Aabra-

yrität osaltasi poistaa muslimeihin kohdistuvaa rasismia ja vihaa - kunnioitan tätä tavoitetta. Olen itse avoimmuuden kannalla - ihmisten tulisi kyetä erittelemään ajatuksiaan ja keskustelemaan niistä. Asiaperusteisesti, mikäli mahdollista. En näkisi kovinkaan hedelmällisenä pohdintaa siitä, millä tavoin millä tavoin kanssakeskustelijat ovat natseja tai siitä, onko muut palstalaiset viharikollisia. Tässä on kyse makrotason asioista. Ilmiöistä. Toki ne koskettavat yksilöitä, mutta mittakaava on silti yhteiskunnan tasolla.
6191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

jota tunnetaan, muillakin on siihen sanottavaa.

Sanon heti, että minä en tunne vihaa muslimeita kohtaan, enkä ole koskaan tuntenut. Tällaiset väitteet on siis aivan perättömiä, kuin hullun ajatuksia. Minä näen ihmiset oppivina ihmisinä. Ihmiset voivat oppia ja vaihtaa uskontoaankin. Siksi ei ole syytä tappaa häntä, vaikka hän joskus olisikin muslimi, ateisti tai joku muu pakana.

Tällainen vihasta vaahtoaminen on siis jonkun henkilön mielikuvituksen temppuilua, joka menee jo sairauden puolelle. Hän on siis mielisairas jossain määrin. Hän olisi terve, jos hän perustelisi väitteensä todisteilla.

Äänestä
  • Aapohan on syytellyt "kiihotuksesta kansanryhmää vastaan" täällä jo 8 vuotta, eikä ole silti saanut näytettyä yhtä ainoaa tapausta toteen edes siinä määrin, että ketään olisi tuomittu käräjäoikeudessa saati sitten edes kuultu poliisin puolelta.

    Itse asiassa moinen syyttely rikkoo palstan kirjoittajien ihmisoikeuksia. Rikoksesta syytetyllä on tässä maassa oikeus tulla kuulluksi. AApo syyttää yksipuolisesti ilman, että kukaan saa esittää kantaansa poliisille.

    Itse en sinänsä välitä paskaakaan oikeudestani tulla kuulluksi. Mieluiten olen livahtanut maasta jos poliisi kyselisi perään. Enkä ylipäätään vastaisi yhteenkään poliisin kysymykseen. Tarjotulle asianajajalle maksaisin satkun siitä hyvästä että hän suksisi vittuun. Mieluummin edustan itse itseäni näytösoikeudenkäynnissä. Tuleepahan edes maksimaalinen tuomio niin pääsee valtion hotelliin pitkäaikaiseläkkeelle.

    Äänestä

  • pro western kirjoitti:

    Aapohan on syytellyt "kiihotuksesta kansanryhmää vastaan" täällä jo 8 vuotta, eikä ole silti saanut näytettyä yhtä ainoaa tapausta toteen edes siinä määrin, että ketään olisi tuomittu käräjäoikeudessa saati sitten edes kuultu poliisin puolelta.

    Itse asiassa moinen syyttely rikkoo palstan kirjoittajien ihmisoikeuksia. Rikoksesta syytetyllä on tässä maassa oikeus tulla kuulluksi. AApo syyttää yksipuolisesti ilman, että kukaan saa esittää kantaansa poliisille.

    Itse en sinänsä välitä paskaakaan oikeudestani tulla kuulluksi. Mieluiten olen livahtanut maasta jos poliisi kyselisi perään. Enkä ylipäätään vastaisi yhteenkään poliisin kysymykseen. Tarjotulle asianajajalle maksaisin satkun siitä hyvästä että hän suksisi vittuun. Mieluummin edustan itse itseäni näytösoikeudenkäynnissä. Tuleepahan edes maksimaalinen tuomio niin pääsee valtion hotelliin pitkäaikaiseläkkeelle.

    että se on vain eduksi Aapolle ja kunniaksi. Kaikki inhoavat kumminkin rikollisia ja sinä huutelet joka suuntaan olevasi rikollinen. Samoin se tarjoaa suurta etua muslimeille, jotka eivät ole rikollisia. Rikollinen jää heistä kauaksi jälkeen.
    Luulen, että trolli ja Aapon avustaja.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Myönnän olevani rikollinen siinä mielessä, että kyllä, rikon avoimesti lakeja jotka suojelevat muslimeja vastakkaiselta mielipiteeltä. Myönään olevani rikollinen siinäkin mielessä, että kyllä, minä rikon täysin avoimesti ja syystäkin lakia joka asettaa miehet palveluvelvollisiksi hallitusta kohtaan. Ja kyllä, rikon täysin avoimesti jokaista lakia, joka sortaa kansalaisvapauksia tai rajoittaa kulttuurillista luovuutta. Mutta oleko rikollinen? Pitäisin itseäni enemmänkin kansalaistottelemattomana ja vapaustaistelijana.

    Mitä tulee muuten lain rikkomisiini, niin olen tyytynyt kostamaan Aapon lakivaatimukset tekemällä räikeitä tieliikennerikoksia. Kosto nimittäin elää. Kun Aapo tajuaa ettei mahda minulle mitään, voin alkaa noudattamaan joltain osin lakejakin. Mutta vasta kun Aapo alistuu ja ymmärää sen, että ketään ei voi pakottaa noudattamaan Suomen lakia.

    Ps. Tekijänoikeuslakia ja lakia, joka kieltää kansanryhmän vastaisen kiihotuksen en tule koskaan noudattamaan. En koskaan. Poliisi joutuu ampumaan päähän saadakseen minut lopettamaan. Rikon näitä lakeja täysin vapaasti kunnes poliisi vie säkissä pois tai kunnes rikon Suomen lakia ulkomailta käsin siten, että Suomen laki ei edes enää pääse minuun käsiksi.

    Aaposta, jos sinä kehuskelet rikkovasi lakia. Tuotat vain kunniaa Aapolle älyttömillä kerskailuillasi. Lakien rikkoja joutuu tappiolle jo esittelyssä. Sellaisia ei tarvita mihinkään, eikä ulkomailla varsinkaan.

    Lakien rikkojia muuten tarvitaan yhteiskunnan asioiden muokkaamiseen. Epäoikeudenmukainen laki on aina kaatunut lopuksi siten, että riittävän moni on massavoimalla rikkonut lakia. Ympäri Eurooppaa asevelvollisuuskin on kaatunut nimenomaan kun järjestelmä on romuttunut sen myötä kun miehet kieltäytyvät suorittamasta velvollisuuksiaan. Niin on siirrytty palkka-armeijoihin lähes kaikkialla. Suomen on aika siirtyä palkka-armeijaan. Velvollisuus puolustaa maata ei voi koskea kaikkia. Meitä kieltäytyjiä riittää aina ja määrämme kasvaa koko ajan.

    Tällä hetkellä tekijänoikeusmafia on hätää kärsimässä Piratebayn ja biljoonan muun bittorrent-sivuston takia. Me piraatit tulemme kaatamaan nykyaikaisen tekijänoikeuden ja korvaamaan sen vapaalla kulttuurilla. Teosto ei voi sille yhtään mitään, että bittorrent jako kehittyy koko ajan. Piratebay on siirtymässä täysin salattuun jakeluun. Jälleen kerran lain yli kävellään ja laki kaadetaan lopulta.

    Tämä palsta osoittaa, että olipa rasismilaki mikä tahansa, niin ihmisten sananvapautta ei voida ottaa pois. Me rasistit nousemme aina vastustamaan lakeja seuraamuksista piittaamatta. Taistelemme sananvapaudesta tarpeen vaatiessa vaikka poliisia vastaan.

    Mikään ei muutu positiivisemmaksi ellei lakeja aktiivisesti rikota ja vastusteta. Laki on oikeudenmukainen vasta kun lain naurettavuudet on karsittu pois.

    Ajattelen itseni tietyllä tavalla Geronimona. Geronimo nousi taisteluun sitä vastaan minkä koki vääräksi ja alistavaksi. Taistelu oli tiettyyn pisteeseen saakka hyvinkin voitokasta. Kenet nykyajan Amerikkalainen huutaa taistelussa avukseen? Geronimon tietenkin.
    Minä olen sananvapaudesta käytävän taistelun Geronimo. Olen myös aselvelvollisuuden vastaisen taistelun Osama Bin Laden. Olen valmis pettämään maani jotta minun ei tarvitse osallistua maanpuolustusvelvollisuuden täyttämiseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hamille: kirjoitti:

yrität osaltasi poistaa muslimeihin kohdistuvaa rasismia ja vihaa - kunnioitan tätä tavoitetta. Olen itse avoimmuuden kannalla - ihmisten tulisi kyetä erittelemään ajatuksiaan ja keskustelemaan niistä. Asiaperusteisesti, mikäli mahdollista. En näkisi kovinkaan hedelmällisenä pohdintaa siitä, millä tavoin millä tavoin kanssakeskustelijat ovat natseja tai siitä, onko muut palstalaiset viharikollisia. Tässä on kyse makrotason asioista. Ilmiöistä. Toki ne koskettavat yksilöitä, mutta mittakaava on silti yhteiskunnan tasolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu