutta vastuuntuntoinen ja rakastava omistaja pystyy ne täyttämään. Jotkut vanhat kissat ovat leikkisiä, vaikka olisivat sokeita, jotkut eivät ole, vaikka näkisivätkin. Kyllä useimmat tajuavat, että vanhuus hieman verottaa voimia ja jaksamista, vaikkei olisi mitään muuta vaivaa...

    Äänestä

älä ihmeessä luovu.. jos kissa ei kärsi minkäänlaisista kivuista, anna sen nauttia..
kyllä sokea ihminenkin osaa antaa elämälle arvoa vaikka ei näekkään.. onhan meilläkin myös tunto, maku ym muut aistit näön lisäksi..
ajattele jos sokeat ihmiset lopetettaisiin.. huh
..eipä ois mullakaan vaaria enää,

Äänestä

Munuaisvaivainen vanha kssa sokeutui, mutt hyvin osaa seuraa perässä kun laahaan jalkaani vetäen kissalle reittiä. Hiekkalaatikolle ei kykene, kun on umpikoppa. Lopetti syömisen ja meni huonoon kuntoon, olisko pitänyt vaan ruokkia normaalisti mielummin, herää nyt jälkeenpäin kysymyksiä.

Äänestä

Meillä munuaisvaivainen kissa sokeutui vuisi munuaisvian diagnoosin ja renal ruokintraan siirtymisen jälkeen, sokeana eli vielä reilun puoli vuotta, ennkuin nukutettiin. Ja oli aktiivinen ja rakas viimeisiin päiivinsä, eli 19 vuotiaaksi.

Äänestä

Nyt joskus jo pitäisikin ottaa oikein puheeksi tämä Eutanasia sekä ihmisillä että eläimillä. Nimittäin mistä sitä kukaan tietääkään meistä nyt vielä tässä elävien puolella ollessamme, ettei vaan sitten sillä Tuonelassa se kärsimys vasta alkaisikin.

Äänestä
  • Sokeeta kissaa ei ole syytä kyllä lopettaa, enkä usko että kukaan eläinlääkäri suostuisi siihen. Sokeakin kissa elää varsin hyvää elämää. Eri asia jos on taustalla vakava sairaus mikä aiheuttaa kipuja ja joihin ei hoidot auta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Eläinrakas kirjoitti:

Minulla on kissa, joka on sokeutunut, aivan hiljattain.Sillä on oma tila ja tietysti lämpöä ja tilaa, mutta ei ole vapaana. Kaveri on nuorempi kissa. Mahtaako se kärsiä kovasti, kun ei näe mitään, vai antaisiko sen olla vielä, harmi vaan, kun maa jäätyy ja....no niin...ei viitsisi ajatellakaan. Niin kissa on noin alle 15-vuotias ja kiltti, ei millään raaskisi luopua siitä.Kertokaa, mitä te tekisitte?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu